Rukousilta.jpg

Niin sanotuista Mooseksen käskyistä  toisena tunnetaan kehotus välttää rangaistuksen uhalla Herran ja Jumalansa nimen turhaa lausumista (2. Moos. 20:7).

Luther antaa sille hieman pelkkää sanaa laajemman selityksen: ”Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, että emme Hänen nimessään toivota pahaa, vanno, noidu, valehtele emmekä petä, vaan huudamme Hänen nimeään avuksi kaikessa hädässämme, rukoilemme, ylistämme ja kiitämme sitä.

Uusin raamatunkäännös esittää käskyn muodossa: ”Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.” 

Myöhemmässä kirkollisessa perinteessä käskyn on usein katsottu kieltävän Jumalan nimen turhan tai halventavan käytön. Alun perin kielto koski kuitenkin lähinnä väärää valaa.

Pelkän nimityksen turhaan lausumisen ajatus on saattanut kuulua juutalaiseen perinteeseen, koska Jumalan nimi oli ”lausumaton.” Kaikkeuden täydellistä ydinolemusta ei voida käsitteellisesti määritellä saati rajoittaa.

Juutalaiset ilmaisivat Jumalan nimen pelkällä kirjainyhdistelmällä JHWH. Se muuntui kansan keskuudessa Jahveksi. Alun perin Jahvella lienee kuvattu Elin ja Aseran poikaa, joka vasta myöhemmin syrjäytti kaikki muut jumaluudet.

***

Uuden Testamentin puolella Matteus (Matt. 5:34) ja Jaakob (Jaak. 5:12) esittävät hekin ehdotonta pidättäytymistä vannomisesta sen ilmeisen seikan perusteella, että inhimillinen tietoisuus on miltei aina luonteeltaan suhteellista ja erehtyväistä.

Varoituksista huolimatta vannomista harjoitetaan yhä sekä kirkollisissa että maallisissa piireissä. Papit antavat pappisvalan (-lupauksen), tuomarit tuomarinvalan, sotilaat ja ministerit omat valansa. Oikeudenkäynnissä todistajat joutuvat myös vannomaan puhuvansa totta – kantajat ja vastaajat saavat tosin ”selittää asiat itsensä kannalta parhain päin.”

***

Suomalaisen kansan keskuudessa on ainakin aikaisemmin laajennettu toisen käskyn teemaa koskemaan myös kiroilua, jossa tosin vain harvoin edes käytetään mitään Jumalaan liittyviä sanoja. Lisäksi nykyajan ihmiset ovat tuskin edes tietoisia siitä, mitä vanhan kansan tietäjät tarkoittivat voimasanoilla.

Kiroaminen ja manaaminen ovat aivan eri asioita kuin tavanomainen paheksutun sanavaraston käyttö. Kiroamisen tapaista tai sellaisen ”esiastetta” harjoitetaan aina, kun ylläpidetään negatiivista ajattelua jotakin henkilöä tai asiaa kohtaan.

***

Uusi Testamentti nostaa myös esiin yhden tavallisimmista Jumalan nimen turhaan lausumisista: rukoukset, jotka sisältävät itsekkäitä pyyntöjä tai ylipäänsä pyyteellisyyttä muodossa tai toisessa.

Matteus kirjoittaa: ”Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niin kuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin häneltä anottekaan.”

Matteus viitannee siihen, että jumalallinen toimii myös sisäisesti – niin että jokin ihmisen tajuntaan kytkeytyvä olemus ottaa huomioon jokaisen kohdalla tärkeät ja oikeutetut asiat. Ihmisten tulisi lähinnä todeta: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi!”

Mestari Eckhart väittää eräässä saarnassaan: ”Me yritämme tehdä Jumalaa yötä päivää kuuroksi huudoillamme, ’Herra, tapahtukoon sinun tahtosi’ - ja kun Jumalan tahto sitten tapahtuu, olemme me suutuksissa - mikä on väärin.”

***

Ihmisten on hyvin helppo päätellä, mikä tuottaa heille hetkellistä nautintoa ja iloa. Kaikkea sellaista he toivovat rukouksissaan eli unelmissaan ja toiveissaan. Viikoittainen rukousten huipentuma lienee lottovoiton anominen, joka kuitenkin toteutuu ani harvojen kohdalla – ja tuottaa pysyvää onnea sitäkin harvemmille.

Ihmiset eivät osaa tai halua päätellä sitä, mikä olisi heille pitemmän päälle todella hyväksi eli edistäisi heidän sisäistä ihmisyyttään.

***

Matteus tosin kirjoittaa: ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.”

Arkinen havainto osoittaa, ettei asia ole näin yksinkertainen. Ulkoiseen elämäänkin liittyvät anomukset toteutuvat vain harvoin, puhumattakaan sisäiseen liittyvistä, saati äärimmäisistä asioista – ajattoman tietoisuuden avautumisesta.

Evankelista Johannes antaa viitteitä siitä, miksi anomukset eivät saa vastakaikua. Hän esittää edellytyksenä sen, että anojan täytyy pysyä Kristuksessa – tavanomaista ihmisyyttä selvästi ylevämmässä tietoisuuden tilassa.

Myös Jaakob nostaa esiin erään olennaiset seikan anomisesta: ”Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa, kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.”

Epäilys johtuu yleensä siitä, että ihminen epäilee (syystä) tajuntansa nojaavan aikaisempiin ehdollistumiin. Tietoisuus ei pohjaudu tietoisuuteen asioiden todellisesta luonteesta. Tästä syystä Jaakob kehottikin anomaan lähinnä viisautta, koska vasta todellinen omakohtainen henkinen tila voi tuottaa sellaisen vakauden, josta käsin kaiken anotun on mahdollista toteutua.