portaat1.jpg

Useimmat uskonnot ja filosofiat ovat esikuviensa kautta koettaneet hahmottaa ihmisyyden äärimmäisiä tavoitteita ja sitä, miten niiden toteutumista voitaisiin edistää.

Jaakob Vanhurskas neuvoi anomaan viisautta, että ihminen voisi sen avulla suunnata toimintaansa omaa ja ympäristönsä elämää edistävästi. Mentaalinen viisaus lienee kuitenkin vasta todellisen viisauden esiaste, koska se nojaa yhä ilmiömaailman kokemuksiin ja näkemyksiin eikä siten kumpua ”suoraan ylhäältä” - viisaudesta ja elämästä itsestään.

Filosofi Friedrich Nietzscheltä voidaan löytää ihmisyyden pitkästä kehityskulusta ilmenemättömästä ilmennykseen ja takaisin hyvin juhlallinen kuvaus, että se ilmenee ”monien jumalien ikuisena itsensä pakenemisena ja takaisin etsintänä, monien jumalien itsensä vastustamisena, itsensä jälleen kuulemisena, itselleen jälleen kuulumisena.” Filosofin näkemysten mukaan ”kaikki olevaiset on kastettu ikuisuuden lähteellä, hyvän ja pahan tuolla puolen, mutta hyvä ja paha itsessään ovat vain välivarjoja ja kosteita ikävyyksiä ja kulku-pilviä.”

Nietzsche kuvaa ihmisyyden korkeinta tavoitetta seuraavasti: ”Minä opetan teille ystävän, jolla on aina valmis maailma lahjoitettavanaan. Ja niin kuin maailma vieri häneltä hajalle, niin se jälleen vierii hänelle kokoon kehiksi: hyvän sukeutumisena pahan työstä, päämäärien sukeutumisena sattumasta.”

Matteus ja Luukas neuvovat yhtäläisin sanoin ”kolkuttamaan, niin teille avataan.” Ihmiset kuitenkin hakevat (kolkuttelevat) mieluummin tämän ulkoisen elämän mahdollistamia virikkeitä ja nautinnon lähteitä. Ihmisyyteen näyttää kuuluvan luonnollinen vastustus kaikkea liian vierasta kohtaan, josta Nietzsche totesi: ”Omaajaltaan näet kaikki oma on hyvin kätketty; ja kaikista aarrekaivoksista joutuu oma viimeisenä kaivettavaksi - näin vaikuttaa painavuuden henki.”

Ulkoisen elämän virkkeisiin suuntautuminen lienee tosin välttämätöntä, että ihmiset saavuttaisivat kaiken sen kokemisen määrän, joka sulatettuna ja sisäistettynä on tarpeen elämän ylentämiseksi ajasta ja tilasta riippumattomaan muotoon.

Tuomaan evankeliumi sisältää useita maailman suhteellista merkitystä kuvaavaa sanontaa:

(Tuom. 56 ja 80) ”Joka on tullut tuntemaan maailman, se on löytänyt ruumiin. Joka on löytänyt ruumiin, sille maailma ei ole minkään arvoinen.”

Sanonta ilmentää varsin selkeästi, että maailma menettää arvonsa ainoastaan niiden suhteen, joille sen kaikki tarkoitukset ja toiminta ovat täysin avautuneet. Sellaiset harvat ja valitut eivät enää saa ulkoisesta elämästä itseensä mitään lisäystä, koska heissä on joka hetki läsnä kaiken ydinolemus. ”Ruumis” kuvaa sanonnassa koko ilmiömaailman suhteellista roolia yksilöllisen ihmisen ja koko ihmiskunnan äärettömän hitaassa ”vanhurskauttamisprosessissa”. Ulkoinen elämä (maailma) on mielen ja sielun koulu. Kun koulu on oppinsa antanut, se saa mennä menojaan.

