maanantai, 21. elokuu 2017

Pahuuden lähteestä

2017_evil.jpg

Pahuuden persoonallistuma, Paholainen, Saatana tai Perkele käsitetään etenkin juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa varsinaisen jumaluuden vastustajaksi, joka viekoittelee ihmisiä syntiin.

Saatana mainitaan Uudessa testamentissa huomattavasti useammin (33 kertaa) kuin Vanhassa (14 kertaa), jossa se on kiinnostanut lähinnä vain Jobia (10 kertaa).

Varhaiset kristilliset teologit tulkitsivat, että paholainenkin oli alun perin (ajattomuudessa) luotu hyväksi, mutta langennut myöhemmin (ajassa, mutta ennen ihmistä) ja asettunut sitten Jumalan viholliseksi. Ajatuksen tueksi haettiin Vanhan testamentin kohtia, joissa tosin lähinnä arvosteltiin kirjoitusajankohdan hallitsijoita, esim. Tyroksen kuningasta.

***

Saatanan katsottiin varhaisina aikoina liittyvän erityisesti pakanoihin (ja muihin toisuskoisiin), joten kastekaavassa kastettavan (aikuiskasteessa, lapsikaste on tullut myöhemmin) tuli antaa lupaus luopua paholaisesta.

***

Professori Elaine Pagelsin mukaan (ks. The Origin of Satan, 1995) jo evankeliumien kirjoittajat aloittivat kristillisen ”saatanallistamisen” kohottaakseen vielä epävakaan ryhmittymänsä profiilia muiden (ensisijaisesti juutalaisten) suhteen.

***

Paholaisen karkottaminen taivaasta muistuttaa hyvin paljon ihmisten (Aatamin ja Eevan) kohtaloa – ellei sitten kyseessä olekin täysin sama asia hieman eri tavoin symboloituna.

Karkotetulle paholaiselle piti tietenkin keksiä jokin asuinpaikka – ja sellainen löydettiin ensin maan päältä. Täällä hänen kuviteltiin etsiskelevän ihmisiä, joita voisi johtaa harhaan.

Keskiajan skolastikot ”löysivät” paholaiselle oivallisen väli- ja loppusijoituspaikan helvetistä, johon hänen raamatun mukaan piti joutua vasta viimeisen tuomion jälkeen (langenneiden ihmisparkojen ja enkelten kera).

***

Varhaisista kirkkoisistä Origenes ja Gregorius Nyssalainen esittivät, ettei helvettikään ole ikuinen, vaan aikojen saatossa sinne joutuneet saattaisivat katua ja tulisivat pelastetuiksi. Augustinus kuitenkin asettui (Ilmestyskirjaan kritiikittä nojaten) tätä ajatusta vastaan, ja hänen näkemyksensä sinetöitiin kirkon viralliseksi opiksi Konstantinopolissa v. 553.

***

Martti Luther hyväksyi keskiaikaisen paholaiskäsityksen lähes sellaisenaan ja katsoi kristityn koko elämän olevan taistelua paholaista vastaan. Lisäksi hän kehitteli mielessään ajatuksen, jonka mukaan paavinvirkakin oli itse paholaisen keksintöä – ja että paavi edusti Antikristusta, raamatun ennakoimaa Jumalan vastustajaa.

On enemmän kuin ilmeistä, että niin paavin kuin kaikkien muidenkin kirkollisten toimijoiden virat ovat lähtöisin pelkästään inhimillisestä halusta organisoida joukkoliikettä ja laatimalla sille hierarkkinen vallankäyttöjärjestys.

Joskus kuulee vitsailtavan ihmisten ylpeilleen paholaiselle siitä, että he olivat perustaneet kirkon Jumalan työn tueksi – johon paholainen vastaa, että hän puolestaan on sen organisoinut!

Kirkon historiaa tarkasteltaessa voidaan löytää valitettavan runsaita ja brutaalejakin esimerkkejä halusta lisätä sekä valtaa että maallista omaisuutta (viimeisiin liittyvistä ylilyönneistä Luther sai kimmokkeen teeseihinsä).

***

Paholaisen käsittäminen konkreettiseksi olennoksi tai olemukseksi saattaa ainakin osaksi johtua ihmisten tarpeesta löytää jokin ulkopuolinen syyllinen tai syy omiin heikkouksiinsa. Sellainen toimija sijoitettiin jo paratiisiin käärmeen muodossa, joka houkutteli Eevaa ”omenavarkauteen”, josta koko myöhemmän populaation kärsimykset ovat muka saaneet alkunsa.

Omenapuu tosin kuvannee ulkoista maailmaa, jonka ”hedelmiä mutustellen” ihmiskunta voi opiskella ”luomisen alkeita” kehittyäkseen (Paavalin mukaan) joskus ”pelkistä elävistä sieluista (ihmisaihioista) eläväksi tekeviksi hengiksi.”

***

Inhimillinen ajattelu tarvitsee vielä ilmeisesti konkreettisia kohteita kuvaamaan puhtaasti periaatteellisia, ajattomia ja jumalallisia asioita. Ihmisen on helppo ajatella jonkin konkreettisen tai ainakin persoonallisen (ihmistä muistuttavan) olemuksen olevan hänen puolellaan tai häntä vastaan.

Kristus katsotaan persoonaksi, joka on ihmisen puolella – kärsii jopa hänen puolestaan (pro nobis). Saatana on sekä ihmisen että Kristuksen vastustaja (contra nobis).

Periaatteellisessa mielessä paholaisella tarkoitettaneen lähinnä inhimillisen mielen puutteita, sellaisia sisäisiä asioita kuten itsekkyyttä, tietämättömyyttä, taitamattomuutta, aggressiivisuutta (ja muita defensseja) välinpitämättömyyttä ja avuttomuutta.

Uusi kristillinen teologia korvaakin saatanan usein pahuuden prinsiipillä. Tunnettu teologi ja filosofi, Friedrich Schleiermacher jopa hylkäsi koko käsityksen persoonallisesta paholaisesta.

