Arvostettu amerikkalainen Princetonin yliopisto on jokin aika sitten suorittanut tutkimuksen päätöksenteosta erisuuruisissa joukoissa. Tutkimuksessa on päädytty suunnilleen samoihin tuloksiin kuin suomalainen ”vanha kansa” jo kauan sitten.

Suurella joukolla suoritettavista päätöksistä vanha kansa on todennut: ”Joukossa tyhmyys tiivistyy”, tai mitä useampi kokki sitä huonompi soppa. " Tämä kokemusperäinen johtopäätös on nyt saanut myös huippuyliopiston vahvistuksen.

Vanha kansa oli havainnut myös sen, että demokratia osoittautuu käytännössä useimmiten oligarkiaksi, harvainvallaksi. Tästä osoituksena sanonta: ”Jokaisessa laumassa on omat kellokaspässinsä (tai uuhensa).” Päättäjien joukosta kun nousevat aina esiin ulospäin suuntautuvat, eniten tietävät, voimakkaimman pätemistarpeen omaavat tai muuten karismaattisiksi mielletyt yksilöt. Muut mukautuvat sitten näiden mielipiteisiin tai eivät ainakaan uskaltaudu asettua niitä vastaan.

Julkishallinnon elimissä päätösten demokraattisuutta kaventavat käytännössä myös valmistelevat ja esittelevät virkamiehet, joiden rooli toimintojen laajetessa, monimutkaistuessa ja kansainvälistyessä on muodostumassa yhä suuremmaksi.

Demokratian ”hyvyydestä tai huonoudesta” totesi jo filosofi Platon aikoinaan, ettei ”se ollut hyvä missään” - ei siis hyvässä eikä pahassa, koska kumpaankin suuntaan löytyi aina jarrumiehiä.

Platon suosittelikin ns. valistunutta diktatuuria, jonka pahin ongelma on siinä, että valistuneista diktaattoreista on ihmiskunnan historian kuluessa ollut huutava pula. Vallanhimoisia psykopaatteja näyttää sen sijaan aina löytyneen.

Joukolla päättäminen on ongelmallista etenkin hengellisissä asioissa, koska niissä ei voida olla varmoja siitä, että edes joku päätöksentekijöistä olisi todella tietoinen päätettävistä asioista. Silloin päädytään tietenkin tilanteeseen, jossa ”sokeat opastavat sokeita.”

Kristillisen liikkeen ydinpersoonan toiminta ja opetustapa ei välttämättä täytä kaikkia demokratian vaatimuksia. Hän opetti ja toimi sen nojalla, mistä oli itse kokien tullut täysin vakuuttuneeksi. Oppilaat ja ulkopuoliset saivat ottaa vastaan sen, mihin kukin ominaisuuksiensa pohjalta kykeni.

Demokraattiset prosessit tulivat kristillisyydessä kuvaan vasta silloin, kun kirkko alkoi kiinteytyä sekä opillisesti että organisatorisesti. Prosessin myötä myös johtajien hengelliset vaatimukset heikkenivät. Oppiakin alettiin pian muotoilla äänestystulosten ja maallisen vallan edustajien mukaan, joskus myös potkimalla vastapuolen edustaja hengiltä.

Demokraattinen päätöksenteko äärimmäisten hengellisten asioiden suhteen ei voi puhtaimmissakaan muodoissa taata päätösten oikeellisuutta silloin, kun käsiteltävät asiat ylittävät ajattelukyvyn rajat.

Kysymykset elämän tarkoituksesta, kuoleman jälkeisistä tiloista ja henkisistä olemuksista vaativat omakohtaista, mentaaliset kyvyt ylittävää kokemusta. Sen lisäksi yksilön normaalikin olemus tulisi olla riittävän harjaantunut, että se kykenee pukemaan kokemuksensa edes jossakin määrin kelvollisiin ajatusmuotoihin tai ainakin vertauskuviin.