dreamstime_14178920.jpg

Luukkaan evankeliumin 17:21 toteaa viimeistä edellisen raamatunkäännöksen mukaan: ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.”

Muissa käännöksissä todetaan samoin: Luther: “Das Reich Gottes ist inwendig in euch.” Vulgata: “Regnum Dei intra vos est.” King James: “The kingdom of God is within you.”

Uusin suomalainen raamatunkäännös (rk. -92) vääristää asian muotoon: “Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” Käännös ilmentänee ulkoista, vanhatestamentillista jumalakuvaa, tai viittaa peitellysti jopa siihen, että kirkko itse on Jumalan valtakunnan edustaja ihmisten keskellä.

***

Johanneksen evankeliumin 10:43 ilmentää sekin sisäistä jumalakuvaa. Siinä Jeesus siteeraa Psalmia 86:6, ”Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?”

Tätä näkemystä voidaan vastustaa toteamalla, etteivät ihmiset kaikkine pahuuksineen, puutteineen ja typeryyksineen edusta kovin korkeaa jumaluutta.

Psalmi täsmentääkin ilmausta: ”Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia; kuitenkin te kuolette, niin kuin ihmiset kuolevat, ja kaadutte niin kuin kuka ruhtinas tahansa."

Lisäys viittaa siihen, etteivät ihmiset yleensä ole tietoisia olemukseensa kuuluvasta alkuperäisestä jumalallisuudestaan – saati yhdistyneitä siihen. He ovat samastuneet ja sidostuneet katoaviin muotoihin ja ilmiöihin, ja katoavat – ainakin joiltakin osin – niiden häviämisen mukana.

***

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 1:27 väittää myös Jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen ja todenneen kaikki luomukset hyviksi. Ihmiskunnan ajallisten ilmausten selvä puutteellisuus saattaa asettaa Jumalan luomistaidot kyseenalaisiksi – ellei jumalallinen luominen sitten tapahtunut jo ennen ajan ja erillisyyden syntyä – Johanneksen evankeliumin alun mukaan: in principio, periaatteessa, ajattomassa alussa, ydinolemuksessa ja ydinolemuksina (kuten mm. Eckhart luomisen tulkitsee).

***

Apostoli Paavali edustaa myös selvästi sisäistä jumalakuvaa kirjoittaessaan tarpeesta ”pukea ylle Kristus, tai tulla muodoksi Kristukselle.”

Galatalaiskirjeessä apostoli antaa sellaisen kuvan itsestään, että hänen tietoisuutensa oli todella vaihtunut Kristuksen tietoisuudeksi: ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa.” Lienee selvää, ettei Kristus sentään ollut mikään ”loinen Paavalissa”, vaan inhimilliset rajat ylittävä, jumalallinen tietoisuuden tila.

On mahdotonta päätellä, miten korkea Paavalin (tai kenenkään muunkaan) henkinen tila oli. Hän itse kirjoitti (2. Kor. 12:2) ”kolmannesta taivaasta”, joka oli kaiken ajateltavan ulottumattomissa ja todennäköisesti ilmeni ruumiista erillään olevassa tietoisuuden tilassa.

Paavali kirjoittaa toisinaan Kristus Jeesuksesta, missä Kristus lienee henkinen olemus, jonka toteuttajaksi persoonallinen Nasaretin Jeesus on jossakin vaiheessaan kohonnut.

***

Sisäistä jumalakuvaa on pyritty tietoisesti hävittämään ulkoisen tieltä, koska sisäinen mahdollistaa yksilöllisten näkemysten muodostumisen ja saattaa siten olla vaaraksi niin sanotulle ”katolisuudelle” (yhdenmukaiselle ajattelulle uskonnollisista asioista).

***

Suuri osa nykyisistä tutkijoista on sitä mieltä, että ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikaan kristinuskon nykyistä perusteemaa, ajatusta sijaissovituksesta, olisi pidetty täysin mielettömänä.

Vaikka tulkinta on yksipuolistunut Christus pro nobis (Kristus puolestamme) -muotoon, on sille koko kristillisen ajan säilynyt – usein tosin julkisuudelta piilossa – myös paremmin raamattuun nojaava vastanäkemys: Cristus in nobis (Kristus meissä).

Johanneksen evankeliumin 17:21 jae todistaa sekin – ei ainoastaan Pojan ja Isän ykseydestä – vaan kaikkien olevaisten mahdollisuudesta kääntyä ja palata alkuperäiseen ykseyteen: ”että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa.”

***

Kristus-käsitteen personointi ja rajoittaminen yhteen ainoaan ajalliseen ilmaukseen on omiaan vaikeuttamaan sisäisen Kristuksen hahmottamista (Johanneksen tapaan) universaalina, puhtaasti henkisenä olemuksena, johon inhimillinen tajunta voisi parhaimmillaan vaihtua, mikäli se kykenisi vapaasti ja luonnollisesti väistymään syrjään.