Dia30.jpg

Johanneksen evankeliumissa löytyy kaikkien kristityiden hyvin tuntema lause:

”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”

Lause tulkitaan yleensä niin, että ainoastaan Jeesuksen Kristukseen turvaten voi saavuttaa niin sanotun pelastuksen (jonka laatua vain harvoin todella mietitään).

Lausumaa edeltävät jakeet kuuluvat:

”Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte. Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?”

 

Johanneksen evankeliumi puhuu monista asuinsijoista, mikä yleensä jätetään huomiotta, sillä kirkollinen perinne on katsonut käytännölliseksi puhua vain kahdesta vaihtoehtoisesta ihmisyyden ”loppusijoituspaikasta”, taivaasta tai helvetistä.

Raamatussa tuodaan usein asioita esiin vastakohtaisuuksien kautta, kuten Matt. 5:37

”Vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei.' Mitä siihen lisätään, se on pahasta.!

Jokainen tietää, ettei käytännön elämässä voida vahinkoa tuottamatta noudattaa tuollaista vastakkaisuutta, koska luonnollinen elämä kulkee jossakin vastakohtaisuuksien välillä. Matteuksen sanonta kuvannee pelkästään pyrkimystä täydelliseen rehellisyyteen. Jos totuuden julkituominen aiheuttaa vahinkoa, on yleensä parasta olla puuttumatta ”asioiden luonnolliseen kulkuun.”

Raamattu ei kuitenkaan anna (eikä kirkko juuri sen enempää) mitään tietoa ”monista asuinsijoista”. Vanha Testamentti puhuu kyllä tuonelasta, jolla ei varmaan tarkoitettu mitään ”sielun tuhoutumisen tilaa” eli helvettiä, vaan aivan tavallisia kuoleman jälkeisiä olosuhteita. Paavali puhuu kokeneensa (ei tosin mainitse itseään, mikä saattaa johtua tässä myöhemmin esiin tulevasta periaatteesta) mahdollisesti kolmannen taivaan tilaa. Jonkin verran tietoa on siten täytynyt alun perin olla, mutta se on saattanut kadota uskon kollektiivisen formuloinnin myötä.

Itämaisissa perinteissä (puranoissa) mainitaan jopa 14 erilaatuista tilaa (7 hyvää, 7 ei niin hyvää), joihin niin elävien kuin kuolleiden olemus voidaan ominaispiirteiden nojalla sijoittaa. Niistä ylin, Satyaloka, vastaa kristittyjen taivasta, ja alin, Atala, sen helvettiä (Gehenna). Normaalisti elämä kulkee jossakin näiden välisissä sisäisissä olotiloissa.

***

Sijan valmistaminen (ei-fyysisille tasoille) voitaneen lukea evankelistan tarpeeseen elävöittää kerrontaa (koska ne lienevät aina valmiina), kun taas takaisin tulemisen ajatus viittaa joko eskatologiaan (parousiaan) ja lopun aikoihin, tai sitten tulemisella on puhtaasti sisäinen merkitys.

Konkreettista toista tulemista on turhaan odoteltu koko kristillisyyden ajan. Olisi jo aika päästää virheellisesti tulkitusta ajatusmallista irti ja kääntyä aineellisen lopun osalta vaikkapa ”tiedeuskoon”. Tieteen mukaan elämä tällä pallolla tulee auringon muutosten takia mahdottomaksi suunnilleen parin miljardin vuoden kuluttua, ellei ihmiskunta itse, tai jotkin törmäävät taivaankappaleet olennaisesti lyhennä sen elinkelpoisuutta.

Toinen tuleminen voidaan kuitenkin tulkita yksilölliseksi, sisäiseksi ”tulemiseksi”. Se tarkoittaisi, että persoonallinen tajunta avautuu sielullisen olemuksensa kautta aina henkiseen ydinolemukseen eli Kristukseen saakka. Vasta silloin opetuslapsi, tai kuka tahansa ihminen, olisi samassa tietoisuuden tilassa kuin opettajansa. Juuri tätä Johannes kirjaa Jeesuksen myös toivoneen - ”että hekin yhtä (Isän kanssa) olisivat.”

Epäilevän (tai kyselevän) Tuomaan kysymys lienee pelkkä johdanto tulevalle julistukselle. Vastauksen alkuosa on sikäli järkeen käypä, että kaikki opetuslapset tiesivät (ainakin heidän parhaimmistonsa), mitä heiltä odotettiin, että he voisivat kohota samaan sisäiseen tilaan kuin missä Jeesus oli.

