Uutisten nojalla voitaisiin todeta, etteivät ihmiset ainakaan ulospäin siltä näytä, mikäli jumaluudella tarkoitetaan jotakin täydellistä. Inhimilliset hyvän ja pahan määritelmät ovat tietenkin suhteellisia, ne nojaavat lähinnä ihmisen lyhytnäköisiin tuntemuksiin ja näkemyksiin.

Viisas Siirak varoitteli kutsumasta mitään suoralta kädeltä hyväksi tai pahaksi, koska vasta aika näyttäisi kyseisen asian tuottamien seurausten todellisen laadun. Tunnettu mystikko ja Avilan Teresan työtoveri, Ristin Johannes, sanoi, että täytyisi oppia käyttämään hyvää ja pahaa oikealla tavalla – niin että toiminnan pysyvinä seurauksina olisi elämän ylentyminen.

Johanneksen evankeliumin 10. luvussa kerrotaan, miten Juutalaiset vastasivat Jeesukselle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi." Jeesus vastasi syytöksiin: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?”

Viittaus ihmisten perimmäiseen tai potentiaaliseen, Jumalan kaltaiseen täydellisyyteen löytyy myös Matteuksen evankeliumin 5. luvusta: ”Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

Vanhasta Testamentistakin voidaan hakea perusteita ihmisyyden jumalalliseen alkuun esim. Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta: ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa.”

Luomiskertomuksen myöhempi vaihe aiheuttaa jonkin verran tulkintavaikeuksia siitä, mihin ihmisen olemukseen Jumalan kuva alun perin asemoitiin: ”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.”

Mestari Eckhartin näkemyksen mukaan Jumala itse loikin (ajattomuuteen) vain ihmisen sielun – ei alati muuttuvan mielen ja katoavaisen ruumiin kautta toimivaa persoonallista ihmistä, jonka tehtäväksi tuli alkuperäisen jumalallisen mallin toteuttaminen (kanssa-luominen) myös ajan ja tilan puitteisiin.

Apostoli Paavali kuvaa hänkin ihmisyyden tarkoituksen toteutumista kehityksenä elävästä sielusta eläväksi tekeväksi hengeksi.

Luukkaan evankeliumi viittaa sisäiseen potentiaalisuuteen todetessaan: ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä" (Vulgata: regnum Dei intra vos est), jonka uusin raamatunkäännös tulkitsee valitettavasti täysin ulkonaisesti: ”Jumalan valtakunta on keskellänne.”

”Keskellä”, eli kaikessa näkyvässäkin oleminen on perusteltavissa yhteisen alkuperän nojalla. Tuomaan evankeliumi toteaakin: ”Halkaiskaa halko, ja minä olen siellä. Kohottakaa kivi, ja löydätte minut sieltä.”

Sielun ydinolemus (kipinä, huippu) on Eckhartin (kuin myös Ristin Johanneksen ja Tuomas Akvinolaisen) mukaan luonnoltaan täysin jumalallinen. Juuri siinä tapahtuu mainittujen mystikoiden mukaan Jumalan Pojan sisäinen syntymä, mikäli on tapahtuakseen.

Eckhart vakuuttaa, että tämä (ylhäältä) syntyminen tapahtuu ”henkisen luonnonlain” varmuudella silloin, kun ihminen on siihen sisäisesti valmis. Valmius tarkoittaa puhdistumista, tyhjentymistä ja vapautumista kaikista esteenä toimivista, maallisen elämän synnyttämistä ehdollistumista, kutsutaan niitä sitten synniksi tai jollakin muulla nimityksellä. Pahin este lienee ihmismielen itsepintainen takertuminen ulkoisiin asioihin ja itseensä.

Yksi lennokas, laadultaan harvinainen kuvaus tajunnan ”tempautumisesta inhimillisestä tilastaan hengen hullutuksiin” löytyy ”jumalattoman” filosofin, Friedrich Nietzschen Zarathustrasta:

”Minun vuorilla syntynyt viisas kaipaukseni (uskoni?) tempasi minut ylös ja ulos kaukaisiin tulevaisuuksiin, joita ei mikään unennäkö ole vielä nähnyt, missä kaikki sukeutuminen näytti minusta jumalten tanssilta ja huimuudelta: monien jumalien ikuisena itsensä pakenemisena ja takaisin etsintänä, monien jumalien itsensä vastustamisena, itsensä jälleen kuulemisena, itselleen jälleen kuulumisena.”

”Itselleen jälleen kuuluminen” voisi tarkoittaa mystikko Jakob Böhmen näkemystä henkisen elämän päämäärästä, jossa ”loppu on saavuttanut alun”Consummatum est – Se on täytetty!

Ehkäpä jumalallisuus todella piilee jossakin meidän syvyyksissämme odottamassa mahdollisuutta avautua ajan ja tilan ahtaisiin puitteisiin siinä määrin, kun se yleensä on mahdollista. Sitä ennen, ja sen edistämiseksi, ihminen voinee itsekin raivata hieman tilaa mielensä kerrostumiin, joihin ulkoinen elämä on kasannut paljon sellaisia kiintymyksiä, jotka toimivat todellisen muutoksen ja paluun esteinä.