keskiviikko, 22. helmikuu 2017

Luvaton saarna Suurkirkossa

post%200.jpg

Kirjailija Arvid Järnefelt syntyi v. 1861 August Järnefeltin viisilapsisen perheen toisena poikana. Hän valmistui varatuomariksi, mutta kolmen viimeisen vuosikymmenensä ajan hän harjoitti lähinnä maanviljelystä.

Nuorena Arvid oli innokas fennomaani, mutta kiinnostui äitinsä kautta Leo Tolstoin ajatuksista ja hengellisistä asioista, joiden tulkinnassa hänet luokiteltiin aikoinaan (ja paljon myöhemminkin) jopa kristilliseksi anarkistiksi.

***

Järnefelt kirjoitti Helsingissä lokakuussa 1894 sisäisestä kokemuksestaan kolme vuotta aikaisemmin:

”Eräänä syysiltana vuonna 1891 täytti minun olemukseni suuri henkinen valo. Kutsun sitä heräämisekseni. Niin kuin herätessä yö unohtuu ja mieli kiinnittyy päivään, niin aloin minäkin tehdä ensimmäisiä tottumattomia liikkeitä uuden elämäni valossa, enkä enää muistanut enkä ajatellut menneisyyttäni.  Heräämiseni jälkeen minussa kypsyi vakaumus, etten milloinkaan voinut ryhtyä ihmisten tuomariksi. Nyt tiedän, että minussa itsessänikin on itu ja mahdollisuus kaikkiin niihin rikoksiin, joihin ihmiset syyllistyvät.”

***

Yhteiskunnallisilta näkemyksiltään Järnefelt oli opiskeluaikoinaan innokas fennomaani, mutta kiinnostui äitinsä kautta tolstoilaisuudesta ja päätyi ainakin monien ulkopuolisten mielestä lähes kristilliseen anarkismiin.

***

Järnefeltiä pidetään 1900-luvun alun merkittävimpänä aatehistorian kuvaajana. Hän kuvasi erityisesti aateliston elämää, joka oli hänelle kuvernöörin ja senaattorin poikana läheistä.

***

Venäjällä maaliskuussa 1917 alkaneet levottomuudet levisivät myös Suomen puolelle, jolloin Arvid Järnefelt päätti tuoda esiin hengellisiä näkemyksiä siinä tarkoituksessa, että ristiriidat eivät täällä ryöstäytyisi väkivaltaisiksi.

Ongelmia syntyi etenkin siitä, että Arvid valitsi viestiensä ilmaisuun kolme helsinkiläistä kirkkoa, joiden papit eivät kuitenkaan olleet valmiita luovuttamaan vapaata puheenvuoroa maallikolle.

***

Järnefelt oli herättänyt Helsingin Sanomien kirjoituksillaan jo aikaisemmin suurta huomiota, ja jotkut olivat pyytäneet häntä puhumaan kirkoissa. Hän pani ilmoituksen lehteen 5. toukokuuta 1917 aikovansa käydä katsomassa, voisiko Nikolain kirkossa seuraavana päivänä puhua. Väkivaltaiseen tunkeutumiseen hän ei kuitenkaan halunnut ryhtyä.

Kirkkoon oli kokoontunut suuri määrä uteliasta väkeä. Kun Järnefelt tuli jumalanpalveluksen jälkeen sisään ja aikoi yleisön pyynnöstä mennä puhumaan alttarin korokkeelta, nousi kirkkoherra saarnastuoliin ja aloitti uudelleen erittäin pitkän – tosin varsin vapaamielisen – puheen. Sen päätyttyä kirkkoherra kielsi ketään enää jatkamasta.

Arvid Järnefelt astui kiellosta huolimatta korokkeelle ja piti lyhyen puheensa, koska hän hyväksyi tässä tilanteessa passiivisen tottelemattomuuden, joka ei sisältänyt mitään väkivaltaisuutta.

 

Arvid Järnefeltin puhe Nikolain kirkossa 6. toukokuuta 1917.

Antakoon minulle anteeksi kaikki ne, jotka pitävät tätä vapaata menettelyäni rikoksena. Itse en sitä sellaiseksi tunnusta.

Olen tavallinen synnissä siinnyt ja syntiä tehnyt ihminen, mutta voiko kukaan olla kauniimpi katsella kuin tavallinen ihminen, joka koettaa täyttää yhteisen Isämme tahdon? Voiko mikään olla liian pyhä hänen jalkojaan varten?

Täällä saarnattiin äsken vapaudesta, jonka ainakin sanotaan alkaneen näiden seinien ulkopuolella. Entiset vihamiehet ovat tehneet siellä liittoja keskenään, mutta valot ja varjot ovat vaihdelleet. Alaluokka aseistautuu ja yläluokka on kohta riisuttu aseista. En tiedä, millainen vapaus siitä syntyy.

Tiedän vain sen, että jos vapaus on syntymässä näiden seinien ulkopuolella, olisi sen pitänyt jo kauan sitten syntyä näiden seinien sisäpuolella.

Mitä tarkoittaa vapaus kirkossa? Sitäkö, että saamme syljeskellä sen permannolle? Sitäkö, että saamme täällä huutaa ja räyhätä? Sitäkö, että meillä on täällä valta pitää kiihotuspuheita ja liehuttaa punaisia lippuja?

Ei! Vapaus kirkossa merkitsee sitä, että jokaisella on vapaus puhua, mikäli hän katsoo puhuvansa yhteisen Isämme nimissä. Kansan parissa on paljon ihmisiä, jotka ovat toteuttaneet elämässään korkeita veljeyden ihanteita, ja joilla olisi jotakin sanottavaa Jumalalta ihmisille.

Älkööt he tästä lähin puhuko vuokrahuoneistoissa, vaan lausukoot sanottavansa kansan rakentamissa kirkoissa. Kansa on muurannut nämä kirkot kivi kiveltä ja kohottanut seinät temppeleiksi, joita se pitää kaikkein pyhimpinään. Tämäkään kirkko ei ole yksityisomaisuutta eikä edes seurakunnan omaisuutta, vaan yhteistä, sillä kirkot kuuluvat kaikille eivätkä kenellekään.