Tuomaan evankeliumista löytyy toinenkin erikoinen sanonta: (Tuom.28) Jeesus sanoi: ”Minä asetuin seisomaan keskelle maailmaa ja ilmestyin ihmisenä. Näin, että kaikki olivat juopuneita, enkä löytänyt heidän joukostaan ketään janoista. Sieluni tunsi tuskaa ihmisten tähden, sillä he olivat sisäisesti sokeita eivätkä nähneet. Tyhjinä he ovat tulleet maailmaan ja tyhjinä he aikovat kerran lähteä maailmasta. Nyt he kuitenkin ovat juopuneita. Kun he luopuvat viinistään, silloin he kääntyvät.”

Sanonta on esimerkki siitä, millaisesta perspektiivistä monet henkiset edelläkävijät ovat katselleet ihmiskunnan tajunnallista tilaa. Heidän saavuttamastaan sisäisestä tilasta käsin kaikkien muiden sisäinen olemus paljastuu välittömästi.

Tässä Tuomaan sanonnassa Jeesus kutsuu tavallisia ihmisiä juopuneiksi. Se tarkoittaa, että ihmiset samastuivat pääasiassa ohimeneviin psyykkisiin ja fyysisiin ilmiöihin. Janon puute ilmensi ihmisten tyytymistä omaan elämäntapaansa. Heissä ei siten vielä ollut syntynyt totuuden janoa.

Henkiseltä tasolta tarkastellen ihmisten tila vaikutti säälittävältä, koska nämä eivät kyenneet tiedostamaan omaa noidankehäänsä, vaan kokivat elämää omien ehdollistumiensa puitteissa, jotka olivat syntyneet samastumisesta aikaan ja tilaan rajoittuviin, katoavaisiin ilmiöihin. Tällainen samastuminen estää tajuntaa avautumasta todellisuuden valoon, jossa kaikki ilmiöt voitaisiin havaita välittömästi ja oikeissa suhteissaan.

Jeesus väittää tässä, että ihmiset olivat olleet jo syntyessään tyhjiä ja jäivät sellaisiksi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ihmiset olisivat olleet syntyessään joka suhteessa ”tyhjiä tauluja (tabula rasa)”, vaan sitä, että ihmisyyden sisäinen tietoisuus ei lopulliseen henkiseen tavoitteeseensa verraten ollut vielä edennyt kovin pitkälle.

Tyhjyydellä kuvattiin sitä, että ”ihmiskunnan vaellus tuhlaajapoikana” oli vielä ”laskeutumisvaiheessaan”, eikä sielullinen olemus ollut vielä niin kehittynyt, että se kykenisi yhdessä persoonallisen olemuksen kanssa vapauttamaan ihmisen mielen kaikista ulkoisen elämän ehdollistumista.

Mikäli ehdollistuminen elämän aikana lähinnä vain lisääntyy, ei ihmisten sielullinen olemus saa persoonallisista kokemuksista itseensä riittävästi arkkityyppiseksi sisäistettävissä olevaa ravintoa, jolloin ulkoinen elämänjakso kaikkine mahdollisuuksineen valuu tavallaan hukkaan.

Viinistä luopuminen ei tässä sanonnassa tarkoita ainoastaan alkoholipitoisia juomia, vaan kaikkea sidostumista ja samastumista tilapäisiin ilmiöihin: aineellisiin ja psyykkisiin nautintoihin, valta ja kunnia mukaan lukien.

Kääntyminen tai parannuksen teko ei yleensä merkitse mitään hetkellistä kokemusta, vaan mielen suuntauksen asteittaista tai nopeaa (jonka takana saattaa olla pitkä prosessi) muuttumista siten, että ihminen alkaa joko hakea elämän perimmäisiä tarkoituksia tai harvinaisissa tapauksessa tyhjentyy samastuksistaan ja päätyy tietoisuuden tilaan, jossa asioiden sisin olemus avautuu välittömästi.