yhteydenpito%20kielletty.jpg

Viime aikoina on julkisuudessa ollut keskustelua yhden kristillisen suuntauksen tavasta pitää kiinni laumastaan. Laumaa ei siinä jätetä ja lähdetä etsimään kadonnutta lammasta, vaan suljetaan erkaantunut jopa luonnollisen lähiyhteisönsä ulkopuolelle, ellei hän nöyrry alistumaan sovittuihin uskonkäsityksiin ja käytäntöihin.

Seurakunnasta erottaminen antaa kuvan hyvin ehdollisesta lähimmäisen rakkaudesta, joka on kaukana sellaisesta, jota Paavalin kuuluisa ”rakkauden ylistys” määritteli. Se antaa omituisen kuvan myös kristityn vapaudesta, jonka muodollisetkin rajat on asetettu kovin ahtaiksi.

***

Paavali neuvoo 1. Kor. 5. luvun 5. jakeessa, että vakaviin moraalittomuuteen syyllistynyt olisi Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.

On tietenkin perusteltavissa, että rietasta elämää viettävä erotetaan varsinaisista seurakunnallisista toimista, joista hän ei välttämättä ole itse edes kiinnostunut. Mutta yhteinen toivomus hänen joutumisesta saatanan haltuun ja ruumiilliseen kuolemaan ei ole eettisesti ja moraalisesti – saati henkisesti – perusteltavissa.

Tällaisen toimen perusteleminen siten, että se muka auttaisi ihmisen hengen pelastumista viimeisenä päivänä, on mieletön – ellei suorastaan ruokoton – väittämä. Se on tosin osaltaan kelvannut järjettömäksi perusteeksi kerettiläisten ja noitien polttamiselle tarkoituksessa, että heidän sielunsa voisivat näin pelastua. Todennäköisesti juuri polttajien itsensä sielut keräsivät siinä itseensä paljon ”jälkiveroja”.

***

Myös Matteus 18:15–17 ohjeistaa erottamisesta: ”Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.  Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla.' Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niin kuin olisi pakana ja publikaani.

Jotkut suomalaiset suuntaukset näyttävät noudattavan tämän ohjeen viimeistä lausumaa alkaessaan suhtautua eronneeseen tai erotettuun niin kuin häntä ei olisi olemassakaan.

***

Edellä siteeratut Uuden Testamentin asiaa koskevat kohdat (joita tosin on kovin vähän) koskettelivat ilmentynyttä siveetöntä elämää tai selkeitä ja todistettuja rikkomuksia, eivät siis tavallista toisinajattelua, joka nykyisissä erotapauksissa lienee tärkein ristiriitojen syy. Rajat sallitun ja kielletyn ajattelutavan välillä on määritelty niin kiinteiksi, ettei omakohtaisille pohdinnoille jää paljonkaan sijaa – saati vapautta.

***

Kristillisten alkuvuosisatojen aikaan oli sentään vallalla hyvin monenlaisia tulkintoja niin Jeesuksesta kuin hänen opetuksistaan. Erilaisten käsitysten taistelu valta-asemasta johti muutamassa vuosisadassa muurien rakentamiseen (uskontunnustuksiin) omaksuttujen käsitteiden ympärille, joita on sitten puolustettu varsin brutaaleinkin keinoin.

Seurakunnallisten oikeuksien kieltäminen, ekskommunikaatio, pannaan julistaminen, muistuttavat suuresti nykyistä yhteisöstä erottamista.

***

Ei ole mikään uusi asia, että samanhenkiset lyöttäytyvät yhteen ja valitsevat keskuudestaan omat ”kellokaspässinsä”. Usein yhteen liittyvät samoista asioista kiinnostuneet yksilöt, jolloin he voivat saada muilta hyviä virikkeitä omiin pohdintoihinsa.

Uskonnollisissa yhteenliittymissä esiintyy kuitenkin sellaista erityispiirrettä, että kiinnostuksen kohteena olevista asioista täytyy jokaisen ajatella lähes samaan tapaan, sillä kaikki olennainen on joskus jo ajateltu valmiiksi. Ajattelu katsotaan helposti vaaraksi opin yhtenäisyydelle – valitettavan usein myös yksilön pelastumiselle.

***

Viimeisen parintuhannen vuoden aikana on ihmiskunnassa kuitenkin tapahtunut ainakin vähäisessä määrin mentaalista kehitystä etenkin ulkoisten asioiden suhteen.

Nykyisin tiedetään, kuinka värikkäitä vaiheita kristillinen opinkäsitys on käynyt läpi, ja että opin kirjallinenkin perimä (mm. evankeliumit) on jo sinänsä jälkipolvien tulkitsemaa tuotantoa – ei mitään silminnäkijöiden dokumenttia.

Ehkä olisi jo aika vapauttaa kristillisyydestä kiinnostuneiden ajattelua etsimään ja mahdollisesti myös löytämään sellaista muodolliseen sanomaankin usein sisältyvää viisautta, jota mitkään kiinteät tunnustukset eivät kykene välittämään.

Valitettavasti jo kirkkoisä Tertullianuksen aikaan omakohtaista etsintää ja ajattelua pyrittiin selkeästi rajoittamaan. Myöhempi ”kehitys” on usein johtanut jopa siihen, että hengellisestä laiskuudesta, entisestä kuolemansynnistä, on muodostunut miltei hyve, ja omakohtaisista ponnisteluista kuolemantuomion arvoinen synti.

***

Kristityn todellinen vapaus tarkoittanee vasta tilaa, missä ulkoiset määräykset ovat menettäneet merkityksensä, koska elämän sisäiset lait ovat avautuneet täysin tiedostettaviksi omassa olemuksessa.

***

Yhteisön ulkopuolelle sulkeminen ei tietenkään rajoitu ainoastaan uskonnollisiin yhteisöihin. Sitä harjoitetaan niin kouluissa kuin harraste- ja työyhteisöissä.

Hiljattain pidettiin isoa ääntä ns. monikulttuurisuuden puolesta. Käytännössä kuitenkin yhteisöissä harjoitetaan useimmiten jonkinasteista monokulttuuria, jonka periaatteista liian paljon poikkeaviksi havaitut tai kuvitellut työnnetään piirin ulkopuolelle - toivottavasti ei kuitenkaan heidän koko ihmisyyttään.