knocker-252442_640.jpg

Otsikon ajatus on poimittu yhdestä toisen kristillisen vuosisadan kirjoituksesta, jonka otsikko on ”Arvovaltainen opetus” (NHK VI,3). Se kuuluu v. 1945 Egyptin Nag Hammadista löydetyn yli 50 tekstin kokoelmaan, josta osa luokitellaan puhtaasti gnostilaisiksi, osan ollessa lähempänä katoliseksi kristillisyydeksi muodostuneita ajatusmalleja.

***

Arvovaltaista opetusta (Authentikos logosta) ei voida sanallisen analyysin nojalla sijoittaa yksiselitteisesti kumpaankaan suuntaukseen. Se ei viittaa raamattuun tai käytä gnostilaisia käsitteitä, vaan keskittyy kuvaamaan sielun jumalallista alkuperää, sen laskeutumista tai lankeamista maailmaan sekä ponnistelua täällä ja palaamista lopulta takaisin puhtaasti henkiseen alkutilaansa.

***

Kirjoitus jakaa asiat luonteiltaan ”syntyneisiin” tai todella ”olemassa oleviin” – jollaista voitaisiin pitää platonisena ajatteluna. Tällainen jako on kuitenkin helposti löydettävissä myös Uuden Testamentin ydinsanomista, joissa kehotetaan etsimään ensin ikuisesti olemassa olevaa taivasten tai Jumalan valtakuntaa kadottamalla tavanomainen, ehdollinen (syntynyt) orientoituminen elämään.

***

Arvovaltaisesta opetuksesta tulee esiin joitakin ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikaan syntyneitä ”oikean hengellisen elämän” periaatteita koskevia tulkintaerimielisyyksiä.

Teoksen tuntematon kirjoittaja katsoo, että katoliseksi kirkoksi hitaasti muodostumassa oleva suuntaus oli harhautunut siinä, ettei se ottanut lainkaan todesta raamatun kehotusta ”etsimisestä ja kolkuttamista”, vaan tyytyi sanalliseen kokoelmaan valmiita ratkaisuita:

”He eivät etsi Jumalaa ja kysele Hänestä. He kyllä kuulevat kutsun, mutta ovat tietämättömiä siitä, mihin heidät on kutsuttu. Saarnaa kuullessaan he eivät kysele, missä on se temppeli, johon heidän tulisi astua palvomaan?”

He, jotka uskovat saarnan kyselemättä mitään, eivät ainoastaan itse jää tietämättömiksi, vaan pyrkivät sensuroimaan ja vaientamaan kaikki muutkin pelastusta etsivät.”

Kirjoittajan mielestä edellä kuvatut (katoliset) olivat jopa pahempia kuin varsinaiset pakanat, jotka eivät olleet kuulleet minkäänlaista evankeliumia. Hänen mukaansa pakanatkin ymmärsivät kyllä hämärästi Jumalan olemassaolon maailmankaikkeuden tutkimattomana Isänä.

Arvovaltainen opetus ei pidä Kristuksen sanomaa pelkkänä valmiiden vastausten kokoelmana, vaan lähinnä rohkaisuna ryhtyä omakohtaiseen etsimisen prosessiin:

”Etsikää ja tutkikaa teitä, sen parempaa ei ole. Sielu kaipaa nähdä ja käsittää mielensä kautta ja oppia omista perustuksistaan, että se voisi vastaanottaa sellaista, joka sille kuuluu. Sitä ennen se on työskennellyt kysellen, väsyen ja kestäen oppiakseen Jumalasta – päästäkseen lepoon siihen, joka on ikuisesti levossa.”

***

Arvovaltaisen opetuksen kirjoittajan aikaan kiistely erilaisista tulkinnoista pysyi vielä sanallisella (tosin varsin kiivaalla) tasolla. Itseään puhdasoppisiksi kutsuvat alkoivat kuitenkin varsin pian karsastaa niitä, jotka löysivät ja laativat teksteistä muita kuin sanallisia tulkintoja (esim. allegorioita).

Jo toisen vuosisadan lopulla kirkkoisä Tertullianus totesi, ”ettei kannattanut kolkutella, sillä ketään ei ollut avaamassa – eikä etsiä, koska mitään ei ollut löydettävissä” – kaikki kun oli valmiiksi kiteytettynä hänen edustamansa suuntauksen käyttämissä teksteissä ja toiminnoissa (Myöhemmällä iällä Tertullianus tuli hieman katumapäälle ja liittyi montanolaisiin).

***

Nikean kirkolliskokoukseen (v. 325) mennessä pannaan julistamiset ja karkotukset vähänkin poikkeavien tulkintojen johdosta olivat jo yleisessä käytössä.

