Wikipedia kirjoittaa doketismista:

Doketismi (muinaiskreikaksi δοκέω, dokeo: 'näyttää', 'vaikuttaa') oli varsinkin 100-luvun gnostikkojen keskuudessa yleinen ajatussuunta, joka kielsi Jumalan pojan inhimillisyyden (so. hänen ihmisyytensä oli vain näennäistä ja kuolemansa harhaa). Jeesus oli vain ihminen, Jumalan poika tuli hänen ruumiiseensa kasteessa ja luopui hänestä kärsimyksen aikana. Kristuksen kärsimykset olivat siis vain näennäisiä.

Wikipedian teksti pohjautuu Katoliseen Encyclopediaan, joka näyttää katselevan asiaa kirkollisen esiymmärryksen värittämänä.

Gnostilaiset ottivat todesta evankeliumin sanoman siitä, että taivasten valtakuntaan pyrkivän oli synnyttävä uudelleen ylhäältä, tultava todellisen Pyhän Hengen kastamaksi. Heille tavallisen vesikasteen merkitys oli lähinnä symbolinen, mikä pitäisi olla itsestään selvyys.

Todellisuudessa vain ani harvoissa gnostilaisissa kirjoituksissa esitetään doketismiksi (väärin) tulkittavissa olevia ajatuksia. Suuren Seetin toisessa opetuksessa kyllä kerrotaan, ettei ristillä kuollutkaan Jeesus, vaan Simon, ristin kantaja. Jeesus itse iloitsi ja naureskeli korkeuksissa. Pietarin ilmestyksessäkään todellinen Jeesus ei kuollut, vaan ainoastaan hänen lihallinen hahmonsa ja sijaisensa.

Nämä kaksi gnostilaista tekstiä (yli kuudestakymmenestä)  kuvaavat karrikoidusti sitä, ettei Jeesuksen kaltainen, ylhäältä syntyneeksi katsottu yksilö ollut enää riippuvainen fyysisestä olemuksestaan, koska hänen tietoisuutensa ei enää toiminut persoonallisen tajunnan puitteissa, vaan oli täysin riippumaton kehon toiminnoista.

Jumalan poika oli jossa vaiheessa "tullut häneen". Kukaan ei tiedä varmasti, milloin tämä ylhäältä syntyminen oli hänen kohdallaan tapahtunut. Mutta evankeliumeihin nojaten voidaan päätellä, että sen tulisi "tulla" kaikkiin muihinkin ihmisiin, jotka kykenevät kärsimysten, kyllästymisen ja viisastumisen myötä heittämään pois oman itsekkään tahtonsa niin täydellisesti, että se voi korvautua jollakin aivan toisenlaatuisella, Jumalan Pojan, universaalin Kristuksen tietoisuudella. Vasta silloin Kristus tulee puetuksi ylle, eikä tietoisuus ole enää sidoksissa ajallisiin ja rajallisiin tekijöihin, kuten fyysiseen kehoon.

Evl.fi sanastossa:

doketismi kuvataan opiksi, jonka mukaan Jeesus ei ollut todellisesti vaan ainoastaan näennäisesti ihminen. Doketismin Kristus on jumalolento valeruumiissa. Kirkon opin mukaan Kristus on tosi Jumala ja tosi ihminen. Tämä on kristinuskon niin sanottu kaksiluonto-oppi.

Periaatteellisessa mielessä gnostilaisissa ja kristillisissä käsityksissä ei ole suurtakaan eroa. Kyse on lähinnä käsitteellisestä saivartelusta tai suoranaisesta typeryydestä, jota ensimmäisten vuosisatojen kirkolliskokouksissa harjoitettiin (potkimisten ja pannaan julistusten ohella).  

Gnostilaisten näennäinen ihmisyys tarkoitti lähinnä sitä, että Jeesuksen kaltainen yksilö ei enää ollut sidoksissa persoonallisiin ehdollistumiin ja niiden luonnollisiin seurauksiin siten kuin tavallinen ihminen, koska Jeesuksen todellisena, sisäisenä ihmisenä toimi universaali, ajaton tietoisuus, jota kutsutaan Kristukseksi.

Tavallinen ihminen ei kykene säilyttämään täydellistä itsetietoisuuttaan fyysisen ruumiin kuoleman jälkeen, vaan ajautuu yleensä hänelle ominaisiin ja kuuluviin subjektiivisiin, psyykkisiin tiloihin. Jeesuksen kaltainen, hengestä syntynyt säilyttää oman yhdentyneen objektiivisen tahtonsa, koska se on jo aikaisemmin muuntunut henkiseksi, ajallisista tekijöistä riippumattomaksi.