Ihmisillä on kautta aikojen ollut ajatuksia siitä, että synnit on jollakin tavoin sovitettava. Sovittamistavoista on sen sijaan saatu aikaan melkoisia kiistoja.

Useissa vanhoissa perinteissä katsotaan, että tekojen seuraukset palautuvat ennemmin tai myöhemmin jossakin muodossa suorittajaansa. Puhtaimmillaan tämä ajatus löytyy tietenkin itämaisista opeista, joissa sitä nimitetään karman laiksi.

Uudessa Testamentissa selvin viittaus syyn ja seurauksen yhteyksiin löytyy Paavalin Galatalaiskirjeestä 6:7.

”Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.”

Omakohtaista riitojen sovitustarvetta ilmentää myös Matteuksen 5:25–26.

”Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen. Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennen kuin maksat viimeisenkin rovon.”

***

Monet varhaiset kirkkoisät (mm. Irenaeus, Tertullianus) tulkitsivat aikoinaan, että pelastuakseen jokaisen tuli konkreettisesti seurata Jeesusta marttyyrikuolemaan (vaihtaa tunnin tuska iankaikkiseen elämään). 

Heidän aikalaisensa, ns. gnostikot, pitivät sisarsuuntauksensa marttyyriusintoa lähinnä tietämättömyytenä ja typeryytenä. Heidän mukaansa yksinkertaiset ihmiset menettivät kuolemaan hakeutuessaan Jumalalta saadun mahdollisuutensa kasvaa elämänsä myötä sisäisesti täyteen mittaansa.

***

Kristillisyyden myöhemmän ”sisaruskonnon”, islamin, piirissä marttyyriusajatus voi yhä todella hyvin.

***

Kristityt saivat marttyyriajatuksen esikuvia ilmeisesti Makkabealaiskirjoituksista, joihin mm. evankelista Luukas ja Antiokian piispa Ignatius olivat tutustuneet.

***

Kollektiivisen sijaissovituksen ajatus lainattiin pääosin juutalaisten synti- ja vikauhri käytännöistä, joita kristityt laajensivat katsomalla, että Jeesus oli puhtaana ja täydellisenä ihmisenä kuolemassaan sovittanut Jumalan edessä kaikkien ihmisten menneet ja tulevat synnit.

***

Myöhemmin kristillinen tulkinta lieveni siten, että ihmisen pelastumiseen riitti pelkkä usko Jeesuksen suorittamaan kertakaikkiseen sovitustyöhön Golgatalla.

Roomalaiskatolinen käsitys edellytti lisäksi elinaikaistakin ripittäytymistä synninpäästöineen, mikäli ihminen halusi välttyä kuoleman jälkeisiltä ikävyyksiltä (suoranaista anekauppaa ei tosin enää harjoiteta).

***

Gnostilaisten ja useiden myöhempien ajattelijoiden mukaan ulkopuolinen sovitus johtaa helposti itsekohtaisen oppimisen ja kasvun kannalta samaan kuin että vanhemmat suorittaisivat kaikki lastensa läksyt.

***

Itsensä kieltäminen tai tavanomaisen elämännäkemyksensä kadottaminen merkinnevät henkisessä mielessä persoonallisen minä-tuntemuksen täydellistä katoamista. Sen on määrä (Jumalan armosta) korvautua universaalilla, aikaan sidostumattomalla tietoisuuden tilalla, jossa on ”pysyvä elämä itsessään”.

Matteus 16:24 asettaa edellytykset:

"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”

Vaatimus itsensä kieltämisestä, ristinsä kantamisesta ja Jeesuksen seuraamisesta voidaankin tulkita niin, että ihmisen on karistettava itsestään kaikki itsekkäät motiivit ja otettava kapinoimatta vastaan se, mitä elämä tuo, sekä seurattava – tai pikemminkin omaksuttavat ja sisäistettävä omaan olemukseensa Jeesuksen opetusten ydinteemat.

***

Yksinkertaisimmillaan voitaneen sanoa, että meiltä ihmisiltä vaadittava henkilökohtainen ”uhri” on siinä, että me luovumme kaikesta typeryydestämme!

Tähän viitaten Paavali kirjoitti:

”Oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa (Room. 2:29).”

Ihmisen tulisi leikata pois sydämestään eli mielestään kaikki katoavan luonteinen, että hengellinen olemus voisi (Jumalan armosta) nousta esteettä esiin.

”Lihallinen” ei tietenkään tarkoita pelkkiä ruumiillisia viettejä ja viehtymyksiä, vaan itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua niiden kaikkein hienoimmissakin (vallan ja kunnian) esiintymismuodoissa.

Tällaisiin ajatuksiin on varsin helppo löytää vankkoja, järkeäkin tyydyttäviä perusteita raamatusta ja monista muista perinteistä kuin suoraviivaiselle, historialliselle sovitustyölle.

***

”Joka aamu on armo uusi, miksi huolta nyt kantaa”, kirjoitti Lina Sandell virteen 547 viitaten siihen, että ihminen voi yrittää elämänsä aikana jatkuvasti parantaa ja ylentää omakohtaisia suorituksiaan. Kreikkalainen syntiä merkitsevä sana, ”hamartia”, merkinneekin harhaan osumista, vaikka tarkoitus oli ollut hyvä. Elämä on oivallinen mahdollisuus opetella osumaan yhä tarkemmin, kunnes mitään kohdetta ei enää tarvita, vaan kaikkeus avautuu ydinolemuksissaan itsessä.