Suomalaisilla on ollut satakunta vuotta aikaa etsiä ja rakentaa omaa kansallista identiteettiään ja kulttuuriaan. Ruotsalaiset suorittivat sitä jo suurvalta-aikaan keksiessään itselleen ja kielelleen mitä hienoimpia alkujuuria. Samaan aikaan he luokittelivat meidät suomalaiset täysiksi barbaareiksi, joista ei ollut muuhun kuin sotimiseen ruotsalaisten puolesta ja kovaan työhön, että saatiin Ruotsiin veroja (lähde: Dos. Jonas Nordin, Tukholman yliopisto).

***

Roman Schatz totesi äskettäin, että suomalainen keskustelu maahanmuutosta näyttää, millaisia juntteja täällä vielä ollaan.

***

Juntti-sanan määritelmiä löytyy tosin yhtä monta kuin määrittelijää. Ahtaimmillaan se tarkoittaa kaikkia pääkaupunkiseudun ulkopuolella eläviä.

Jotkut pitävät juntteina ainoastaan maaseudun ”alkuasukkaita”, jotka heidän mielikuvissaan pukeutuvat verkkareihin (Viljon asusteeseen) tai siisteihin housuihin (eivät siis tahallaan rikki revittyihin muotifarkkuihin).

Nämä ”vapaasti piereskelevät” luomuihmiset kehtaavat jopa pitää urbaaneja helsinkiläisiä (parasta älymystöä) tyhminä ja ilmaisevat itseään liian suorasukaisesti.

Helsinkiläisissä kannanotoissa myös rasismi ja sovinismi ulkoistetaan usein ”Junttilaan” – kauas Kehä III ulkopuolelle, missä vihataan avoimesti pakkoruotsia, eletään laput silmillä, eikä olla kiinnostuneita muusta kuin omasta kulttuurista.

***

Suomalainen kaupunkikulttuuri on syntynyt varsin myöhään, eikä se olisi ollut mahdollista ilman pitävää perustaa ”Junttilassa”. Vaurastumisen perusedellytykset on luotu maaseutujen ankaralla työllä, peltojen raivauksella ja tervanpoltolla. Teollistuminen on Suomessa hyvin nuori asia.

Mitä tulee muodolliseen sivistämiseen, on maaseudulle perustettu ensimmäisiä kansakouluja (tai niitä vastaavia) kymmeniä vuosia aikaisemmin kuin kaupunkeihin.

Mainittakoon, että mm. Vähänkyrön pitäjän (nyk. Vaasan) Merikaarron sivukylässä oli jo yli 200 vuotta sitten usean maatalon kotikirjastossa satakunta eurooppalaisittain monikulttuurista teosta, ”geographiasta” niin vaikeaan (saksalaiseen) filosofiaan, etteivät monet tämän päivän älykköinä itseään pitävät ymmärtäisi siitä (Böhmen filosofiasta) mitään. Lisäksi heille tulivat lähes kaikki aikansa sanomalehdet. Jokainen voi verrata oman kirjastonsa nykyistä aineistomäärää (pokkarit pois lukien) edellisiin.

***

Helsingin kaupunki on perustettu vasta 1500-luvun puolivälissä, mihin nojaten kirjailija ja päätoimittaja Ilmari Turja totesi, että siellä vielä sudet pesivät siihen aikaan, kun hänen pohjalaisella kotiseudullaan oli jo kauan ollut kivikirkko (Isonkyrön vanha kirkko v:lta 1304).

Suomalaisen sivistyksen edelläkävijöistä ja esikuvista löytyy heistäkin varsin vähän kaupunkikulttuurin kasvatteja, sillä melkein kaikki heistä edustivat ”Junttilan voimaa”.

***

Älykäs voi nykyisin näppärästi sosiaalista mediaa hyväksi käyttäen saada pienenkin virikkeen pohjalta aikaan melkoisen joukkoliikkeen. Tarkoitus voi pintapuolisesti tarkastellen olla hyvä – kuten älyköillä yleensäkin – mutta todellinen ja toimiva viisaus edellyttäisi sitä, että tarkastellaan kriittisesti myös omia motiiveita ja pyritään ottamaan huomioon teon seuraukset.

Ulkopuolisen silmin katsellen esim. joukkomielenilmaus monikulttuurisuuden puolesta vaikutti hieman siltä, että siinä osoitettiin aggressiivista suvaitsemattomuutta toisenlaista suvaitsemattomuutta kohtaan. Ilmaisuvapaus käsitettiin niin, että vain tietynlainen ilmaisu on sallittua. Ja mitä siitä on seurannut? Asenteet ovat kärjistyneet entisestään!

Hyvä tarkoitus ei pyhitä keinoja etenkään silloin, kun tulokset ovat pääosin kielteisiä.

***

Me voimme ottaa ”Junttila-nimityksen” vastaan ylpeinä, mikäli tulkitsemme sen tarkoittavan, että meillä on ”luonnonmukaiset juuret” rehellisessä ja ahkerassa työssä, jota maaseudulla on vuosisatoja harjoitettu ja harjoitetaan yhä.

Työn lisäksi Junttilassa on etsitty vakavasti elämän syvimpiä tarkoituksia, harjoitettu itsekasvatusta (mm. nuorisoseuraliikkeessä), pidetty huolta lähipiiristä, sekä otettu vastaan suunnaton joukko hieman kaukaisempiakin maassa muuttajia (sodan jälkeiset siirtolaiset, lähes puoli miljoonaa ihmistä).

Junttilan terve kökkähenki (joka tosin on hiipumassa) ylittänee kulttuuri-ilmiönä selvästi monet Juppilan Facebook-ryhmät ja keinotekoisen elämän virtuaalimaailmassa – kaljakellunnasta puhumattakaan.

***

Mikäli taas Junttilan tärkein tavoite olisi kaiken muutoksen vastustaminen, lienee siellä syytä vakavaan itsetutkisteluun ja uudelleen arviointiin – jossa tosin ei auta pelkkä verkkareiden tai siistien asusteiden vaihto revinnäishousuihin.

***

Jo Platon aikoinaan varoitteli siitä, etteivät muutoshaluisia ja muutoksiin varauksin suhtautuneita saisi päästää ajautumaan niin kauas toisistaan, ettei hedelmällinen vuorovaikutus olisi enää mahdollista. Sen vuoksi tulisi kaikin tavoin yrittää säilyttää riittävän yhtenäinen arvoperusta: käsitys siitä, mitkä ovat ihmisenä olemisen kaikkein olennaisimmat piirteet.

Suomalaiset muodostavat hyvin pienen kansakunnan, jolle on vielä mahdollista rakentaa ja pitää yllä riittävää ”kulttuurista koheesiota” – niin etteivät arvot ja asenteet pääse eriytymään liian kauaksi toisistaan.