ihanat%20naiset.jpg

Kristityille tulee tästä monikkomuotoisesta ilmauksesta ensimmäisenä mieleen 1. Mooseksen kirjan 6. luku, jossa kerrotaan Jumalan poikien havainneen ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottaneen sitten heistä kaikki parhaat vaimoikseen. Jumalan pojat näyttivät siten harrastaneen jonkinlaista ihmisrodun jalostustoimintaa – mikäli tekstiä tulkitaan sananmukaisesti.

Luvun kolmas jae toteaa, että Jumalan henki ei enää vallinnut ihmistä, koska tämä oli samastunut ”lihaan” eli ulkoisiin ilmiöihin. Tämän vuoksi myös hänen ulkoisessa ympäristössä käyttämänsä aika rajoittui ”sataan kahteenkymmeneen vuoteen” – lihallisen kehon maksimaaliseen käyttöaikaan.

Luvun neljänteen jakeeseen on todennäköisesti sekoiteltu hyvin erilaisia myyttejä ihmiskunnan alkuvaiheista - siinä kun puhutaan samaan aikaan Jumalan pojista, jättiläisistä ja muinaisaikojen kuuluisista sankareista, Jumalan poikien ja ihmisten sekamuodoista.

Viides jae esittää lähes ilman perusteita, että Jumalan luomista ihmisistä oli tullut pelkästään pahoja. Näin siitäkin huolimatta, että heihin oli sekoittunut Jumalan poikien ”verta”. Alkuperäisestä luomisesta vastuussa oleva Jumala näytti katsovan, syitä tarkemmin erittelemättä, että heidät oli syytä tuhota – samoin kaikki viattomat olennot heidän mukanaan.

Tällainen tuhonäkemys nojaa todennäköisesti ikivanhoihin sumerilaisiin myytteihin vedenpaisumuksesta, jonka juutalaiset ovat tulkinneet koko luomakuntaa koskevaksi. Kyseisen kaltaisten kertomusten taustalta saattaa löytyä epämääräisiä viitteitä siitä, että ihmiskunnan kaukaisimmissa vaiheissa olisi saattanut esiintyä olomuotoja, jotka ovat kadonneet jälkiä jättämättä.

***

Kristityt ovat etsineet Mooseksen kirjan kuvaamia Jumalan poikia ensiksikin enkelien parista. Silloin on törmätty käsitykseen, etteivät nämä ole edes sukupuoliin jakautuneita, aineellisia olentoja. Miten he olisivat voineet paritella ihmisten tyttärien kanssa? Toisena vaihtoehtona on pidetty niin sanottuja ”voimakkaita johtajia”, mutta heidän alkuperänsä ja luontonsa on jäänyt täysin avoimeksi. Kolmantena teoriana pojiksi on esitetty Setin jälkeläisiä, jotka sitten olisivat avioituneet Kainin pahojen jälkeläisten kanssa. Tällöin päädytään lähinnä kehäpäätelmään, missä myytti nojautuu toisiin myytteihin.

Ensimmäistä (enkeli) vaihtoehtoa on puolusteltu sillä, että ainoastaan haureellinen ja luonnoton avioituminen langenneiden enkeleiden ja naisten välillä olisi voinut johtaa Jumalan langettamaan ankaraan tuomioon.

Kaikki nämä pohdinnat lienevät kuitenkin sikäli perusteettomia, että Mooseksen kirjan epämääräiset kuvaukset ovat luonteeltaan vertauskuvallisia myyttejä, joita ei edes tulisi tulkita konkreettisiksi tapahtumiksi. Kirkkoisä Origenes olisi pitänyt edellisen kaltaisia tulkintoja täysin idioottimaisina.

***

Pahuuden eli (peri) synnin alkuperää on parasta katsella periaatteelliselta tasolta. Tämä tulee ilmi esim. raamatun myytissä, jossa käärme houkuttelee vielä erillistymättömiä ihmisaihioita ottamaan ”hyvän ja pahan tiedon puusta”. Se kuvannee kehitysvaihetta, missä inhimillinen tajunta alkaa harjoittaa ajatteluksi kutsuttua mentaalista toimintaa suuntautuen sitten ulkoista maailmaa kohden, jossa kaikki nojaa vastakohtiin eli polariteetteihin (hyvä ja paha). Ennen tuota muutosta ihmiskunnan tajunta lienee suuntautunut sisäänpäin toimien suoraan ”elävän sielun puitteissa”. Muutoksen jälkeen ihminen alkoi hahmottaa itseään ”minänä” - kaikesta ja kaikista erillisenä olentona.

