Kuva: Asko Kuittinen

Sveitsiläinen viikkolehti Das Magazin ylistää suomalaista taitoa olla vaiti ominaisuutena, josta muut voisivat (ainakin kohtuullisessa määrin) ottaa oppia. Muualla ollaan koko ajan äänessä ja puhutaan lähinnä itsestään, kun taas suomalaiset vaikenevat säännöllisesti tai ovat ainakin paljon vähäsanaisempia.

Sveitsiläisestä näkökulmasta Suomi tuntuu lähes retriitiltä, jota harjoitetaan erityisesti vetäytymällä luontoon tai saunan lauteille. Suomalaiset ovat jo pullottaneet turisteille puhdasta ilmaa kotiin vietäväksi, mutta hiljaisuutta lienee vaikeata panna pakettiin.

Suomalaiset asiantuntijat selittivät sveitsiläisille ainakin vieraan vallan alaisuuden synnyttämää hiljaa olemisen tarvetta ja toivat myös esiin yleisen puhumattomuuden negatiivisia puolia.

Epäluuloisuus vieraita kohtaan lienee perua jo Ruotsin vallan aikana koetusta epäoikeudenmukaisuudesta (verot ja sodat) sekä isonvihan aiheuttamasta negatiivisesta kuvasta venäläisistä.

Viime sodat hiljensivät miesten puhumista, koska he totesivat pian, ettei noista kokemuksista voitu avoimesti puhua muiden kuin vastaavia läpikäyneiden kanssa. Sotien jälkeinen poliittinen ilmapiirikin pyrki rajoittamaan kokemusten esiintuomista.

Hiljaisuuden luonnollisin lähtökohta löytynee kuitenkin entisaikojen harvasta asutuksesta, joka rajasi ihmisten väliset yhteydet hyvin vähäisiksi. Jokapäiväinen elämä ei tuottanut kovin paljon uusia virikkeitä ja puheenaiheita, joten vaikenemisesta muodostui kaikkein luonnollisin olotila.

Isäni kertoi, että kun hän oli oman isänsä kanssa kahdestaan raivaamassa peltoa, niin päivittäinen kanssakäyminen rajoittui neljään sanaan: puolelta päivin ”mennään syömään” ja illansuussa ”lähdetään kotiin.” Vaikka isäni näytti pitävän tällaista kulttuuria turhan vähäsanaisena, jatkui se jossakin muodossa (keskustelemattomuutena) myös (ainakin) seuraavan polven ajan.

Muutama sukupolvi sitten jotkut ”monisanaisimmista” siirsivät vielä niin sanottua suullista perimätietoa polvelta toiselle, mutta lopullisen ”kuoliniskun” tämä toiminta sai 1960-luvulla. Silloin kuin televisio kannettiin etuovesta sisään, lensi perimätieto takaovesta ulos!

***

Sveitsiläiset ja monet muut taajaan asutettujen maiden ihmiset ihailevat Suomessa lähinnä ulkoista hiljaisuutta, joka mahdollistaa huomion kiinnittämisen omaan ajatteluun ja tuntemuksiin. Opastin joskus yli 50 vuotta sitten hollantilaista perhettä. Kun menimme metsään katsomaan muinaishautoja, he kysyivät peloissaan, saako metsässä kulkea kysymättä keneltäkään lupaa?

Ulkoinen hiljaisuus vähenee täälläkin suhteessa kaupungistumiseen. Kovin kauaksi ei tosin suomalaisista kaupungeista tarvitse etääntyä löytääkseen täyttä korpea.

***

Hiljaisuus ei kuitenkaan ole ”kaikkien herkkua.” Monet ahdistuvat varsin pian joutuessaan omien ajatustensa ja tuntemustensa rajoittamaksi – tai jopa uhkaamaksi. Ulkoinen viriketulva on monelle oivallinen keino työntää taka-alalle omia ikäviä muistoja ja pelkotiloja. Menetelmän heikkous on siinä, että sisäiset ristiriidat ja pelot jäävät ratkaisematta. Saattaa käydä myös niin, ettei oma sisäinen elämä kehity ja voimistu, vaan jää aivan liian riippuvaiseksi ulkoisista virikkeistä.

***

Niin sanotut hiljaisuuden retriitit pohjautuvat yleensä ulkoisten virikkeiden minimoimiseen, mikä on oman ajattelun syventämisen kannalta välttämätöntä. Ulkoisen hiljentymisen tarpeesta muistuttaa myös Mooseksen käsky ”lepopäivän pyhittämisestä”, joka tosin useimmiten ymmärretään hakeutumiseksi ulkonaisten uskonnollisten virikkeiden (jumalanpalvelusten) pariin.

Muodolliset uskonnolliset toiminnat jäävät tosin helposti varsin pinnallisiksi ja muistuttavat Matteuksen evankeliumissa moitiskeltua ”pakanoiden monisanaisuutta.”

***

Matteuksen evankeliumi viittaa aivan toisen laatuiseen hiljaisuuteen, jossa sanat, tunteet ja ajattelu jäävät pois. Silloin saavutaan tilaan, jossa elämä itse puhuu elämänä itsenään lausumatta mitään erillistynyttä, erilaistunutta ja ehdollistunutta – paljastaen ainoastaan kaiken ydinolemuksen.

***

Askeetit menivät erämaihin ja luoliin, munkit vetäytyivät luostareiden kammioihin luodakseen itselleen ulkoisen hiljaisuuden, joka on edellytyksenä sisäisen hiljaisuuden laskeutumiselle (tai siihen nousulle).

Ongelmia syntyy siitä, että ulkoiset virikkeet ovat aikojen saatossa muodostuneet muistikuviksi, ajatusmuodoiksi ja tuntemuksiksi, jotka pyrkivät herkeämättä täyttämään mielen.

Vanhoissa kristillisissä menetelmissä pyrittiin ensin mielen keskittämiseen yhteen kohteeseen (konsentraatiossa), sen jälkeen keskittymisen syventämiseen (meditaatioon) ja lopulta täysin ajatuksettomaan sulautumiseen asian ydinolemukseen (kontemplaatioon).

Nämä menetelmät eivät tietenkään ole kristittyjen kehittämiä, vaan ikivanhoja – tosin vain harvojen käyttämiä tapoja hankkia tietoa ja omakohtaista tietoisuutta asioista, joihin tavanomainen järkeily ei pääse milloinkaan käsiksi.

***

Suomalainen hiljaisuus ja turvallisuus saattavat asiallisesti esiin tuotuina toimia matkailuvalttina rauhattoman Euroopan ja Aasian asukeille. Täytyy kuitenkin pitää mielessä se, etteivät kaikki ole valmiita kohtaamaan itseään hiljaisuudessa ja ettei ulkoinen hiljaisuus vielä ratkaise kaikkia ihmisyyteen liittyviä ongelmia.

Ihmisen mieli on suureksi osaksi kaaosmainen koostuma, jonka pahimmat solmukohdat pitäisi saada avattua ennen kuin sen hallitsematon virtaus saattaa seestyä ja lopulta raueta hiljaisuuteen, jossa vasta elämä itse voi ”lausua itsensä julki.”

P.S. Jälleen kerran joku moderaattoreista (inkvisiittoreista) närkästyi ja poisti tämän artikkelin etusivulta - pimeyttä piisaa!