Suomesta voidaan kirjoitella maailman lehdistöön näkemyksiä, jotka palvelevat lähinnä kirjoittajan omaa agendaa - kuten teki venäläis-amerikkalais-juutalainen toimittaja Masha Gessen amerikkalaiseselle lehdelle Harper’s Magazinelle.

Toimittajan mukaan ”on hermoja raastavaa asua Suomessa – ihan Venäjän naapurissa”.

***

On siten suoranainen ihme, että meidän kansalliset hermomme ovat kautta aikojen kestäneet elämistä Venäjän naapurissa!

***

Amerikan lehdistöstä löytyy kuitenkin sellainenkin, pitkähkö artikkeli, jonka on kirjoittanut Suomessa vierailevana tutkijana toimiva ulkopolitiikan asiantuntija, Michael Haltzel.

Kirje Helsingistä

Täytyy myöntää, että rakkaussuhteeni alkoi jo yli neljäkymmentä vuotta sitten. Ihastukseni kohde – samoin kuin vaimollani – on Suomi, jossa asuimme silloin, kun tein tutkimusta väitöskirjaani varten. Nyt olemme tulleet takaisin ja vietämme suurimman osan tätä vuotta Helsingissä toimiessani vierailevana tutkijana Suomen Ulkopoliittisessa Instituutissa.

Tässä pienessä, Euroopan laitamalla sijaitsevassa maassa Ulkopoliittinen Instituutti on maailmanluokan toimija ulkopolitiikan muotoilun saralla, jollaisesta Washingtonin ajatushautomot voivat vain uneksia.

Kollegani, joista suurin osa on suomalaisia, mutta joissa on myös useiden Euroopan maiden erityistuntijoita, hallitsevat kansainvälisiä suhteita vakuuttavan syvällisesti ja ammattitaitoisesti. Tämä on huomattavaa siitäkin syystä, että monet asiantuntijoista ovat varsin nuoria.

Vanhempieni sukupolven aikainen Suomi tunnettiin vertaansa vailla olevasta juoksijasta, Paavo Nurmesta, samoin siitä, että se ainoana maana maksoi takaisin sotavelan, kuin myös siitä, että se pienenä maana kykeni iskemään verisesti takaisin Neuvostoliiton hyökkäykseen Talvisodassa v. 1939-40.

Seuraavana vuonna geopoliittiset realiteetit pakottivat Suomen taas taistelemaan Neuvostoliittoa vastaan, tällä kerralla Natsi-Saksan rinnalla. Helsinki korosti, ettei se ollut Berliinin liittolainen, vaan ainoastaan kävi sen kanssa yhdessä sotaa. Osaksi tästä syystä Yhdysvallat, toisin kuin Englanti, ei koskaan julistanut sotaa Suomea vastaan.

Suomalaisten hiusten halkominen pykäläasiassa ei ollut pelkkä retorinen harjoitus, sillä kun Hitler v. 1942 lähetti Himmlerin laivalla Helsinkiin aikeena kuljettaa Suomen pieni juutalaisväestö kuolemanleireille, niin pääministeri Rangell vaiensi Himmlerin heti lausumalla hänelle ystävällisesti: ”Wir haben keine Judenfrage - Meillä ei ole mitään juutalaiskysymystä”.

Suomen armeijan ylipäällikkö, marsalkka Gustaf Mannerheim, teki hänkin selväksi, ettei hänen armeijassaan kuolemaan saakka taistelevia Suomen juutalaisia luovutettaisi.

Uhmaamalla Hitleriä Suomi otti saman kohtalon riskin kuin mikä oli Virolla, Latvialla ja Liettualla, jotka olivat pari vuotta aikaisemmin menettäneet itsenäisyytensä, kun Neuvostoliitto liitti ne väkivalloin itseensä. Näin siitäkin huolimatta, että Suomen armeijan rooli Neuvostoliiton vastaisessa sodassa ei vaikuttanut Saksan antautumiseen.

