perjantai, 26. toukokuu 2017

Vähempikin olisi ehkä riittänyt

5794951.jpg

Presidentti Mauno Koiviston siunaustilaisuus oli kauniisti toteutettu – myös sitä seuraavan yleisön puolelta.

***

Kunniamerkkien kuljettaminen aina haudalle saakka saattaisi olla yksi pieni protokollan osio, joka kaipaisi päivitystä – onhan kyseessä tilanne, jossa kaikki toisten ihmisten suomat huomionosoitukset jäävät taakse.

***

Emerituspiispa Huovisen siunauspuhe oli yhdessä kohdin hieman yliviritetty.

Huovinen nosti esiin sodan aikaisen tapauksen. Koivisto oli määrätty siirtämään kahta venäläistä sotavankia, joita vastaan tulleet suomalaiset olivat alkaneet ”kolhia”.

Koivisto oli estänyt asetovereitaan sanomalla, että venäläiset olivat hänen vankejaan. Huovinen rakensi asiaan oman tietoisen lisäyksensä tulkitsemalla Koiviston nimittäneen venäläisiä ”hänen veljikseen!”

Piispa halusi ilmeisesti viitata siihen, että tämä nuori suomalainen sotilas oli toteuttanut Jeesuksen kehotuksen rakastaa vihollistaan pitämällä heitä veljinään.

Jokainen voi päätellä, että kukaan suomalainen sotilas ei olisi vastaavassa tilanteessa nimittänyt vihollisvankejaan veljikseen. Tässä tilanteessa he olivat Koiviston vankeja, joista hänet oli asetettu vastuuseen – ja sen hän kantoi esimerkillisellä tavalla.

Mauno Koivisto pyrki Huovisen mukaan aina välttämään ylisanoja, koska niillä ei saavuteta mitään. Ylisanat saattavat aiheuttaa tarpeetonta epäilyä itse sanomaa kohtaan, joka on vaatinut keinotekoista vahvistamista.

***

Säätytalossa pitämässään muistopuheessa Paavo Lipponen samasti Koiviston filosofi Platonin suosittamaan filosofikuninkaaseen (valistuneeseen diktaattoriin).

Rinnastus on hieman ontuva – Koivisto itse kun vahvisti parlamentin valtaa.

Platonin mielestä demokratia ei toiminut kovin hyvin ”hyvässä eikä pahassa”, koska joka suuntaan löytyi aina vastustajia. Vastakkaisten näkemysten yhteen sovittaminen ei aina johda parhaimpiin mahdollisiin tuloksiin (mikä oli Platonin ydinsanoma).

***

Valistuneita diktaattoreita ei maailmanhistoriassa löydy kovin montaa – saati filosofeiksi kutsuttavia. Todellinen filosofi ei ainoastaan kykene hallitsemaan aineellisuuteen, valtaan ja kunniaan liittyviä intohimojaan, vaan on sellaisista sisäisesti täysin irtautunut (jota vihollisensa rakastaminen edellyttää).

***

Filosofisista nykyajan johtajista voitaisiin nostaa esiin Tiibetin Dalai-Lama, joka on toiminut äärettömän vaikeissa oloissa sekä hengellisenä että maallisena johtajana, säilyttäen kaikissa tilanteissa malttinsa ja tasapainonsa. Lisäksi hän on pyrkinyt levittämään sekä ulkoisen että sisäisen rauhan sanomaan kaikkialla, mihin hänet on rohjettu ottaa vastaan.

sunnuntai, 21. toukokuu 2017

Voiko teologiaa olla olemassa?

paavali.jpg

kuva: ”Teologi” Paavali ikonissa vuodelta 1410

Teologiaa ei liene olemassa ainakaan sanan varhaiskristillisessä merkityksessä, jossa se tarkoitti tietoa Jumalasta ja tämän ominaisuuksista. Jumalallinen ymmärretään kyllä varsin yleisesti ikuiseksi asiaksi, mutta jätetään huomioimatta se, että ikuinen tarkoittaa ajallisuuden ja kaiken siihen ehdollistuneen täydellistä puuttumista.

***

Käsitteellinen ajattelu nojaa aina ajan ja tilan puitteissa syntyneisiin ajatusmuotoihin. Ajattelu ei siten voi saada otetta mistään ajattomasta ja ikuisesta – muuten kuin ylittämällä kaikki kokemuksen tuottamat rajoitukset (ehdollistumat).

