paavali.jpg

kuva: ”Teologi” Paavali ikonissa vuodelta 1410

Teologiaa ei liene olemassa ainakaan sanan varhaiskristillisessä merkityksessä, jossa se tarkoitti tietoa Jumalasta ja tämän ominaisuuksista. Jumalallinen ymmärretään kyllä varsin yleisesti ikuiseksi asiaksi, mutta jätetään huomioimatta se, että ikuinen tarkoittaa ajallisuuden ja kaiken siihen ehdollistuneen täydellistä puuttumista.

***

Käsitteellinen ajattelu nojaa aina ajan ja tilan puitteissa syntyneisiin ajatusmuotoihin. Ajattelu ei siten voi saada otetta mistään ajattomasta ja ikuisesta – muuten kuin ylittämällä kaikki kokemuksen tuottamat rajoitukset (ehdollistumat).

***

Ensimmäisenä kristillisenä teologina pidetään Paavalia, jonka kirjeiden tulkinnat ovat monelta kohdin määrittäneet kristillisen ajattelun suuntaa. Paavalin moniselkoisuus ja hänen nimissään laaditut kirjeet ovat tuottaneet (ja tuottavat yhä) jälkipolville vaikeuksia löytää hänen sanomansa ydinkohdat – saati yksimielisyyttä niistä.

Voidaan ainakin päätellä, että Paavali oli todellinen teologi siinä suhteessa, että hän oli saanut omakohtaista kokemusta saavuttaa inhimillistä korkeampia tietoisuuden tiloja.

***

Jumalallisten asioiden määrittely havaittiin hyvin vaikeaksi jo varhaisissa kirkolliskokouksissa. Siitä huolimatta määrittelyä jatkettiin. Määritelmät tosin vaihtelivat vielä suuresti ja muodostuivat lopulta niin omituisiksi, että muuan piispoista pyysi Jumalaa varjelemaan häntä ajattelemasta koko asiaa.

Teologia kiteytettiin lopulta ns. uskontunnustuksiksi, joihin ei ole uskallettu tehdä kovin periaatteellisia muutoksia lähes 1700 vuoteen.

***

Teologia-sana tulee antiikin Kreikasta, jossa se tarkoitti jumalien, kaikkeuden ja jumalallisten asioiden pohdintaa. Aristoteles piti sitä teoreettisen filosofian korkeimpana osa-alueena, Plotinoksen mukaan teologia oli jopa ainoa tieteeksi kutsuttava ala.

Roomalainen kirjailija Varro jakoi teologian kolmeen lajiin: myyttiseen (myyttejä tutkivaan – ei mystiseen), järkiperäiseen ja yhteiskunnalliseen (uskonnollisten menojen) tutkimukseen. Kirkkoisistä mm. Tertullianus ja Augustinus noudattivat tätä jakoa.

***

Keskiajan skolastiikassa teologia merkitsi kristinoppien järkiperäistä (yleensä akateemista) pohdintaa, jossa Jumalan ominaisuuksien lisäksi käsiteltiin sakramentteja, pelastusta ja kirkko-oppia.

Skolastiikan ajan parhaimpia käytännön tuloksia lienee papeille tarkoitettu ohjeisto saarnojen monitasoisesta rakentamisesta (ars praedicandi).

***

Tieteellinen kristillinen teologia ei sinänsä ole uskonnon harjoittamista, vaan uskonnon, uskonnollisuuden ja sen käsitteiden kuvailevaa tutkimista, jossa voidaan käyttää apuna muidenkin tieteenalojen (kuten kielitieteen ja historian yms.) menetelmiä. Siinä voidaan erottaa toisistaan mm. eksegetiikka, kirkkohistoria sekä systemaattinen ja käytännön teologia.

Uskontotiede ei rajoitu ainoastaan yhteen uskontoon, vaan tutkii kaikkien uskontojen syntyä ja käytäntöä sekä harjoittaa uskontojen vertailua, jota kristillisen teologian puitteissa ei valitettavasti kovin paljon suoriteta.

***

Muodollista koulutusta ylikorostavassa Suomessa teologeiksi kutsutaan lähinnä teologian maistereiksi valmistuneita. Joissakin herätysliikkeissä pappeus käsitetään tosin Lutheriin nojaten kristityn yleisenä oikeutena – hänen mukaansa kun kaikki kristityt olivat hengellistä säätyä ja siten pappeuteen kelvollisia (AE 44:127).

