Jari Sarasvuo ehdotteli televisiossa, että ihmisten pitäisi lopettaa minä ja sinä pronominien käyttö ja siirtyä sanomaan me. Hän varmaan tarkoitti, että ihmisten itsekkyydessä ja itsekeskeisyydessä löytyy huomattavasti karsimisen varaa, etenkin kun väärin tulkittu vapaa kasvatus on usein johtanut oman tahdon ylikorostuneisiin ilmauksiin.

***

Yksilöityminen sinänsä on luonnollinen ja välttämätön vaihe ihmiskunnan mentaalisessa kehityksessä. Itsekkyys ja itsekeskeisyys ovat merkkejä siitä, että kehitys on vasta alkuvaiheissa, jolloin huomio rajoittuu lähinnä oman egon paisuttamiseen suhteessa muihin.

***

Yksilöllistyminen on alkanut ihmisten keskuudessa jo hyvin kauan sitten. Se on aina kohdannut vastustusta aikaisemman yhtenäiskulttuurin piirissä, jossa yksilöllinen ajattelu nähdään lähinnä uhkana yhtenäisyyttä kohtaan.

***

Lähes kaikissa totalitaarisissa järjestelmissä minuus pyritään painamaan yhteisten näkemysten alle, että säilytettäisiin ainakin näennäinen harmonia. Pyrkimys on sama niin poliittisissa kuin aatteellisissa ja uskonnollisissa piireissä – kristilliset kirkot mukaan lukien.

***

Ensimmäinen kristitty lausui: ”Mutta minä sanon teille!” Juutalainen me-yhteisö (Sanhedrin) katsoi parhaaksi eliminoida tämän uhkarohkean yksilöllisen tulkitsijan.

Valitettavasti syntynyt kristillinen liike otti oppia lähinnä juutalaisesta yhtenäiskulttuurista ja alkoi varsin pian voimakeinoin puolustaa laatimiaan meidän-käsityksiä kaikkia poikkeavia minä sanon – ajatuksia vastaan.

***

Kehitykseen johtavat impulssit ovat aina lähtöisin jostakin yksilöstä, vaikka jokin joukko jatkaisi niiden muokkausta. Liian ahtaaksi määritelty yhtenäiskulttuuri tukahduttaa useimmiten uudet impulssit - jopa niiden esittäjät. Stabiili yhteisö saattaa kyllä näyttää kauniilta, mutta se ei välttämättä palvele ihmisyyden tavoitteita, koska se jarruttaa elämän luonnollista virtausta.

***

Yksilöllistyminen on kuitenkin vain ohimenevä välivaihe ihmisyyden kehityksessä. Aikaa myöten yksilöissä alkaa ilmetä myös älyä kehittyneempää viisautta, joka suhtautuu elämään luonnostaan vastuullisesti. Tämä ei tietenkään merkitse paluuta ”laumahenkisyyteen”, vaan laajentunutta ja syventynyttä näkemystä kaiken ilmenevän tarkoituksista ja oikeutuksista.

***

Tavanomaisen viisauden takana sanotaan olevan lisäksi ”todellista viisautta”, joka ei enää kaipaa ilmennykseensä yhtään persoonapronominia, vaan havaitsee kaiken välittömästi ja välityksettömästi ykseytenä itsessään.