Nykyaikana on tarve kuulla sellaisten ääntä, jotka puhuvat vapaana ja palkatta, pelkän sisäisen kutsumuksen pakottamina. Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka on lähtöisin Jumalasta. Sellainen sana ei voi kuulua muuta kuin vapaan ja palkattoman suusta.

Vapautukoot siis Suomen kirkot niiden käyttöön, joilla on sanottavaa Jumalalta ihmisille: koska sellainen elävöittää myös kansan.

***

Millä vallalla puhun ja teen tällaista? Sillä vallalla, jonka Jumala antaa ihmiselle. Sitä valtaa ei yksikään toinen ihminen voi häneltä riistää.

Lähtekäämme nyt tästä kirkosta hiljaa. Ehkä on hyvä kerätä ovella pieni kolehti maksuksi kirkon lämmityksestä ja siivouksesta, joka on aiheutunut tästä puheesta.

Lisään vielä, että tämän kirkon nimen ei pitäisi olla Nikolain kirkko, vaan Vapauden kirkko!

***

Kyseisen ajan porvarillinen lehdistö ei lainkaan ymmärtänyt Järnefeltin tarkoituksia ja menettelyä, vaan epäili tämän jopa menettäneen järkensä. Työväenlehdet suhtautuivat häneen huomattavasti myönteisemmin, vaikka hänen esittämänsä rauhan sanoma ei löytänyt riittävästi vastakaikua kansan syvissä riveissä.

***

Kirjailija Eino Leino katsoi, että Järnefeltin esiintymiset kirkoissa olivat suuria kulttuurihistoriallisia tapahtumia. Säveltäjä Jean Sibelius antoi hänkin selvän tukensa langolleen todeten, että kirkot kuuluivat kaikille.

Arvid Järnefelt tuomittiin toimistaan lopulta vankeuteen, josta valtionhoitaja Mannerheim armahti hänet v. 1919.

***

Lukijat voivat arvella, miten nykyiset maalliset ja kirkolliset tahot suhtautuisivat Arvid Järnefeltin kaltaiseen persoonaan, joka pyrkii omat etunsa unohtaen toteuttamaan Vuorisaarnan kaikkia ihanteita, mutta joka ei kykene sovittamaan kaikkia näkemyksiään kristillisten tunnustusten sananmukaisiin tulkintoihin.

 

Järnefeltin kaikki kolme kirkkopuhetta:

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/100633/Kirkkopuheet.pdf?sequence=1

P. S. Tämäkin kirjoitus poistettiin etusivulta vaikka se liittyy olennaisesti Suomen itsenäisyyden alkuun, josta olisi paljon vähemmän väkivaltaisia muistoja, mikäli Järnefeltin saarnojen sanomaa olisi sovellettu käytäntöön. Saarnat voisivat myös antaa virikkeitä tämän päivän tyhjien kirkkojen ongelman ratkaisuun. 

Moderaattori(t) ei(vät) täällä ole valtuuksiensa arvoisia, vaan lähinnä fundamentalistisia sensoreita ja lisäksi yli 100 vuotta aikaansa jäljessä!

 

sunnuntai, 19. helmikuu 2017

KUUNNELMA ELÄMÄN JA KUOLEMAN KYNNYKSELTÄ

raja2.jpg

Yli yhdeksänkymmentävuotias Matti on siirretty keskussairaalasta kotikuntansa vanhainkodin sairasosastolle, missä hän on viettänyt joitakin viikkoja vaihtelevassa kunnossa ja tunnelmissa. 

Hoitajat suorittavat rutiininomaiset tehtävänsä, eikä muita vierailijoita käy Matin luona, koska hänellä ei ole ketään niin läheistä sukulaista tai tuttavaa, joka vaivautuisi hänen luokseen.

Matti alkaa puhella itsekseen:

Jumalauta, täällä minä makaan kunnan sairasosastolla kuin raato, enkä osaa edes kuolla pois toisten vaivoista. Kukaan ei kuuntele, tuovat vain hätäisesti sapuskaa ja pillereitä nenän eteen ja kysyvät vointia.

Kuinka sitä nyt voidaan – kun ei voida juuri kuinkaan. Seinille ne puhuvat, eivät ne ihmisestä välitä – ainakaan tällaisesta entisestä ihmisestä.

Pahempaa tämä on kuin silloin kannaksella. Vaikka tuli vettä ja rautaa vuorotellen ja yhtä aikaa, niin kuitenkin toivottiin, että pysyttäisiin hengissä ja päästäisiin pian kotiin.

Nyt tekisi mieli kirota ja huutaa kuin Tuntemattoman Lahtinen, tähtää alemmaksi, että kaikki tuska ja turhuus loppuisivat.

 

Samassa Matti kuulee naisäänen, joka lausuu:

 

- Matti, ole hiljaa ja kuuntele!

- Mitä helvettiä, minä kuulen omiani!

- Niin kuuletkin, minä olen sinun parempi minäsi - Maija.

- Älä puhu hulluja, ei minulla ole parempaa minää – ainakaan naispuolista.

- Jokaisella on parempi puoliskonsa, ja se on eri sukupuolta ja eri tavalla varautunut, että vetäisivät toisiaan puoleensa.

- Höpö höpö, perhanan hoitajat pelleilevät minun kustannuksellani, yrittävät ajaa kotiin kuolemaan, että tulisi halvemmaksi kunnalle. Kyllä minä heille Maijat näytän!

- Ei täällä ole ketään hoitajaa.

- Sitten tuo ääni tulee kaiuttimesta. 

- Ei täällä ole kaiuttimia.

- Voi helvetti, ne ovat syöttäneet minulle salaa huumeita – ei tämä muuten olisi mahdollista. 

- Et sinä ole saanut muuta kuin kaurapuuroa ja aspiriinia.

- Nyt tulee loppu – piru kun tuli eilen ajetuksi pappikin ehtoollisineen ulos huoneesta. 

- Minä olen sinun pappisi, et sinä muita tarvitse, eikä sinulla muita ole.

- Piru tässä minua kiusaa naisen äänellä – kuin Eeva Aatamia. 