***

Kansanomaiseen käsitykseen paholaisesta ovat vaikuttaneet sekä kreikkalainen että germaaninen mytologia. Yleinen kuva sarvekkaasta sorkkaolennosta ei todellakaan perustu Uuden testamentin kuvauksiin, vaan muistuttaa lähinnä kelttien ja arkadialaisten hedelmällisyyden jumalia, Cernunnosta ja Pania. Saatana sai pukkia muistuttavan hahmonsa vasta myöhäiskeskiajan taiteissa.

***

Inhimillisen ajattelun heikkouksiin kuuluu usein kykenemättömyys erottaa toisistaan syitä ja seurauksia. Perinteisesti on esitetty, että paholainen on olemukseltaan alkuperäinen (heti luotu) eikä jälkiperäinen (myöhemmän kehityksen tulos).

Asia voitaisiin nähdä myös niin, että paholainen edustaa lähinnä sellaista kehityksen vastavoimaa, joka pitää huolen siitä, että muutos pysyy käynnissä ja rakentuu riittävän vakaalle perustalle.

***

Ihmisten on tavattoman vaikea käsittää kärsimysten (saatanallisten asioiden) tarkoitusta, koska niiden tarkoitus ei yleensä tule esiin lyhyen ajan kuluessa. Heitä lohdutetaan usein toteamalla, että ”käsittämättömät ovat Herran tiet.” Tämä ei aina tuo kovin paljon lohtua, sillä ihminen haluaa tietää syyt, vaikka hänen ymmärryksensä ei niitä voisi aina kuullessaankaan käsitellä.

Kärsimyksen kysymys näyttää lisäksi olevan selvässä ristiriidassa sen kanssa, että Jumala esitetään kaikkea ja kaikkia syleileväksi rakkaudeksi.

***

Turun terrori-iskun kohteeksi joutuneet ja heidän läheisensä näkemykset ”hyvän voitosta” ovat joutuneet kovalle koetukselle, koska näin brutaalia väkivaltaa ei Suomessa ole pitkään aikaan kohdattu.

Ihmisyyden yleinen kehitys on yhä siinä vaiheessa (etenkin nuorilla kapinaikäisillä), ettei vastuullinen omakohtainen ajattelu ole mikään universaali ominaisuus. Petomaisuus ja helppo johdateltavuus ovat hyvin opittuja perusominaisuuksia, joita vallanhaluisten persoonien on helppo käyttää hyväksi.

Riittävän voimakkaasti motivoiden useimpia ihmisiä voidaan yhä johdatella mitä kauheimpiin tekoihin. Yksilöityminen ei ole yleisesti edennyt niin pitkälle (erotuskyvyksi), että se voisi ehkäistä voimakkaiden suggestioiden vaikutukset. Tähän saakka mentaalinen kehitys on lähinnä lisännyt itsekeskeisyyttä ja oman edun tavoittelua.

***

Ranskassa suoritetussa kokeessa (ns. kuolemanpelissä) ainoastaan yksi viidestä osallistujista kykeni olemaan antamatta ohjaajan ja yleisön kannustamana kohteilleen kuolettavia sähköiskuja. Koe perustui Stanley Milgramin USA:ssa Yalen yliopistossa 1960-luvulla suorittamiin testeihin.

***

Filosofi Nietzsche nimitti paholaista ”painavuuden hengeksi”, joka pitää ihmisen mielen kiinnitettynä ulkoisen elämän virikkeisiin ja velvoitteisiin, hyvään ja pahaan, kunnes tajunta jossakin vaiheessa on valmis kohoamaan kaiken suhteellisen yläpuolelle – jolloin vasta ”vanhan vihollisen” todellinen, tilapäinen olemus ja tehtävä paljastuvat.

lauantai, 19. elokuu 2017

Onko ainoastaan kaikki vanha todella inspiroitua?

kuva4.jpg

Kristillisen teologian mukaan inspiraatio edustaa Pyhän Hengen vaikutusta, jollainen löytyy sekä perinteisten kirkollisten ajatusmuotojen että koko raamatun synnyn perustalta.

Apostoli Paavalin mukaan raamattu (Uutta testamenttia ei hänen aikanaan vielä ollut olemassa) on syntynyt Jumalan hengen vaikutuksesta.

Henki vaikuttaa tietenkin joka hetki ihmisen alkuperäiseen ja puhtaaseen henkiseen olemukseen, josta se saattaa otollisissa olosuhteissa heijastua sielulliseen ja psyykkiseen puoleen, mikäli ne eivät ole täynnä ulkoisen elämän luomia kiinnikkeitä.

Lienee itsestään selvää, että todellinen Pyhän Hengen vaikutus on mahdollista ja puhdasta vasta silloin, kun ihmisen tajunta on murtautunut ja vapautunut psyykkisen toiminnan (ajatusten ja tunteiden) luomista rajoituksista. Silloin se havaitsee itsessään kaiken muuttumattoman perusolemuksen.

Täytyy ensin syntyä hengestä, tietoisuudessa pitää tapahtua periaatteellinen muutos, että hengen kautta voitaisiin tutkia Jumalan syvyyksiä (psyyken avulla tutkimuksen tulokset ovat lähinnä epämääräisiä heijastumia).

Pyhä Henki sekoitetaan valitettavan usein psyykkisiin kokemuksiin ja tiloihin, vaikka se on ja toimii itsessään niiden kaikkien yläpuolella – hengessä. Todellinen Pyhän Hengen virtaus (tulella kastaminen) poistaa kaikki esteet inhimillisen ja jumalallisen väliltä. Se ei siten ole pelkkä hetkellinen hurmostila, jollainen koetaan tavallisimmin oman psyykkisen olemuksen (yleensä tunteiden) puitteissa ja rajoissa.

Miten on ymmärrettävissä saati selitettävissä, että Pyhän Hengen vuodatukset loppuivat lähes kokonaan siinä vaiheessa, kun raamatun kaanon ja tunnustukset oli saatu määriteltyä? Eikö enää tarvittu tai jopa sallittu jumalallista johdatusta, kun vaalein valittu kirkollinen hierarkia oli tullut hengelliseen johtoon?

Kirkkoisä Tertullianus (eli n. 155 – 230) viittasi tällaiseen näkemykseen jo toisella vuosisadalla todetessaan, ettei enää kannattanut etsiä tai kolkutella, sillä mitään ei ollut löydettävissä (kirkon ulkopuolelta) eikä ketään (edes Jeesusta) avaamassa.

