nyman.jpg

Pääkaupungissa asuva, Rovaniemellä syntynyt Ossi Nyman (39-v.), kertoo Helsingin Sanomissa valinneensa elämäntehtäväkseen kaiken sellaisen työn välttämisen, jota jotkut muut hänelle tarjoavat. Hänen mukaansa kaikenlainen töihin patistaminen on merkittävä loukkaus yleisiä ihmisoikeuksia vastaan.

Nymanin ”päätyönä” on koko aikuisiän ollut ”taistelu” työvoimatoimiston kanssa työmarkkinatuen saamisesta ilman töiden vastaanottamista. Jälkimmäisessä taidossa hän on kehitellyt oivallisia menetelmiä, joilla voi taata, ettei vahingossa saisi mitään työtä.

Saavuttamansa ”ammattitaidon” hän on nyt halunnut jakaa koko kansalle kirjoittamalla siitä ”oppikirjan”, jonka nimi on hyvin kuvaava: ”Röyhkeys” (kust. Teos Oy).

Ossi Nymanin mukaan kansalaispalkka olisi sopiva ratkaisu niille, joita mitkään normaalit työsarat eivät kiinnosta. Hänen käsityksensä mukaan muilla näyttäisi olevan velvollisuus maksaa näiden hienojen individualistien olemassa olosta.

Nyman on oikeassa siinä, ettei työ sinänsä ole ihmisarvon mitta, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, ettei työ jossakin muodossa kuuluisi osaksi luonnollista elämää – mikäli elämän moninaisuudesta halutaan jotakin oppia.

***

Suomen valtiolla (eli kansalla) lienee varaa (tosin jo osaksi lainavaroin) ylläpitää jonkin aikaa muutamaa nuorta ja täysin tervettä siipeilijää, mutta kovin yleiseksi harrastukseksi sellaisen ei todellakaan voi sallia kasvavan ilman vakavia seurauksia.

***

Ne ikäluokat, jotka ovat kovalla työllä ja uhrauksin luoneet perustan nykyisille sosiaalisille etuuksille, ovat siirtyneet tai siirtymässä työelämän (jopa muunkin elämän) ulkopuolelle, eikä saavutetun elintason ylläpito onnistu päivääkään Ossi Nymanin opettamin keinoin (tai kaljakellutellen).

***

Elämä on vain ani harvoin pelkkä kiinnostavat huvimatka: etenkään sellainen, jonka jotkut muut kustantavat.

**

Vanhimpien elossa olevien ikäluokkien edustajien on täysin mahdotonta hyväksyä Nymanin esittämiä vaatimuksia siitä, ettei mihinkään itseä kiinnostamattomaan toimeen tarvitse milloinkaan ryhtyä.

Sodan kokenut polvi tietää, ettei vapaaehtoisuus ole ainoa ratkaisu silloin, kun elinolosuhteet halutaan säilyttää edes jollakin tavoin oman mielen mukaisina. Jälleenrakentamisen aikana työtunteihin saati työmukavuuteen ei kiinnitetty mitään huomiota – silloin vain nähtiin vaivaa paremman elintason saavuttamiseksi.

***

Kuusikymmentä vuotta sitten ei varmaan kukaan olisi uskonut kenenkään suomalaisen milloinkaan esittävän, että terveelle aikuiselle pitää toisten maksaa palkkaa tai muutakaan korvausta pelkästä olemassa olosta.

Varsin monet saattavat olla asiasta samaa mieltä vielä nykyisinkin. Yksilöillä saa toki olla vapaa tahto kieltäytyä työstä, mutta toisilla tulee vastavuoroisesti olla vapaa tahto pidättyä sellaisen kustantamisesta.

***

Moni omalla työllään itseään ja perhettään elättävä saattaisi kauhistua, jos joku vaivautuisi tuomaan julki, miten paljon Nymanin kaltainen ”työn antisankari” tulee Helsingissä asuessaan keskimäärin tai pahimmillaan maksamaan muille (asumistuet yms. huomioiden).

***

Elämä vaatii kehittyäkseen myös huonoja esimerkkejä – olennaista lienee se, että niistä ei opita (vaikka niistä laadittaisiin oppikirja) vaan että niistä pois-opitaan.

***

Edellisten sukupolvien työn ja uhrausten ansioista nopeasti vaurastuneessa Suomessa saadaan juhlia itsenäisyyden 100-vuotista taivalta.

Juhliessa täytyy pitää mielessä, että tämän päivän työllä luodaan edellytyksiä sille, että vielä tulevaisuudessakin löytyy juhlan aiheita ja mahdollisuuksia.

Tältä taustalta katsellen en valitettavasti voi toivotella herra Ossi Nymanille onnea ja menestystä valitun elämänuran suhteen (muussa suhteessa – onnea vaan!).