joulukuva_05_435x310.jpg

Tähän vuodenaikaan lapsille on tapana kertoa joulutontuista, jotka hiiviskelevät talojen lähistöllä tarkkaillen ihmisten – erityisesti lasten – edesottamuksia. Tontut edustavat joulupukin salaista palvelua, että lahjojen määrässä ja laadussa ”oikeus tapahtuisi”.

Todellisena tarkoituksena lienee tosin lasten pitäminen edes jonkin aikaa ”kurissa ja vanhempien nuhteessa”. Vitsat eivät tosin enää kuulune joulupukin lahjavalikoimaan, koska niiden "hyötykäytöstä" saattaisi joutua lailliseen edesvastuuseen.

***

Ajatus tonttujen olemassaolosta nojaa sekä suomalaisiin että lähes koko ihmiskuntaa koskevaan perimätietoon erilaisista ja eritasoisista näkymättömistä olentokunnista, joihin ihmisen uskotaan voivan olla vuorovaikutussuhteessa.

Näitä olentoja kutsutaan joskus yleisnimellä haltijoiksi. Niiden ajatellaan asustavan ja toimivan luonnon avustajina eri elementeissä: ilmassa (sylfit), vedessä (undinit), kasvikunnassa ja kivikunnassa. Tästä syystä ”vanha kansa” on pyrkinyt niitä huomioiden parantamaan mm. satonäkymiä ja karjaonnea.

***

Monissa perinteissä personoituja luonnonhenkiä tai enkeleitä on palvottu jumalina, mihin myös verinen uhrikäytäntö – elinvoiman tarjoaminen ”maksuksi palveluksista” – pohjautunee. Muun muassa Toisen Mooseksen kirjan uhrikäytännöt käyvät esimerkeiksi tällaisesta kyseenalaisesta ”jumalanpalveluksesta”.

***

Useissa perinteissä ei nähdä mitään eroa elementteihin liittyvien luonnonhenkien ja enkelikuntien välillä. Varsinkin luterilaisuudessa enkeleistä kerrotaan lähinnä Jeesuksen syntymän ja haudan yhteydessä – muussa mielessä ne ovat haudattu materialististen näkemysten alle.

Pelkällä skeptisyydellä ei kuitenkaan voitane täysin mitätöidä lähes kaikissa kulttuureissa esiintyviä, varsin yhdenmukaisia näkemyksiä näkymättömistä olentokunnista, joiden olemuksia on tietenkin tiedon puutteessa kuvattu inhimillisen mielikuvituksen avulla.

Ainakin apostoli Paavali näyttää uskoneen enkelihierarkioiden olemassaoloon kirjoittaessaan yleiskäsitteenä alkeisvoimista ja eritellen Hallituksista, Valloista, Valtaistuimista ja Herrauksista. Mestari Eckhart saarnasi Serafeista, joiden ykseydelliseen olemukseen Jumala oli hänen mukaansa suorittanut luomistyönsä (Sanana).

***

”Vanhan kansan” mukaan maa-elementtiin liittyi erilaisia (Gnoomeja) peikkoja, hiisejä, maahisia ja menninkäisiä. Myös veteen, ilmaan ja tuleen yhdistettiin puolipersoonallisia henkiolentoja, jotka oli syytä tietyissä yhteyksissä ottaa huomioon.

***

Suomessa kirkko on satoja vuosia pyrkinyt hävittämään uskoa luonnon persoonallisiin voimiin, mutta kansan parissa sellaista ilmeni varsin runsaasti vielä 1800-luvulla (usein tosin kristillisiin käsitteisiin sekoitettuna).

Perimätiedon mukaan luonnonvoimien palvonnassa ei Suomessa ole onneksi omaksuttu yhtä brutaaleja muotoja kuin monissa muissa kulttuureissa. Luontoa on kunnioitettu, ja sille on osoitettu kiitollisuutta, koska koko elämä on ollut sen varassa.

***

Kaikkein sitkein luonnonhenkilaji Suomessa näyttää olevan tonttu – etenkin niin sanottu joulutonttu, joka tosin ajatuksena syntyi vasta 1800-luvun loppupuolella. Varsin pitkään juuri tontut jakelivat jouluna lahjoja, kunnes joulupukki onnistui viime vuosisadan alkupuolella ”alistamaan” ne apureikseen.

Joulutontun ajatuksellinen esi-isä lienee löydettävissä kotitonttujen parista, joiden uskottiin elelevän lähellä ihmisiä – toisin kuin ns. metsätontut.

***

Tonttu on lisäksi mukautunut ihmistä kuvaavaksi käsitteeksi, jolloin sillä voidaan tarkoittaa jotakuta hieman outoa tai epävarmaa henkilöä (tai sellaiselta näyttävää) – joskus jopa omaa itseään.

Joulunaikaan – etenkin pikkujouluissa – tonttuilu lienee tavallista yleisempää, mutta sellainen tonttuilu ansainnee aivan oman blogikirjoituksensa ja -kirjoittajansa!