***

Mitä sitten tulee Jeesuksen juhlalliseen julistukseen:

”Minä olen tie, totuus ja elämä”

Ikivanha jumalallista viisautta koskeva ”pysyväismääräys” sanoo, ettei kukaan todelliseen tietoon päässyt voi enää todistaa itsestään (Paavalikin puhui peitellysti ”tuntemastaan miehestä”). Tämä käy ilmi Jeesuksen osalta myös Johanneksen seitsemännessä luvussa:

”Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.”

Voidaan väittää, että tätä evankeliumin julistuksen Minä-sanaa ei tulisi liittää, saati rajoittaa, yhteenkään persoonalliseen olentoon, ei edes Nazaretin Jeesukseen, koska sana viittaa jokaisen ihmisen henkiseen ydinolemukseen. Vapauttava totuus on saavutettavissa raivaamalla ”polku” persoonallisesta minuudesta avoimeksi ylipersoonallista olemusta, jokaisessa sisäisesti aina olevaa Kristusta varten.

Ehkäpä tämä juhlallinen lausuma voitaisiin esittää myös muodossa: ”Persoonallisesta minästä saattaa aueta tie, joka voi loppun kuljettuna johtaa totuuden kokemiseen itsessään. Vakiinnutettuna tämä tila on kaiken ajallisen ulottumattomissa - se on pysyvää elämää itsessään.”

***

Eksegeetikot ovat arvelleet, että Johanneksen evankeliumi sisältää vain noin prosentin verran todennäköisesti autenttisia (sellaisenaan sanottuja) Jeesuksen sanontoja. Luukkaan ja Tuomaan kohdalla osuudeksi arvioidaan noin 17 prosenttia (Jeesus-seminaarin arvioita).

Onko Johanneksen evankeliumi sitten 99 prosenttisesti palturia? Ja miksi sitä siteerataan niin paljon?

Johanneksen evankeliumi ei ole tarkoitettukaan Jeesuksen elämää kuvaavaksi dokumentiksi (jollaisia eivät tosin ole muutkaan), vaan hyvin vapaaksi teologiseksi tutkielmaksi ja tulkinnaksi sen perimän pohjalta, jota evankelistalla on ollut käytössä.

Johannes ei ole paljonkaan kiinnittänyt huomiota siihen, mitä sanoja Jeesus on todellisuudessa käyttänyt. Evankelista on pyrkinyt rakentamaan sanallisten kielikuvien avulla siltaa ajallisen ja ajattoman välille, usein tarkastellen asioita hengen kannalta. Tämä käy ilmi heti evankeliumin alussa, jossa Johannes maalaa kuvaa kaikkeuden henkisestä, ajattomasta alkutilasta, ”Sanasta eli ilmenemättömästä Logoksesta”.

***

Miksi sitten Johanneksen evankeliumi on yhä suosiossa, vaikka sen merkityksiä ei edes kaikin puolin ymmärretä?

Kirkon piirissä on esitetty väitteitä, että kaikki sen hyväksymät ja käyttämät tekstit ovat jumalallisen inspiraation tuotetta. Väite lienee syntynyt tarpeesta korostaa laitostuvan kirkon auktoriteettia ja oikeutusta, mutta samalla se on myös murentanut pohjaa terveeltä pohdinnalta. Lisäksi näin on luotu puitteet suvaitsemattomuudelle kaikkien poikkeavien näkemysten ja tulkintojen - sekä sellaisia esittävien - suhteen.

Autenttisuus sinänsä ei vielä kelpaa todisteeksi totuudesta. Jos pidetään aitona esim. Markuksen 13. luvun Jeesuksen esittämäksi kirjaamaa lausetta, että ihmisen poika tulisi alas pilvistä jo Jeesuksen aikaisen sukupolven elinaikana, niin joudutaan toteamaan, että Jeesus itsekin oli ilmiselvästi erehtynyt.

Johanneksen evankeliumi edustaa teologista tulkintaa, mutta se saattaa edustaa sitä niin universaalilla tavalla, että jokin ihmisten tiedostamattomassa olemuksessa resonoi sanoman kanssa, vaikka se ei sanallisesti ottaen näytä kovin järkevältä tai edes tunteisiin vetoavalta.

Ehkä on niin, että tämän evankeliumin sisäisessä sanomassa piilee salattua karismaa - hieman samaan tapaan kuin joissakin ihmisissä aistittava karisma, vaikka he eivät lausuisi sanaakaan.