Suurin osa kristikunnan raamatuksi kutsutusta kirjoituskokoelmasta muodostuu juutalaisesta Vanhasta Testamentista, joka ei itsessään ole varsinaista ”kristillistä tuotantoa”.

Miksi se sitten on otettu mukaan kristilliseen tekstikokoelmaan? Alkusyy löytyy evankelistoista, joista etenkin Matteus oli suorastaan taiturimainen yhdistellessään Vanhasta Testamentista poimimiaan otteita omaan evankeliumiinsa.

Evankelistat eivät olleet mikään ”komitea”, joka oli ottanut tehtäväkseen Uuden Testamentin laatimisen. He kirjoittivat kukin eri aikoina ja paikoissa, mutta myöhäisemmillä heistä on ollut käytössään varhaisempia esityksiä – mahdollisesti myös sellaista ainesta, joka on täysin kadonnut (kuten oletettu evankeliumi Q).

Pelkistä Jeesuksen sanonnoista koostuva Tuomaan evankeliumi saattaisi viitata jopa siihen, ettei Jeesuksen konkreettisista elämänvaiheista ollut yleensäkään jäänyt paljon tietoa. Varhaisimman evankeliumin (Markuksen) kirjoitusaikaan (70-luvulla) kaikki Jeesuksen tunteneet olivat jo kuolleet. Löytyy tosin epämääräisiä viitteitä (Kesarean piispan kirje) siitä, että publikaani Matteus olisi kirjoittanut jotakin, mutta että se hävinnyt.

Tätä taustaa vasten Johanneksen evankeliumin viimeisen lauseen väittämä - ettei koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, joissa kerrottaisiin Jeesuksen toiminnasta – vaikuttaa suuresti liioitellulta.

Toisaalta evankelistoilta ei edes tulisi vaatia dokumentaristin ominaisuuksia, he vain harjoittivat ”taiteellista ja teologista vapautta” kuvatessaan mahdollisimman elävästi ja luotettavan tuntuisesti omaksumansa aatevirtauksen alkutapahtumia.

Evankelista Luukkaan kirjoittamaksi väitetty Apostolien teot ei sekään kestä historiallis-kriittistä tarkastelua, vaan kuvaa professori Lars Aejmelaueuksen mukaan kohteitaan hyvin samaan tapaan kuin Välskärin kertomukset ja Tuntematon sotilas Suomen historiaa.

Evankelistojen käytössä olevan aineiston niukkuus saattoi osaltaan vaikuttaa siihen, että lisäystä haettiin heille tutusta juutalaisesta kirjallisuudesta. Muutakin aineistoa on voitu hyödyntää, mutta eniten on löydettävissä Vanhan Testamentin kytköksiä Jeesuksen elämäkerrallisten vaiheiden taustaksi.

***

Nykyinen raamatuntutkimus on kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että Vanha Testamentti on kauttaaltaan juutalainen kirjoituskokoelma, joka ei todellisuudessa kerro mitään Jeesuksesta, saati kristityistä. Jos VT:n tekstejä halutaan ymmärtää siten kuin niiden kirjoittajat ovat halunneet tulla ymmärretyksi, ne eivät kelpaa evankeliumien tukijoiksi.

Ne kuitenkin liitettiin kristittyjen Vanhaksi Testamentiksi nimenomaan siksi, että niissä haluttiin nähdä messiaanisia ennustuksia Jeesuksesta ja hänen vaiheistaan. Evankeliumeihin oli helppo rakentaa ”ennusteiden” toteumalta vaikuttavia kohtauksia tyyliin, ”että kävisi toteen, mitä kirjoitettu on.”

Lisäksi Vanha Testamentti tarjosi ”maailman alkuun saakka” johtavan alustan niin Jeesukselle kuin kaikkeudelle itselleen.

Vanhalla Testamentilla on tietenkin oma hengellinen ja kulttuurinen arvonsa, mutta se on osoittautunut kelvottomaksi esim. aikamääritysten suhteen (maailman ikä). Toisaalta se sisältää paljon sellaista juutalaisen paimentolaisheimon kulttuuriperintöä, jota on ollut mieletöntä soveltaa myöhempien aikojen ”jumalallisina säännöksinä”.

Vanhan Testamentin vaikutus alkoi lisääntyä jo Paavalin aikaan ja etenkin toisella vuosisadalla, jolloin esim. juutalaiset synagogatavat saivat valtaa kristillisissä seurakunnissa.

On erikoista, ettei ns. uskonpuhdistus puuttunut juutalaisen perinteen piirteisiin, vaan että Luther vetosi nimenomaan suoraan juutalaisten kirjoittaman raamatun auktoriteettiin. Tämä on hieman ristiriitaista, koska hän toisaalla luonnehti juutalaisia patologisiksi valehtelijoiksi.

***

Evankelistoista eniten Vanhasta Testamentista ammensi Matteus. Bernin yliopiston Uuden Testamentin professori Ulrich Luzin mukaan hänen evankeliuminsa on täysin fiktiivinen kertomus, joka ei lainkaan vastannut maanpäällisen Jeesuksen elämäntodellisuutta. Matteus itse pani kokoon aivan uusia Jeesuksen saarnoja, keksi ja loi uusia tapahtumia. Kirjoittajan on täytynyt tietää, että kyseessä oli vain hänen oma järjestelynsä, jolle ei löytynyt vastinetta historiallisessa todellisuudessa.

