Ensimmäisen vuosisadan roomalainen satiirikko Juvenalis totesi, että hänen kansallaan oli joskus ollut valta käsissään, mutta se oli keisarikaudella vaihtanut sen ilmaiseen viljaan ja sirkushuveihin (panem et cirsenses).

Olemmeko me suomalaiset vaihtaneet valtamme hyvinvointivaltion ilmaispalveluihin, runsaaseen vapaa-aikaan, halpaan viinaan ja viihdeohjelmiin?

Kansalle tarjotaan yhä enenevässä määrin sellaista, johon on helppo hukuttaa levottoman tai turhautuneen mielensä tuntien silti olevansa jollakin tavoin kiinni ajassa - kunnon kansalainen (kun kaikki muutkin harrastavat samaa).

Viihteen tarjonta nojaa käsityksiin ihmisten enemmistön mausta - tai sen puutteesta. Nykyinen suuntaus ei aseta kovin korkeita eettisiä tavoitteita, vaan menee yli siitä, missä aita on matalin tai ei ole lainkaan näkyvissä.

Roomalaisten keisarien ajan areenataisteluiden kaikuja näkee urheilutapahtumien otsikoissa, joissa vastapuoli on kaadettu tai murskattu. Elleivät urheilijat itse saa aikaan kunnon tappeluita, joissa katsojat voisivat purkaa tai ladata omia "tunneakkujaan", järjestävät uskolliset kannattajat sellaisia tapahtumien jälkeen.

Olisi ehkä tarpeen laskea, kuinka suuri osa eri medioiden uutisaineistosta koskee urheilua. Samalla voitaisiin miettiä, miten se edistää yleistä ihmisyyttä?

Doping-aineiden käyttö, urheilijoiden tolkuttomat palkkiot sekä elävät esimerkit toisiaan kolhivista ja purevista urheilijoista eivät puolla antiikin olympialaisten aikaista tavoitetta - mens sana in corpore sano, terve sielu terveessä ruumiissa. Sanonta lienee tosin jo alunperin ollut kyseenalainen, sillä ruumiillinen terveys ei ole milloinkaan käynyt takeeksi sielun tai edes mielen ylevyydestä.

Yhä lisääntyvät televisiokanavat suoltavat toinen toistaan plagioiden suoraa- ja vinoshowta, kenoarvontaa, hahmokilpailuita, ruuan kanssa leikkimistä, laihdutusta, paritusta, murhamysteereitä, tekemällä tehtyjä kilpailuja autioilla saarilla sekä lähes päättymättömiä tv-sarjoja. Jopa eduskunnan toiminta näyttää toisinaan - ellei kansallissirkukselta - niin ainakin kansallisteatterilta.

Hengelliselläkin sektorilla etsiskellään "markkinarakoja" järjestämällä hölkkäkirkkoja ja polkkakirkkoja (vai oliko se dance-kirkko), viininlotrausta sekä tilaisuuksia ymmärtämättömille vauvoille ja kotieläimille. Sirkushuvejahan nämäkin pohjimmiltaan ovat. Eivät ne vapauta ketään ihmistä omien kiintoajatusten ja tuntemusten noidankehistä - ikiomasta sirkuksestaan.

Ei kaiken tarvitse - eikä saakaan - olla jatkuvasti haudan vakavaa, elämä kaipaa vastapainoksi myös kevennystä. Mutta keinotekoisesta keventeestä ei saisi tulla itsetarkoitus, johon mieli ehdollistuu ja alkaa hakea sellaista yhä uudestaan ja voimakkaammassa muodossa.

***

Alkoholin kulutus Suomessa on kolminkertaistunut 1960-luvulta lähtien. Esiin nousseista ongelmista päätellen viina ei liene ainoastaan viisasten juoma, vaan maistuu lähes kaikille. Alkoholin positiivisten vaikutusten tueksi voidaan kaivella tunnettu latinalainen sanonta, "in vino veritas", joka juontuu Alcaeus Mytileneläisen runosta n. v:lta 600 eKr. Ajatus saa lisätukea myös roomalaisen historioitsijan, Tacituksen väittämästä, että germaanit ryyppäsivät kokoontuessaan juuri siitä syystä, ettei kukaan kyennyt humalassa valehtelemaan uskottavasti.

Monet alkoholin kanssa pitkään askarrelleet ovat kertoneet kuinka alun hauskasta humaltumisesta muodostui rankka selviytymistarina, josta hauskuus oli varsin kaukana.

Alkoholikin saattaa toki monissa tilanteissa olla nopein tapa purkaa mieleen syntyneitä jännitteitä, mikäli ne eivät purkaudu välivaltana ympäristöä kohtaan - ja mikäli käytöstä ei muodostu "jokapäiväinen juomamme".

Mieli oppiin hyvin nopeasti voimakkaisiin virikkeisiin, jolloin se menettää  herkkyyttään kaiken hienovaraisen suhteen, ja paluu terveellisempiin uomiin käy hyvin vaikeaksi.