castlewella.jpg        Luccan%20lab.jpg

              Castlewella Peace Mazen ja Luccan katedraalin labyrintit

Suomestakin löytyviä jatulintarha-kivikehiä muistuttavat ns. labyrintit, joiden ajateltiin esihistoriallisina aikoina olleen pahansuopien henkien ansoja tai rituaalitanssien polkuja.

Kreikkalaisessa mytologiassa on myös ruotsalaista jatulintarhoissa suoritettua ”neitsyttanssia” muistuttava myytti kuningatar Ariadnesta, joka pelasti rakastamansa Theseuksen Daidaloksen rakentamasta labyrintista lankakerän avulla sen jälkeen, kun tämä oli surmannut Minotauruksen.

adiadne1.jpg

                         Kuva Daidaloksen labyrintista

Keskiajalla labyrinttien symbolinen merkitys ymmärrettiin hyvin samanlaiseksi kuin jatulintarhojen. Ne kuvasivat ihmisen paluuta Jumalansa luokse, eli yksilöllistä pyhiinvaellusta. Labyrintissä löytyy usein polku siitä pois, kun taas jatulintarha johtaa pääsääntöisesti umpikujaan. Ero saattaa kuitenkin olla puhtaasti tulkinnallinen ja näennäinen, niin että labyrintista pois johtanut vaellus tarkoittaa irti pääsemistä rajallisuudesta, jatulintarhassa vapautuminen tapahtuu silloin kun saavutaan keskukseen.

Periaatteessa labyrintit ja jatulintarhat viitannevat raamatun kuvaamaan ”kaitaan tiehen”, jota kulkien saavutaan ”ahtaalle portille” ja sen kautta vapautukseen kaiken katoavan suhteen.

Tästä näkökulmasta tarkastellen kreikkalaisen mytologian Theseus kuvannee persoonallista ihmistä, jonka on ”surmattava oma Minotauruksensa” – samastumisensa katoavaan elämään – ennen kuin hän pääsee sisäisesti palaamaan Adiadnensa, alkuperäisen henkisen olemuksensa yhteyteen. Raamatun vertaus ”tuhlaajapojasta” kuvannee samaa kehityskulkua.