Perinteisesti Pyhäinpäivää vietetään pyhimysten, marttyyreiden ja vainajien muistoksi. Aikaisemmin päivää nimitettiin Pyhäinmiesten päiväksi, mikä juontunee miesten ylipitkästä ”hegemoniasta” kristillisen kirkon piirissä.

Suomessa katolinen kirkko viettää samana lauantaina poisnukkuneiden uskovien muistopäivää ja sunnuntaina varsinaista Pyhäinpäivää.

Anglosaksisista maista on saanut alkunsa ns. Halloween, jota jo muinaiset keltit viettivät talven alkamisen tienoilla, jolloin vainajahenkien uskottiin pääsevän hieman ”jaloittelemaan”. Näyttää pahasti siltä, että juhla on nopeasti pesiytymässä myös suomalaiseen kulttuuriin.

***

Pyhimysten muistaminen liittyy tietenkin katolisen kirkon traditioon julistaa edesmenneitä henkilöitä pyhimyksiksi, joita kirkkokansa voisi lähestyä helpommin kuin abstraktia käsitettä jumaluudesta. Näille pyhimyksille oli usein osoitettu jokin erityisala. Sen suhteen heidän katsottiin omistavan suojelevaa ja auttavaa voimaa, jota heiltä voitiin rukouksin anoa.

***

Kirkon nimeämien pyhimysten joukosta löytyy tietenkin hienoja ja esimerkiksi kelpaavia persoonallisuuksia. Mutta olivatko he kaikki – tai edes kovin suuri osa heistä – todella pyhiä?

Vastaus riippuu siitä, miten pyhä määritellään. Katolinen kirkko on asettanut joitakin ulkonaisia kriteereitä, jotka pyhimykseksi julistettavan on täytettävä tai katsotaan täyttäneen (kuten kaksi ihmetekoa).

Mutta jos pyhän kriteeri kohotetaan todella sinne, mihin se kuuluu, laskenee pyhimysten määrä todennäköisesti varsin pieneksi. Todella pyhää lienee vain sellainen, joka ei ole ”ajan ja tilan saastuttama”. Sellainen, joka ei ole (tietoisuudessaan) pirstoutunut tai jakautunut erillisiin osiin tai olemuksiin, joka ei siten ole tajunnallisessa mielessä peräkkäisen kokemistavan ehdollistama.

***

Kaikkien ihmisten äärimmäinen alkuperä lienee periaatteellisessa mielessä pyhä. Mutta inhimillinen tajunta kykenee vain ani harvoin sisäisesti todella sulautumaan tähän alkuperäiseen, pyhään tilaan, koska ihminen samastuu täysin ajallisiin kokemuksiinsa (ihmisessä ei vallitse ”rauhan tila”).

Ihmiset ovat kyllä lukeneet kaidoista teistä, neulansilmistä ja ahtaista porteista, mutta vain ani harvat ovat kulkeneet ne loppuun – olemuksensa erilaistumattomaan ytimeen – saakka.

Vuorisaarna julistaa autuaiksi mm. hengellisesti köyhät, murheelliset, hiljaiset, vanhurskautta janoavat, laupiaat, puhdassydämiset sekä uskon tähden vainotut ja solvatut. Vuorisaarna lienee kuitenkin jälkipolvien laatima kooste Jeesuksen perimään liitetyistä sanonnoista, eikä kaikkia sen väittämiä voida kovin luotettavasti palauttaa hänen lausumikseen.

Kristillisen historian kuluessa vainotuiksi on joutunut sisäisiltä ominaisuuksiltaan hyvin eritasoisia henkilöitä, joten pelkkää vainoamista ei voitane käyttää pätevänä perusteena (saattaa olla myöhempien vaikeiden aikojen lisäys). Vanhurskaus tarkoittanee samaa kuin autuas, mutta sellaiseen tilaan haluaminen ei vielä merkitse sen saavuttamista, saati sisäisen tilan vakiintumista. Murheellisia, hiljaisia ja laupiaita on aina löytynyt hyvänluontoisten ihmisten parista, köyhistä puhumattakaan. Mutta löytyykö heidän keskuudestaan yhtään todella virheetöntä?

Hengellinen köyhyys merkinnee käsitteenä sellaista mielen tilaa, jossa mitkään aineellisen tai psyykkisen elämän houkutukset ja nautinnot eivät voi enää saada valtaa. Samoin on laita ns. puhdassydämisten suhteen, sillä sydän tarkoittaa välitöntä ja vakaata sisäistä ymmärrystä – ei siis inhimillisiä tunteita, joilla on ikävä tapa heilahdella tuulten mukana.

***

On hyvä muistella ja pohdiskella sitä (muulloinkin kuin Pyhäinpäivänä), että kaiken muuttuvan takana saattaa olla jotakin todella pyhää ja pysyvää, josta kaikki on lähtöisin, johon se pyrkii, ja johon sen on mahdollista myös päästä – mikäli ”pyhien kirjoitusten ja kirjoittajien” antamat viitteet perustuvat edes jossakin määrin totuuteen.