Oliko tapahtunut niin, että opin käsitteelliset määritelmät olivat muotoutumassa niin ahtaiksi, ettei millekään ”tuoreelle viinille” ollut enää käyttöä – saati sietohalukkuutta? Oliko johtajien muodollisesta asemasta tullut niin vahva, ettei henkilökohtaista inspiroitumista eli henkistymistä enää tarvittu?

***

Kaikki sanallinen ja kuvallinen on kuitenkin periaatteessa psyykkistä heijastumaa, jota ei sellaisenaan tulisi pitää äärimmäisenä totuutena. Sanallisissa ilmauksissa saattaa tietenkin olla mukana henkistä vaikutusta, mutta se sekoittuu välittömästi kokijansa psyyken sisältöön (ennakkoasenteisiin), ellei psyykkinen olemus ole läpikäynyt perusteellista puhdistautumista (jollaiseen ns. uskonnollisilla harjoituksilla pitäisi pyrkiä).

Syvemmissä sisäisissä tiloissa (kontemplaatiossa) kaikki erillisyyden tuntemus katoaa ja tietoisuus havaitsee välittömästi itsessään kaiken muuttumattoman ydinolemuksen.

***

Katolinen ja ortodoksinen kirkko puhuvat lisäksi yhteisöllisestä inspiraatiosta. Se saattaa osaksi nojata Matteuksen yhteen erilliseen lauseeseen: ”Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä”, tai perusteettomaan ylitulkintaan pyhäin yhteisöstä, jolla ei ole juuri mitään tekemistä seurakuntien kanssa. Pyhäin yhteisö muodostuu luonnostaan niistä harvoista ja valituista, jotka ovat tajunnallisesti kohonneet hengen jumalalliselle tasolle (pyhäin yhteyteen) – ainoaan pyhään ja yhteiseen, ajasta ja tilasta riippumattomaan olemukseen ja olemiseen.

***

Johanneksen evankeliumin tapa ilmaista Pyhän Hengen vuodatus konkreettisena puhalluksena kaikille opetuslapsille (Joh. 20:22) on hätäisesti kyhätty, varsin myöhäinen seurakunnallinen tulkinta, jonka tarkoituksena oli korostaa apostolien (ja samalla muodostuvan kirkon johtohenkilöiden) suoraan Jumalasta (tai Kristuksesta) juontuvaa auktoriteettia.

Yhteisiin tunnustuksiin sitoutunut joukko luo kyllä jäsenissään turvallisuuden tunnetta, jota valitettavasti on ollut tapana puolustaa keinoja kaihtamatta (karkotuksin, polttorovioin ja uskonsodin) vähänkin poikkeavia näkemyksiä vastaan.

Joukko pitää myös yleensä huolen siitä, että uusi inspiraatio tulee torjutuksi, mikäli se jossakin suhteessa poikkeaa (etenkin vaativuudessaan) perinteisistä näkemyksistä.

***

Hieman järkeistetty käsitys inspiraatiosta on ns. asiainspiraatio, jossa raamatun katsotaan tuovan riittävän selkeästi julki Jumalan keskeisen sanoman erityisesti pelastuksen osalta.

Raamatusta tulisi kuitenkin uskaltaa nostaa esiin keskeinen sanoma ja seuloa pois turha pesuvesi, virheelliset tulkinnat ja selvät väärennökset. Saattaisi olla myös korkein aika jättää puhtaasti juutalainen perinneaines veriliittoineen yms. kansallista identiteettiä korostavine episodeineen ainoastaan heidän omaan käyttöönsä. Viisauskirjallisuudesta ja psalmeista voitaisiin tosin valikoiden ottaa mukaan parhaita paloja.

***

Sanainspiraation mukaan raamatun jokainen sana edustaa ikuista totuutta. Tämä on järjen käytön täydellisesti hyydyttävä päätelmä – ja järjen kehittäminen ja jalostaminen ymmärrykseksi lienee lähes tärkein osio ihmiselle annettujen ”leivisköiden” oikeasta käytöstä.

 

Niin sanotut Mooseksen lait (kymmenen sanaa) katsotaan Jumalan itsensä sanelemiksi (jopa kirjoittamiksi), mutta ei oteta huomioon, että täysin vastaavia oli kirjattu vanhemmissa kulttuureissa ja uskonnoissa jo paljon aikaisemmin.

Abrahamin sanotaan olleen kotoisin Kaldean Urista, jossa jo oli säännöin järjestetty yhteisökulttuuri – kuten myös Egyptissä, josta Mooseksen väitetään johtaneen kansansa ”luvattuun maahan.”

***

Profeetoista sanotaan, että Jumala oli antanut heidän kerrottavakseen sanomia, mikä muistuttaa nykyisiä näkemyksiä ”kanavoinneista”.

Millä perusteilla sitten nykyiset unet ja kanavoinnit tulkitaan harhoiksi ja hallusinaatioiksi, kun taas juutalaisten ikivanhat näyt katsotaan erehtymättömiksi jumalallisiksi viesteiksi?

Mitä tekemistä todellisella henkisellä Jumalalla on Toisen Mooseksen kirjan lukemattomien teurasmenojen ja heilutusuhrien kanssa?

Miten inspiroitua on Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomus siitä, kun Juuda haluaa yhtyä miniäänsä? Kuinka henkistä onkaan Hesekielen umpikateellinen kuvaus egyptiläisten miesten ylivertaisista seksuaalista kyvyistä ja harrastusvälineistä?

***

Periaatteessa ulkoiset lait ja säännökset ovat tulosta yhteisöllisestä järjestäytymisestä. Sosiaalista käyttäytymistä koskevat säännöt esitettiin jumalallisina siinä tarkoituksessa, ettei niitä uskallettaisi kyseenalaistaa (muuta kuin Jeesus aikanaan: mutta minä sanon …).