***

Ensimmäisenä kristillisenä teologina pidetään Paavalia, jonka kirjeiden tulkinnat ovat monelta kohdin määrittäneet kristillisen ajattelun suuntaa. Paavalin moniselkoisuus ja hänen nimissään laaditut kirjeet ovat tuottaneet (ja tuottavat yhä) jälkipolville vaikeuksia löytää hänen sanomansa ydinkohdat – saati yksimielisyyttä niistä.

Voidaan ainakin päätellä, että Paavali oli todellinen teologi siinä suhteessa, että hän oli saanut omakohtaista kokemusta saavuttaa inhimillistä korkeampia tietoisuuden tiloja.

***

Jumalallisten asioiden määrittely havaittiin hyvin vaikeaksi jo varhaisissa kirkolliskokouksissa. Siitä huolimatta määrittelyä jatkettiin. Määritelmät tosin vaihtelivat vielä suuresti ja muodostuivat lopulta niin omituisiksi, että muuan piispoista pyysi Jumalaa varjelemaan häntä ajattelemasta koko asiaa.

Teologia kiteytettiin lopulta ns. uskontunnustuksiksi, joihin ei ole uskallettu tehdä kovin periaatteellisia muutoksia lähes 1700 vuoteen.

***

Teologia-sana tulee antiikin Kreikasta, jossa se tarkoitti jumalien, kaikkeuden ja jumalallisten asioiden pohdintaa. Aristoteles piti sitä teoreettisen filosofian korkeimpana osa-alueena, Plotinoksen mukaan teologia oli jopa ainoa tieteeksi kutsuttava ala.

Roomalainen kirjailija Varro jakoi teologian kolmeen lajiin: myyttiseen (myyttejä tutkivaan – ei mystiseen), järkiperäiseen ja yhteiskunnalliseen (uskonnollisten menojen) tutkimukseen. Kirkkoisistä mm. Tertullianus ja Augustinus noudattivat tätä jakoa.

***

Keskiajan skolastiikassa teologia merkitsi kristinoppien järkiperäistä (yleensä akateemista) pohdintaa, jossa Jumalan ominaisuuksien lisäksi käsiteltiin sakramentteja, pelastusta ja kirkko-oppia.

Skolastiikan ajan parhaimpia käytännön tuloksia lienee papeille tarkoitettu ohjeisto saarnojen monitasoisesta rakentamisesta (ars praedicandi).

***

Tieteellinen kristillinen teologia ei sinänsä ole uskonnon harjoittamista, vaan uskonnon, uskonnollisuuden ja sen käsitteiden kuvailevaa tutkimista, jossa voidaan käyttää apuna muidenkin tieteenalojen (kuten kielitieteen ja historian yms.) menetelmiä. Siinä voidaan erottaa toisistaan mm. eksegetiikka, kirkkohistoria sekä systemaattinen ja käytännön teologia.

Uskontotiede ei rajoitu ainoastaan yhteen uskontoon, vaan tutkii kaikkien uskontojen syntyä ja käytäntöä sekä harjoittaa uskontojen vertailua, jota kristillisen teologian puitteissa ei valitettavasti kovin paljon suoriteta.

***

Muodollista koulutusta ylikorostavassa Suomessa teologeiksi kutsutaan lähinnä teologian maistereiksi valmistuneita. Joissakin herätysliikkeissä pappeus käsitetään tosin Lutheriin nojaten kristityn yleisenä oikeutena – hänen mukaansa kun kaikki kristityt olivat hengellistä säätyä ja siten pappeuteen kelvollisia (AE 44:127).

Luther ei kuitenkaan ollut ainoa kristillisen liikkeen edustaja, joka esitti yleistä pappeutta. Ensimmäisillä vuosisadoilla joissakin (myöhemmin gnostilaisiksi luokitelluissa) suuntauksissa, kuten valentinolaisuudessa, jokainen pitemmälle ehtinyt (naiset mukaan lukien) oli kelvollinen papillisiin toimiin (puhumaan ja jakamaan sakramentteja). Tehtävät jopa jaettiin ennen kokoontumista arpomalla.

***

Teologian syvällisintä olemusta voidaan etsiä mm. Paavalin sanoista. ”Sillä henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.”

