1. Korinttolaiskirjeessä 14:35 kirjoitetaan ”Sillä naisen on (häpeällistä) sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.”

Miten on edes mahdollista, että tämä yksi ja ainoa yhden ja ainoan henkilön mahdollisesti kirjaama teksti on voitu ottaa niin todesta kuin se on otettu?

Paavali oli juutalainen, joka toi kristillisen ajattelun roomalaiseen kulttuuriin, missä naisen asema ei ollut yhtä ahdas kuin juutalaisten keskuudessa. Roomalaisten keskuudessaan saattoi tietenkin löytyä suulaita yksilöitä, jotka jatkoivat puhumista sisään hengityksenkin aikana.

Paavalin tokaisu – mikäli se yleensä olisi aito – saattaisi siten olla pelkkä huomautus siitä, että antakaa nyt arvon naiset muillekin puheenvuoro!

Toisaalta on selvää, että jo Paavalin aikoihin muut juutalaiset apostolit alkoivat tuoda seurakuntiin perinteisiä juutalaisia perinteitä. Jo toisen vuosisadan puolessa välin olivat juutalaiset synagogatavat yleisesti vallalla. Ne pysyivät osittain meilläkin aina viime vuosikymmeniin saakka (naiset käytävän vasemmalla puolen).

On luultavaa, että kristillisissä seurakunnissa alun perin vallitsi melko hyvä tasapaino naisten ja miesten, samoin kuin johtajien ja maallikoiden välillä. Ehkäpä myöhempi kehitys (jos sitä siksi voidaan nimittää) johti siihen, että juutalaisesta kulttuurista haettiin tehokkaita välineitä lujittamaan yhteisöä. Siinä tarkoituksessa laadittiin hierarkiset alistussuhteet, jotka määrittivät myös naisten ja miesten aseman.

Naisten asema pysyi hyvänä toisen vuosisadan puoliväliin saakka vain ns. gnostilaisten keskuudessa. Sitä kuvannee Tertullianuksen vuodatus, jonka mukaan gnostikoiden joukossa olevat naiset saattoivat miesten rinnalla päästä arvoasemiin: ”he opettavat, he käyvät keskusteluja, he ajavat riivaajia, he parantavat.” Hän epäili heidän jopa kastavan, mikä merkitsi sitä, että he toimivat piispoina (Tertullianus: Praescr., 41)!
Niinpä, naispappeus – vieläpä piispuus, näyttäisi olleen käytäntöä vielä toisen vuosisadan puolivälissä ainakin gnostikoiden piirissä.

Meillä Pohjanmaalla sanotaan, että viisaus on vanhoissa naisissa (Antti Tuuri) – ja oikein sanotaan: sillä juuri naiset rakentavat itselleen monipuolisen näkökulman elämään kaitsiessaan sekä lapset että usein myös miehet.

Kovimpina aikoina juuri naisten sitkeys on ollut takeena elämän jatkumisesta. Miehet ja lapset on ruokittu ja vaatetettu – tarpeen vaatiessa haudattukin – ja kun kaikki miehet ovat kaatuneet, ja hevoset varastettu, ovat tyttäret vetäneet auraa äidin pidellessä aisoja (näillä lakeuksilla isonvihan aikaan).

Eiköhän meidän miesten olisi jo korkein aika luopua kuvittelemastamme ”hegemoniasta” näissä hengen asioissa ja myöntää, että tämä kuvitelma on alusta alkaen rakentunut hyvin heikolle. jopa kestämättömälle perustalle.

Luojan kiitos, naiset eivät ole samanlaisia kuin me miehet! Mutta vähintään samanarvoisia he totta vie ovat – sanoivat siihen Paavalit, tai Pietarin mitä aikoinaan halusivat!

Jumalan edessä kaikki ovat yhtä ja samaa, yhdessä ja samassa ydinolemuksessaan. Jos Hän ei tee erotusta – niin mikä oikeus siihen on meillä ihmisillä?