2694276306_e299c603ff_z.jpg

Otsikko pitää paikkansa, mikäli mystinen käsitetään sanan sisimmässä merkityksessä – kaikkien elämän mysteerien avautumisena.

Sanakirja antaa mystiselle useita merkityksiä, kuten arvoituksellinen, salaperäinen, selittämätön, salamyhkäinen tai jopa salakavala.

Sana mystiikka tulee kreikankielen vaikenemista tarkoittavasta sanasta (μυωmuo).

Kun sanan merkityksestä karistetaan pois ”kansanomaiset vivahteet”, voidaan käsite määritellä suoraksi yhteydeksi asioiden perimmäiseen luontoon. Yhteydellä ei silloin tarkoiteta asioiden havainnointia ulkopuolelta, vaan niiden alkuperäisen olemuksen tiedostamista omassa ja omana olemuksenaan – johon raamatullinen ilmaus ”elämä itsessä” viittaa.

Usein mystiikaksi käsitetään kaikki sisäiset pyrkimykset, joista suurin osa tapahtuu ihmisen tunne- tai järkiolemuksen puitteissa, jolloin ne ovat luonteeltaan psyykkisiä.

***

Kristillisissä piireissä puhutaan ns. Pyhän Hengen armolahjoista, jollaisiksi luokitellaan tavanomaisista inhimillisistä taidoista poikkeavat kyvyt.

Apostoli Paavali esittää sellaisiksi mm. viisauden ja tiedon ilmaisukyvyn, parantamisen lahjan, profetoimisen eli ennalta tietämisen kyvyn, henkien eli näkymättömien vaikutusten erottelutaidon sekä kielillä puhumisen ja puheen selittämisen kyvyn.

Tällaiset poikkeavat tavanomaisista kyvyistä lähinnä siinä, että ne eivät näyttäisi olevan synnynnäisiä tai harjoituksen tulosta, vaan ilmenevät yksilöissä täysin spontaanisti. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö kyvyt ole jo voineet olla henkilössä piilevinä.

Periaatteessa suurin osa tällaisista kyvyistä on luokiteltavissa psyykkisiksi – parhaimmillaan sielullisiksi – mikäli niitä verrataan todellisiin henkisiin kokemuksiin, joissa ei enää ole minkäänlaista erillisyyttä, epätietoisuutta tai epätarkkuuksia.

Parantamisen lahja saattaa perustua kykyyn vapauttaa elinvoimia niitä tarvitsevan käyttöön. Parhaimmillaan on kyse ns. sielun voimista, joiden vapautuminen riippuu suuresti parantajan sisäisen ja ulkoisen olemuksen puhtaudesta.

Sisäisten virtausten laadun havainnointia voidaan nykyisin käsittein nimittää selvänäkemiseksi, selväkuulemiseksi tai selvätuntemiseksi – tulosten ”selvyydessä” on tosin usein varsin suuria eroja.

Kielillä puhumisen tavanomaisin muoto lienee tunneolemuksen ”ylikuormituksesta” johtuva kontrolloimaton ääntelehtiminen, jota on turha yrittää tulkita.

Jotkut harvat kykenevät tosin puhumaan todellisia vieraita kieliä saavuttaessaan joko omassa sisäisessä (sielullisessa) olemuksessaan tai kollektiivisessa tietoisuustasossa olevan informaatiokentän, jollaisesta on saatu näyttöä mm. hypnoosikokeissa.

Profetoimista pidetään usein jo kiinnostavuutensa takia korkeana armolahjana, koska ihmiset ovat luonteeltaan uteliaita erityisesti tulevaisuuden suhteen. Lahja ei tosin ole niin harvinainen kuin yleensä ajatellaan, sillä hyvin monet ovat kokeneet unessa jotakin, joka on myöhemmin konkretisoitunut. Unitietoisuudessa käsitys ajasta ei ole täysin rajoittunut menneeseen ja nykyisyyteen, vaan siihen saattaa heijastua jotakin, joka sisäisessä olemuksessa kulkee (hieman sääennusteiden tapaan) jonkin verran ”fyysisen todellisuuden edellä.”

Pitkän aikavälin ennusteissa on yleensä varsin paljon poikkeamia ja väkisin tulkintoja (mikäli ne eivät ole tapahtumien jälkeen tehtyjä – kuten jotkut raamatun profetioista).

Menneiden tapahtumien näkeminen on huomattavasti varmempaa kuin tulevien, koska kaikesta ilmennyksen piirissä tapahtuvasta jää muistijälkiä, joita tietynasteisen mentaalisen kyvyn omaava voi havaita.

Raamatussa Ps. 69:29, Fil.4:3 ja viisi Ilmestyskirjan kohtaa puhuu ”elämän kirjasta”, johon ihmisen kaikki toimet on kirjattu. Kyseiset kohdat ovat rajoittaneet (pelotemielessä) alkuperäisen universaalin käsitteen koskemaan ainoastaan sellaisia yksilöitä, jotka olivat oikeutettuja saavuttamaan pysyvän elämäntilan hengessä.