Johanneksen evankeliumin mukaan Jumala on henki, joten Häntä tulee tietenkin lähestyä ”hengessä ja totuudessa” – ei käsitteellisen, ilmiöihin ehdollistuneen ajattelun kautta.

***

Teologia voidaan kääntää Jumalan sanaksi, puheeksi, järjeksi tai keskusteluksi, mikä sinänsä saatetaan ymmärtää liian käsitteellisesti. Se tulisi todennäköisesti tulkita ”lausumattomaksi sanaksi”, joka on kaiken aikaan ja tilaan ilmenneen ja siinä erilaistuneen ajattomassa ja muuttumattomassa perustassa – Jumalassa.

Todellista teologiaa voitaisiin siten harjoittaa ainoastaan sillä ehdolla, että inhimillinen tajunta kadottaa rajalliset sidoksensa ja sulautuu ajattomaan tietoisuuteen. Raamatussa tätä muutosta kutsutaan (ainoaksi neitseelliseksi) ylhäältä syntymiseksi, ahtaan portin ohitukseksi, Jumalan lapseksi tuloksi, Kristuksen ylleen pukemiseksi tai (sisäisesti) taivasten valtakuntaan pääsemiseksi.

***

Vaikka joku teologi itse yltäisikin seppä Höggmanin mainitsemaan todelliseen ”Kristuksen sisäiseen tuntoon”, muuttuu jumalallinen välittömästi inhimilliseksi (mentaaliseksi), kun hän saattaa sitä sanallisten käsitteiden puitteisiin. Paavalin mukaan Jumalan salattua viisautta voitiin ilmaista ainoastaan täydellisten seurassa, jotka ymmärsivät välittömästi oman (ykseydellisen) kokemuksensa kautta, mitä sanojen pysyväisenä taustana on.

Paavali kuvaa mielen toiminnot ylittävää tiedostamista: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut (ei aistittavissa), mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut (ajateltavaksi mahdoton).”

Apostoli kuvaa omaa sisäistä kokemustaan niin, ettei hän edes voinut päätellä, toimiko hänen tajuntansa ruumiissa (aivotietoisuudessa) vai siitä erillään, mutta hän kuuli sanomattomia sanoja (puhtaan ja erillistymättömän tietoisuuden tilaa), joita ei ole lupa (tai edes mahdollista) puhua (ilmaista ajallisten käsitteiden rajoissa).

***

Teologia tosimmillaan on siten ainoastaan potentiaalinen mahdollisuus, jonka menestyksekäs harjoittaminen edellyttää periaatteellista muutosta tiedostamisen tavassa, tietoisuuden laadussa. Tavallisen teologian päätelmät Jumalasta ja jumalallisesta lienevät lähinnä inhimillisiä kuvitelmia.

***

Ihmiskuntaan on (kaikkiin kulttuureihin) silloin tällöin syntynyt persoonia, jotka ovat saavuttaneet sellaisen tietoisuuden tilan, josta käsin kaikki elämän asiat ja tarkoitukset ovat välittömästi havaittavissa – ei ulkoisina, erillisinä kohteina, vaan sisäisenä todellisuutena. Tällaisia (persoonattomia) persoonia voidaan kutsua varsinaisiksi näkeviksi oppaiksi, jotka kykenisivät johdattamaan muita ihmisiä yksilökohtaisesti oikeaan suuntaan, mikäli ihmisissä vain heräisi tarve muuttaa näkemyksiään ja arvostuksiaan.

lauantai, 20. toukokuu 2017

Sisäisten voimien käyttövaatimuksista

latvaa%20kohden.jpg

Henkisin voimin parantavien kestävät tulokset riippuvat suuresti siitä, kuinka puhdas on parantajan itsensä sisäinen olemus. Parantaja ei useinkaan ole täysin tietoinen siitä, mistä vaikuttava voima on lähtöisin, vaan suorittaa päätelmiä omaksumansa viiteajattelun puitteissa.

Käytännön toiminnassa tämä ei ole vakava puute, mutta parantajan olisi kuitenkin hyvä olla jossakin määrin tietoinen sisäisten voimien käyttöön liittyvistä periaatteista.

