Lännen Media kirjoittaa, että amerikkalaisen tutkimuksen mukaan Suomi on kuudenneksi epäempaattinen maa - tai pikemminkin kansa maailmassa. Tutkimusten tekijöiden mukaan empaattiset ihmiset ovat taipuvaisia mm. kiltteyteen, huomaavaisuuteen ja anteliaisuuteen. He ovat lisäksi herkkätunteisia ja luotettavia. Empaattisuus on heidän mukaansa yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon ja myönteiseen käsitykseen omasta hyvinvoinnista.

Suomi on ollut (ja on yhä) harvaan asuttu maa, jossa empatian harjoittaminen on rajoittunut hyvin vaatimattomiin puitteisiin. Joitakin vuosisatoja sitten liian lähelle tulevat vieraat koettiin uhkaksi omalle tai oman pienyhteisön toimeentulolle, joten reviirin puolustaminen on katsottu oikeutetuksi.

Tulijatkin ovat varsin usein olleet kaikkea muuta kuin empaattisia. Esimerkkinä käynee isonvihan aika, joka hävitti monista Suomen kolkista kaiken empaattisuuden venäläisiä kohtaan pitkiksi ajoiksi.

Suomessa on pelkän perustoimeentulon turvaaminen menneinä aikoina vaatinut paljon enemmän työtä kuin lämpimissä maissa, joten kovan työn tuloksista on pidetty lujasti kiinni. Työ ankarissa olosuhteissa on myös ollut omiaan karsimaan sellaisen herkistelyn, joka ei ole auttanut tilanteista selviämisessä.

Epäluotettaviksi ei suomalaisia voida minkään tutkimuksen perusteella luokitella – sellainen piirre saattaa jopa lisääntyä kuljettaessa itään tai etelään.

Ruotsalaiset toivat tänne meiltä lupaa pyytämättä ja väkivalloin järjestelmän, joka rakentui heidän tarpeidensa perustalle. Tämä oli omiaan heikentämään tervettä itsetuntoa ja myös empatiaa vieraita kohtaan. Kiistaton tosiasia on se, että ruotsalaiset vallanpitäjät pitivät suomalaisia varsin yleisesti alempiarvoisina ihmisinä, jotka kruununprinssi Adolf Fredrikin mukaan toimivat heidän (veri- ja vero-) varastonaan ja suojamuurinaan Venäjää vastaan. Ei ole mikään ihme, jos seitsemänsataa vuotta tällaista ”kansakoulua” on lyönyt leimansa koko kansan luonteeseen.

Yksinäisyyden pelon opettaminen jo lasten kasvatuksessa on merkki laumahenkisyydestä, joka on kuulunut ihmiskunnan varhaisempiin kehitysvaiheisiin. Tällainen on tyypillistä esim. Aasian maissa.

Länsimaissa korostetaan yksilöllisyyttä ja itsenäisyyttä, mikä on hyväksi ja välttämätöntä ihmisten mentaalisen olemuksen kehitykselle (tai kehityksen välivaiheelle) – vaikka sen tulokset eivät aina olekaan kovin kaunista katseltavaa.

Sata vuotta itsenäisenä kansakuntana ei ole vielä täysin hälventänyt historian muodostamia asenteita. Suomalaiset (erityisesti toimittajat) käyvät yhä kyselemässä ulkomailta, mitä meidän päättäjien toimista ajatellaan. Ranskalaiset ja ruotsalaiset eivät tällaisia kysymyksiä tee – vaikka heillä monesti saattaisi olla kyselemiseen parempia syitä kuin meillä suomalaisilla.

 

LISÄKSI:

Iltalehti/Uutiset

Tampereen yliopistossa sosiaali- ja terveyspolitiikan professorina toimiva Juho Saari tyrmää amerikkalaistutkimuksen. Saari on työskennellyt pitkään hyvinvointisosiologina Itä-Suomen yliopistossa ja tutkinut myös altruismia eli epäitsekkyyttä ja pyyteetöntä toimintaa.

Suomalaiset auttavat kunniallisia

Professorin mukaan suomalaiset tutkimukset ovat antaneet päinvastaisia tuloksia suomalaisten empatiakyvystä kuin tuore amerikkalaistutkimus.

Suomalaiset tutkimukset osoittavat, että auttamishalua on kohtuullisen paljon ja empatia on korkealla tasolla, niin kauan kuin kohderyhmät ovat kunniallisia, Saari kertoo.

Sen sijaan suomalaiset kuitenkin kärsivät empatiakuilusta kun koetaan, että ihminen on omien valintojensa seurauksena onnettomassa tilanteessa.

Tämä koskee esimerkiksi asunnottomia, maahanmuuttajia ja alkoholisteja. Sen sijaan vanhuksiin, lapsiin, sairaisiin tai vammautuneisiin suhtaudutaan hyvinkin myönteisesti, Saari kertoo.