Joka tapauksessa, ja ottaen huomioon suunnattomat kansalliset seikat, Suomen käyttäytyminen on osoitus vertaansa vailla olevasta rohkeudesta, jota Washingtonissa oleva Holokaustin Museo ei jostakin käsittämättömästä syystä muistele.

***

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi omaksui ulkopolitiikan, jossa otettiin voimakkaasti huomioon 833 mailin yhteinen raja jättimäisen Neuvostoliiton kanssa. Suomettumisen, nöyristelyn käsite juontui saksa sanasta ”Finlandisierung”. Monet kylmän sodan osapuolet yhdistivät sen rauhan rakentamiseen, vaikkakin Suomen taktinen sopeutus ei milloinkaan suostunut kompromisseihin länsimaisen demokratian tai vapaan markkinatalouden suhteen.

Tämän seurauksena Suomesta oli kehittynyt tavallinen eurooppalainen, ennen näkemättömän vauras demokratia siihen mennessä, kun Neuvostoliitto romahti. Suomi liittyi Euroopan Unioniin v. 1995. Maa jäi sotilaallisesti liittoutumattomaksi, mutta harjoitti syventyvää yhteistoimintaa Yhdysvaltojen ja Naton kanssa.

***

Nyt on mielenkiintoinen aika olla Suomessa. Eduskuntavaaleissa tänä keväänä keskusta-oikeiston koalitio otti tehtäväkseen kääntää useiden vuosien taloudellinen taantuma sekä esittää tehokasta ulkomaan- ja turvallisuuspolitiikkaa Venäjän ikävien provokaatioiden suhteen.

Kremlin pelottelutaktiikka ei ole osoittautunut kovin tehokkaaksi. Kun Venäjä häiritsi suomalaista merentutkimusalusta Itämerellä, järjesti suuria joukkojen harjoituksia ja avasi uudelleen lakkautettuja sotilastukikohtia rajojen lähettyvillä, useimmat suomalaiset vain haukottelivat.

Mutta kun vieras, todennäköisesti venäläinen sukellusvene huomattiin Suomen aluevesillä, niin laivasto pudotti varoituspommeja.

Moskovan hämmästykseksi uusi hallitus Helsingissä on julistanut, että se pidättää itselleen option hakea milloin tahansa Naton jäsenyyttä.

***

Helsingin kova linja EU:ssa Kreikan kolmatta lainapakettia kohtaan oli odotettavissa. Suomalaiset eivät siedä niitä, joita he pitävät laiskureina. Kun Suomen tärkeät vientimarkkinat hävisivät Neuvostoliiton romahtamisen takia 1990-luvulla, ja työttömyys nousi korkeaksi, ihmiset liittyivät yhteen ja rakensivat talouden uudelle pohjalle.

Pääministeri Juha Sipilän hallitus on jälleen kerran muokkaamassa koruttomia lukuja, ja mielipidekyselyiden mukaan suurin osa kansalaisista on heidän tukenaan. Suomalaisille on vaikeata selittää, miksi muilta ei voida odottaa samanlaisia uhrauksia kuin heiltä.

Kreikan yleinen verojen välttely istuu huonosti suomalaisiin, joissa huomataan tiukka pitäytyminen sääntöihin. Viime vuonna Transperancy International luokitteli Suomen kolmanneksi vähiten korruptoituneeksi maaksi maailmassa julkisen sektorin osalta.

Kreikan lainaneuvotteluissa ateenalaiset havaitsivat tämän suoruuden johtaneen Suomen, ja erityisesti sen loistavan ja suorasanaisen valtionvarainministerin, Alexander Stubbin, itseoikeutettuun verbalismiin ja äärimmäiseen politiikkaan. Tästä syystä kreikkalainen sosiaalinen media on pursunnut Suomi-kielteisyyttä.