Entisistä vainotuista kehittyi kaikkien toisinajattelijoiden vainoajia vasta sitten, kun keisari Theodosius 300-luvun loppupuolella julisti puhdasoppisen kristillisen näkemyksen valtionuskoksi ja asetti maallisen väkivaltakoneiston sen vahvistukseksi.

***

”Katolinen” kirkko ei kuitenkaan milloinkaan ole ollut täysin katolinen = yksi, yhtäläinen ja alkuperäinen – siinä ja sen ohella on aina esiintynyt poikkeavaa ajattelua ja ajattelijoita.

Erilaiset tulkinnat ovat johtaneet liikkeen jakautumiseen suuriin ja pieniin ryhmiin, jotka kaikki uskovat omaavansa oikean tai (nykyisen ekumenian hengessä) ainakin muita oikeamman näkemyksen.

Ahtaat sanalliset tulkinnat tunnustuksiin tiivistettyinä ovat luoneet näennäisen ”katolisuuden” ohella ääretöntä suvaitsemattomuutta, joka konkreettisina ilmauksina on johtanut kristillisen lähimmäisen rakkauden irvikuviin: kirkonkirouksiin, kidutuksiin, polttorovioihin ja uskonsotiin.

Asian näkymättömät ilmaukset saattavat olla jopa vakavampia siinä mielessä, että kirkko on pyrkinyt tietoisesti rajoittamaan ihmisten omaehtoista ajattelua ja sisäistä etsiskelyä, koska se on kokenut kyseisen toiminnan häiritsevän kirkollista uskonrauhaa ja valtaa ihmisten suhteen.

***

Kirkon ”äidillinen holhous” (ellei kirkko eli seurakunta ole äitinä, ei Jumalakaan voi olla Isänä) alkoi murentua mm. Valistusaatteiden ja Ranskan vallankumouksen edistämänä. Kriittinen raamatuntutkimus on myös nakertanut (ja tulee nakertamaan yhä enemmän) osan raamatun tulkinnasta ehdottomana totuuden lähteenä.

Tärkein lähivuosisatojen murentava tekijä lienee kuitenkin tieteellisten näkemysten nousu alisteisesta asemasta, sekä teollistumisen mahdollistama yleinen sivistys ja vaurastuminen. Ne ovat ennen muuta auttaneet materialististen näkemysten muodostumista todelliseksi ”uususkonnoksi.”

Hieman karrikoidusti voitaisiin todeta, että Jeesuksen uuden tulemisen sijaan on tapahtunut filosofi (?) Epikuroksen uusi tuleminen (uskontunnustuksenaan: nauttikaa niin kauan kuin vielä voitte!).

***

Ihmisten kaipaus saada vastauksia elämän syvimpiin arvoituksiin ei kuitenkaan ole milloinkaan täysin kadonnut – joskaan se ei tule esiin iltapäivälehtien pääotsikoissa.

***

Vaikka ns. Maslowin tarvehierarkia ei kaikilta osin kestä kriittistä tarkastelua, on siinä kuitenkin sen verran totuutta, että ainakin osa ihmispopulaatiosta näyttää hiljalleen kyllästyvän aineellisen ja psyykkisen hyvinvoinnin mahdollistamiin virikkeisiin ja alkaa etsiä jotakin niitä syvempää tarkoitusta olemiselleen ja olemukselleen.

***

Tässä olisi tietenkin kirkolle ”tuhannen taalan tai ainakin euromääräisen kirkollisveron” mahdollisuus. Sillä on mitä ylevimmät puitteet ylevien asioiden esiintuomiseen – kunhan vain löytyy riittävästi paimenia, jotka ovat itse etsineet ja nauttineet sitä ”elävää leipää”, joka voi ravita janoiset sielut tukehduttamatta niitä kuolleisiin sanoihin.

***

Suomen kirkko näyttää tällä hetkellä innostuneen politiikasta. Se kiinnittää enemmän huomiota maailman tuskiin kuin oman henkilökuntansa ja seurakuntalaistensa sisäiseen tilaan. Ajatus vaikuttaa hieman siltä, että ensin olisi parannettavan koko maailma ja vasta sitten saatava muutos aikaan omassa tietoisuudessa.

***

”Jumalaton filosofi Nietzsche” totesi edellisen ja otsikon mukaisen peri-inhimillisen ajatustaipumuksen (vakavan etsimisen välttämisen) sanoessaan: ”Omaajaltaan näet kaikki oma on hyvin kätketty. Kaikista aarrekaivoksista joutuu oma viimeisenä kaivettavaksi - näin vaikuttaa painavuuden henki.