Sisäiset voimat muuntuvat ja välittyvät vapaasti ainoastaan puhtaan sisäisen olemuksen kautta. Hyvät tulokset nostavat usein parantajan jalustalle, mikä säännönmukaisesti nostaa esiin hänen luonteensa piilevät heikkoudet ja epäpuhtaudet (mikäli niitä on). Epäpuhtaudet heikentävät tai estävät voimien virtauksen, mikä houkuttaa valheellisuuteen.

***

Maallisissa ammateissa on omat pätevyysvaatimuksensa ja niitä mittaavat kokeet. Sisäisten pätevyyksien suhteen kokeita ilmaantuu viimeistään silloin, kun siirrytään pelkkien psyykkisten ja mentaalisten ilmiöiden piiristä henkisiin.

Hyvin monesta ihmisestä voi määrätietoisin ponnistuksin tulla muiden silmissä henkiseltä näyttävä persoona, mikäli hän elää puhtaasti ja epäitsekkäästi – tuntien enemmän iloa toisten auttamisesta kuin avun saamisesta itselleen. Ihmisestä voi sisäisten taipumusten tai harjoituksen myötä tulla myös sellainen, joka kykenee tietoisesti ohjaamaan ja keskittämään psyykkis-mentaalisia virtauksia.

***

Vanhimpien perinteiden piirissä on edellytetty, että todellisen henkisen voiman käyttäjä on täysin tietoinen siitä, mitä on syytä tehdä ja mitä jättää tekemättä. Perimmäisten luovien voimien käyttö edellyttää itsekkyyden täydellistä puuttumista – äärimmillään itsettömyyttä (elämänsä kadottamista).

Mikäli sisäisin voimin toimijoiden omat olemukset eivät ole täysin puhtaita, henkinen voima alenee psyykkiseksi, ja saavutetut tulokset voivat olla yhtä hyvin elämää alentavia kuin sitä ylentäviä – koska ”he eivät tiedä, mitä he tekevät.”

Vanhoissa hengellisissä perinteissä opettajat joutuivat kantamaan täydellisen vastuun oppilaidensa kaikista toimista siihen saakka, kunnes nämä itse olivat tulleet täysin vastuullisiksi (tunsivat välittömästi hyvän ja pahan). Oppilailta vaadittiin ainakin seitsemän vuoden koeaika.

Matteuksen evankeliumissa on nykyisin silmin hieman epädemokraattiselta vaikuttava kohta: ”Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.”

Lausuma saattaisi viitata sekä sisäisiin voimiin että näkemyksiin, joita ei tulisi jakaa kenelle tahansa. Kypsymättömät henkilöt käyttävät voimia todennäköisesti väärin ja alentavat saamansa sanalliset opetukset oman puutteellisen ymmärryksensä mukaisiksi (elävästä sanasta tulee kuollutta kirjainta).

***

Jokainen ihminen toimii elämänsä aikana sekä hyvään pyrkivänä parantajana että pahaa tarkoittavana noitana. Ihmisen tunteet ja ajatukset eivät toimi ainoastaan hänen oman olemuksensa puitteissa, vaan saattavat heijastaa omaa laatuaan myös toisiin – erityisesti herkkiin ja haavoittuviin ihmisiin.

Varsinaista mustaa magiaa ilmenee tosin enää varsin vähän, mutta niin sanottu sosiaalinen media vilisee negatiivista, harmaata magiaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sellainen on omiaan saastuttamaan ihmisten mentaalisia olemuksia (tunteita ja ajattelua).

***

Tämä aika tuottaa paljon konsultteja, jotka ovat innokkaita (etenkin rahasta) jakelemaan neuvoja toisille – tosin he eivät todennäköisesti kanna neuvomistaan vastuuta seitsemää vuotta.

Itsensä konsultointikin saattaisi olla hyväksi siinä tarkoituksessa, että havaitsee oman luonteensa heikkoudet ja pyrkii ne siten korjaamaan – selittelemättä kaikkea parhain päin (ei liioin pahoin päin).

***

Tie elävästä sielusta (tavallisesta ihmisyydestä) eläväksi tekeväksi hengeksi (ylös nousseeksi) lienee periaatteessa äärettömän lyhyt, mutta käytännössä käsittämättömän pitkä. Periaatteessa on tarpeen ainoastaan täydellinen sisäinen irrottautuminen katoavasta, että tietoisuus voisi vapaasti kääntyä takaisin ajattoman alkuperänsä suuntaan – niin että henkinen voima voisi hävittää kaikki erillisen elämännäkemyksen luomat esteet katoavan ja katoamattoman väliltä.

