suola1.jpg

Heinäkuun alusta saakka olen taas kirjoitellut lähinnä evankeliumien tulkintaan liittyviä tekstejä, jotka ovat pysyneet paikoillaan etusivulla – paitsi eilinen artikkelini armon välineiden evankelisesta tarpeettomuudesta”, joka näyttää tosin huomautuksen jälkeen palautuneen paikalleen.

Jotkin tulkintani – jotka eivät tosin ole vain minun ajatuksiani – saattavat tietenkin hämmentää ”ainoisiin oikeisiin ja pelastaviin” tottuneita ja sitoutuneita lukijoita. Loukkaukseksi ne eivät kuitenkaan ole tarkoitetut, vaan esimerkeiksi siitä, että suoraan evankeliumeihin nojaten ihmisyyden henkisiä tavoitteita ja niiden saavuttamisen keinoja on voitu ja voidaan tarkastella varsin monin eri tavoin.

***

Tavallisina pyhinä lähes tyhjilleen jäävät kirkkosalit kertovat karua kieltä siitä, että ”suola on käynyt hieman mauttomaksi” – evankeliumit eivät enää tavanomaisesti avattuina kosketa nykyisiä, aikaisempaa itsenäisemmin ja vapaammin ajattelevia ihmistä.

***

Epätoivoiset yritykset tuoda kirkko lähemmäksi (kuten kantamalla alttarille videoscreeni jääkiekko-ottelun seuraamista varten) eivät kosketa ihmisten sisäistä olemusta, vaan ovat jonkinlaista sirkushuvia.

***

Lienee selvää, ettei ihmisiä enää voida (eikä ole syytäkään) pelotella helvetin ikuisella tulella. Jo varhaiset kirkkoisät Klemens Aleksandrialainen ja Origenes näkivät (gnostilaisten tapaan) helvetin yksinkertaisia ihmisiä aisoissa pitävänä pelotteena, mutta edistyneemmille helvetin tuli esitettiin vertauskuvana levottomasta omastatunnosta, jossa koettava ”sisäinen kipu” saattoi parhaimmillaan johtaa parantumiseen.

***

Edesmenneen professori Heikki Räisäsen toiseksi viimeisen kirjan mukaan (Mitä varhaiset kristityt uskoivat) raamattu ei anna paljonkaan tukea edes nykyiselle evankelis-luterilaiselle käsitykselle siitä, että ihminen on jo alun perin langennut toivottomaan tilaan, josta ”mädännyttä ei voi palauttaa tuoreeksi.”

Tämä kirkon piirissä aikojen saatossa kehitetty ihmisnäkemys oli omiaan johtamaan ajatukseen, että pelastuksen mahdollisuudet alettiin nähdä mahdollisiksi vain ja ainoastaan ulkopuolisen väliintulon kautta. Kun ihminen ei kerran voinut muuttua, täytyi muutosta etsiä Jumalan toiminnasta historiassa.

Pelastuksellisesti välttämätön usko Jeesuksen ajassa ja tilassa suorittamaan sovitukseen oli tosin hieman ongelmallinen lukemattomien häntä ennen eläneiden, pyhiksi tai edes hyviksi luonnehdittujen persoonien kohtalon kannalta.

***

Jeesuksen ”tie” Khalkedonin kirkolliskokouksen (451 jKr.) määrittelemäksi jumaluuden toiseksi persoonaksi, joka on täydellinen jumaluudessa ja täydellinen ihmisyydessä, oli pitkä ja kivinen, ankarien kiistojen ja suuren hämmennyksen varjostama.

***

Vanha testamentti itsessään ei kuitenkaan mitätöi ihmisen mahdollisuuksia. Toora (3. Moos. 11:44) julistaa:

”Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä!”

 

Mitätöintiä ei tee Uusikaan testamentti, sillä Matteuksen Vuorisaarnan 5:48 toistaa täysin samaa:

”Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.”

 

Täydellistymisen suuntaan johtavaa tietä kutsutaan Uudessa testamentissa kaidaksi poluksi, jonka päässä on ahdas portti, jonka voi ohittaa vain ”elämänsä kadottanut” yksilö – ja silloinkin vain Jumalan armosta (ajallinen ei voi korottaa itseään ajattomaan).

***

Myöhäisempi kristillinen tulkinta on muotoillut Nasaretin Jeesuksesta kaikkien syntisten ystävän. Professori Räisäsen mukaan ainoastaan Luukkaan evankeliumi antaa tällaiselle ajattelulle jonkinasteista tukea. Käytännössä Jeesus vältti suuria joukkoja (puhuen heille niin, etteivät he ymmärtäneet) keskittyen harvoihin valitsemiinsa, jotka saattoivat jatkaa hänen työtään.

***

Varsin myöhäsyntyinen tulkinta on päätynyt korostamaan näkemystä ”Christus pro nobis” (Kristus puolestamme) alkaen samalla pitää harhaoppisena mahdollisuutta nähdä ”Christus in nobis” (Kristus minussa).

Räisäsen mukaan Luukkaan evankeliumin lause, ”taivasten valtakunta on sisäisesti teissä” on kuitenkin kirkon historiassa ollut edustavampi ja kielellisesti paremmin perusteltava kuin viimeisimmän suomalaisen raamatunkäännöksen muoto, ”taivasten valtakunta on teidän keskellänne (viitanneeko kirkkoon?).”

***

Alun perin useat kristilliset suuntaukset hylkäsivät nykyisen käsityksen lihallisesta ylösnousemuksesta, joka kuitenkin myöhemmin vakiintui ”oikeaoppiseen teologiaan”, vaikka Paavalin näkemykset (esim. henkiruumiista) eivät anna sille minkäänlaista tukea.

***

Voidaan perustellusti kysyä, olivatko evankeliumien syntyaikojen lähellä eläneet teologit ja yhteisöt huomattavasti tyhmempiä ja tietämättömämpiä käyttämiensä ja laatimiensa kirjoitusten sisällöstä kuin satoja vuosia myöhäisemmät – usein kollektiiviset ja hyvin eripuraiset tulkitsijat (kirkolliskokoukset)?