Johannes 12:50 vakuuttaa: ”Ja minä tiedän, että Hänen käskynsä on iankaikkinen elämä.”

Arkihavainto näyttäisi varsin osoittavan sen, että kaikenlainen muotoon liittyvä elämä on joko katoavaa tai ainakin katkonaista, tai sitten sen täytyy siirtyä näkyvästä muodosta johonkin aisteilla havaitsemattomaan.

Nykyisen tieteen näkemyksen mukaan kaikki universumin sisältämät muodot häviävät viimeistään joutuessaan mustaan aukkoon, jolloin itse aikakin näyttäisi katoavan.

Iankaikkisuuden tai ikuisuuden täytyy periaatteessa olla ajallisuuden täydellinen vastakohta: tila, jossa ei ilmene minkäänlaista peräkkäisyyttä – ei mennyttä eikä tulevaa, ainoastaan olevaa.

Vanhojen kirjoitusten viittaukset iankaikkiseen elämään eivät siten suoranaisesti liity menneeseen tai tulevaan, vaan olevaan, jonka saavuttaminen voi tuottaa pysyvän, ajasta riippumattoman olotilan.

Alussa olevan Johanneksen lauseen ”tietäminen” ei voi nojata pelkästään ajalliseen kokemukseen, koska sellainen voi käsitellä ainoastaan ajan puitteissa tapahtuvia ilmiöitä. Ajattomuudesta eli iankaikkisesta voivat puhua pätevästi ainoastaan sellaiset ”harvat ja valitut”, joilla on omakohtaista kokemusta ajan ja ajatusten ylittävästä tietoisuudesta.

***

Inhimillinen mieli on yleensä täysin ehdollistunut ajallisiin ja erillisiin ilmiöihin, joten myös ihmisten esitykset ajattomista asioista on ”transpunoitu” käsitteellisiksi. Näin on esim. ajaton Jumaluus ja sen välittömät, ajattomat heijastumat määritelty helpommin hahmotettaviksi ja käsitettäviksi persooniksi.

Asiaan on tietenkin saattanut vaikuttaa se, että eräässä ratkaisevassa vaiheessa formulointia oli tekemässä mm. roomalainen keisari, Konstantinus Suuri, joka oli tottunut (monen muun Nikaian kokouksen osanottajan tavoin) hyvin persoonalliseen ja konkreettiseen käsitykseen jumaluuksien luonteista.

Johanneksen evankeliumi antaa Jumalasta varsin eteerisen kuvan:

Joh. 1:18. ”Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.”

Jumalaa ei tämän mukaan ole nähnyt kukaan tai mikään muu kuin ”helmasssa oleva Poika”, joka (Kristus) välittää jumalallisuutta tavalla, jonka jokin erityinen persoonallinen olemus (kuten Nasaretin Jeesus) voi sisäisesti omaksua ja ilmentää sitten siinä määrin, kuin se ajan ja tilan puitteissa on mahdollista.

Johannes toistaa samaa teemaa:

Joh. 6:46. ”Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.”

Jumalan ”näkemistä” ei varmaan tulisi sekoittaa minkäänlaisiin aistihavaintoihin. Jumala on Johanneksenkin mukaan henki, jolle mikä tahansa muoto tai hahmo olisi vakava rajoite, jopa synti! (olisi erillään Itsestään)

Jumalan tai Isän näkeminen on tulkittava pikemminkin kokemisena itsessään, koska Jumalan havaitseminen itsensä ulkopuolella merkitsisi erillisyyttä: sitä, ettei todellisuudessa olla Jumalasta, vaan yhä ”synnin tilassa” (poissa Jumalasta).

Johannes selventää tavoiteltavaa henkisen yhteyden tapaa:

Joh. 4:23-24. ”Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

Saattaa olla niin, että ”hengessä ja totuudessa” rukoileminen ymmärretään pelkästään vakavaksi mielentilaksi, joka olisi kuitenkin vasta tavoiteltavan rukoilun esiaste.

Filosofi Nietzsche toi esiin ihmisten yleisimmän rukoilutavan sanomalla, että ”heidän kätensä ja polvensa kyllä palvovat, mutta heidän sydämensä ei tiedä siitä mitään”. Sydämellä hän ei tarkoita tunteita, vaan huomattavasti syvempiä mielen ominaisuuksia, kuten ymmärrystä ja välitöntä oivallusta.

Useimmat ihmiset sisällyttävät rukouksiinsa pyyteitä, jolloin rukous alkaa muistuttaa hieman lottorivin laatimista ja on siten vielä varsin kaukana ”hengessä rukoilemisesta”.

Ihminen voi rukoillessa keskittää ajatuksen johonkin arvostamaansa tai haluamaansa kohteeseen, jolloin puhutaan tilan syvyydestä riippuen joko konsentraatiosta tai meditaatiosta. Varsinainen ”hengessä rukoileminen”, kontemplaatio, ylittää kuitenkin selkeästi molemmat tavat, koska siinä ei ole enää erillisiä kohteita, saati toivomuslistoja, vaan sulaudutaan sisäisesti ja ajatuksetta kaiken ydinolemukseen.