kultakalaakin.jpg

 

Väittää Mikrosoftin teettämä tutkimus älypuhelinta alati räpläävästä ihmisestä. Tulokset perustuvat 112 ihmisen aivokäyrien aktiivisuuden mittauksiin, joiden mukaan keskittyminen oli laskenut 2000-luvulla kahdestatoista kahdeksaan sekuntiin. Kultakalan kyky oli yhdeksän.

Samaan aikaa on tosin ihmisten kyky tehdä useista asioita yhtä aikaisesti parantunut. Ihmiset jakavat huomionsa esim. television ja tablettitietokoneen kesken. Tietenkin myös lasten kaitseminen sujunee vallan mainiosti Facebook-päivitysten ohessa.

Autoilustakin on tullut niin kyllästyttävää ja viihteetöntä, että radiot ja videonäytöt ovat käyneet lähes välttämättömiksi. Kännykän käyttökielto ajaessa ei näytä tehoavan juuri kehenkään, vaikka kolaritilastot näyttävät, että keskittyminen ajamiseen olisi yhä paikallaan.

Olisi syytä tarkastella vakavasti myös sitä, millaiseksi hajautetun keskittymisen laatu muodostuu. Ihmisen mentaaliset kyvyt ovat vielä täysin sidoksissa aikaan ja peräkkäisyyteen: ne eivät toimi samanaikaisesti, vaan vuorottelevat kohteiden välillä, jolloin ajatukset ja havainnotkin jäävät ehdottomasti puolinaisiksi.

Saattaa olla niin, että ihmiskunnan parhaimmat yksilöt ovat voineet ylittää ajallisen tajunnan rajoja, mutta yleisessä mielessä tietoisuuden yhdentymistä ei ole vielä pitkään aikaan nähtävissä.

Keskittymiskyvyn lyhenemisen yhtenä taustatekijänä lienee se, että lapset ovat jo muutaman vuosikymmenen ajan tottuneet hyvin runsaaseen ja alati vaihtelevaan ulkoiseen virikeympäristöön. He turhautuvat tai hermostuvat välittömästi, jos ympäristö rauhoittuu liian pitkäksi aikaa. Hiljaisuus on useille hieman pelottava asia – siinä kun saattaa havaita oman sisäisen tyhjyytensä.

Nykyisin ei enää tarvita omaehtoista mielikuvitustakaan täyttämään hiljaisia hetkiä, sillä aina löytyy valmiiksi kuviteltua aineistoa katseltavaksi ja kuunneltavaksi alati käsillä olevilla laitteilla.

Ihmisen mieli ehdollistuu hyvin nopeasti ylitsevuotavaan viriketasoon. Mutta mitä tapahtuu silloin, jos ja kun virikkeet olosuhteiden pakosta vähenevät huomattavasti - kuten jouduttaessa sairaaloihin tai laitoshoitoon?

Mitä vähemmän ihminen on kehittänyt omaehtoista sisäistä elämää, sitä nopeammin hän todennäköisesti dementoituu. Jos aivot ovat tottuneet saamaan lähes kaiken psyykkisen ravintonsa ulkoa tulevina virikkeinä, ei persoona itse kykene pitämään niiden aktiviteettia riittävänä, jolloin voi seurauksena olla taantumista.

Ajattelukyvyn kehitys ja ylläpito edellyttävät ajattelemista. Nykyisin sellainen katsotaan jopa turhaksi energian tuhlaukseksi, koska lähes kaikkeen tarvittavat ajatukset voidaan ”googlata” valmiissa muodoissa.

”Vanha kansa” sanoi, ettei kannettu vesi pysy kaivossa. Samoin käy usein myös valmiina lainatuille ajatuksille, joita ei - einesruokien tapaan - ole edes tarvinnut lämmittää ”omassa mikrossaan”.

Pureksimatta omaksutut ajatusmuodot eivät muodostu sisäiseksi elämäksi ja varannoksi, jonka parissa voisi kokea rikasta elämää, vaikka ulkoisessa ympäristössä ei tapahtuisi juuri mitään.