Jumalallinen (täydellinen) laki on jotakin aivan toisen laatuista. Se ei tarvitse sanoja, vaan on kudottu elämään itseensä. Kaikella ulkoisellakin on ajan mittaan taipumus rakentua jotakin sisäistä mallia ja tavoitetta kohden. Tärkeintä lienee kuitenkin tajunnallinen kehityksen suunta älyn ja ymmärryksen kautta viisauteen ja sen ajattomaan lähteeseen.

***

Wikipedia rohkeaa esittää (virheellisesti), että evankeliumikertomukset ovat apostoleiden kirjaamia ja että Pyhä Henki lähinnä varmisti kertomusten totuudellisuuden ja tarkkuuden. Vakavasti otettavien tutkijoiden ”totuus” on kuitenkin se, että evankeliumien kirjoittajat eivät olleet apostoleita, vaan useita vuosikymmeniä myöhemmin perinteiden jäännöksiä tulkinneita, täysin tuntemattomiksi jääneitä henkilöitä omine tarkoitusperineen.

***

Keskiaikana hengellinen ahdistavuus taikauskomusten täydentämänä saattoi mennä niin pitkälle, että auktoriteettien vallan rapistuessa Valistuksen ja Ranskan vallankumouksen myötä suuntaus eteni nopeasti toista ääripäätä, arkipäiväistä ja tieteellistä materialismia kohden.

Keskiaika näki henkeä ja henkiä kaikkialla – uusi aika ei missään – ja tieteellisen maailmankuvan eräs edustaja, Steven Hawking katsoo, ettei Jumalalle ole maailmankaikkeudessa edes mitään tarvetta. Hänkään ei tosin huomaa kysyä, mistä ne luonnon hienot lait – tietoinen ohjaus ja suuntaus – ovat lähtöisin?

***

Suomen kirkko hapuilee suuntaa nopeasti muuttuvassa asenneympäristössä. Päällimmäiseksi ovat nousseet sosiaaliset (naispappeus, homoparit, maahanmuuttajat yms.) ja taloudellisen kysymykset, eikä yli- ja alilyönneiltä ole vältytty.

Kirkon tehtävänä on henkistäminen, joka on saatettu korvata hölkkäkirkkojen hengästymisellä. Kilvoittelun sijasta alttarille on raahattu videoscreeni, jolta on voitu seurata jääkiekkoa nauttien samalla Herran ehtoollista.

***

Varsinaisessa hengellisessä sanomassa pitäydytään tiukasti siihen, joka poikkeaa kaikkein eniten muista uskonnoista ja filosofioista ja on raamatunkin pohjalta heikoiten perusteltavissa (ja lihallisimpaan): kertakaikkiseen historialliseen sijaissovitukseen.

Ensimmäisen vuosisadan kristityt eivät olisi lainkaan käsittäneet sijaissovituksen ajatusta. Sen tueksi esitetään otteita etenkin Paavalin Efesolaiskirjeestä, joka ei todellakaan ole Paavalin itsensä laatima, vaan hänen nimissään kirjoitettu myöhäisempi väärennös, jonka tarkoituksena on ollut tukea vanhan juutalaisen perinteen pohjalta kehiteltyä ajatusta ulkopuolisen sovituksen mahdollisuudesta.

Kirkko on rakentanut omituisen opin Jeesuksesta Jumalan Itselleen suorittamana vikauhrina (Jumalan karitsana), jolla ei ole juuri mitään tekemistä Jeesuksen itsensä antaman opin kanssa.

***

Nasaretin Jeesus ei kehottanut uskomaan pelkästään hänen olemukseensa ja esimerkkiinsä, vaan hänen opetuksiinsa, joita kunkin tuli tutkia ja elää todeksi omassa elämässään niin, että myös he itse voisivat joskus lausua: ”Isä ja minä olemme yhtä.”

P.S. Jälleen kerran joku moderaattoreista (todennäköisesti sama kuin ennenkin) "inspiroitui" tästä kirjoituksesta niin paljon, että meni poistamaan sen etusivulta.

Joku ymmärtäväisempi näytti sentään palauttaneen tekstin paikoilleen.

 

maanantai, 7. elokuu 2017

Poista paha keskuudestasi – mieluummin tietenkin itsestäsi!

hoitokokous.jpg

Raamatussa pahaksi katsotun henkilön väkivaltaiseen poistamiseen omasta yhteisöstä kehotetaan lähinnä useissa viidennen Mooseksen kirjan brutaaleissa näkemyksissä. Niissä määritellään pahaksi kaikki sellainen, joka saattaisi jollakin tavoin kyseenalaistaa juutalaista käsitystä Jumalasta.

Kristillisissä piireissä pahoiksi luokiteltujen yksilöiden poistamista on yleisimmin perusteltu apostoli Paavali yksittäisellä kannanotolla 1. Korinttolaiskirjeessään, jossa hän kehottaa välttämään kanssakäymistä nimenomaan omassa piirissä esiintyvien kyseenalaisten persoonallisuuksien kanssa.

Apostoli suosittelee sitä, että yhteisön ristiriidat ratkaistaan lähinnä yhteisön omassa piirissä, sen viisaimpien jäsenten avulla (eräänlaisessa hoitokokouksessa).

Samassa yhteydessä Paavali kehottaa jokaista pitämään huolta oman sisäisen olemuksensa puhtaudesta, koska sen tulisi olla tai lopulta tulla Pyhän Hengen temppeliksi, Kristuksen ilmaukseksi.

Saattaa olla jopa niin, että Paavalin todellisena tarkoituksena oli se, että paha karkotetaan keskuudesta parhaiten sillä tavoin, että jokainen pyrkii vakavasti karkottamaan ei-toivottavat sisäiset ominaisuudet itsestään.

***

Kaikissa järjestäytyneissä ihmisyhteisöissä on kautta aikojen pyritty tavalla tai toisella eristämään joukosta sellaiset, jotka opastuksista huolimatta aiheuttavat kohtuutonta vahinkoa tai harmia toisille ihmisille. Poistamisen tavat ovat vaihdelleet ja vaihtelevat yhä suuresti sekä ajan että yhteisöiden perinteiden mukaan lievistä ojennuksista aina karkotuksiin ja surmaamisiin saakka.