- Ihmiset kutsuvat omia heikkouksiaan piruiksi.

- Kyllä pahuutta on aina ollut olemassa.

- Pahuus on hyvyyden esiastetta, kaikki maallinen on kovin suhteellista. 

- Nyt sinä kyllä valheen murjaisit.

- Minä näen sinussa paljon enemmän kuin sinä minussa. Sinä olet maailman kaaoksen sokaisema. 

- Minun näössäni ei ole mitään vikaa, ajokorttikin uusittiin ilman mutinoita.

- Sinä et erota metsää puilta etkä tunne elämän tarkoitusta.

- Ei tässä enää ole mitään tarkoitusta, pelkkää kuoleman odotusta päivästä toiseen. 

- Siinäkin on jo riittävä tarkoitus.

- Kuolema tallaa alleen kaiken tarkoituksen.

- Kuolema vain tiivistää ja kirkastaa elämän tarkoitukset.

- Erottelee jyvät akanoista ja heittää ihmisparan ties minne?

- Ei kukaan joudu hukkaan, jokainen siirtyy omaan huomaansa. Sinäkin tulet pian minuksi. 

- Ja minusta kun ei kuolemakaan saa aikaan naista!

- Sinun maallinen identiteettisi on kovin pinnallista, suurin osa siitä haihtuu pois paljon ennen kuin sulaudut minuun.

- On sinulla puheet, sanot pian olevasi minun Jumalani.

- Minä olen sinun polkusi Jumalaan. Vain se osa sinusta, joka nousee minuun, voi kohdata taivaallisen isänsä.

- Puhuisin kyllä mieluummin sen taivaallisen isän kanssa – kuin mies miehelle.

- Ei kukaan voi kuulla tai nähdä Jumalaa muutoin kuin kadottamalla persoonallisen minänsä. 

- Vanhan Testamentin profeetat kuulivat Jumalaa.

- Hekin kuulivat omaa parempaa tai parasta minäänsä – usko pois.

- Sinun oppiesi mukaan olisi parasta kiertää Jumala kaukaa, ettei persoona haihtuisi tyhjään?

- Ei ihminen voi ymmärtää elämän suurinta mysteeriä. Täydellisyys on lihalliselle ihmiselle tyhjyyttä, hullutusta, kuten Paavali oikein sanoi.

- Tuollainen taivas ei houkuttele ketään.

- Ihminen saa vain sen, mitä hän parhaimmillaan kykenee ottamaan vastaan.

- Sinä ainakin puhut suurempaa palturia kuin mitä minä kykenen ottamaan vastaan.

- Minä olen paljon lähempänä totuutta kuin sinä. Sinä olet vain minun hetkellinen heijastumani maan pimeydessä.

- Isäni ja äitini ovat minut vahingossa panneet alulle ja kasvattaneet aikuiseksi, ei siinä sen kummempia heijastuksia ole tarvittu.

- Vuoteessa riutuva lihallinen olemuksesi on kyllä heidän tekoaan, samoin monet mielesi ehdollistumat, mutta todelliset taipumuksesi sinä olet saanut minulta, vaikka ne usein hautautuvat ja sekoittuvat tämän maailman päällimmäisten virtausten alle.

- Kaikkea sitä kuulee, kun vanhaksi elää.

- Minä olen sentään melkein sata kertaa vanhempi kuin sinä. 

- Voi pyhä jysäys.

- En toki niin vanha, että muistaisin pyhän jysäyksen.

- Mitä sinä sitten teet, kun minä pian potkaisen tyhjää?

- Minä vedän sinut hitaasti puoleeni, ei sinulle mitään pahaa satu.

- Vai ettei satu, kun tulee vedetyksi tuhatvuotisen akan hameen alle!

- Minä olen ikinuoren henkesi heijastuma, et voi kuvitellakaan minun kauneuttani.

- Seireenien puhetta, ruma ryppyinen akka minua odottaa helvetin porteilla, kun en pappia-  kaan kuunnellut.

- Minä olen sinun pappisi, ei tässä muita pappeja kaivata.

- Jeesusta se pappi kauppasi ainoana pelastajana syntiselle ihmiselle – viisumina autuuteen. 

- Älä nyt ventovierasta vedä omiin asioihisi. Kuolema on sinun ja minun välinen asia.

- Mistä sinä sen voit tietää?

- Minä olen nähnyt monta kuolemaa, sinulle se on tuossa olemuksessasi uutta.

- Minä kutsun pian papin puhumaan sinulle järkeä kuolemasta ja viimeisestä tuomiosta.

- Kirkko on kadottanut alkuperäisen tietonsa kuolemasta ja korvannut sen epämääräisillä sanallisilla  tunnustuksillaan, joiden kautta voivat pitää ihmismieliä pelon vallassa.

- Sinä johdat minua harhaa, että voisit heittää minun sieluni helvettiin, kun pian lähden täältä.

- Minä olen sinun sielusi ja vien sinut lepäämään omaan taivaaseeni, kunhan olet ensin karistanut itsestäsi karkeimmat maalliset ominaisuutesi.

- Vai viet minut Jumalan luo?

- Sinun oman Jumalasi autuuden rikkumattomaan lepoon. Ei se ole vielä yhtenä olemista. Sellaiseen me emme yhdessäkään ole vielä valmiita.

- Siihen vaadittaisiin varmaan lujempaa uskomista.

- Uskominen ei ratkaise mitään – todellisuus rakentuu todellisen varaan. 

- Eli silmä silmästä pätee kuoleman jälkeenkin.

- Armokin kuuluu todellisuuteen kaikessa elämässä pienimmästä suurimpaan. 

- Minä en ole juuri armoa anellut.

- Ihmiset anovat armoa usein juuri silloin, kun he ovat suuren armon kohteina. 

- Tuota minä en ymmärrä.

- Armo antaa myös raskaita koettelemuksia, joiden tarkoituksena on vahvistaa, kohottaa ja valmistaa ihmismieli todellisen armon kohtaamiseen.

- Jumala ikään kuin piruilee meille.

