Raamatun kirjoitukset uudestisyntymisestä ylhäältä ovat varsin epämääräisiä ja siten alttiita erilaisille tulkinnoille.

Joh. 3:3-8. "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa." Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

Gal. 4:19. ”Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä.”

2. Kor. 5:17. ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.”

Room. 13:14. ”Vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.”

 

Hetkellisetkin psyykkiset kokemukset tulkitaan usein uudestisyntymäksi, täydellisen pelastusvarmuuden tuottaviksi tapahtumiksi, vaikka niiden pysyvät seuraukset jäisivät kovin vaatimattomiksi (ihminen tiedostaa entiseen tapaan).

Havahtuminen elämässä niin, että ihminen alkaa tarkastella omaa käyttäytymistään henkisinä pidettyjen normistojen valossa, voitaisiin luokitella ”alhaalta syntymiseksi” tai hieman ”ylemmäksi syntymiseksi”. Muutokset pysyvät siinä ulkonaisen käyttäytymisen ja sananmukaisten ajatusmuotojen puitteissa. Ihminen tulee ”paremmaksi tai hyväksi” ja pyrkii toteuttamaan korkeita moraalisia vaateita, mutta hänen tajuntansa painopiste pysyy vielä ajallisten ehdollistumien rajoissa. Tällaisessa tapauksessa olisi ehkä parasta puhua kääntymisestä hengen etsintää kohden.

Toinen tai toisenlaatuinen uudestisyntyminen vaikuttaa ihmisen olemukseen edellistä syvemmin. Siihen liittyy usein voimakkaita sisäisiä kokemuksia. Yleensä se tapahtuu ihmisen tunneolemuksessa, jota myös Johanneksen evankeliumin vesielementti todennäköisesti symboloi.

Galatalaiskirje puhuu ”kivulla jälleen synnyttämisestä”, mikä viitannee fyysisen syntymän jälkeisen ylhäältä syntymisen edellytysten luomisen vaikeuksiin. Inhimillinen luonto kun helposti vastustaa sellaista, josta se ei mitään tiedä. Paavali puhuu tässä intialaisen gurun tapaan, joka pyrkii avustamaan ja kontrolloimaan myös todellisen henkisen voiman virtausta oppilaassaan (ettei syntyisi vahinkoa).

Muodon antaminen Kristukselle tarkoittanee koko yksilöllisen inhimillisen olemuksen muuttumista universaalin tietoisuuden ”käyttövälineeksi”. Siinä syntyy siten todella ”uusi luomus”, tai pikemminkin ”ajaton luomus”, koska tila ei nojaa menneeseen aikaan, vaan ammentaa kaiken suoraan ajattomasta muuttumattomuudesta.

Kolmas, hengestä syntyminen tarkoittaakin täydellistä muutosta koko tiedostamistavassa. Siinä sisäinen ja universaali Kristus tulee täydellisesti puetuksi ylle ja muodostuu tietoisuuden pysyväksi keskukseksi.

Jumalan valtakunta astuu silloin ”näkyviin” eli tulee sisäisesti tiedostettavaksi. Kuten Johanneksen vertaus tuulesta viittaa: ei sen lähtökohtaa voi tunnistaa, koska tunnistaminen tapahtuu olemalla siinä yhtä erottamatonta olemusta, mihin Joh. 17:21 varsin selväsanaisesti viittaa:

”Että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat.”