Psalmin 34 neljäs jae antaa varsin kauniin ja universaalin kuvan Jumalasta, joka on kaikessa ja kaikkialla:

Ps. 34:4. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.

Viidennen jakeen eri käännösmuodot ovat:

5. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen (rk 1938).

5. Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. (rk 1992)

5. Sinä valmistat minulle pöydän vihollisteni kohdalle (rk 1776 Biblia)

5. Thou preparest a table before me in the presence of mine enemies: thou anointest my head with oil; my cup runneth over. (King James 1611)

5. pones coram me mensam ex adverso hostium meorum inpinguasti oleo caput meum calix meus inebrians (Vulgata).

 

Ps. 34:6. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Vaikeaselkoisen viidennen jakeen sanatarkka teksti kuuluu Jaakko 1. raamatunkäännöksen mukaan: Vihollisteni läsnä ollessa sinä valmistat eteeni pöydän: sinä voitelet pääni öljyllä; maljani vuotaa ylitse.

Vanha biblia ja vuoden 1938-käännös puhuvat nekin pöydän valmistamisesta, mutta uusin käännös on tuonut asian lähemmäksi tavallista ruokapöytää puhumalla pelkästään sen kattamisesta. Samalla käännös on selvästi kaventanut ilmauksen merkitystä: koko ruokailutilan valmistaminen on toki enemmän kuin vain kattaminen. Tämä pieni seikka ei ole vailla merkitystä silloin, jos pyritään pääsemään selville siitä, mitä ilmauksella todella alun perin tarkoitettiin.

Kun tarkastellaan kahta seuraavaa lausetta, tulee pöydän valmistamisen merkitys näkyviin: pöytä kuvannee tilaa, jossa inhimillinen ja jumalainen kohtaavat. Pään voitelu merkitsee sitä, että inhimillinen tietoisuus luovuttaa sijansa jumalaiselle. Se merkitsee aivan samaa kuin syntyminen ylhäältä tai taivaalliset häät tai (Jumalan)lapseksi jälleen tuleminen.

Jumalaista luontoa kuvataan usein auringon kaltaiseksi: se antaa alati itsestään, eli vuotaa ylitse. Ja niin tulee myös ihmisestä tällaisen ”aterioinnin” jälkeen sisäisessä mielessä auringon kaltainen, joka ei enää vaadi tai tarvitse itselleen mitään, vaan ilmentää kaikessa täysin pyyteetöntä, kaikkea ja kaikkia syleilevää rakkautta.

Mestari Eckhartin opetuksia lainaten voitaisiin sanoa, että kyseessä oleva pöytä tarkoittaa ihmisen sielun korkeinta ominaisuutta, mihin astuessaan (vuodattuessaan) itse Jumalakin joutuu luopumaan kaikista ominaisuuksistaan (ts. kolminaisuudestaan), ja missä jumalan syntymisen ihmissielussa on mestari Eckhartin mukaan määrä tapahtua.

Mitä sitten tulee noihin läsnä oleviin, tai katseillaan seuraaviin vihollisiin, voitaisiin ajatella heidän symboloivan ihmisen aikaisempia heikkouksia, jotka on ennen ”pöydän kattamista” voitettu ja syrjäytetty. Toisaalta ne voisivat kuvata myös koko ulkoista ympäristöä, joka on aikaisemmin vetänyt tajunnan pois Jumalasta. Filosofi Nietzsche käyttää sanaa ”painavuuden henki”, joka on luonut kaikki inhimilliset ehdollistumat (kuten toisistaan riippuvan hyvä ja pahan).

Periaatteellisessa mielessä tämän pöydän tai henkisen olotilan täytynee kuitenkin olla aina olemassa, koska ikuisuudessa (Jumalassa) kaikki on alati läsnä, eikä mitään tarvitse erityisesti rakentaa ajallisen tilanteen mukaan.

Psalmi puhuneekin kyseisestä asiasta ajalliselta näkökannalta katsoen: niin että pöytä on kyllä ikuisuudessa aina valmiina, mutta ajallisen tietoisuuden kannalta se voidaan tiedostaa edellyttäen, että ihminen itse on sisäisesti valmis kohtaamaan jotakin täysin itsestään poikkeavaa, henkistä ja ikuista.

Eckhart kuvaa tätä valmiutta joulusaarnassaan seuraavasti:

Tulemme siksi puhumaan juuri tästä syntymästä (ylhäältä syntymisestä) ja siitä, kuinka se voisi ta­pahtua meissä sekä saavut­taa täytty­myksensä hy­veellisessä sie­lussa aina kun Isä jumala lau­suu Ikuisen Sa­nansa täydelli­sessä sielussa.

Sillä kaikki tämä sanottu kos­kee ymmärrettävästi jo­kaista hy­vää ja täy­dellistynyttä ihmistä, joka on kulkenut ja edelleen kul­kee Jumalan teitä. Se ei tieten­kään koske luon­nollista, kuri­tonta ihmistä, koska hän on vielä kau­kana ja täysin tietämätön tästä synty­mästä.