Toisen maailmansodan jälkeen maailmankaikkeuden syntyteorioista nousi havaintojen myötä etualalle Lemaîtren kehittämä alkuräjähdysteoria. Kosmisen taustasäteilyn löytyminen vuonna 1964 varmisti alkuräjähdyksen aseman varteenotettavimpana teoriana. Standardimallissa oli kuitenkin lukuisia ongelmia, ja v. 1981 Alan Guth ehdotti niiden ratkaisuksi inflaatioteoriaa.

Kosminen inflaatioteorian mukaan maailmankaikkeus koki alkuräjähdystä seuraavien sekunnin murto-osien aikana tyhjiöenergian aiheuttaman eksponentiaalisen laajenemisen, jonka nopeus ylitti valonnopeuden. Vaikka inflaation yksityiskohtainen hiukkasfyysinen mekanismi on tuntematon, on se kelpuutettu kosmologian standardimallin osaksi, sillä jo sen perusperiaate antaa lukuisia havainnoilla vahvistettavissa olleita ennusteita.

1990-luvun lopulta alkaen alkuräjähdyskosmologia on edennyt suurin harppauksin entistä tehokkaampien teleskooppien ja satelliittien avulla saadun runsaan havaintoaineiston avulla.

Aivan hiljattain ovat amerikkalaiset tutkijat, Pryke, Bock, Kuo ja Kovac havainneet etelämantereella sijaitsevan teleskoopin avulla kaikuja alkuräjähdyksen ensihetkistä, lähes 14 miljardin vuoden takaa.

Teleskooppi havaitsi merkkejä kosmisesta inflaatiosta. Havaitut painovoima-aallot antavat tähän saakka puuttunutta todistusaineistoa nykyisten alkuräjähdystä koskevien teorioiden tueksi.

***

Mutta vaikka alkuräjähdyksestä ja sitä seuranneista tapahtumista saataisiin kehitetyksi luotettavalta tuntuvia teorioita, jää vielä selvittämättä, mitkä ovat kyseisen tapahtuman perimmäiset syyt, tarkoituksista puhumattakaan.

Kristinuskossa, islamissa ja juutalaisuudessa uskotaan Jumalan luoneen maailmankaikkeuden tyhjästä (creatio ex nihilo). Ajatuksen perusteeksi esitetään 1. Mooseksen kirjan kolmas jae:

 ”Tulkoon valkeus, ja valkeus tuli.” Tekstiä edeltää kuitenkin toteamus, että alku, pimeys, syvyys ja liike olivat jo olemassa, joten luomisen ei tarvinnut tapahtua tyhjästä, vaan jonkinlaisen alkusysäyksen, ”luomisen tahdon” vaikutuksesta kaiken aineellisuuden ydinolemukseen.

Arkihavaintoon perustuva väite: ”Ex nihilo nihil fit”- tyhjästä ei tule mitään, saattaisi siten tarjota rationaaliselle järjelle tyhjyyttä helpommin perusteltavan lähtökohdan.

***

Voidaan sanoa, että vaikka tiede on edennyt pitkin harppauksin, jää uskonnoille ja filosofioille yhä runsaasti tilaa tuoda esiin käsityksiä, jotka kuvaisivat kaikkeuden lähtökohtaa ja ilmennyksen tarkoitusperiä.

Teleskooppien sijaan niin idän kuin lännenkin mystikot käyttivät tutkimuksissaan omaa sisäistä olemustaan, jota he harjaannuttivat herkäksi tiedostamaan fyysisen luonnon takaisia ilmennyksen tiloja. Monien mystikoiden todellisena tarkoituksena lienee ollut ymmärryksen lisääminen ja samalla mystisyyden vähentäminen etsimällä elämänilmiöiden sisäisiä ja syvempiä juuria.

Keskiaikainen dominikaanijohtaja, mestari Eckhart viittaa mystiseen tiedostamistapaan yhdessä saarnassaan: ”Eräs ihminen on täysin tietoinen tästä valosta. Heti kun hän kääntyy Jumalaa kohti alkaa tuo valo loistaa ja hehkua hänen sisässään antaen hänelle ymmärryksen siitä, mitä tulee tehdä ja mitä jättää tekemättä sekä paljon opastusta asioissa, joista hän ei aikaisemmin mitään tiennyt tai niitä ymmärtänyt.” (saarna 2).

Monet mystikot yrittivät hakea ideoitaan suoraan ideoiden maailmasta, mikäli käytämme Platonin käsitteistöä. Suurin osa heistä, niin aikaisemmista kuin nykyisistä, lienee kuitenkin ammentanut tietämyksensä lähinnä omasta alitajunnastaan ja mielikuvituksestaan. Jopa kirkkoisä Augustinus uskoi Jumalan liikkuvan hänen mielikuvituksessaan (Tunnustuksia).

Tiedemies Isak Newton tutustui usean viikon ajan keskiaikaisen mystikon, Jakob Böhmen teoksiin todeten, että ne saattoivat sisältää luomakunnan salaisuuksia. Newton itse tuli kuuluisaksi gravitaatioteoriastaan, mutta ei voinut antaa keksinnöstään kiitosta Böhmelle.