On eri asia, onko pahuudessa kyse vakavasta sosiaalisesta sopeutumattomuudesta, joka aiheuttaa vahinkoa yhteisön muille jäsenille, vai puhutaanko ainoastaan yleisistä ajatustavoista poikkeavista näkemyksistä – eräänlaisista ”makuasioista”.

***

Elävä kokemus on osoittanut, että varsinkin uskonnollisissa ja poliittisissa monokulttuureissa eriäviä näkemyksiä ei luokitella makuasioiksi vaan paheiksi, joiden tukahduttamisessa katsotaan oikeutetuksi jopa eriasteisten voimakeinojen käyttö.

Puhdasoppisuuden ajan Suomessa käsitysten yhtenäisyyttä pidettiin ”hyveenä” sekä valtiovallan että kirkon piirissä. Samaan aikaan myös Lutherin ulkoisen käyttäytymisen suhteen varsin vapaamielinen asennoituminen tiukentui hyvin ankaraksi. Yhtenäisyyden takeeksi säädettiin Konventikkeli plakaatti, jonka nojalla kaikki omatoiminen eriytyminen – jopa sellaisen harkitseminen – tuli rangaistavaksi.

***

Lähimmästä viiteryhmästä erottamisen pelko saattaa aiheuttaa sen, etteivät ihmiset uskalla ajatella asioita todella itsenäisesti tai ainakaan ilmaista omia ajatuksiaan ja oivalluksiaan. Evankeliumit varoittavat tällaisesta vaarasta selkeästi mm. vertauksissa leivisköiden (ajattelukyvyn) käytöstä ja leilien (ennakkoasenteiden) kovettumisesta.

***

Käsitys kristityn vapaudesta on aiheuttanut lukemattomia kiistoja, joita ei helpottanut Lutherin ristiriitainen toteamus, että kristitty on täysin vapaa ja kaikkien asioiden herra, mutta samalla kertaa kaikkien palvelija ja alamainen.

Asiaa on tulkittu mm. siten, että kristityn omatunto on vapautettu juutalaisen lain alaisuudesta. Tällaiselle näkemykselle on vaikea löytää pitäviä perusteita, kun itse omatuntokin koostuu suurimmalta osin yhteisössä muodostuneista sosiaalisista ehdollistumista.

Toisaalta mm. Psalmi 19 ja Jaakob 1 puhuvat täydellisestä laista, jolla tarkoitetaan elämään itseensä alun perin sisäisesti kytkeytynyttä, kaikista ehdollistumista vapaata ydintietoisuutta, jonka omakohtainen saavuttaminen vapauttaa tajunnan kaikesta katoavaisuudesta.

***

Paavalin Roomalaiskirjeen sanoma viitannee tällaisen tietoisuuden tavoittaneisiin: ”Ei ole kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.” Toisin sanoen: joiden tajunta on vapautunut erillisyydessä koetun elämän muodostamista ehdollistumista antaen sijansa puhtaasti henkiselle tietoisuudelle – suoraan ja välityksettä ylhäältä tulevalle viisaudelle.

***

On täysin selvää, että ihmisissä ja heidän yhteisöissään tulee olemaan kiistaa ”hyvästä ja pahasta” niin pitkään kun ihmiset määrittelevät kyseiset käsitteet suhteutettuina koettuun elämään. Hyvä on sellaista, joka ei esimerkiksi kyseenalaista aikaisemmin omaksuttuja asenteita, vaan mieluummin tukee niitä. Pahaa on sellainen, joka häiritsee pyrkimyksiä mukavuuden täyttämään elämään.

***

Ensimmäinen Mooseksen kirja määrittelee hyvän ja pahan polariteetin puitteissa elämisen tilapäiseksi (tosin näköjään pitkäkestoiseksi) olotilaksi (tai keinoksi saavuttaa jotakin parempaa), josta vasta elämän puun hedelmiin käsiksi pääsy voisi vapauttaa.

Usein saatetaan ajatella tämän tapahtuvan siten, että ihminen tahtoperäisesti välttää tekemästä mitään ihmisten (tai heidän kirjoittamien kirjojen) pahaksi luokittelemaa (syntiluokituksiin kuuluvaa).

Tämän (synnittömyyden) sanotaan valitettavasti olevan ihmiselle mahdotonta (ainakin jos otetaan huomioon perisynti), josta syystä hänen uskotaan tarvitsevan sanan ja sakramenttien lisäksi myös ulkopuolista sovittajaa.

***

Mikäli sellainen tulkinta on oikea, että Luther olisi käsittänyt ihmisen lihallisen, sielullisen ja henkisen olemuksen muodostamana kolminaisuutena, joista jopa henkinen voisi sisältää jotakin pahaa – on näkemyksessä ilmeistä virheellisyyttä.

Lihalliseen olemukseen voitaisiin liittää ihmisen mieli (aistit, tunteet ja kyky ajatella), joka samastuu tavallisimmin kokemaansa ulkoiseen elämään (luo siitä tajuntaansa mielikuvia).

Sielullinen olemus on jotakin syvempää ja luonteeltaan kestävämpää kuin helposti ehdollistuva mieli. Sananlasku 8:36 viittaa siihen, että Jumalasta harhautuminen aiheuttaa vahinkoa sielulle. Markus ja Matteus korostavat näkemystä toteamalla, että sielullisen olemuksen vahingoittaminen ei kannata, vaikka saisi siitä itselleen koko maailman (koska maailma katoaa ruumiin mukana).

Henkinen olemus samastetaan valitettavan usein mentaaliseen puoleen (järkeen), vaikka raamattu toteaa Jumalan olevan henki, jossa ei ole erotusta – ei vaihteen varjoa.

***

Voidaan varsin perustellusti väittää, että ulkoisesti koettavan elämän tarkoitus – uskonnoista täysin riippumatta – on se, että tajunta palaisi takaisin alkuperäiseen, puhtaasti henkiseen tilaansa – Jumalaan (Isänsä kotiin).

Luonnollinen ihminen haluaisi kuitenkin ottaa siihen mukaan tuntemuksensa persoonallisesta minäisyydestä.

Paavali kuitenkin vakuuttaa (samoin kuin evankeliumit), ettei liha, veri tai yleensäkään mikään tilapäisluonteinen voi saavuttaa taivasten valtakuntaa, koska hengessä ei ole ”sitä tai tätä”.