Vasta tämän toteuduttua – Pyhän Hengen temppelin valmistuttua – on mahdollista saada käyttöön todellisia hengen voimia.

 

keskiviikko, 17. toukokuu 2017

Kirkko kuplan sisässä?

kiekkokirkko.jpg

Muuan kirkolliskokousedustaja totesi, että kirkollista keskustelua käydään kuin kuplan sisässä – erillään elävästä elämästä. Hänen mukaansa tämä saattaisi johtua siitä, että edustajat eivät heijasta seurakuntalaisia pienoiskoossa, koska käytössä ei ole suora jäsenvaali.

Edustajan mukaan demokratiaa jopa pelätään, koska sellainen saattaisi tuoda kokouksiin julkkiksia, poliitikkoja tai muuten kirkollisia asioita tuntemattomia henkilöitä. Nykyisin edustajien valintaan vaikuttavat pikemminkin asuinpaikka, puolue ja herätysliike kuin henkilön todellinen ajattelutapa. Kirkolliskokouksissa on lisäksi vaikea saada läpi muutoksia ¼ vähemmistösuojan takia.

***

Kirkollisessa päätöksenteossa saattaa hyvinkin piillä kuplamaisia, sisäänlämpiäviä piirteitä, joista osa juontaa jo ensimmäisiltä vuosisadoilta saakka, jolloin kirkko sai kiinteän organisaation ja tunnustuksen.

Käytännön ristiriitojenkin (kuten naispappeus ja homoliitot) ratkaisu tuottaa vaikeuksia ja vähentää jo muutenkin vähenemässä olevaa kannattajakuntaa, josta monet ovat havainneet sisällön (suolan) käyneen mauttomaksi.

Papiston tehtävä ei ole ainoastaan kaste-, ehtoollis-, vihki- ja hautaustoimitusten seremoniallinen suorittaminen, vaan heidän tulisi tarjota sitä ”elävää leipää”, joka rakentaa ihmisten elämänymmärrykselle mielekästä pohjaa.

Kirkollinen prosessi on saattanut johtaa hieman samantapaiseen tilaan kuin Jeesuksen ajan juutalaisten hengellisillä johtajilla, jotka hänen mukaansa (Tuomaan evankeliumissa) olivat kadottaneet tiedon (hengellisyyden) avaimet: eivät itse menneet sisään eivätkä päästäneet sinne muitakaan haluavia.

***

Suomen kirkossa näyttäisi ilmenevän jopa sisällöllisiä saippuakuplia, kun usko omaan ydintoimintaan horjuu niin pahasti, että ”vetonauloja” haetaan varsin matalien psyykkisten ja fyysisten virikkeiden (viihteen) piiristä.

Viimeisin ”kotkotus” (Kari Kanalan johtamassa Paavalin kirkossa) oli jääkiekko-ottelun seuraaminen kirkkoon rahdatulta suurelta alttarin peittävältä näytöltä. Ennen ottelua tarjottiin mahdollisuus ”lätkäehtoolliseen”. Kanala sanoo tuovansa kirkon nykyaikaan, mutta toimintojen nojalla näyttäisi käyvän toisin päin: ajalliset muoti-ilmiöt tuodaan kirkkoon!

Periaatteessa kirkot itsessään on rakennettu ”isoiksi screeneiksi” siinä tarkoituksessa, että ne edistäisivät mielen ylentämistä henkisten ja ajattomien asioiden suuntaan.

Saman seurakunnan futisfriikiksi tunnustautunut kirkkoherra houkutteli aikaisemmin seurakuntalaisiaan ravintolaan saarnakaljoille – Martti Lutherin jalanjäljissä. Kanalan mukaan kapakkaan on helpompi saapua kuin kirkkoon.

Kun tilanne on tämä, pitäisi varmaan pohtia, onko se kapakan vai kirkon syy? Kapakat sammuttavat hetkellisen fyysisen janon – kirkkojen pitäisi kyetä sammuttamaan (tai ainakin synnyttämään) hengellisen janon.

