Matteuksen evankeliumin Vuorisaarna nimeää rauhantekijät autuaiksi ja Jumalan lapsiksi.

Periaatteessa kaikki olevaiset lienevät saaneet alkunsa samasta äärimmäisestä lähteestä, joten jokaisen olemuksen syvyyksistä saattaisi löytyä ainakin ”autuuden siemen”. Siemen sisältää kaikki kasvun ja kukoistuksen mahdollisuudet, mutta tarvitaan kasvuprosessi ja kypsyminen, että siemen tuottaisi satoa - niin että ”leiviskät” eivät menisi hukkaan.

Autuuden mahdollisuus ei kuitenkaan ole sama asia kuin siinä tietoisena oleminen. Mikään aikaan sidoksissa oleva ei voi olla pysyvää autuutta, koska kaikki ajallinen on luonteeltaan häilyvää ja katoavaa. Autuus on saavutettavissa ainoastaan ajan ja kaiken siihen nojaavan ylittävässä tilassa. Sellaisen tilan saavuttaneita voidaan kutsua Jumalan lapsiksi ja Kristuksen veljiksi, koska vasta silloin heidän tietoisuutensa ammentaa yhdestä ja samasta eriytymättömästä lähteestä, ”pyhäin yhteydestä”.

Ovatko rauhan nobelistit ja rauhanvälittäjät näitä autuaita Jumalan lapsia? Tuskinpa vaan. Rauhantekijöillä tarkoitettaneen tässä niitä harvoja ihmisyyden edelläkävijöitä, joissa on täydellinen sisäinen rauhantila, jota pahinkaan ulkoinen asia ei enää voi horjuttaa. Tila ei ole mitään ”tunneälyä” - jonkinasteista tunne- ja järkiolemuksen tasapainoa - vaan tilaa, jossa mikään virike ei voi enää aiheuttaa automaattisia reaktioita.

Mikä estää rauhantilan saavuttamista? Yksi tärkeimmistä aiheuttajista on inhimillisen mielen polaarinen, vastakkaisuuksiin nojaava luonne. Mieli on samastunut ja ehdollistunut ilmiöihin ja erilliseen itseensä. Se ei kykene välittömästi havaitsemaan asioiden todellista luonnetta (ydinolemusta), vaan turvautuu aikaisemmin muodostuneisiin ajatusmuotoihin ja reagointitapoihin.

Mitä mielen suhteen voisi tehdä? Ihmisille on esitelty monenlaisia menetelmiä mielen ominaisuuksien ja omituisuuksien muuttamiseen. Mitään yksiselitteistä ”patenttiratkaisua” ei ole vielä keksitty, koska yksilöt poikkeavat hyvin paljon toisistaan. Yksi menetelmä voi auttaa jotakin, mutta ehkäistä toista.

Pahin virhe tehdään ehkä siinä, että mieli pyritään pakottamaan johonkin hyväksyttävältä vaikuttavaan muottiin. Ulkoinen käytös saattaa kyllä muuttua, mutta ihmisen sisäinen olemus pysyy entisellään tai jopa näivettyy tai kieroutuu.

Luonnollinen ja pakotonkin hengellinen pyrkimys hyveellisyyden suuntaan on omiaan nostattamaan esiin alitajuisiksi painettuja paheita, sillä ”kaiken salatun ja kätketyn on määrä tulla julki”, että koko mieli saisi mahdollisuuden puhdistua kaikista todellisuutta vääristävistä tekijöistä.

Paavali kuvaa vaihetta kahden tahdon sisäisenä taisteluna. Jaakobin paini saattaisi symboloida aivan samaa vaihetta, jossa persoonan mentaalinen olemus horjuu ”maallisten” ja ”hengellisten” virikkeiden välillä saamatta vielä paljonkaan ”apua ylhäältä.”

Saattaisi olla parasta pelkästään havainnoida sitä, mitä omassa mielessä tapahtuu, ja antaa kaiken virrata vapaasti takertumatta enää mihinkään. Ajan mittaan kaaosmainen ajatusmuotojen vaihtelu hidastuu antaen sijaa hiljaisuudelle ja rauhalle.

***

Alussa ja yllä oleva kuva on Thaimaassa sijaitsevasta buddhalaisesta temppelistä ja luostarista (Wat Pa Luangta Bua Yannasampanno), jossa on hoidokkeina noin 17 vapaana kuljeskelevaa tiikeriä.

Tilanteessa on liittymäkohta sekä edeltäneeseen ”rauhantekstiin” että Vanhan Testamentin kuvaukseen ”Jumalan pyhästä vuoresta”, hengellisen rauhan tyyssijasta, jossa ei enää esiinny minkäänlaista vastakkaisuutta.

Jesajan kirjassa 62:25 kerrotaan, että ”Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niin kuin raavas. Missään ei minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra.”