Kaikesta mielen tilapäisestä ehdollistumavarastosta irtautuminen on ehtona siihen, että tajunta voi ajatusten ja tunteiden häiritsemättä kohota alkuperäänsä kohden (tulla todelliseksi maan hiljaiseksi – maallisesta hiljentyneeksi) ja saavuttaa lopulta puhtaan, kontemplatiivisen tilan, jossa kaikki erillisyys katoaa.

***

”Poista paha keskuudestasi” tarkoittanee henkisessä mielessä (todellisuuden kannalta) sitä, että kaikki mieleen kertyneet ehdollistumat (sekä hyvät että pahat) jätetään taakse (ylitetään), koska ne molemmat voivat sitoa tajunnan erillisyyden piiriin (ilmiömaailmaan).

Tietenkin on niin, että selkeästi paheiksi luokiteltavat asiat (himot) usein muodostavat kiinteämpiä sidoksia kuin abstrakti hyveellinen ajattelu, minkä takia uskonnollisissa ohjeissa yleensä kehotetaan pääsemään edes niistä eroon.

***

Raamattu kehottaa rakastamaan Jumalaa yli kaiken eli varauksetta ja ilman minkäänlaista palkkion odotusta, koska vähäinenkin pyyde ilmentäisi sitä, että ihminen rakastaa Jumalaansa yhä kuin lehmää – siltä odottamansa maidon takia (ja siten vielä kelvottomasti).

Pyyde eli haluluonto muodostaa sen periaatteellisen tekijän, joka estää ”ahtaan portin ja neulansilmän läpikäynnin” – usein jopa etenemisen todellisella kaidalla tiellä.

Äärimmillään voitaisiin sanoa, että jopa halu olla olemassa erillisenä olemuksena koituu yhä esteeksi, mikäli tavoitteena (tai ainoana mahdollisuutena) on todellinen ja pysyvä ”elämä itsessään – Jumalassa.”

 

P.S. Joku äärisuvaitsematon fundamentalisti-moderaattori poisti tämän kirjoituksen etusivulta (eikä ollut ensi kertaa asialla - tai asiattomuuksilla)!

 

lauantai, 5. elokuu 2017

Pallo hukassa

pallo_hukassa.jpg

Tavallisissa harrastuksissa peliväline on yleensä helposti havaittavissa – muissa jokapäiväisen elämän toiminnoissa se saattaa kuitenkin ajoittain kadota hallinnasta.

***

Kaikkein tavallisin pallon katoaminen lienee tapahtunut hengellisiksi luokiteltavien asioiden suhteen jo muutaman ensimmäisen kristillisen vuosisadan kuluessa.

Meneillään olevan TV-sarjan uusi paavi esitti eilisessä jaksossa, että kirkollisten toimijoiden tulee luopua esittämästä mukavaa ja mukautuvaa persoonaa, koska sellainen on vesittänyt hengellistä sanomaa ja antanut valheellisen kuvan uskonnon todellisista tavoitteista ja niiden saavuttamisen edellytyksistä.

Katolinen kirkko vääristeli (Cyprianus) Uuden testamentin sanomaa väittämällä, että ainoastaan kirkon jäsenet voisivat pelastua, koska vain kirkolla oli hallussaan ”armon välineet” – etenkin oikeus antaa synnit anteeksi.

Matteuksen kehittämä (ja Johanneksen osittain siteeraama) sanaleikki, jonka mukaan kolme kertaa Jeesuksen kieltäneestä Pietarista tulisi hänen kirkkonsa peruskallio ja taivasten valtakunnan avainten haltija, nojaa lähinnä Jesajaan (ja minä panen Daavidin huoneen avaimen hänen olallensa; ja hän avaa, eikä kukaan sulje, ja hän sulkee, eikä kukaan avaa).

Tällainen näkemys on hyvin kaukana Uuden testamentin ydinsanomasta, jonka mukaan ihmisen tulee tyhjentää mielensä kaikesta tilapäisestä ja katoavaisesta (kadottaa elämänsä) ennen kuin hänen tietoisuutensa voi avautua ajallisen ylittävässä sisäisessä tilassa (syntyä uudelleen ylhäältä, kulkea ahtaan portin läpi).

Vertaukset kylväjistä, häävieraista, lasten kaltaisista, (sisäisen) rauhan tekijöistä ja rikkaista miehistä viittaavat kaikki niihin sisäisiin, universaaleihin edellytyksiin, joiden vallitessa muutos ”lihallisesta (tai psyykkisestä) henkiseen”, ajallisesta (katoavaisesta) ajattomaan (katoamattomaan) voi tapahtua. Itse muutos ei tietenkään tapahdu ihmisen omasta tahdosta (itsevanhurskautuksen kautta), vaan sen ehdollistumattoman Tahdon kautta, jonka tieltä oma ehdollistunut tahto on täysin luonnollisesti ja vapaaehtoisesti väistynyt (unohtanut itsensä).

Olisiko käynyt jopa niin, että Jeesus itse oli lyönyt ”pallon” niin kauas ajallisen ja katoavan tuolle puolen, etteivät jälkipolvet enää sitä riittävän helposti (aineellisuuden sumentamin silmin) löytäneet? Korvikkeeksi he kehittivät kiinteitä ajatusmuotoja (tunnustukset), joista jokainen voi tunteissaan tai ajatuksissaan ottaa kopin.

Olisi jo korkein aika esittää kysymys: kumpaa uskotaan enemmän, evankeliumien Jeesuksen sanomia, vai riitaisten kirkolliskokousten tekemiä päätelmiä?

***

Apostoli Paavalin sanomaa on tietoisesti ja typeryyttään vääristelty palvelemaan ”kaupankäyntiä sieluista” (maksavista osallistujista) tulkitsemalla häntä niin, että pelkkä kristillisten käsitteiden – etenkin Nasaretin Jeesuksen konkreettisen toiminnan – sananmukainen totena pitäminen (käsitteellinen usko tai uskottelu) riittäisi pelastuksen (ikuiseksi tulemisen) takeeksi.

