Tuomaan evankeliumissa on sanonta, joka saattaa koskettaa laitostuneen kirkon historiaa (n:o 39):

Jeesus sanoi: ”Fariseukset ja lainopettajat ovat ottaneet tiedon avaimet ja kätkeneet ne. Itse he eivät ole menneet sisälle eivätkä ole päästäneet sisälle niitäkään, jotka olisivat sinne halunneet. Mutta olkaa te viekkaita kun käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.”

Sanonta kohottaa syyttävän sormen juutalaisia lainopettajia kohtaan. Syytös kohdistuu siten uskonnollisista asioista yleensä varsin paljon tietävien harjoittamaan tiedon avainten kätkentään.

Se viittaisi myös siihen, ettei näillä tämän evankeliumin katsantokannan mukaan edes ollut hallussa todellista tietoa, vaan pelkkiä opasteita ja avaimia, joihin he itse olivat tyytyneet.

Kätkemisellä voitaisiin ymmärtää pelkkien ulkoisten säännösten ehdotonta korostamista yrittämättä tunkeutua niiden perusteisiin, asioiden ydinolemukseen. Ulkopuolisten pitäminen tietämättömänä saattaa toimia myös tukena omalle asemalle ja arvostukselle, etenkin kun muita ei päästetä tarkastelemaan lähemmin tiedon aitoutta ja perusteita.

Ulkonaisiin asioihin pitäytyminen, näön mukaan tuomitseminen (Joh.7:24), ja saman edellyttäminen myös toisilta, syvempää tietoa kaipaavilta, on arvostelun kohteena myös monissa UT:n kertomuksissa.

Muodollisellekin tiedolle annetaan tässä silti ainakin välineellinen arvo. Sen todellinen arvo paljastuu kuitenkin vasta ”menemällä sen sisään”, etsimällä ne todellisuudet, joihin sanalliset ja seremonialliset symbolit kykenevät vain viittaamaan (Vrt. Mt. 23:3).

Tiedon merkityksestä, ja siltä vaadittavasta tasosta on ollut kiistoja aina kristillisyyden alkuajoista saakka. Ensimmäisinä vuosisatoina erityisesti gnostikkojen ja muotoutuvan kirkon kesken, edellisten syyttäessä kirkkoa juuri todellisen tiedon, gnosiksen puutteesta.

Keski-aikanakin oli tiedon korostamisessa suuria eroja kirkon ja eri munkkiveljestöjen kesken. Esimerkiksi dominikaanit korostivat sitä ja sen jatkuvaa syventämistä mentaalisen rukouksen keinoin, kun taas fransiskaanit eivät panneet suurtakaan painoa uskonnollisiin ja filosofisiin opintoihin.

Viime vuosisatoina on asiaan törmätty mm. kriittisen raamatuntutkimuksen ja uusien tulkintojen yhteydessä, eikä näistä käsityseroista tiedon merkityksen suhteen päästäne yksimielisyyteen vielä pitkään aikaan - jos koskaan.

Varsin ristiriitainen suhtautuminen tietoon saattaa osaksi olla peräisin jo luomiskertomuksen sananmukaisesta tulkintatavasta, jossa ihmisen lankeaminen juuri tiedon puun hedelmiin katsotaan kaiken pahan aluksi. Samaa tulkintatapaa heijastaa myös suhtautuminen käärmeeseen ”viekkaana”, negatiivisena olentona, mikä täysin poikkeaa muiden vanhojen mytologioiden yleisestä symboliikasta, samoin kuin Matteuksen evankeliumin (Mt. 10:16) ja Antiokian Ignatiuksen myönteisestä tavasta tulkita tätä vertauskuvaa.

Viekkaus merkitsee suomenkielessä jonkinlaista epäpuhdasta, itsekkäitä taka-ajatuksia sisältävää älyllisyyttä, jota on vaikea yhdistää tämän sanonnan viimeisen lauseen yhteyteen kahdestakin syystä: kukaan todella henkinen opettaja ei tule koskaan kehottamaan oppilaitaan viekkauteen, eikä viekkautta voisi edes esiintyä samanaikaisesti kyyhkysen kaltaisen täydellisen mielen puhtauden kanssa. Englantilaisen version käännös ”viisaita kuin käärmeet” saattaisi siten sopia tähän yhteyteen huomattavasti viekkautta paremmin.

 

Suoraviivainen ja sananmukainen luomiskertomuksen tulkinta ei viisauden yleensäkään, kuten ei tämän tiedonpuu-symboliikan suhteen, pyri katsomaan asian todellista sisältöä. Omenapuu käärmeineen kuvannee juuri niitä ulkoisen maailman tekijöitä, jotka olivat omiaan vetämään alkuperäistä (Aadamista) puhdasta ja yhdentynyttä tietoisuutta puoleensa.

 

Päädytystä tilasta ulospääsytien muodostaisi sitten raamatun kertomuksessa mainittu elämän puu, todellisen henkisen viisauden symboli.

Henkisessä mielessä lienee varsinainen tavoiteltava tieto kuitenkin aina tarkoittanut kokemusperäistä, ensikäden tietoisuutta kaiken kattavasta todellisuudesta, Jumalasta. Sellaiseen tietoon voivat sanalliseen muotoon puettu tieto ja seremoniallinen symbolismi parhaimmillaankin vain näyttää suuntaa, toimia avaimina niille, jotka ovat mieleltään valmiit astumaan siihen sisään.

Sisältääkö tämä Tuomaan evankeliumin sanonta viestin myös myöhempien aikojen hengelliselle elämälle?

Se lienee tarkoitettu yleispäteväksi varoitukseksi siitä, että organisoituessaan alun perin hengellisillä liikkeillä on taipumus ja houkutus sulkea pois suuri osa tiedosta siten, että muodollinen hallinta, eli vallan käyttö kävisi helpommaksi.

Aikojen saatossa käy usein niin, että ”kätketyt avaimet” katoavat myös kätkijöiltään, jolloin alkuperäinen tietokin pääsee katoamaan.

Esimerkiksi kirkkoisä Irenaeus puhui vielä kolmannen maailman kuuden aionin edelleen kehittymisestä, missä ajatus, synnyttäjästä erottuaan, eteni toiselle (keski-) tasolle luodakseen alempia hierarkioita, enkeliluokkia, voimia, herruuksia ja valtoja, jotka vuorostaan loivat tai vuodattivat omasta olemuksestaan meidän maailmamme ihmisineen ja olentoineen, joita he sitten vartioivat.

Eihän meille myöhemmille polville ole paljonkaan tuollaista tietoa jäänyt. Saattaa käydä niin, että me joudumme halutessamme etsimään kadonnutta tietoa aivan toisista lähteistä.

 

Koko Tuomaan evankeliumi selityksineen:

http://www.netikka.net/studiomielty/Tuomaan%20evankeliumi..pdf