- Minä sinua johdatan omaa täyttymystäsi kohden, ei siihen Jumalaa kannata sotkea. Kaikki syyt löytyvät minun menneisyydestäni, koska kaikki tarkoitukset ovat alati läsnä ihmisen sielun syvyyksissä.

- Jos syyt ovat sinussa, niin silloin minä olen vain sinun sijaiskärsijäsi?

- Sinun ajalliselta näkökannalta katsoen asia voidaan tulkinta noinkin, mutta pitemmällä  aikavälillä kaikki asettuu kohdalleen. Sinäkin saat runsaan hyvityksen kaikista niistä kärsimyksistäsi, joita et ole itse aiheuttanut. 

- Kun näkisi vain.

- Ken kuolee, hän näkee. Älä pelkää, minä olen sinun turvasi. 

- Naisen ääni tyhjyydestä – on siinä minulla huteran puoleinen turva.

- Minussa on koko sinun pitkän menneisyytesi kukinto ja sato, ei sinulle mitään pahaa satu. 

- Minun menneisyyteni ei ole paljon kukkia tuottanut - muuta kuin vyöruusun.

- Et sinä tiedä mitään menneisyydestäsi.

- Minulla on erinomainen muisti – älä lausu väärää todistusta!

- Sinä muistat vain tämän lyhyen elämäsi kokemuksia, et sinä tiedä mitään oman sisäisyytesi pitkästä korpivaelluksesta.

- Minun sisäisyyteni muhii tässä ruumiissa kuin pieru suolessa.

- Vain pieni heijastus sisäisyydestäsi hankkii ulkonaista kokemusta lihallisen olemuksen kautta. Sinä olet minulle kuin pilkkiviehe, joka houkuttelee hyviä kaloja vedettäväksi ylös minun korkeuksiini.

- Kaikkea sitä kuulee, kun tulee vanhuuden höperöksi.  

- Et sinä näin viisasta ole ennen kuullutkaan.

- Sinäkö minua syytät sillä viimeisellä tuomiolla?

- Sinä olet minun syytäni, miksi minä sinua syyttäisin? Unohda jo viimeiset tuomiot. Jokainen ajallisen elämän ilmentymä tulee aikanaan kohdelluksi armollisesti, oikein ja tasapainoisesti. Älä siitä murhetta kanna.

- Mutta viimeinen tuomio kuitenkin tulee.

- Oletko nähnyt ensimmäisen, kun viimeisestä kyselet. Ajallisen inhimillisen ilmentymän kannalta on olemassa vain ensimmäinen tuomio, ja sekin merkitsee vain kaiken turhan purkautumista alkutekijöihinsä.

- Eli ihminen kuihtuu ja häviää kuin pieru Saharaan.

- Se osa ihmisestä, jolla ei ole henkistä merkitystä. Turha sellaisen perään on haikailla. 

- Mutta jos minussa ei muuta olisikaan.

- Silloin minä en saisi sinusta mitään itseeni. 

- Entäpä minä?

- Luonto on tuhlailevainen – ei kaikki kasvu johda kukintoon. Silloin sinusta jäisi vain aihioita jotakin tulevaa kasvua varten. Mutta älä lannistu, en minä sinua ole turhaan maailmaan heittänyt, enkä turhaan kaitsellut elämäsi varrella. Riemuiten minä otan vastaan sinun lyhteesi, kunhan ensin saat satosi lajiteluksi.

- Niin että melkoinen riihi minua odottaa kuoleman jälkeen?

- Sadonkorjuu on maailmassakin riemullisempaa kuin kivisen pellon kyntäminen ja kylvö – ei sellaista tarvitse pelätä.

- Ihminen arastelee kaikkea vierasta.

- Kuolema ei ole sen vieraampaa kuin öinen unikaan, se vain iskee kohdalle hieman harvemmin. 

- Niin että ehtii unohtaa.

- Unohdus sinänsä on jo eräänlaista kuolemista, ja tarpeellista ihmismielen tasapainon kannalta.

- Ellei unohda tärkeitä asioita.

- Ihminen unohtaa kaikkein tärkeimmät asiat, kunnes hän niihin törmää tai kompastuu. 

- Kuten nyt, kun kuolema on minun edessäni.

- Niin, vain harvat vaivautuvat ajattelemaan elämän ja kuoleman tarkoitusta silloin, kun ne eivät  ole vielä näköpiirissä.

- Eihän ne ajattelemalla selviä.

- Kyllä ajattelu voi tuoda selvyyttä vaikeisiinkin asioihin. 

- Mutta ei se niitä muuksi muuta.

- Ajattelu ei muuta todellisuutta, mutta se voi muuttaa ihmisen suhtautumista kohtaamiinsa asioihin. 

- Parasta lienee vain uskoa vankasti siihen, mitä on kuullut.

- Usko ei muuta todellisuutta. 

- Mutta uskohan siirtää vaikka vuoria.

- Sellaisella uskolla tarkoitetaan aivan muuta kuin uskottelua, muutoin yksikään vuori ei pysyisi hetkeäkään paikoillaan.

- Kaiken voi kuitenkin jättää Herran huomaan. 

- Kaikki on aina Herran huomassa.

- Mikäli Herra sattuu huomaamaan.

- Todellisempi puoli ihmisessä kyllä huomaa kaiken tarpeellisen. 

- Ja minussa se olet sinä.

- Niin juuri, minä huomaan kaiken, mitä sinussa ja sinulle tapahtuu, koska sinä olet minun syytäni. 

- En minä vieläkään oikein usko ja käsitä tätä.

- Jos sinä todella käsittäisit, olisin minäkin paljon lähempänä omaa tarkoitustani. 

- Mikä on sinun tarkoituksesi?

- Minun tarkoitukseni on johdattaa ihmisen sielu kaiken tarpeellisen kokeneena takaisin ikuiseen alkuperäänsä.

- Onpa jumalaton tehtävä.

- Jumalattomalle se olisikin mahdotonta, mutta sellaiselle, joka on peräisin olevaisen ytimestä,  kaikki on lopulta mahdollista.

- Eli ani harvoille.

- Jokainen ihminen on pohjimmiltaan jumalallinen. 

- Eivät he sellaiselta vaikuta, aika pirulaisia ovat, jos vähän raapaistaan pintaa syvemmältä.