Itämaiset näkemykset puhuvat ns. akaasasta, jonka tutkiminen (muuten kuin epämääräisinä heijasteina) ei onnistu tavallisille selvänäkijöille, vaan edellyttää paljon syvempää, lähes mystistä tilaa. Sellaiseen kykenevät (hyvin harvat) ovat kaivelleet tietoa aina alkuräjähdyksestä saakka, koska todellinen mystiikka voi ylittää kaikki ajalliset rajoitteet.

***

Paavali toteaa Korinttolaiskirjeessään, että henki kykenee tutkimaan Jumalan syvyydet, koska ihmisen henki on samaa olemusta alkuperänsä kanssa.

Henki ei tosin ole hetikään sama asia kuin psyyke, vaan on olemuksena aistimusten, tunteiden ja ajattelun ulottumattomissa. Tämä tekee hengen kautta tutkimisen – mystiikan – tavattoman vaikeaksi, koska ihmisen tajunta on yleensä täysin samastunut ja ehdollistunut kehonsa ja mielensä toimintoihin.

Kiistely ihmisen vapaasta tai sidotusta ratkaisuvallasta on suurelta osin mieletöntä. Ihminen toki voi tehdä tunneperäisiä tai loogisia päätöksiä ”suhteellisen vapauden puitteissa”, mutta ne ovat syntyneet hänen omaksumiensa ajatusmallien ja luontaisten tunnelatautumien pohjalta.

Ulkoisen elämän puitteet ovat kyllä jossakin määrin objektiiviset – tosin alati muuttuvat – mutta jokainen ihminen kokee niissä tapahtuvat ilmiöt omien mielikuviensa ja tunnelataustensa värittäminä tiloina.

Mystiikan tarkoituksena on päästä sellaiseen tietoisuuden tilaan, joka ei sisällä mitään maallisen elämän aiheuttamaa väristystä ja vääristymiä.

Ajattelu on jo sananakin sidoksissa aikaan. Ajattelemalla voidaan toki tulkita käsitteellisesti mm. kvanttifysiikan omituisuuksia, mutta ei havaita välittömästi ajasta ja tilasta riippumatonta todellisuutta – elämän syvintä ja alkuperäisintä olemusta.

Monet ”viisaina pidetyt” ovat väittäneet, ettei mitään muodoista riippumatonta elämää voi olla olemassa. Viisaat tosin uskovat, että kaikki ilmennyt – aika mukaan lukien – on lähtöisin täysin käsittämättömästä tilasta, jossa ei oikeastaan ole aikaa ja tilaa, mutta kuitenkin sen täytyy potentiaalisuutena sisältää ne kaikki.

***

Johanneksen evankeliumin alku kuvaa hyvin tilaa ennen ilmennyksen alkua eli alkuräjähdystä kertomalla, että kaiken ilmenevän mahdollisuudet olivat tuossa ajattomassa alussa. Mahdollisuudet ilmenivät sitten erilaistuneissa muodoissa aikaan ja tilaan, että tajuiset – mutta vielä ”pimeyden vallassa olevat” olentokunnat voisivat pirstaleituneisuutensa havaittuaan jossakin vaiheessa oivaltaa oman todellisen olemuksensa ja lähtökohtansa – ja alkaa sisäisen paluunsa takaisin ”Isänsä kotiin.”

***

Mestari Eckhart kuvaa kolmenlaisia ”mystisiä tiloja”, joista tavallisimpia ovat tilapäiset tempautumiset ajattelun ylittävään tilaan. Tällaiset eivät ole kovin merkittäviä – saati merkkejä ”pelastusvarmuudesta”, vaan niistä tulee edetä pysyvään tilaan, jota hän kutsuu ”Jumalan Pojan syntymäksi ihmisen sielun puhtaimmassa olemuksessa.”

Tämäkään ei vielä ole (ihmisyyden kannalta) lopullinen tavoite, vaan kaikkien olemusten tulisi avautua (murtautua) esteettä aina jumaluuteen saakka. Vasta silloin ”Pyhän Hengen temppeli” on valmis ”ylhäältä johdettu kokonaisuus” – vasta silloin Kristus on päälle puettu ja saa ”ylhäältä syntyneessä ihmisessä” arvoisensa ilmauksen.

***

Luterilaisuudessa toisinaan tavattava ”neuroottisen kielteinen” suhtautuminen mystiikkaan ei ole järkevästi perusteltavissa, mikäli otetaan todesta Johanneksen evankeliumissa ilmaistu Jeesuksen kehotus jokaiselle seuraajalle tulla samaan ”mystiseen yhteyteen” Isän kanssa, kuin missä hän itse jo sisäisesti oli.

Kielteisyys johtunee ainakin osaksi kirkon piirissä joskus tunnetusta pelosta, että maallikot voisivat ”kohota hengessä” kirkollisten vallanpitäjien yläpuolelle.