William Law toteaa kuitenkin, että ”Newton oli kyntänyt Böhmen härällä!” sillä Böhme oli kirjoittanut jo kauan ennen, ”että luonnon kolme ensimmäistä ominaisuutta ovat vetovoima, vastus ja kiertoliike.”

***

Mystikko Jakob Böhme kirjoitti v. 1620 kirjan  Psychologica vera”. Siinä hän vastaa aikansa tiedemiesten ”neljäänkymmeneen kysymykseen sielusta”, josta seuraavat otteet:

Voitte järjellänne päätellä, että kaikki asiat ovat alun perin lähtöisin ikuisuudesta. Myös pyhät kirjoitukset kertovat teille, että Jumala on kaikissa asioissa - Hänessä me elämme, liikumme ja olemme, me olemme Hänen lapsiaan.

Kun me havaitsemme ja tiedostamme selviön, että ei ole olemassa ainoastaan valoa ja majesteettisuutta, vaan myös pimeyttä, niin päädymme samalla tiedostamaan pimeyden lähtökohdan. Luonnon takaisessa ikuisuudessa ei voi olla pimeyttä, koska mikään ei sitä siellä tuota. Meidän täytyy tarkastella ainoastaan tahtoa ja halua, sillä halu on puoleensa vetävä voima.

Vaikka halulla ei ikuisuudessa ole mitään muuta kuin itsensä, se vetäytyy tahtoon ja täyttää sen muuntuen siinä pimeydekseen. Jos se ei haluaisi mitään, ei se olisi mitään, vaan ainoastaan olemusta vailla oleva ikuinen hiljaisuus.

Vetovoima saa siten aikaan liikkeen ja ydinolemuksen, jota ei muuten voisi esiintyä hiljaisuudessa. Samoin se muodostaa karkeuden, kovuuden, kuivuuden ja tiheyden. Emme voi sanoa, että pimeys nielee valon, ikuisen vapauden, sillä ikuista ei voi muuttaa tai muunnella. Meidän pitää kuitenkin todeta, että valo ja pimeys ovat yhtä.

Lisäksi meidän tulee ottaa huomioon, että vapaa valo tihentyy ydinolemukseen sekoittuessaan, minkä me havaitsemme tulenväläyksenä, mutta siltikään ei voida puhua mistään eroavuudesta.

Ikuinen ja aluton ei tunnista erottelua, vaan pysyy pyörän tapaisesti synnyttämässä itse itseään (Eckhart sanoisi: synnyttää ikuisesti Poikaansa).

Ihmisen mielessä on hieman samankaltainen piirre: tahto nousta ja juosta liikkumatta minnekään. Mitä voimakkaampi tahto sitä suurempi ja voimakkaammin on tihentynyt ydinolemus.

Tällä tavoin hiljainen vapaus, joka ei ole valoa eikä pimeyttä, tihentyy halun vetovoimassa siten, että se ilmentyy loistavana väläyksenä.

Olisiko tuossa keskiajan hämärähköön mystiikan kieleen puettu kuvaus alkuräjähdyksestä?

***

Buddhalaiset katsovat yleisesti, ettei ole olemassa mitään erityistä luojaa, vaan ainoastaan rajaton määrä luovia voimia, jotka muodostavat yhdessä ikuisen olemuksen. Sen ydin on tutkimaton, joten sitä on täysin hyödytöntä edes pohdiskella (minkä johdosta jotkut ovat tulkinneet buddhalaiset ateisteiksi).

Ehkä samasta syystä myös Sokrates kieltäytyi keskustelemasta ikuisen olemassaolon mysteeristä.

Jotkin itämaiset käsitykset universuminen synnystä lähtevät siitä, että on olemassa periolemus, jossa muuttumattoman lain mukaan tapahtuu laajennus ”ulkoa sisäänpäin ja sisältä ulospäin”, mistä tämä näkyvä maailmankaikkeus on viimeisimmän erilaistuman tulos.

Laajentumisen loputtua periolemus vetäytyy jälleen kokoon, jolloin aineelliset tekijät hajoavat alkutekijöihinsä, ja raamatullisesti ilmaisten ”pimeys lepää jälleen syvyyden päällä”. Jossakin vaiheessa alkaa kuitenkin uusi ilmennys, mikä vastannee nykytieteen näkemyksiä siitä, että kaikilla kosmoksen järjestelmillä, pienimmästä suurimpaan, on oma elinkaarensa - syntynsä ja kuolemansa.

Dhyanin stanzoissa kuvataan maailmankaikkeuden syntyä siten, että perimmäinen isä-äiti kutoo kankaan, jonka yläpää on kiinnitetty henkeen ja alapää aineeseen. Se laajenee, kun tulen eli isän henkäys on sen yllä, ja se vetäytyy kokoon, kun äidin eli periaineen henkäys koskettaa sitä

Nykytieteissä alkuräjähdyksen katsotaan tapahtuvan äärimmäisen tiheästä ja kuumasta tilasta, mihin voisi viitata yllä mainitun Dhyanin tekstin luovana tulena ilmenevä jumalainen tahto