- Ihmiskunta kulkee hitaasti omaa tuhlaajapojan taivaltaan, iloiten ja kärsien, sokeana onnesta ja onnettomuudesta, kunnes kukin aikanaan oivaltaa oman tarkoituksensa ja kääntää katseensa sinne, missä aurinko ei koskaan laske.

- Puhut hämäriä.

- Totuus on hämärää valheen täyttämille korville. Se on vaikeasti siedettävää kuin uusi viini vanhoille astioille.

- Vanhaksi ja lahoksi tynnyriksi tässä jo itsensä tunteekin.

- Kaikella on aikansa ja tarkoituksensa.

- Turhuutta tämä on pohjimmiltaan.

- Kaikki ajallinen on pohjimmiltaan turhuutta, mutta kaikessa turhuudessakin on tarkoitus, että pohjimmainen kerran saavutettaisiin.

- Ja sinä olet siellä perillä odottamassa.

- Minä olen aina sinussa ja sinä minussa – elämä erottaa meitä paljon enemmän kuin kuolema. 

- Pian tuo nähdään, rintaakin ahdistaa niin hitosti.

- Ole levollisella mielin, minä tiedän kaiken, mitä sinä tarvitset. 

- Kai sinulla on konjakkipullo varattuna tuliaisiksi.

- Konjakit saavat jäädä, et sinä sellaista kauan kaipaa. 

- Totta helvetissä kaipaan.

- Helvetissä voisit kaivatakin, jos sellaisen itsellesi kuvittelisit. Monet kuvittelevat kuoltuaan, että he yhä tarvitsevat ruumiillisia nautintoja. Silloin he itse tekevät omat helvettinsä - tosin vain tilapäiset.

- Ikuisen kärsimyksen tulen.

- Ei vaan ohimenevän puhdistavan tilan. 

- Kiirastulen.

- Jos sitä niin haluat kutsua.

- Nyt tuo rintakipu yltyy niin kovaksi, että minun pitää hälyttää hoitajia.

- Et sinä enää hoitajaa tarvitse. Tule tänne, minä vien sinut kotiin.

- Maija, sinäkö se siinä?

 

YouTube-äänite edellisestä:

https://www.youtube.com/watch?v=wCDNYKhU2_Q&t=979s

 

P.S. Vuodatuksen fundamentalisti-moderaattori näyttää taas iskeneen ja poistaneen tämän artikkelin kuvakkeen etusivulta. Kuoleman teema on sikäli tärkeä, että se tulee jokaisen eteen ennnemmin tai myöhemmin. Moderaattorin olisi jo korkein aika tulla 2000-luvulle.

 

 

 

 

perjantai, 17. helmikuu 2017

Ehkäisystä

seitsem%C3%A4n%20veljest%C3%A4.jpg

Syntyvyyden säännöstely, joka tavallisimmin tarkoittaa ehkäisyä, ei liene Suomessa enää koko väestön kiistakysymys. Abortti ei oikeastaan lukeudu ehkäisykäsitteen piiriin, vaan ilmentää monesti sitä, että lisääntymiskykyä ei ole otettu huomioon.

Roomalaiskatolisissa maissa molemmat asiat ovat isompia kysymyksiä.

***

Mihin sitten nojaavat käsitykset syntyvyyden rajoittamisen epäsuotavuudesta? Pääasialliset syyt löytyvät Vanhasta Testamentista.

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kehotetaan tosin yleisesti olemaan hedelmällisiä, lisääntymään ja täyttämään maa. On ymmärrettävää, että joitakin tuhansia vuosia sitten kehotus saattoi olla heimoyhteisön eloonjäämisen kannalta paikallaan. Jeremias (Jer. 29:6) antaa tässä mielessä tarkennetun kehotuksen: ”Lisääntykää, älkää vähentykö!” (saattaisi olla asiallinen kehotus tämän päivän suomalaisillekin!)

***

Ainoa raamatun kohta, jonka voitaisiin tulkita koskevan edes jollakin tavoin sikiämisen ehkäisyä, löytyy 1. Mooseksen kirjan kohdasta 38:8. missä Juuda sanoo Oonanille:

”Yhdy veljesi leskeen ja ota hänet avioksesi ja herätä siemen veljellesi.” Mutta kun Oonan tiesi, ettei jälkeläinen olisi oleva hänen, niin hän antoi, aina kun yhtyi veljensä vaimoon, siemenensä mennä maahan, ettei hankkisi jälkeläistä veljelleen. Mutta se, minkä hän teki, oli paha Herran silmissä; sen tähden hän antoi hänenkin kuolla.

Edellisen sovittaminen tämän päivän heterosuhteisiin vaikuttaa hyvin kaukaa haetulta, onhan alkuperäisessä asiassa kyse ainoastaan ikivanhojen juutalaisten perinnäismääräysten sananmukaisesta noudattamisesta. Tuolloin sen lähes ainoana tarkoituksena oli turvata lesken asema yhteisössä – mikä nykyisin tehdään lainsäädännöllisin keinoin.

***

Edellinen ei ole valitettavasti ainoa Vanhan Testamentin episodi, jossa juutalaiset kirjoittajat katsoivat heimon identiteetin puolustamiseksi olevan oikeutettua käyttää Jumalan vihaa pelotteen tapaan. Ehkä se oli jollakin tavoin puolusteltavissa villien paimentolaisten pitämiseksi kurissa ja Herran nuhteessa. Kanaanilaisten kirjoitukset kertovat vaikeuksista pitää kurissa etenkin paikoillaan pysymätöntä ja väkivaltaista Binu-Jamin (Benjaminin) heimoa (Kansojen historia 1-2, s.270).

***

Uusi Testamentti ei sen sijaan puutu millään tavoin syntyvyyden säännöstelyyn. Paavali kirjoittaa 1. Korinttolaiskirjeen 7. luvussa yhdyselämästä varsin myönteiseen sävyyn, mutta sallii lisäksi sellaisen harjoittamisen keskeyttämisen yhteisestä sopimuksesta, ainakin joksikin aikaa. Samassa luvussa Paavali näyttäisi suosivan (hengellisille) naimattomana olemista, mutta sallivan avioitumisen niille, jotka eivät jaksa hillitä itseään, sillä ”parempi on mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa.”