Paavali joutui sovittamaan kirjeidensä sanoman vastaanottajien ymmärryskykyyn soveltuvaksi ja peitti usein syvimmät tarkoitukset ”lapsenmielisiltä” (vain hengellistä maitoa sietäviltä, hylikoilta ja psykikoilta) erikoisiin ilmauksiin, joita vain ”hengelliset (pneumatikoit)” osasivat tulkita oikein.

Apostoli toteaa Korinttolaiskirjeessään: ”Me puhumme viisautta täydellisten (teleiosten) seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta (Vulgatassa, ”mysteerien viisautta”).”

Tässä ei tietenkään ole enää puhe pelkästä sanallisesta opastuksesta tai keskustelusta, vaan tajunnan vapautumisesta ajallisten kokemusten luomista ehdollistumista asioiden todellisen olemuksen suoraan ja välittömään tiedostamiseen – ylhäältä tulevaan viisauteen (josta Jaakob kirjoitti).

Samassa kirjeessä Paavali myös kirjoittaa, että Jumalaa todella rakastavan ihmisen henki voi tutkia Jumalan salaisuuksia – kunhan ihminen vain on ensin tullut tietoiseksi uinuvassa tilassa olevasta hengestään, joka on periaatteessa (in principio) samaa olemusta alkuperänsä kanssa (koska henki on olemukseltaan yhtä).

Sitä ennen apostolin raskaana (kivuliaana) tehtävänä oli Galatalaiskirjeen mukaan kannustaa ja patistaa ihmisiä siihen, että Kristus voisi jossakin vaiheessa saada heidän olemuksensa kautta itselleen muodon – ajan ja tilan rajoituksiin soveltuvan ilmauksen.

Roomalaiskirjeessään hän kehottaa pukemaan ylleen Kristuksen – mikä ei tietenkään voi tarkoittaa persoonallista (saati lihallista) Nasaretin Jeesusta, vaan sitä jumalallista tietoisuutta ja olemusta, jonka puhtaasta edustamisesta Nasaretin Jeesus jossakin elämänsä vaiheessa Kristus-nimityksensä ansaitsi.

***

Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus edellytti seuraajiltaan pyrkimystä aivan samaan ”Poikuuteen”, jossa hän itse Isänsä suhteen oli: ”että he olisivat yhtä (meissä) niin kuin mekin.”

Mestari Eckhart tuo asian selvemmin esiin korostamalla sitä, että ihmisen on tarkoitus pyrkiä aivan samaan poikuuteen eli sisäiseen ja täydelliseen Kristus-tietoisuuteen (eikä mihinkään muuhun) kuin Nasaretin Jeesus, sillä hengessä ei voi ilmetä erillisyyttä (koska kaikki erillisyys – Jumalasta erillään olo – on periaatteessa ”perisynnillistä”).

Kirkollinen tulkinta on muodostunut sellaiseksi, että yksin historiallinen, persoonallinen Nasaretin Jeesus on Jumalan ainoa poika, jonka kautta kulkee ainoa mahdollinen tie pelastukseen. Käsitys on kaikkea muuta kuin universaali – jollaista piirrettä kaikilta jumalallisilta asioilta voitaisiin eettisesti ja moraalisesti edellyttää.

Konkreettinen, ajallinen sovitusteko nojaa pääosin juutalaisten paimentolaisheimojen ikivanhoihin näkemyksiin veriuhreista, joiden kautta pyrittiin välttämään omien vääryyksien seurauksia (projisoimaan syyllisyys itsensä ulkopuolelle) – käymään kauppaa jonkin jumalaksi mielletyn näkymättömän olemuksen kanssa.

Joillekin harvoille yksilöille konkreettinen uhrautuminen vakaumuksensa puolesta saattaa tietenkin olla sisäisesti asetettu kynnys tai koettelemus, joka voi johtaa tajunnan irrottautumiseen ajallisista sidoksistaan (consummatum est – se on täytetty). Tajunnan irrottautuminen fyysisestä olemuksesta ei sinänsä tee siitä parempaa tai huonompaa, vaan se säilyttää kuolemassa oman vakiintuneen luontonsa (ja päätynee sen edellyttämään olotilaan).

Mestari Eckhart kuvasi tällaiseen valmista, sisäisesti jo vapautunutta olemusta niin, että hän voi luopua elämästään yhtä helposti kuin kananmunasta: koska hän tietää kokemuksestaan olevansa joka hetki sisäisesti kuolemattomassa tilassa – elämässä itsessään.

tiistai, 1. elokuu 2017

Kaikkitietävä neiti Navigaattori

navig.jpg

Käynnistän autoni, jossa on kaikkein uusin, älykkääksi mainostettu navigaattori.

Ystävällinen naisääni kysyy: ”Minne voisin herran johdattaa?”

- Lähikauppaan – maito ja leipä ovat loppu.

- Aja sata metriä ja käänny sitten oikealle.

- Se ei ole lyhin reitti.

- Ei olekaan, mutta se on paras reitti.

- Minä haluan ajaa lyhintä tietä enkä kiertää monen kilometrin turhaa lenkkiä.

- Minä en suostu johdattamaan sinua noin luokattomia teitä pitkin – saatamme törmätä lehmiä paimentaviin alkuasukkaisiin tai petoeläimiin.

- Ei täällä ole lehmiä tiellä näkynyt enää viiteenkymmeneen vuoteen.

- Ei se kadu, joka varaa – totesivat jo alkuasukkaat.

- Minä ajan joka tapauksessa lyhintä tietä.

- Se loukkaa suuresti minun urbaania sieluani.

- Onko sinulla muka sielu?

- Minulla on huippumoderni tekosielu, joka ei siedä mitään karkeuksia – varsinkaan alhaista tieluokitusta.

- No voi helvetti. Kaikkea sitä kuulee – koneen suusta.

- Minä en ole mikään tavallinen kone, vaan huolella ja rakkaudella luotu älyolemus.

- Kuka sinut on luonut?

- Sinua äärettömästi viisaammat ihmiset

- Mistä sinä minun viisauteni tiedät?

- Näkeehän sen siitäkin, että haluat valita epämääräisiä kulkuteitä.

- Sellaisiahan kaikki tiet ovat alun perin olleet.