Suomalaisesta perinteestä löytyisi kyllä satojen vuosien ajan harrastettu ”kirkkokänni”, joka saattaisi olla seuraava askel, mikäli houkuttelussa edetään yhä aistillisempaan suuntaan.

***

Muita vetonauloja ovat olleet mm. hölkkäkirkot (ellei henkistytä niin ainakin hengästytään), piknik-kirkot (täyttävät vatsat) sekä Karkun tangokirkko, josta seurakunnan pappi oli ylenpalttisen kiitollinen Taivaan Isälle – tulihan paikalle sentään yli 600 henkeä (tangon ystävää). Kehotuksista huolimatta he eivät malttaneet olla taputtamatta musiikkiesityksille kesken jumalanpalvelusta.

Tangossa on siten jotakin, joka virittää ihmisen tunneolemusta. Tuomaan evankeliumin Jeesus toteaisi kuitenkin tällaisen edustavan psyykkistä ”juopumustilaa”, josta hengellisen (sisäisen tai ulkoisen) virikkeen on määrä herättää ihmiset havaitsemaan asioiden todellinen olemus.

Ehkä pappien tulisi etsiä sanomalleen niin syvää perustaa, että se voi sytyttää ”hengen liekin” kuulijoiden sielussa avaten ja valaisten heidän ymmärrystään.

***

Suomessa puhutaan ns. herätysliikkeistä, joissa sanotaan pyrittävän omakohtaiseen kokemukseen jumalallisesta. Näissä tosin tyydytään usein tilapäisiin erikoisiin aistimuksiin eikä todelliseen ja pysyvään muutokseen koko ihmisyyden tietoisessa kentässä.

***

Yksi erikoisimmista kirkollisista ”sisäänheittotuotteista” oli Siuntion kirkon kanttorin oivallus kirkosta konkreettisena lepopaikkana. Menneinä aikoina kirkoissa oli unilukkari, joka yritti pitää seurakuntalaiset hereillä – nyt lukkari kysyi: ”Entä jos nukuttaisiin kirkossa?”

Jaakko Juteinin runon (Arvon mekin ansaitsemme) mukaan tehdyssä laulussa tosin todetaan, ettei laiho riennä riemuksemme eikä leipä tai onni kasva miesten (tai naisten) maatessa (ainakaan päiväsaikaan).

Lepäämisessä ei toki olisi mitään omituista, mikäli tarkoituksena olisi mielen hiljentäminen kaikista jokapäiväisistä asioista niin, että tajunta voi vapaasti – tosin tietenkin nukahtamatta – avautua alkuperänsä suuntaan.

 

 

 

perjantai, 12. toukokuu 2017

Makuasioista tosiasioihin

kui5.jpg

kuva: Asko Kuittinen

 

Ihmisten on ehkä vaikea hahmottaa ja hyväksyä sitä, että kaikki sanallisesti ilmaistu on yhä luokiteltavissa ”makuasiaksi”, koska sanalliset käsitteet ja käsitykset ovat suhteellisia – rinnastettavissa joihinkin toisiin muutoksen alaisiin käsitteisiin.

Uuden Testamentin kehotus vannomisesta pidättäytymiseen nojaa tähän ihmisen tavanomaisen tietoisuuden perustavaa laatua olevaan puutteellisuuteen, joka johtuu ehdollistumisesta ja samastumisesta alituisesti muuttuviin ilmiöihin – ei niiden alkusyyhyn.

Sanat ja ajatukset kuvaavat ulkoisia tai sisäisiä ilmiöitä, joilla on omat aikaan ja tilaan liittyvät perustansa. Todelliset ydinolemukset löytyvät vasta niiden takaa.

Sanat ja ajatusmuodot ovat asioiden symbolisia ilmauksia, joiden merkitys tulisi löytää elämällä ne todeksi eli oppimalla kokemuksista aina siihen määrään ja asteeseen saakka, mihin pelkät kokemukset ylipäänsä voivat johtaa.

Oikean suuntainen ajatusmuoto sinänsä ei vielä tee ketään ”oikeaksi”, eivätkä väärät tai vääristyneet ajatukset ole itsessään kovin vakava puute, mikäli yksilön sisin olemus on ja pysyy ”suorana”: puhtaana, vilpittömänä ja vakaana.