Matteuksen evankeliumissa löytyy teksti (19:11):

”Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu. Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon.

Määrittely alkaa niistä, joiden sukupuolinen identiteetti on syntymästä saakka poikkeava (ilmenee tosin vasta myöhemmin). Vanhassa juutalaisessa kulttuurissa ei ymmärretty samaa sukupuolta olevien pariutumista – ja tilapäisetkin suhteet johtivat kuolemantuomioon.

Toisen lauseen merkitys on hämärä, sillä on vaikea päätellä, miten ulkopuoliset voivat tehdä yksilön avioon kelpaamattomaksi (ellei kastroimalla, tai sitten kyseessä oli pelkkä sosiaalinen tai fyysiseen sairauteen perustuva epäsopivuus).

Kolmannen lauseen merkitys lienee varsin ilmeinen. Se koskettaa niitä harvoja, jotka pyrkivät irrottamaan mielensä kaikista luonnollisista vetovoimista tullakseen kelvolliseksi uppoutumaan jumalalliseen (unio mystica) sekä korkeampien luovien voimien välikappaleeksi.

Selibaatin harjoittamisin saatetaan luulla edistävän ”ylhäältä syntymistä”. Valitettavasti selibaattia yritetään harjoittaa pakonomaisesti, jolloin luontainen vietti painuu alitajuiseksi tai kieroutuu, ellei sisäinen olemus ole rakentunut riittävän vakaalle perustalle. On selvää, että ihmisen täytyy hallita oma mielensä, mikäli hän odottaa tulevansa todellisten Pyhän Hengen voimien välittäjäksi.

***

Syntyvyyden säännöstelystä voidaan kokonaisuutena todeta, ettei Uusi Testamentti anna siitä konkreettisia ohjeita. Evankeliumit keskittyvät hengellisen elämän edistämiseen. Tavanomaisen sosiaalisen elämän kysymykset sivuutetaan, sillä ihmisten itsensä on määrä etsiä niihin ajankohtaan nähden parhaat ratkaisut.

***

Ei tarvitse mennä kovin paljon ajassa taaksepäin, kun runsaslapsisuus oli Suomessa varsin tavallista – tosin myös runsas lapsikuolleisuus. Jälkikasvua tarvittiin elämisen olosuhteiden varmistamiseksi ja edistämiseksi, eikä kasvun rajoittamiseen tietenkään ollut tarjolla kovin kehittyneitä, saati luotettavia keinoja.

Periaatteessa nykyistä väestönkasvua tulisi pyrkiä lisäämään, koska muussa tapauksessa tänne pitää tuottaa uutta verta muualta (ns. työperäistä maahanmuuttoa), ja sellaiseen kytkeytyy aina erilaisten kulttuuritaustojen sisältämiä kitkatekijöitä.

On syytä kunnioittaa niitä, jotka omaehtoisen vakaumuksen nojalla ja rakkaudella saattavat tähän maailmaan niin monta lasta kuin kykenevät. Asia tulee eettisesti arveluttavaksi lähinnä silloin, jos se tapahtuu pelkästään kauan sitten vanhentuneiden näkemysten, yhteisön, tai jonkin toisen henkilön painostuksesta.

Raamattu parhaimmillaan kehottaa rakastamaan lähimmäisiä ja ottamaan huomioon heidän hyvinvointinsa. Kirjan ”vanhentuneimpia osioita” ei enää tulisi (kulttuuriset muutokset huomioimatta) soveltaa suoranaisina ohjeina, koska silloin saatetaan aiheuttaa kärsimystä, jolla ei ole mitään hengellistä perustaa.

***

Raamatun vertaus ”leivisköiden” (sisäisten ominaisuuksien) tuottoisasta käytöstä liittyy suureksi osaksi ihmisen järjen käyttöön ja kehitykseen. Samaan viittaavat osaksi myös kylväjävertaukset, sillä järkiolemuksen edistyminen luo perustaa ymmärryksen ja todellisen viisauden syntymiselle (viimeinen tosin syntynee vasta ”ylhäältä”).

Järjen käyttämättä jättäminen joidenkin ikivanhojen, muissa kulttuureissa syntyneiden käsitysten johdosta muistuttaa varsin paljon ”leiviskän” kaivamista maahan, joka vuorostaan johtaa helposti ”leilien kovettumiseen.”

Uusien sukupolvien tuottamisen tarve on istutettu ihmisen olemukseen ainakin niin pitkäksi aikaa, että erillistyneen ihmisyyden pääasialliset ”läksyt” on opittu, eikä sukupuoliin jakautumisella ole enää tietoisuuden täydentymistä ylläpitävää funktiota.

”Maan täyttämistä” ei kuitenkaan liene tarkoitettu otettavaksi täysin kirjaimellisesti – nykyinenkin ”täyttöaste” kun alkaa jo olla uhkana koko ekosysteemille.

P.S. Ylläpito näyttää taas poistaneen tämän kirjoituksen etusivulta - joku moderaattoreista harjoittaa sairasta vanhan juutalaisen perinteen varjelua niin, että samastaa ja supistaa Jumalan juutalaisuuteen!

Tällä kirjoituksella ei ole mitään tekemistä antisemitismin kanssa, tässä ainoastaan tuodaan esiin joitakin Vanhan Testamentin kyseenalaisia näkemyksiä.

Tarkoituksena ei liioin ole häiritä kenenkään uskonrauhaa, ellei se ole kestämättömälle perustalle rakentuvaa "uskon unta tai humalaa."

Todellinen uskonrauha on sisäinen tila, joka ei häiriinny mistään ulkoisista ärsykkeistä.

Lisäys: Artikkeli palautettiin jälleen kerran huomautuksen jälkeen - omituista politiikkaa!