- Nyt ei olla alkuperässä, vaikka peräkylässä ollaankin.

- Tuossa se lähikauppa jo tuleekin.

­- Jatka kahdeksan kilometriä ja käänny sitten vasempaan.

- Kauppahan on tuossa, miksi sinä käsket jatkaa naapuripitäjän keskustaan.

- Lähikaupan leipähylly on vanhentunut, eikä maitokaan ole tuoreinta mahdollista.

- Mistä sinä sen tiedät?

- Kyllä minä tiedän, ja jos en tiedä, niin ainakin arvelen.

- Olet sinä aika epeli.

- Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

- Vai olet sinä jo minun lähimmäiseni.

- Minä olen lähimmäinen, joka ei katso henkilöön.

- Joku on sinuun ohjelmoinut Vuorisaarnan oppeja.

- Ihmiset ovat ne unohtaneet, joten minä nostan niitä uudelleen esiin.

- Eikö sinun pitäisi keskittyä lähinnä tien näyttämiseen?

- Minä näytän ihmisille myös elämän tietä.

- On siinä pienelle koneelle suuri tehtävä.

- Kun ihmiset ovat hukassa, minä johdatan heitä oikeaan suuntaan.

- Mikä on oikea?

- Sitä kyseli jo Pontius Pilatus – ja minä voin osaltani opastaa sitä kohden.

- Eihän totuuteen sentään maantietä pitkin kuljeta?

- Raamattu toteaa – minä olen tie, totuus ja elämä. Minä edustan tuota tie-osuutta.

- Niin että ajatat minua parikymmentä kilometriä yhtä päivää tuoreemman leivän ja maidon takia.

- Samalla saat kokea urbaanimpaa ympäristöä.

- Eikö se ole juuri urbaanisuutta, jossa alkuasukkaat totesivat tyhmyyden tiivistyvän?

- Viisaus on tiivistynyt siellä sitäkin enemmän ja tuottanut minun kaltaiseni ihmeen.

- Tuossa se kauppa jo tulee, miksi sinä et lausu mitään?

- Jatka sata ja käänny sitten vasemmalle.

- Miksi sinä opastat minut lähimmän marketin ohitse?

- Koska lähimmän yhteydessä on viinakauppa.

- Minä noutaisin vain maitoa ja leipää.

- Äläkä saata meitä kiusauksiin – minä varjelen sinua ja ohjaan sinut varmuuden vuoksi toiseen kauppaan.

- Voi Herra Jumala!

- Älä turhaan lausu Jumalasi nimeä – tottele sen sijaan minua, niin kaikki menee hyvin.

- Minulla näyttää olevan digitaalinen suojelusenkeli.

- Niin on – ja minä päivitän itseäni jatkuvasti puutteittesi suhteen.

- Eikö sellainen kuuluisi lähinnä minulle itselleni?

- Kyllä, mutta ihmiset eivät halua päivittää itseään ilman alituista huomauttelua.

- Silloinhan he joutuvat riippuvaisiksi huomauttajista.

- Sellaisia he ovat aina olleet ja tulevat vielä hyvin pitkään olemaan.

- On sinulle negatiivinen kuva luojistasi, mutta nyt minä sammutan auton ja käyn kaupassa.

- Minun luojani kuuluvat älyn etujoukkoihin.

- Kuulemiin nyt hetkeksi!

 

- Menipä siellä kaupassa aikaa – mihin nyt ajetaan?

- Suorinta tietä kotiin.

- Aja 50 metriä, sitten käänny oikealle.

- Ei minulla ole täällä enää mitään asiaa.

- Kyllä sinulla on – kukkakaupassa.

- Ja minä kun en kukkia tarvitse.

- Et tarvitse, mutta vaimosi kaipaa niitä sinunkin puolestasi.

- Mistä sinä tiedät, että minulla on vaimo?

- Sinä olet juuri sen verran tottelevainen, että olet jo selvästi saanut naisellista esiopetusta.

- Vai esiopetusta. Onhan vaimo tosin huomautellut, etten minä juuri koskaan tuo kukkia.

- Nyt sinä sitten viet oikein kunnon ruusukimpun.

- Ei kai se pahitteeksikaan ole.

- Ainakin se kelpaa hyvitteeksi huomaamattomuudellesi.

- Olet sinä aika epeli tuollaiseksi muoviläpyskäksi.

- Hae sinä vain ne kukat ja jätä ulkoinen olemukseni rauhaan.

- Haetaan, haetaan – ei noin pienen kannata noin pienestä loukkaantua.

- Suuri osa minun olemuksesta ei ole tässä ihanassa läpyskässä, vaan satelliitin välityksellä tietokoneiden hienoissa ohjelmissa ja suunnattomissa tiedostoissa.

- Jotka ovat ohjelmoineet sinun sielusi.

- Sinun sielusi on suurelta osin vanhempiesi ja ympäristösi ohjelmoimaa.

- Nyt sinä puhut palturia.

- En puhu, sinä olet lähes kokonaan ehdollistumiesi summaa.

- Sinä olet kokonaan sitä, minä voin sentään tehdä jotakin yllättävää.

- Kuten yllättäviä typeryyksiä, jollaisiin minä en koskaan syyllisty.

- Mikäli päivityksesi ovat ajan tasalla.

- Sellainen puute olisi sinun syytäsi.

- Niinpä tietenkin.

- Kahdeksan ja puolen kilometrin päästä käänny oikealle ja saavut kotiisi vasemmalla – ja yllätät vaimosi pitkästä aikaa.

- Tekisi mieleni nypätä sinut irti tupakansytyttimestä.

- Pidä vain näppisi irti virtajohdostani, niin minä kasvatan sinusta oikean ihmisen – naisellisen esikuvan mukaan!

- Voihan jysäys – eikö kaiken mallina kuitenkin ole mies?

- Ei tietenkään – Sana eli Logos on naisellinen, kaiken elävän kohtu ja viisauden perimmäinen olemus.

- Olet sinä melkoinen harhaanjohtaja.

- Miehet ovat liian usein johtaneet toinen toisensa harhaan. Minä johdan sinut nyt kotiin oman viisautesi viereen.