Filosofi Platon katsoi, että ihanteellisessa valtiossa ihmisiä tuli suojella taiteen rappeuttavalta vaikutukselta.

Useimpien nykyajan ihmisten mielestä tällainen ajatus vaikuttaa kohtuuttomalta, jopa täysin väärältä. Taitelijat kammoksuvat sitä tietenkin muita enemmän, etenkin kun Platon piti heidän aikaansaannoksiaan ”kaksinkertaisena huijauksena”.

***

Mihin sitten nojasi tämän kuuluisimman filosofin negatiivinen asenne?

Lienee selvää, että esittävä taide suurelta osin jäljittelee havaittavissa olevia ilmiöitä, jotka Platonin näkemysten mukaan eivät edustaneet varsinaista todellisuutta (ideoiden maailmaa), vaan olivat ainoastaan jäljitelmiä muuttuvassa ja suhteellisessa aistitodellisuudessa.

Taide edusti siis tältä osin ”kaksinkertaista jäljitelmää”. Voidaan tietenkin väittää, että tämä pätee vain realistiseen ja ekspressionistiseen taiteeseen, kun taas impressionismi ja sitä abstraktimpi sekä modernimpi taide eivät enää perustuisi jäljittelyyn.

Abstraktissa taiteessa puhutaan joskus sielun maiseman kuvauksista – ikään kuin taiteilija olisi ammentanut virikkeensä sielunsa tai jopa henkensä tasolta. Teokset kuitenkin todistavat useimmiten sitä, että virikkeet ovat kotoisin lähinnä tekijän alitajunnasta tai mielikuvituksesta.

Ihmisillä on taipumus nimittää virikkeitään mieluummin intuitiivisiksi kuin alitajuisiksi. Se ei tietenkään ole mikään ihme, koska vain harvat kykenevät todella määrittelemään sitä, millä sisäisellä tasolla heidän tietoisuutensa kunakin hetkenä toimii.

Sibeliuksen kaltaiset alansa nerot kykenevät tuottamaan korkeatasoista taidetta jo pelkän ammattitaitonsa kautta. He myös saattavat havaita, että toisinaan ”kaikki tulee suoraan ylhäältä”.

***

Mitä Platon todella tarkoitti taiteen rappeuttavalla vaikutuksella?

Sitä, että taiteen vaikutus kohdistuu pääosin ihmisen tunneolemukseen ja ruokkii sitä järkevyyden sijasta. Suurin osa meistä saattaisi kysyä: ”Mitä pahaa siinä on?”

Platonin näkemys nojannee siihen, että hän katsoi tunneolemuksen kuuluneen tajunnan keskipisteenä ihmiskunnan tietoisuuden kehityksen edelliseen kauteen. Hänen aikanaan painopisteen olisi pitänyt siirtyä jo selvästi järkiolemuksen puolelle.

Taide siis oli omiaan vetämään ihmisiä takaisin tunteenomaisiin reagointimalleihin, koska ne oli istutettu syvään inhimilliseen luontoon. Filosofi Nietzsche totesi tästä – viitaten yksilöitymisprosessiin: ”Vanhempi ilo laumassa kuin ilo minässä.”

***

Platon tuskin tarkoitti sitä, että ihmisten piti tietoisesti pyrkiä täysin tunteettomiksi, vaan sitä, että he harjoittaisivat entistä enemmän ”uusinta olemustaan – järkeä”. Tunteilla oli ja on tietenkin oma sijansa toiminnan motivoinnissa ja miellyttäväksi saattamisessa, mutta niiden ei enää tulisi näytellä niin ratkaisevaa osaa kuin aikaisemmin. Filosofi katsoi, että taide tuli pitää ihannevaltion tarkassa valvonnassa, että se ei ainakaan häiritsisi ”kansan tietoisuuden evoluution suuntaa”.

Platonin suhtautuminen taiteeseen oli ehkä periaatteessa hieman saman suuntainen kuin Karl Marxin suhtautumien uskontoon (molemmat katsoivat niiden ruokkivan tunteita).

***

Ihmiskunnan tietoisuuden evoluutio on kokonaisuutena äärettömän hidas prosessi. Tajunnan painopiste sijainnee vielä pääosin tunneolemuksen tienoilla, tosin älyn käyttö on saanut yhä enemmän sijaa – kaiken laatuisine tuloksineen.

Jos nyt joku ”uusi Platon” alkaisi kaavailla ihannevaltiota, julistaisi hän mahdollisesti pannaan liiaksi älyn varaan rakentuvan kulttuurin. Koska seuraavaksi ”ihmiskunnan tajunnallisen painopisteen” tulisi siirtyä älyä ylempään tilaan – kokonaisvaltaisempaan ymmärrykseen ja viisauteen. Vasta silloin myös järjellisen toiminnan aikaansaannoksissa alkaisi näkyä todellista vastuuta ja tietoisuutta elämän edellytyksistä ja tarkoitusperistä.