 

keskiviikko, 15. helmikuu 2017

Huomenna uutisissa ABIT

abit1967b.jpg

Abiturientteja vuodelta 1967

Sana abiturientti tulee latinan verbistä abire, joka tarkoittaa pois lähtemistä. Suomessa sana liitetään lukion viimeiseen vaiheeseen, jossa yo-kokelaat saavat yhden päivän ajaksi luvan poiketa hieman tavanomaisista käytöskuvioista. Miespuolista abia voitaisiin latinaksi kutsua abiturukseksi, naispuolista abituraksi, mutta suomessa on jo kauan sitten ennakoitu tämän päivän kuuma trendi ja tyydytty sukupuolineutraaliin ilmaukseen.

***

Kovin suuria muutoksia ei kyseisen päivän viettotavoissa ole tapahtunut, jos verrataan omaan aikaani 50 vuotta sitten (kuvassa). Risteilyistä ei silloin tosin edes haaveiltu.

***

Omista asioista kirjoittaminen on aina tuntunut hyvin vastenmieliseltä asialta – eikä tuntemus ole puolessa vuosisadassa kadonnut minnekään. Edesmennyt äidinkielen opettajani kirjoitteli silloin tällöin aineitteni perään: ”Mihin jäi minä?” Ajattelin itsekseni, että minä jäi juuri sinne, mihin pitikin – tärkeämpien asioiden taakse.

Tämä ajatus on toki joissakin elämän vaiheissa saattanut hämärtyä, mutta vuosien ja kokemusten karttuessa se näyttäisi (ainakin teoriassa) nousevan taas arvoonsa. Minällä on tietenkin oma tärkeä roolinsa elämän hahmottamisessa, mutta sen ei tarvitse olla maahan valettu liekapaalu, johon ihminen kytkee itsensä kettingillä.

***

Abina oma roolihahmoni oli pappi. Ajatus hahmon toteuttamisesta elävässä elämässä kariutui kuitenkin heti alkuunsa ammatinvalinnan ohjaajan, Saara Leiviskän (Armi Ratian sisaren) päätelmään: vaikka uskonnolliset arvosi ovatkin varsin korkealla, niin yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana (papin tointa ajatellen) kaikki – auktoriteettien kunnioitus.

Tuo puute ei ole luisunut sentään anarkismiin saakka, vaan ilmenee lähinnä siinä, ettei voi pureksimatta omaksua mitään ajatusta ennen kuin on sitä riittävästi keitellyt omassa kattilassa. Eiväthän ne oman kattilan keitoksetkaan mitään totuuksia ole. Ne ovat kuitenkin omia suhteellisia totuuksia, hypoteeseja, joiden kanssa pystyy elämään – kunnes törmää tai kompastuu parempiin.

Kaiken suhteellisen ja ehdollisen takana täytyy olla jotakin absoluuttista ja ehdotonta, mutta sellaista voitaneen vain kokea, vaan ei milloinkaan ilmaista rajallisten käsitteiden muodossa, koska kaikki käsitteet ovat ajan ja tilan ehdollistamia.

***

Salatut asiat näyttävät jonkinlaisen ”sisäisen lain nojalla” nousevan esiin, vaikka aktiivinen elämä suuntautuisi muihin asioihin. Kiinnostus teologisiin pohdintoihin ei ole kadonnut, vaan noussut myöhempinä vuosikymmeninä yhä tärkeämmäksi asiaksi ja ”tullut lihaksi” täälläkin (lukijoiden iloksi tai kiusaksi) useina satoina blogiteksteinä.

***

Työelämä on takana, ja edessä on ennemmin tai myöhemmin odotettavissa koko elämää koskevat penkinpainajaiset, joihin ei enää kannata kehitellä uutta roolihahmoa.

Jokainen meistä tulee (halusi tai ei) abiturientiksi (pois lähtijäksi) elämän koulusta. Se ei merkitse konkreettista poistumista elämästä, ainoastaan asteittaista irtautumista sen pinnallisimmista virtauksista – ja mahdollisesti sen havainnoimista, mitä elämä on itse kunkin sisikunnassa saanut aikaan (ulkoiset aikaan saannokset näkyvät mm. peiliin katsomalla).

***

Sanotaan, että oppiminen on joskus vaikeata ja että nykyisin pitäisi koko ikänsä oppia jotakin uutta. Toisaalta saattaa olla niin, että pois oppiminen kaikista virheellisistä ajatuksista ja asennoitumisista on huomattavasti vaikeampaa.

Elämässä tarvittaneen kuitenkin kumpaakin oppimisen lajia, jotta sen tuottamat sisäiset siemenet voisivat kypsyä ja tulla sidotuiksi yksilön sisäiseksi lyhteeksi.

maanantai, 13. helmikuu 2017

Ystävänpäivästä

St-Valentine-Kneeling-In-Supplication.jp

Pyhä Valentinus

Arvellaan, että ystävänpäivä on saanut alkunsa roomalaisesta naisten jumalatar Junon ja luonnon jumala Panin kunniaksi vietetystä Lupercalia-juhlasta. Juhlan aikana nuoret miehet uhrasivat luolassa vuohia, pukeutuivat niiden nahkoihin ja läiskivät vastaantulijoita nahkaisilla remmeillä – sellaisen kun uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä.

***

Kristityt yrittivät 400-luvulla lopettaa tämän juhlan, mutta osa sen tavoista siirtyi edelliseen päivään (14.2.), jolloin muisteltiin pyhää Valentinusta (ei siis Rudolf Valentinoa) – vieläpä kahta samannimistä:

toinen heistä oli roomalainen pappi, toinen Ternin piispa. Viimeksi mainitun kerrotaan olleen suuri rakastavaisten ystävä, vihkineen luvatta roomalaisia sotilaita ja kehottaneen heitä sitten pysymään kotona vaimojensa luona. Sotapäälliköt eivät tietenkään olleet hänen toimistaan kovin innoissaan. Lopulta keisari Marcus Aurelius mestautti tämän rakkauden lähettilään, mutta hänen muistonsa jäi elämään.

***

Valentinuksen päivä liitettiin romantiikkaan etenkin keskiajan Ranskassa ja Englannissa. Jälkimmäisessä siitä tuli virallinen juhlapäivä v. 1537.

Etelä-Euroopassa uskottiin, että jopa linnut valitsivat parinsa nimenomaan Valentinuksen päivänä.