Protestanttinen brittiläinen tutkija James Dunnin mukaan Johanneksen evankeliumi ei kuvaa Jeesusta likimainkaan sellaisena kuin hän historiassa toimi. Niin sanotun Jeesus-seminaarin tutkijat katsoivat, että kyseisessä evankeliumissa oli vain prosentin verran todella autenttisia Jeesuksen sanomia – tosin autenttisuus ei heidän mukaansa ollut lähelläkään sataa prosenttia missään evankeliumissa, parhaimmillaan se oli n. 17 % (Luukas ja Tuomas). Tätä ei tietenkään tule tulkita siten, että yli 80 % teksteistä olisi valhetta, vaan että suurin osa teksteistä saattaa kyllä liittyä Jeesukseen, mutta sisältää evankelistojen tulkintoja, muokkausta ja lisäyksiä.

***

Johanneksen evankeliumi on ainut, joka antaa oman tulkintansa myös kaikkeuden synnystä ajattomuudesta ajattoman malliston (sanan) pohjalta. Evankeliumi on kirjoittajansa edustamaa teologista tulkintaa, jossa konkreettiset tapahtumat toimivat lähinnä kerronnallisina aasinsiltoina ja viitekehyksinä.

***

Professori Raija Sollamon mukaan raamatun tekstit – vastakkaisista väitteistä huolimatta - eivät ole inspiroitua ilmoitusta tai ikuisesti päteviä oppilauseita, vaan ne ovat syntyneet tietyn uskonnollisen yhteisön piirissä tietyssä historiallisessa tilanteessa. Siten ne ilmentävät sellaista ajattelua ja teologiaa, joka oli kyseiselle ajalle ja yhteisölle ominaista. Tiedetään muun muassa, että vielä ensimmäisen vuosisadan lopulla oli mahdollista olla kristitty - ja kirjoittaa kanonisia kirjoja - panematta mitään painoa esim. Jeesuksen sovituskuoleman ajatukselle.

Teologian tohtori Kari Kuula kirjoitti jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, että monet Vanhan Testamentin kertomukset eivät ole kovin historiallisia. Jeesuksen historiallinen olemus ei sekään lepää kovin vankalla pohjalla, puhumattakaan hänen neitseestä syntymisestään, myöhemmistä kristologian kiistakysymyksistä, tai luterilaisesta sakramentologiasta.

Kuulan mukaan vakavaan tutkimukseen vakavasti ja rehellisesti suhtautuva teologi saattaisi juotua kertomaan seurakuntalaisilleen, että kristinusko ei perustu raamattuun sellaisenaan, vaan on valikoitujen teemojen ja teologien vuosisataisten opetusten sekoitusta poliittis-kirkollisen historian myllerryksessä.

***

Moni saattaa kysyä, että minkä varaan sitten voi rakentaa kristillisen uskonsa, jos raamattu on suurelta osin inhimillisen, aikaan ja kulttuuriin liittyvän tulkinnan tulosta?

Aikanaan Jeesus itse usein vastusti liian sananmukaista sidostumista vanhoihin perinteisiin (te olette kuulleet sanottavan, mutta minä sanon … ), vaikka evankelistat ovatkin joissakin kohdin istuttaneet hänet niiden takuumieheksi (… ei laista katoa pieninkään kirjain …).

Kristillinen historia sisältää valitettavasti huomattavasti enemmän Mooseksen lain suoraviivaista, usein täysin järjenvastaista soveltamista, kuin Matteuksen Vuorisaarnaksi kokoamien Jeesuksen opetusotteiden siirtoa käytäntöön.

Juutalaiset puolustivat omaa identiteettiään hyvin voimakkaasti jo vanhatestamentillisena aikana, mistä heidän kirjoituksensa selkeästi todistavat. Kaiken vieraan suvaitsemattomuus kulkeutui myös kristinuskoon – tosin se alussa evankelistojen kirjoituksissa suuntautui nimenomaan juutalaisuutta vastaan, kun he syyllistivät koko juutalaisen kansan Jeesuksen surman johdosta kohottaakseen oman pienryhmänsä profiilia ja turvaa roomalaisten varalta.

Raamatun asiallinen käyttö vaatinee siten harkintaa ja ns. erotuskykyä, mieluusti myös kykyä löytää tekstien syvempää merkitystä, jota voidaan saada esiin ns. allegorisen tulkinnan kautta. Tällaisen tulkintatavan ensimmäisiä käyttäjiä oli Origenes, jota Eusebius monen muun tavoin piti suuressa arvossa. Valitettavasti vain allegorinen tulkinta on jäänyt täysin taka-alalle ja jopa kielletyksi. Keskiaikana sitä tosin jonkin aikaa sovellettiin varsin ansiokkaasti saarnojen laadinnassa.

Ihmiskunnan mentaalinen taso lienee nykyisin sen verran kehittynyt, ettei enää ole tarvetta korvata kaikkea omakohtaista ajattelua raamatulla, saati uskontopoliittisin perustein laadituilla tunnustuksilla. Järki on yksi tärkeimmistä ihmisyyteen istutetuista ”leivisköistä”, jota ei ole syytä kaivaa maahan, vaan pyrkiä siihen, että ”Ihmisen Poika”, Son of Man, Manasaputra – eli Järjen Poika voisi joskus tulla ylennetyksi täyteen asteeseensa.