Kansanperinteessä Kyöpelinvuoreksi nimitettiin hyvää paikkaa, jonne neitseytensä säilyttäneet ”vanhat piiat” pidättyvyytensä ansiosta pääsivät.
Kun kristilliset, 1400-luvulla kyhätyt käsitteet noitasapatista levisivät Suomeen, keksittiin Kyöpelinvuorelle uusi käyttö paikkana, jonne noidat kokoontuivat lentäen pääsiäisen aikaan liittoutuakseen paholaisen kanssa.
Ajatusten ”tieteellisenä pohjana” toimi Sprengerin ja Kramerin v. 1487 julkaisema, täysin tolkuton kirja ”Noitavasara, Malleus maleficarum” (suomennettu v. 2014. ISBN 978-952-5774-61). Kirja sisältää pöyristyttäviä ohjeita noidiksi epäiltyjen kuulusteluun.
Paavi Innocentius VIII hyväksyi v. 1484 bullassaan noitien polttamisen. Aikaisemmin noituus oli katsottu pakanauskoksi, johon inkvisition ei ollut tarve puuttua.
***
Pohjoismaissa noituusasia kehittyi vainojen asteelle 1600-luvun loppupuolen Ruotsissa, jonka maallikkotuomioistuimissa se sai karkeampia muotoja kuin eurooppalaisten inkvisiittoreiden käsissä (mistä Jan Guillou on tehnyt kirjan ja Suomessakin nähdyn TV-dokumentin). Ruotsista noitavainot levisivät valitettavasti myös Suomeen, etenkin maan ruotsinkieliselle rannikkoalueelle.
Suomessa on ollut 453 noitaoikeudenkäyntiä, joista noin puolet on päättynyt vapauttavaan tuomioon. Tavallisimmin noituudesta joutuivat syytetyksi naiset, mutta Suomessa tuomituista oli noin 70 % miehiä.
Viimeisiä noitaoikeudenkäyntejä käytiin vielä 1700-luvun alkupuolella, isonvihan aikaan, jolloin luulisi olleen suurempiakin murheita kuin vain hieman poikkeavat omat kansalaiset.
***
Julkisuudessa on ollut esillä Marketta Parkoisen ja kansanparantaja Marketta Punasuomalaisen noitaoikeudenkäynti Vaasassa 1600-luvun loppupuolella. Heidät tuomittiin ja mestattiin Värnebackenilla, Höstveden kylällä. Ruumiiden polttaminen tapahtui kuitenkin toisella kalliolla.
Naisparkojen uskottiin tehneen noitatekoja ja aiheuttaneen niillä vahinkoa muille ihmisille. Pahin rikos oli kuitenkin se, että heidät oli nähty lentävän "Kyöpelinvuorelle" noitasapatin viettoon.
***
Syytetty Marketta Parkoinen kertoi kuulustelussa:
Kysymys: ”Missä se vuori on ja mitä sieltä löytyy?” Marketta: ”Se on Kuivilan vuori Isossakyrössä, paholainen asuu siellä tasanteen alapuolella... Kaukolan Punasuomalainen meni sinne mustankirjavalla vasikalla... minä itse matkustin porsaalla... Siellä vannotaan uskollisuutta paholaiselle ja annetaan sille veroa... siellä tehdään tili ja juodaan ja tanssitaan."
Parkoinen viittaa lausunnossaan Isonkyrön Kuivilan kylässä olevaan, mielikuvitusta herättävään, vajaa kilometrin pituiseen kallionharjanteeseen, joka on aikaisemmin ollut täysin vapaat kasvillisuudesta. Sijainti N62 58.091 E22 25.547 (WGS84).
Ehkäpä enin noituus on kuitenkin häipynyt paikasta, koska nykyisin kalliolla kasvaa jo mäntyjä (syy voi löytyä myös lampaiden puuttumisesta), kuten yllä olevasta tämän päiväisestä kuvasta voi nähdä.
Parkoiselle tehdyt kysymykset, vastauksista puhumattakaan, käynevät osoituksina siitä, kuinka kuvitteellisille perusteille tuon ajan oikeudenkäyttö pahimmillaan saattoi nojata.
***
Pari kilometriä Kuivilan kallioilta länteen on tien varrella vieläkin vetinen lähde, jota kutsutaan Mustaasojan lähteeksi. Kerrotaan, että noidat ovat käyttäneet lähteen vettä parantamis- ja muissakin tarkoituksissa. Sijainti N62 58.431 E22 23.237 (WGS84).
Alla olevassa kuvassa kirjoittaja testaa veden vaikutuksia (ei tosin maista).
kuva: Pohjankyrö-lehti 2014
Kommentit