Muutama pohjalainen nuorehko mies oli joitakin satoja vuosia sitten hoitamassa talonpoikien asioita Ruotsin kuninkaan luona. Kun asiat oli selvitetty, halusi kuningas järjestää pojille jotakin vapaa-ajan viihdykettä ja kysyi: ”Mitä miehet tekevät silloin, kun heillä ei ollut mitään tekemistä?” Pojat katsahtivat toisiaan ja totesivat yksituumaisesti: ”Tapellahan!”

***

Miehisyydessä näyttää yhä ilmenevän merkkejä hyvin vanhasta, ehkä jo ennen nykymuotoisen ihmiskunnan kehittymistä muodostuneesta tarpeesta taistella reviiristään tai asemastaan nokkimisjärjestyksessä - sekä pariutumisoikeudesta.

Miehet esittelevät hauiksiaan ja muita uljaita lihasryhmiään samaan tapaan kuin soidintavat teeret siipi pankkojaan. Miehet tosin voivat soida milloin tahansa, koska mahdollisuudet lähestyä naista eivät ihmisrodun tässä vaiheessa enää ole paljonkaan sidoksissa aikaan.

***

Miesten aggressiivisuus saattoi sodanjälkeisinä vuosikymmeninä johtua myös pitkistä, fyysisesti raskaista työpäivistä, joiden jälkeen kynnys väkivaltaan oli varsin matala. Satakunta vuotta aikaisemmin ahkerimmat renkimiehet raivasivat, ojittivat ja kuokkivat käsivoimin parisen hehtaaria maata vuodessa, sekä rakensivat samalla pirtin – tietenkin vain lyhyinä vapaa-aikoinaan.

Vielä 1950-luvulla nuorilta miehiltä vaadittiin usein ankaraa työntekoa, että heitä ylipäänsä voitiin kutsua miehiksi. Edellinen, sodan käynyt miespolvi ei kuunnellut nuorempiensa valituksia, kun ei enää ollut kyse edes hengissä pysymisestä.

***

Gladiaattoritaistelut ovat toivottavasti mennyttä kulttuuria. Kuolettavat voimannäytöt on korvattu huomattavasti pehmeämmillä, kuten nyrkkeilyllä tai jääkiekon tapaisilla joukkueturnajaisilla, joissa ilmenevää väkivaltaisuutta nimitetään fyysiseksi pelaamiseksi. Peleissä lauotaan, tykitetään, murskataan tai kaadetaan vastustajia – ja fanit saattavat jatkaa aggressioiden kehittelyä ja purkamista vielä pelin jälkeenkin.

***

Miehisyydessä sinänsä ei tietenkään ole mitään pahaa ja moitittavaa, mikäli se pysyy ihmisyydeltä edellytettävissä puitteissa eikä pääse taantumaan kivikautisiin tai niitä edeltäneisiin primitiivimuotoihin.

Poikia ei ole tarpeen pukea punaisiin vaatteisiin, saati panna leikkimään nukeilla. Pojilla on yleensä synnynnäisiä taipumuksia kiinnostua miehisyyteen liitetyistä asioista, ellei jonkun yksilön sisäinen olemus satu olemaan selvässä ristiriidassa ulkoisen kanssa – mikä tosin on huomattavasti harvinaisempaa kuin miltä se tämän päivän median luoman ja markkinoiman käsityksen mukaan näyttää.

***

Miesten ja naisten välinen tasa-arvo pitäisi sivistysvaltiossa olla jo itsestään selvä asia. Sen lisäämiseksi ei tietenkään ole järkevää pyrkiä täydelliseen samanlaisuuteen, joka olisi keinotekoista, koska se laimentaisi luonnollista polariteettien välistä jännitettä – turmelisi elämän suolaa.

***

Pyhistä kirjoituksista voidaan kyllä etsiskellä ja löytää androgyynisen eli sukupuolettoman, puhtaasti henkisen ihmisen ihanteita. Henkinen androgyynisyys perustuu kuitenkin sellaisen sisäisen tietoisuuden pysyvään saavuttamiseen, jossa ei enää ilmene minkään laatuisia vetovoimia, vaan pelkkä jatkuva ja täydellinen rauhan ja tasapainon tila.

***

Huippu-urheilun parissa näkee silloin tällöin valitettavia esimerkkejä siitä, miten liiallinen huomion kiinnittäminen ruumiillisiin toimintoihin saattaa ehkäistä mielen normaalia kehitystä. Muun muassa aikuisten miesten puremisreaktiot ja joukkueiden epäasialliset tunnereaktiot arvokilpailuissa antavat selviä viitteitä tällaisesta vaarasta.

On syytä muistaa, että äärimmilleenkin viritetty fyysisen ruumis rapistuu ajan mittaan ja palautuu luonnon kiertokulkuun. Samalla myös sen kautta saavutettu vauraus, valta ja kunnia katoavat. Ainoastaan tajunnallisten tekijöiden sanotaan voivan jatkaa olemassaoloa, mahdollisesti siinä suhteessa, missä niissä on jotakin elämän kannalta arkkityyppistä ja säilyttämisen arvoista.

***

Vanha kansa tiivisti viisautensa sanoihin: ”Kohtuus kaikessa!” Päätelmä sopinee myös miehisyyden ilmentämisessä – todennäköisesti myös naisellisuuden suhteen.