***

Ihminen ei rakastu historiaan tai ulkopolitiikkaan, vaikka ne olisivat kuinka tahansa ihailtavia. Ympäristö, kulttuuri ja ihmiset vetävät puoleensa. Helsinki on sivistynyt kaupunki, jossa järjestetään konsertteja, oopperaa, balettia ja museokulttuuria.

Sen pohjoinen sijainti edistää tässä tilanteessa jo ennestään kadehdittavaa elämän laatua. Muutaman menneen viikon ajan älypuhelimeni joka tuntinen sääsovellus on usein ennustanut aurinkoista klo 22 – 23 ajankohtaan. Tämä pitkä päivänvalo antaa mahdollisuuden käydä myöhään kävellen mukavassa merenrantakahvilassa Töölön lähistöllä.

Suomalaiset ystävämme muistuttavat meitä, että kaikki hyvät asiat loppuvat aikanaan. Otin heidän neuvoistaan vaarin ja tilasin toimistooni ”onnenvalaisimen”, jonka sanotaan parantavan ilmeisesti syksyllä iskevää masennusta.

Tämän paikan luonnollinen kauneus on hämmästyttävää. Poikkeuksellisen viileän kevään jälkeen vihreiden puiden suunnaton oksisto on jälleen saanut lehtensä. Helsinki on rakennettu niemille ja saarille, joilla on puustoa kallioilla kuten Nova Scotialla Mainessa. Lisäksi täällä on puhdasta ilmaa. Urbaania maisemaa pilkkovat erisuuruiset ja -luonteiset puistot, joiden tyypillisiä piirteitä ovat suunnattomat graniittilohkareet, joiden lomassa on koivuja, kuusia, ruohikkoa ja kukkia.

Jollakin tavoin nämä kivenjärkäleet toimivat vertauskuvina suomalaisista ihmisistä: he eivät ole koreilevia, vaan lujia kuin kivi. Me olemme yhä ystäviä niiden kanssa, joihin tutustuimme 45 vuotta sitten. Nyt me tunnemme heidän lapsensa ja lastenlapsensa.

Suomalaisen yhteiskunnan varsin tasa-arvoinen luonne vaikuttaa meistä hämmästyttävän vetoavalta. Täällä näkee usein hallituksen ministerien kulkevan kaupungilla, ja Suomen entinen presidentti, rauhannobelisti Martti Ahtisaari asuu vain muutaman korttelin päässä meidän asunnoltamme. Jimmy Carteria lukuun ottamatta en voisi kuvitellakaan kenenkään entisen Yhdysvaltojen presidentin elävän noin ”kansanomaisesti”.

Emme ole huomanneet mitään muuta kuin ystävällisyyttä ollessamme tekemisissä tuhansien suomalaisten kanssa. Ainoa poikkeus oli bussinkuljettaja, joka ajoi tahallaan ohitsemme kun olimme pysäkillä syventyneinä keskusteluun nuoren lapsiperheen kanssa, koska kukaan aikuisista ei ollut havainnut viittoa bussille pysähtymismerkkiä. Kun mainitsin tapauksesta suomalaiselle kollegalleni, hän järkyttyi tapojensa vastaisesti niin, että halusi välttämättä kirjoittaa protestin kuljetusliikkeelle. Toisaalta taas on käynyt niin, että raitiovaunujen kuljettajat ovat hymyillen odotelleet, kun olen juosten pyrkinyt mukaan.

Vaikka Helsingin historiallinen ydinkeskus ylpeilee useista uusista rakennuksista, kuten konserttihalli, modernin taiteen museo, muutama metallista ja lasista kiiltelevä toimistorakennus sekä suuri sisätila-ostoskeskus, ei sen ilme ole merkittävästi muuttunut ensimmäisen vierailumme jälkeen.