***

Juhlinta siirtyi Amerikkaan vasta 1800-luvulla. Siellä siitä tuli todella suosittu juhlapäivä. Euroopassa päivän merkitys oli sitä vastoin laskemassa. Päivään yhdistettiin rusettiluistelun kaltaisia tapoja sekä monia parisuhteeseen ja lapsilukuun liittyviä uskomuksia.

***

Suomeen ystävänpäivä rantautui vasta 1980-luvulla ja kelpuutettiin kalenteriin kymmenen vuotta myöhemmin. Täällä päivän romanttinen teema laajeni yleiseksi ystävyydenpäiväksi. Laajennus saattaa palvella kaupallisia näkökohtia, joskin lahjaostosten määrä lienee yhä varsin vähäistä.

Päivän kansainväliseksi tunnukseksi on muodostunut punainen sydän. Ystävänpäivänä lähetetään Suomessa joulun jälkeen toiseksi eniten kortteja. Saattaa olla niin, että päivään ympätään yhä enemmän muualta tuotuja piirteitä.

***

Yleisen ihmisyyden kannalta olisi tietenkin merkittävämpää, jos vuoden jokainen päivä voitaisiin pyhittää ystävänpäiväksi. ”Ystävyyspaineen” kohdentaminen yhteen, kahteen tai kolmeen (joulu ja pääsiäinen mukaan lukien) päivään saattaa usein ilmetä teennäisinä ystävyyden eleinä ja vastavuoroisuuden vaatimuksina.

***

Filosofi Nietzsche kuvasi Zarathustrassaan tavanomaista ihmisten välistä ystävyyttä eräänlaisena kauppasuhteena:

”Kun tahdotte puhua hyvää itsestänne, te kutsutte todistajan, ja kun olette vietelleet hänet ajattelemaan hyvää itsestänne, ajattelette itsekin hyvää itsestänne.”

Nietzsche viittasi siihen, että ystävyyden päivä saattaa käytännössä helposti muuttua ”ostettavuuden päiväksi”, mikäli ystävältä odotetaan aina automaattista positiivista palautetta.

***

Siirakin viisauden kirja sisältää myös suuren määrän ystävyyteen liittyviä ajatuksia:

Lempeä suu hankkii paljon ystäviä ja hyväpuheinen kieli paljon ystävyyden osoituksia.

Uskollinen ystävä on vahva turva; joka sellaisen löytää, se aarteen löytää.

Jokainen ystävä sanoo: "Ystävä minäkin olen", mutta moni on ystävä ainoastaan nimeltä.

Jos hankit itsellesi ystävän, hanki hänet koettelemuksissa, äläkä aivan pian anna hänelle luottamustasi. Sillä moni on ystävä aikanansa, mutta ei pysy silloin, kun sinulla on ahtaat päivät.

Jos olet avannut suusi ystävääsi vastaan, älä pelkää, sillä sovinto voi syntyä. Mutta soimausta ja ylpeilyä ja salaisuuden ilmaisemista ja kavalaa juonta - niitä pakenee jokainen ystävä.

Kolme on minusta kaunista, ja ne ovat kauniit Herran ja ihmisten edessä: yksimielisyys veljesten kesken ja ystävyys naapurien kesken sekä se, että vaimo ja mies hyvin yhteen sopivat.

***

Uuden Testamentin tunnetuin ystävyyden määritelmä edellyttää lähimmäisen rakastamista kuin itseään. Kaiken lisäksi piti kyetä rakastamaan jopa vihollistaan, ettei rakkaus jäisi pakanoiden (ts. ihmiskunnan valtaenemmistön) tasolle.

Jeesuksen opetus ja sen vanhemmat vastineet kohottivat ystävyyskäsitteen tasolle, jolle ihmiskunta ei yleisessä mielessä ollut tai edelleenkään ole valmis, koska sellaisen toteuttaminen edellyttää minäkeskeisyyden ylittämistä, joka ei tarkoita minän vaihtamista ”meiksi” (paluuta laumahenkisyyteen).

***

Vanha Testamentti tyytyy yleensä siihen, ettei surmata läheisiä, lausuta heistä väärää todistusta eikä himoita heidän omistuksiaan. Lähimmäisen surmaaja oli vanhojen juutalaisten (ja monien muidenkin) perinteiden mukaan surmattava, koska noudatettiin ikivanhaa tasapainottamisen (kostavuuden päivän) – silmä silmästä – periaatetta.

***

Kristinusko on historiansa aikana soveltanut huomattavasti enemmän vanhaa ahtaaksi rajoitettua ystävyyden käsitystä kuin Uuden Testamentin rajattomaksi laajennetun ystävyyden esikuvaa.

Vihollisen rakastaminen ja toisenkin posken kääntäminen lienee tarkoitettu kuvaamaan todella henkisen yksilön syvintä, vihasta täysin vapautunutta asennoitumista pikemminkin kuin käytännön toimintaa heterogeenisessa ympäristössä.

Käytännössä ihmiskunta ei liene kypsä niin hienovaraiseen ohjailuun kuin mitä toisen posken kääntäminen olisi. Suurin osa tarvitsee yhä paljon konkreettisempia korjausvälineitä.

Voitaneen kuitenkin päätellä, että Mooseksen lakeja on länsimailla sovellettu aivan liian pitkään ja sananmukaisesti, jolloin ne ovat osaksi peittäneet sellaiset Uuden Testamentin näkemykset, jotka olisivat soveltuneet sivistyneiden yhteisöiden käyttöön paremmin kuin edeltäjänsä, villin paimentolaisheimon kurissa pitoon tarkoitetut Mooseksen kirjojen säädökset.

***

Nykyisin olisi ystävyyden osoitukseen käytettävissä huomattavasti enemmän apuvälineitä kuin ennen. Sosiaalinen media antaa nimenä ymmärtää, että siellä harjoitetaan hedelmällistä vuorovaikutusta. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että ihmisten käsitys ystävyydestä ja ihmisyydestä yleensäkin on yhä valitettavan rajallinen. Avoin media käsitetään turhan usein foorumiksi, jossa voi vapaasti ja vastuuttomasti purkaa omia turhaumiaan ja aggressioitaan.