***

Käärme edustaa pahan olemusta myös suomalaisten Kalevalassa. Raamatussa se Matteuksen 10. luvussa symboloi myös viisautta, kuten monissa itämaisissa perinteissä. Itämainen mytologia tulee tässä Jumalan poika -ajattelussa varsin lähelle Vanhaa Testamenttia väittämällä, että ihmiskunta oli saanut järjellisen olemuksensa, ajattelukykynsä, sellaiselta olentokunnalta, joka oli kehityksessään jo käynyt läpi ihmisyyttä vastaavan vaiheen. He olivat kohonneet itsetietoisuutensa suhteen mentaalisten toimintojen ja kaiken aineellisen yläpuolelle, joten he saattoivat ”lahjoittaa tarpeettomaksi käyneen prinsiippinsä” heitä seuraavan elonaallon – meidän ihmisten - käyttöön. Miten tämä ”lahjoitus” on sitten tapahtunut? Tuskinpa siihen sentään mitään konkreettista yhtymistä on tarvittu, kyseessä kun lienee puhtaasti tajunnallinen prosessi, joka on voitu suorittaa ”korkeamman tietoisuuden mahdollistamin keinoin”.

Itämaisessa käsitteistössä näitä Jumalan poikia kutsutaan Manasaputroiksi, järjen pojiksi (joissakin perinteissä kuupitreiksi). Sanskritin Manas -nimityksestä juontuu myös eurooppalaisissa kielissä yleinen sana Man, ihminen (tai mies). Johanneksen evankeliumin mukaan ”Ihmisen Poika” (The Son of Man) – eli järjellinen ihminen oli vielä ylennettävä ”erämaassa pystyyn nostetun käärmeen tavoin”, että hänestä voisi muodostua se, joka toteuttaa koko ihmisyyden tarkoituksen – ”antamalla muodon Kristukselle”.

***

Muita mahdollisia Jumalan poikia:

Jumalan pojiksi on usein määritelty myös ne poikkeukselliset yksilöt, jotka ovat elämällään, opetuksillaan tai myyttien kautta nostaneet esiin tavanomaista inhimillistä elämää korkeampia teemoja.

Kristittyjen keskuudessa näistä tunnetuin (ja usein ainoaksi pojaksi väitetty) on Nazaretin Jeesus, jota myös Kristukseksi kutsutaan. Hänen lisäkseen voidaan eri perinteistä poimia joukko muita ”neitseestä joulun aikaan syntyneitä”, kuten: Krishna, Gautama Buddha, Horus, Tammuz, Zoroaster, Quetzalcoatl ja skandinaavinen Freir. Luetteloa voitaisiin laajentaa Muhammedilla ja Vanhan Testamentin profeetoilla jatkaen aina myöhempien aikojen pyhimyksiin saakka.

***

Johannes 10:34 väittää julkeasti (Psalmin sanoin): ”Te olette Jumalia (ja kaikki tyynni korkeimman poikia).” Väitteeseen olisi varmaan ollut syytä lisätä, ”olette Jumalia periaatteessa”. Jumalisuuden suhteen lienee aina tarpeen ottaa huomioon myös ne yleiset ehdot, joita taivasten valtakunnan täysjäsenyys (Jumalan poikuus tai lapseus) edellyttää: että yksilö on kulkenut oman kaidan tiensä niin pitkälle, ettei hänen erillisestä itseydestään ja itsekkyydestään ole enää mitään jäljellä. Vasta sellainen, kaikesta katoavasta tyhjentynyt, olemus voi läpäistä ”ahtaan portin” ja muuttua sisäisesti todelliseksi Jumalan Pojaksi.

Monia edellä lueteltuja eri uskontojen ydinolemuksia pidetään Jumalan poikina, vieläpä lajissaan ainoina, mikä taasen kuvaa lähinnä inhimillistä tarvetta korostaa oman aateryhmittymänsä ainutlaatuisuutta. Se, missä määrin nämä Jumalan pojat ovat olleet jälkipolvien kuvausten arvoisia, riippuu siitä, kuinka täydellisesti he ovat sisäisesti ”syntyneet takaisin alkuperäiseen, ajattomaan ja ehdollistumattomaan tilaan”.

Väitetään, että ”hedelmistään puu tunnetaan”. Mikäli yritämme soveltaa tätä monien uskontojen veriseen historiaan, teemme varmaan vääryyttä kaikkia alkuperäisen virikkeen antaneita kohtaan, koska jälkipolvet ovat ymmärtämättömyyksissään usein pahasti turmelleet, saastuttaneet ja vääristelleet haltuunsa saamiaan hedelmiä.