Hämmästyttävä ero on tullut englannin kielen osaamisessa. Tuottavuusindeksit luokittelevat Suomen kolmen parhaan joukkoon maailmassa Tanskan, Alankomaiden ja Ruotsin ohella. Tällä ei ehkä ole paljonkaan tekemistä kielen kanssa, mutta eriväristen New York Yankeesin pesäpallolakkien käyttö sekä poikien että tyttöjen parissa antaa Helsingille hieman Bronximaista tuntua.

***

Mikään maa ei ole täydellinen, ja Suomellakin on omat heikkoutensa. Olen jo todennut, kuinka joustamaton suoruus saattaa vaikuttaa liikaa julkiseen politiikkaan. Henkilökohtaisella tasolla suomalaisen vaatimattomuuden kääntöpuoli on omituinen haluttomuus ilmaista itseään.

Kun suomalaiset ovat kuunnelleet innostavan yleispuheenvuoron, he usein alkavat keskustelun istumalla kiusallisesti täydellisen hiljaisina. Tällaisesta passiivisuudesta koituu ongelmia poliittisella foorumilla.

Uudessa hallituskoalitiossa on mukana populistinen Perussuomalaisten puolue, jossa on rasistinen, maahanmuuttovastainen siipi. Puolueen johtaja, Timo Soini, on hyvin älykäs ja hieno mies, joka kieltäytyy poliittisista syistä kurittamasta laumaansa, joista jotkut ovat Euroopan parlamentin jäseniä ja antavat järkyttäviä lausuntoja. Kotimainen lehdistö näyttää tyytyvän kyselemään häneltä yhden kerran ja jättävän asian sikseen saatuaan välttelevän vastauksen.

Usein kuule moitteita, että Suomen markkinoinnissa olisi parantamisen varaa, ja että maan voimavaroja ei osata myydä tai hyödyntää. Esimerkiksi Helsinki on erinomainen ravintolakaupunki. Kesäkuukausina tuhannet turistit rantautuvat päivittäin risteilyaluksilta.

Kuitenkin juuri heinäkuun huippusesongin aikaan, vieläpä sunnuntaisin, useat satama-alueen ravintolat ovat kiinni. Vieraillessamme Maarianhaminassa, viehättävässä Ahvenanmaan pääkaupungissa juhannuksen aikaan, oli kaupungin huippuravintola samoin suljettuna koko viikonlopun huolimatta suuresta vierailijamäärästä.

Salomon Guggenheim säätiö on tarjonnut museota Helsinkiin New Yorkin, Bilbaon, Venetsian, Abu Dhabin ja Berliinin museoiden lisänä. Ehdotus on nostattanut suuria tunteita. Kannattajat korostavat kulttuurisia ja taloudellisia etuja kaupungille, vastustajat esittävät nousevia budjettikuluja, sekä esteettisiä että epäsuotavia kansallisia väitteitä.

Vaikka jotkin rahoitusasiat jäävät ratkaistaviksi, on konsulttitutkimus osoittanut, että muutaman vuoden kuluessa olisi odotettavissa taloudellista voittoa. Hiljattain julkistettiin arkkitehtikilpailun voittaja. Työn on tarkoitus luoda harmoniaa rakennuksen luonnolliseen ympäristöön.

Guggenheim projektiin lähteminen nostaisi Helsingin todennäköisesti Euroopan turistikohteiden ylimpään tasoon.

Silloin yhä useampi ihminen voisi nähdä, miksi Suomi on niin erityinen.

 

Vastaanottaja / julkaisija: The World Post / a Partner of the Huffington Post

Kirjoittanut: Michael Haltzel, Joseph Bidenin entinen ulkopoliittinen neuvonantaja, Hopkinsin yliopiston transatlantisten suhteiden tutkija, joka toimii vierailevana tutkijan Suomen Ulkopoliittisessa Instituutissa.

Englantilainen teksti, ks:

http://www.huffingtonpost.com/michael-haltzel/letter-from-helsinki_b_7800698.html