Tuomaan evankeliumista löytyy mm. seuraava erikoinen sanonta:

(28) Jeesus sanoi: ”Minä asetuin seisomaan keskelle maailmaa ja ilmestyin ihmisenä (lihassa). Näin, että kaikki olivat juopuneita, enkä löytänyt heidän joukostaan ketään janoista.

Sieluni tunsi tuskaa ihmisten (poikien) tähden, sillä he olivat sisäisesti sokeita eivätkä nähneet.

Tyhjinä he ovat tulleet maailmaan ja tyhjinä he aikovat kerran lähteä maailmasta. Nyt he kuitenkin ovat juopuneita.

Kun he luopuvat viinistään, silloin he kääntyvät (tekevät parannuksen).

 

 

Sanonta on esimerkki siitä, millaisesta perspektiivistä monet henkiset opastajat ovat katselleet ja esittäneet ihmiskunnan tajunnallista tilaa.

Ihmisenä ilmestyminen merkitsee heille itselle lähinnä ulkonaista rajoittumista polaariseen tilaan. Tajunnallisesti he ovat jo syntyessään (jumalalliset inkarnaatiot, avataarat, buddhat) tai myöhemmin tulleet (ylhäältä uudelleen syntyneet) tietoisiksi todellisesta pysyvästä henkisestä lähtökohdastaan.

Tällaisesta sisäisestä tilasta käsin paljastuu kaikkien toisten sisäinen olemus välittömästi.

Tässä Tuomaan sanonnassa Jeesus kutsuu tavallisia ihmisiä juopuneiksi. Se tarkoittaa, että ihmiset samastuivat pääasiassa ohimeneviin psyykkisiin ja fyysisiin ilmiöihin. Janon puute ilmensi ihmisten tyytymistä omaan elämäntapaansa. Heissä ei vielä ollut syntynyt totuuden janoa.

Henkiseltä tasolta tarkastellen ihmisten tila vaikutti säälittävältä, koska nämä eivät kyenneet edes tiedostamaan omaa noidankehäänsä, vaan kokivat elämää yksilöllisten ehdollistumiensa piirissä, jotka olivat syntyneet samastumisesta aikaan ja tilaan rajoittuviin ilmiöihin.

Tällainen samastuminen estää tajuntaa avautumasta todellisen järjen (ihmisen pojan) valoon, jossa kaikki ilmiöt voitaisiin havaita välittömästi ja välityksettä sekä ymmärtää ne oikeissa suhteissaan.

Jeesus väittää tässä jopa, että ihmiset olivat olleet syntyessään tyhjiä ja jäivät tyhjiksi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ihmiset olisivat olleet syntyessään joka suhteessa ”tyhjiä tauluja (tabula rasa)”, vaan sitä, että ihmisyyden yleinen tajunnallinen kehitys ei lopulliseen henkiseen tavoitteeseensa verraten ollut vielä kovin pitkällä.

Tyhjyydellä kuvattiin sitä, että ”ihmiskunnan vaellus tuhlaajapoikana” oli (ja on) vielä pahasti kesken, koska ihmisten sisäinen, sielullinen olemus ei ollut vielä niin kehittynyt, että se kykenisi vapauttamaan persoonallisen mielen ulkoisen elämän ehdollistumista.

Mikäli ehdollistuminen elämän aikana lähinnä vain lisääntyy, ei ihmisten yksilöllinen sielullinen olemus saa persoonallisista kokemuksista itseensä todellista arkkityyppistä ravintoa, jolloin ulkoinen elämä kaikkine mahdollisuuksineen (leiviskät) valuu tavallaan hukkaan.

Viinistä luopuminen ei tässä tarkoita ainoastaan alkoholipitoisia juomia, vaan kaikkea sidostumista ja samastumista tilapäisiin ilmiöihin: aineellisiin ja psyykkisiin nautintoihin, valta ja kunnia mukaan lukien.

Viiniä käytetään usein henkisen ravinnon symbolina, mutta tässä se kuvaa lähinnä inhimillisiä haluja.

Kääntyminen tai parannuksen teko ei välttämättä merkitse mitään äkillistä kokemusta, vaan mielen suuntauksen asteittaista tai nopeaa (jonka takana saattaa olla pitkä prosessi) muuttumista siten, että ihminen alkaa joko hakea elämän perimmäisiä tarkoituksia tai harvinaisissa tapauksessa päätyy tietoisuuden tilaan, jossa asioiden sisin olemus avautuu välittömästi.