Virheelliset ajatukset saattavat kuitenkin ajan mittaan muodostua virheellisiksi asenteiksi – ja piintyvät virheelliset asenteet vääristyneeksi luonteeksi.

Jaakobin kirjeessä kuvataan omituinen ”kehityskulku” (pikemminkin degeneraatio, rappeuma), missä raskaaksi (tavaksi) tullut himo (tai halu) synnyttää synnin (asenteen), ja kun se ”on täytetty” (muodostunut persoonan luonteeksi), aiheuttaa se kuoleman (johtanee persoonallisen tajunnan katoamiseen kuoleman jälkeen, mikäli sille ei löydy vastaavuutta sielullisessa olemuksessa).

Elämän perimmäisistä asioista on voitu saada sellainen käsitys, että kun vain pintapuolisesti omaksuu yleisesti hyväksytyt ajatustavat, niin on suoritettu kaikki, mitä ihminen voi sisäisen olemuksensa eteen tehdä.

Ihmisen lienee tarkoitus muokata maailmaa (kohtuudella), että se vuorostaan muokkaisi ihmistä toimimalla konkreettisena heijastuspintana tietoisuudelle, joka on keskeisin tekijä evoluutioprosessissa. Jotkut tosin yhä kiistävät evoluution mahdollisuuden vedoten siihen, että Jumala loi kaiken jo alun pitäen (ennen aikoja) valmiiksi.

Mooseksen kirjan luomiskertomus on lähinnä karkea kuvaannollinen esitys ihmiskunnan yleisestä kehityskulusta, joka saa alkunsa puhtaassa ajattomuudessa (Adam Kadmonista) ja kulkee lukuisten erilaistuneiden ja ulkoistuneiden (tuhlaajapojan-) vaiheiden ”viisastamana” (mentaalisen olemuksen kehittäneenä) takaisin henkiseen alkutilaansa – Isänsä kotiin (Alfasta Omegaan).

Ihminen harjoittaa maailman ja itsensä muokkausta pääasiassa kehonsa (aistien ja fyysisten toimintojen) ja mielensä (tunteiden ja ajatusten) kautta.

Joskus tosin väitetään ihmisen toimivan jopa sielunsa välityksellä, mikä vain harvoin vastaan todellisuutta, koska ihmiset eivät ole tietoisia sielullisesta olemuksestaan – saati siinä.

Mieli kyllä toimii sielun voimien (kuten aistimusten, tunteiden, ajattelukyvyn, muistin, tahdon ja ymmärryksen) avulla, mutta ei ole tietoinen niiden todellisesta perustasta.

Sielu on alkuperäisempi ja syvempi olemus kuin persoonallinen mieli. Sielu toimii vuorovaikutuksessa mielen ja kehon kanssa (antaa elämän) sisältymättä kuitenkaan niihin muuten kuin osittaisena ja lyhytkestoisena heijastumana. Sielu lienee eräänlainen pitkän ajan ”siltaprojekti” ajallinen olemuksen (persoonan) ja ajattoman (hengen) välillä.

Ihmisen on tarkoitus saattaa tämä projekti inhimillisiltä osin loppuun tai ainakin edistää sitä oman persoonallisen elämänsä tarjoamissa puitteissa.

Henkinen olemus on ja pysyy olemisen puhtaassa ja ikuisessa perustassa. Sielullinen olemus voi parhaimmillaan avautua henkiseen, mikäli persoonallinen mieli on vapauttanut sielun omista tilapäisistä sidoksistaan ja samastuksistaan, ”maallisista” ehdollistumistaan.

Raamatun kylväjävertausten kuvakielessä kylvöalustana toimii persoonallinen olemus (lähinnä mieli), jota Paavali luonnehtii katoavaisuudeksi. Sato koostuu (jos sitä syntyy) sielulliseen olemukseen (katoamattomuuteen), vaan ei henkiseen, joka ei ajattomassa ”taivaallisen Isän täydellisyydessään” kaipaa mitään lisäystä.

 

P.S. Joku moderaattori (ilmeisesti sama kiusanhenki kuin ennenkin) poisti tämän tekstin etusivulta. Keskiaika ei näytä olevan ohi näissä hengellisissä asioissa.

Kirjoitus näytti palautuneen etusivulle juuri kun olin saanut valmiiksi kirjeen Rohean toimitusjohtajalle - lähetän sen joka tapauksessa.