Adventti-käsitteen pohjana on latinan sana ”adventus”. Se tulee kreikan sanasta ”parousia”, jota on käytetty erityisesti kuvaamaan Kristuksen toista tulemista. Adventti on neljä pyhää sisältävä, joulua edeltävä ajanjakso, jona kristityt valmistautuvat joulun juhlakauteen – vapahtajan tulemiseen. Kyseisiä sunnuntaipäiviä kutsutaan nöyrtymisen, kunnian, hengen ja pyhäksi adventiksi. Ensimmäisestä adventista ihmisten mieleen nousee ainakin Voglerin Hoosianna-hymni.
Adventtikynttilöiden sytyttäminen on lähtöisin Saksasta. Ensimmäisen adventti- eli joulukalenterin painoi myös saksalainen Gerhard Lang – yhtiö vuonna 1904. Tessi Fazer toi idean Suomeen Ruotsista ehdottamalla, että partiotytöt painattaisivat sellaisen toimintansa rahoittamiseksi. Kalenterin suunnitteli Ulla von Wend, ja se ilmestyi vuonna 1947.
Aikaa on ennen kutsuttu myös pieneksi paastoksi, mutta tämä merkitys on ainakin luterilaisissa piireissä kadonnut ja jättänyt muistoksi ainoastaan joulukalan. Kala oli ennen yleensä ns. lipeä- eli livekalaa, tavallisimmin kuivattua turskaa. Nykyisin se on valtaosin kuivattua molvaa.
Adventtiaikana on kiinnitetty huomiota sekä Jeesus Kristuksen syntymään että hänen odotettuun toiseen tulemiseensa. Jeesuksen todellisesta syntymäajasta tai –paikasta ei ole jäänyt luotettavaa tietoa. Syntymä on ajoitettu jouluun lähinnä käytännöllisistä ja symbolisista syistä.
Adventti voidaan tulkita myös yksilölliseksi hengellisen syntymän odotukseksi ihmisen omassa sisäisyydessä. Hyvänä esimerkkinä voidaan ottaa dominikaanijohtaja Eckhartin adventtisaarnan alku vuoden1300 tienoilta:
”Me olemme nyt juhlimassa sitä ikuista syntymää, joka Isä jumalan toimesta alati tapahtuu ajattomuudessa, koska tuo sama syntymä on nyt tapahtunut myös ajassa, inhimillisessä luonnossa.
Pyhä Augustinus sanoo: ’Mitä se minua hyödyttää, että tuo syntymä tapahtuu ikuisesti, jollei se tapahdu minussa! Vasta sen tapahtuminen minussa on merkittävää.’
Tulemme siksi puhumaan juuri tästä syntymästä ja siitä, kuinka se voisi tapahtua meissä sekä saavuttaa täyttymyksensä hyveellisessä sielussa aina kun Isä Jumala lausuu Ikuisen Sanansa täydellisessä sielussa.
Sillä kaikki tämä sanottu koskee ymmärrettävästi jokaista hyvää ja täydellistynyttä ihmistä, joka on kulkenut ja edelleen kulkee Jumalan teitä. Se ei tietenkään koske luonnollista, kuritonta ihmistä, koska hän on vielä kaukana ja täysin tietämätön tästä syntymästä.”
Eckhart avaa joulun merkitystä mahdollisuutena jokaiselle yksilölle. Hänen mukaansa ajattomuudessa on ikuinen ”joulu” – Jumalan Pojan syntyminen. Sen toteutuminen ajassa elävän ihmisen sielussa vaatii pitkää valmistautumista ja kulkua ”Jumalan teitä”. Sisäinen syntymä ei Eckhartin näkemysten mukaan voi tapahtua luonnollisessa, kurittomassa ihmisessä, koska tämän tietoisuuden keskus on liiaksi ”maallisissa asioissa”.
Voitaisiin väittää, että Eckhart vaatii ihmiseltä ansioita ja jättää armon ja sovituksen kokonaan syrjään. Näin ei kuitenkaan ole, sillä Eckhart edellyttää ainoastaan sitä, että ihminen luopuu luonnollisesti kaikista pyyteistään. Muussa tapauksessa hän on yhä ”kauppiaan kaltainen”, joka pyrkii käymään itselleen voitokasta kauppaa Jumalansa kanssa (”rakastaa Jumalaa kuin lehmää – maidon takia”).
Jossakin mielessä odotus, adventti, saattaa myös olla kaksiteräinen miekka. Ihminen voi jatkuvasti odottaa, että tulevaisuudessa elämä tai toiset ihmiset selkeästi parantavat hänen olosuhteitaan. Vasta sen jälkeen hänkin ”alkaa oikeasti elää”. Sitä ennen hän saattaa elää odotuksissaan, ”virtuaalisessa todellisuudessa”, joka on vielä epätodellisempaa kuin tämä tavallinen, katoavainen arkielämä.
Joulu-käsitteen korkeimpana tarkoituksena lienee päätyminen sisäisesti pysyvään todellisuuteen, jota mikään ajallinen ei enää voi tuhota tai peittää alleen. Tässä mielessä adventinkin aikana odotusten tulisi mieluummin vähetä minimiin kuin lisääntyä maksimiin – sillä ”parhaiten pyytää se, ken ei pyydä mitään” (Eckhartin ajatus).
Kommentit