Luther ei kuitenkaan ollut ainoa kristillisen liikkeen edustaja, joka esitti yleistä pappeutta. Ensimmäisillä vuosisadoilla joissakin (myöhemmin gnostilaisiksi luokitelluissa) suuntauksissa, kuten valentinolaisuudessa, jokainen pitemmälle ehtinyt (naiset mukaan lukien) oli kelvollinen papillisiin toimiin (puhumaan ja jakamaan sakramentteja). Tehtävät jopa jaettiin ennen kokoontumista arpomalla.

***

Teologian syvällisintä olemusta voidaan etsiä mm. Paavalin sanoista. ”Sillä henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.”

Johanneksen evankeliumin mukaan Jumala on henki, joten Häntä tulee tietenkin lähestyä ”hengessä ja totuudessa” – ei käsitteellisen, ilmiöihin ehdollistuneen ajattelun kautta.

***

Teologia voidaan kääntää Jumalan sanaksi, puheeksi, järjeksi tai keskusteluksi, mikä sinänsä saatetaan ymmärtää liian käsitteellisesti. Se tulisi todennäköisesti tulkita ”lausumattomaksi sanaksi”, joka on kaiken aikaan ja tilaan ilmenneen ja siinä erilaistuneen ajattomassa ja muuttumattomassa perustassa – Jumalassa.

Todellista teologiaa voitaisiin siten harjoittaa ainoastaan sillä ehdolla, että inhimillinen tajunta kadottaa rajalliset sidoksensa ja sulautuu ajattomaan tietoisuuteen. Raamatussa tätä muutosta kutsutaan (ainoaksi neitseelliseksi) ylhäältä syntymiseksi, ahtaan portin ohitukseksi, Jumalan lapseksi tuloksi, Kristuksen ylleen pukemiseksi tai (sisäisesti) taivasten valtakuntaan pääsemiseksi.

***

Vaikka joku teologi itse yltäisikin seppä Höggmanin mainitsemaan todelliseen ”Kristuksen sisäiseen tuntoon”, muuttuu jumalallinen välittömästi inhimilliseksi (mentaaliseksi), kun hän saattaa sitä sanallisten käsitteiden puitteisiin. Paavalin mukaan Jumalan salattua viisautta voitiin ilmaista ainoastaan täydellisten seurassa, jotka ymmärsivät välittömästi oman (ykseydellisen) kokemuksensa kautta, mitä sanojen pysyväisenä taustana on.

Paavali kuvaa mielen toiminnot ylittävää tiedostamista: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut (ei aistittavissa), mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut (ajateltavaksi mahdoton).”

Apostoli kuvaa omaa sisäistä kokemustaan niin, ettei hän edes voinut päätellä, toimiko hänen tajuntansa ruumiissa (aivotietoisuudessa) vai siitä erillään, mutta hän kuuli sanomattomia sanoja (puhtaan ja erillistymättömän tietoisuuden tilaa), joita ei ole lupa (tai edes mahdollista) puhua (ilmaista ajallisten käsitteiden rajoissa).

***

Teologia tosimmillaan on siten ainoastaan potentiaalinen mahdollisuus, jonka menestyksekäs harjoittaminen edellyttää periaatteellista muutosta tiedostamisen tavassa, tietoisuuden laadussa. Tavallisen teologian päätelmät Jumalasta ja jumalallisesta lienevät lähinnä inhimillisiä kuvitelmia.

***

Ihmiskuntaan on (kaikkiin kulttuureihin) silloin tällöin syntynyt persoonia, jotka ovat saavuttaneet sellaisen tietoisuuden tilan, josta käsin kaikki elämän asiat ja tarkoitukset ovat välittömästi havaittavissa – ei ulkoisina, erillisinä kohteina, vaan sisäisenä todellisuutena. Tällaisia (persoonattomia) persoonia voidaan kutsua varsinaisiksi näkeviksi oppaiksi, jotka kykenisivät johdattamaan muita ihmisiä yksilökohtaisesti oikeaan suuntaan, mikäli ihmisissä vain heräisi tarve muuttaa näkemyksiään ja arvostuksiaan.