kauha1.jpg

Otsikon lausui eräs veistonopettaja pikkupojalle, joka oli äskettäin alkanut veistää puupalikkaa kauhaksi ja tuli innoissaan pyytämään santapaperia.

***

Aikuisilla ihmisilläkin ilmenee joskus taipumusta tulkita olevansa santapaperia vaille valmis mitattuna mitä hienoimmilla inhimillisillä kriteereillä.

Jotkut meistä katsovat täyttävänsä jopa äärimmäiset jumalalliset kriteerit uskoessaan kohdallaan täydelliseen persoonansa pelastumiseen, siihen, että heille kuoleman jälkeen annetaan pysyvä olemus ja oleminen taivastilassa.

***

Demokratian vaatimuksia on pyritty ulottamaan jo kristillisyyden alkuaikoina myös äärimmäisiin asioihin. Taivastilakin täytyi olla kaikille avoin, kunhan vain lunastivat kirkon määrittelemät ”kausiliput ja tunnustukset”.

Ei kannattanut enää etsiä, saati kolkutella sisäisiä ovia. Mitään ei ollut löydettävissä eikä ketään avaamassa: koska kaikki oli valmiina ja täydellisenä kirkon – ja vain kirkon – huostassa (kirkkoisä Tertullianuksen sanomaa).

Kuvat kaidoista teistä, ristien kantamisista, Jumalan ja lähimmäisten rakastamisista, neulansilmistä ja ahtaista porteista, saati taivaallisen Isän kaltaisesta täydellisyydestä ovat haalistuneet ja hautautuneet yhä helpottuvien tulkintojen alle.

***

Saattaa hyvin olla niin, että uskontojen piirissä tyydytään paljon matalampaan ja inhimillisempään pelastusnäkemykseen kuin mihin evankeliumin jyrkimmät vaatimukset tähtäävät.

Vain harvoin kysytään pelastuksen laadun ja määrän perään. Laatu ja aste voisivat riippua siitä, mihin määrään persoonallisuutena tunnettu ihmisaihio on tullut elämän puitteissa veistetyksi - ja missä määrin se nyt muistuttaa ihmisyyden alkuperäistä, jumalallista perikuvaa.

”Lihallinen ja henkinen” eivät voi ilmetä samanaikaisena tietoisuudessa, koska ”lihallinen” tarkoittaa ehdollistunutta ja jakautunutta tajuntaa, henkisen merkitessä ehdollistumatonta ja jakautumatonta tietoisuutta. Nämä lienevät suurimmalle osalle täysin tuttuja käsitteitä, mutta monet eivät suorita päätelmiä siitä, mitä ne pelastuksen suhteen merkitsevät.

Evankeliumeissa edellytetään tiettyyn tilaan pääsemiseen kyseisen tilan kaltaisuutta. Jo opetuslapsilta vaadittiin sisäistä irrottautumista tavanomaisista inhimillisistä kytköksistä. Taivasten valtakunnan pääseminen edellytti taivaallisen Isän kaltaista täydellisyyttä, jossa ei ilmene minkäänlaista puutteellisuutta.

***

Voidaan ainakin spekuloida, että ihmisen sisäinen olemus siirtyy kehon kuoleman jälkeen tilaan, joka vastaa hänen luontaista ominaislaatuaan. Siinä elämän aikaiset kokemukset ja näkemykset avautuvat tajunnalle paljon selkeämmin, jolloin karkeammat alkavat purkautua ja antaa sijaa sellaisille, joilla ei ole merkitystä ainoastaan ulkonaisen elämän kannalta.

Prosessin myötä ihmisen olemus tavallaan jalostuu, mutta myös ohenee siinä suhteessa, missä hänestä löytyy korkeamman laatuisia ominaisuuksia, jotka jossakin vaiheessa ”pelastuvat” sielullisen ydinolemuksen huomaan paratiisinomaiseen, yksilölliseen onnen tilaan.

Tämä ”taivastila” ei kuitenkaan yleensä ole todellinen taivas, ajaton, jumalallinen olemisen tila, vaan lähinnä yksi ”monista Isän kodin asuinsijoista”.

Yksilöllinen taivastila nojaa useimmiten persoonallisiin maallisiin kokemuksiin parhaimmillaan ja ihanimmillaan, kun taas jumalallinen taivas on muuttumaton ja ajaton täydellisyys, jossa on elämä ja täydellinen tietoisuus itsessään. Siinä ei ole ”sinua tai minua” – eikä ketään muutakaan, koska erillisyys on hengen kannalta mahdottomuus – uskonnollisin termein ”perisynti”.

***

Lienee harvinaista, että persoonallinen olemus olisi niin karkea, ettei tajunta kykenisi kehon menettämisen jälkeen säilymään kovinkaan pitkään ilman fyysisten aistien mahdollistamia virikkeitä. Sellainen olemus menettäisi varsin nopeasti tajuisuutensa, eikä siitä siirtyisi mitään koettua ainesta sielulliseen olemukseen.

Ihmisyyden kylvön moninaisuudesta saattaa löytyä myös ”sieluttomia olemuksia”, joiden sisäinen perusta ei ole juuri milloinkaan saanut persoonallisen kokemuksen tuomaa ravintoa, vaan on näivettynyt. Tuomaan evankeliumi (40) viitannee tällaiseen tilanteeseen (ks. myös Matt. 21:19).

”Viiniköynnös on istutettu erilleen Isästä (englantilaisessa versiossa: ”ilman Isää”). Koska se ei ole juurtunut, se revitään juurineen irti, ja se kuihtuu pois.

Tällaisten yhteydessä voitaneen sanoa, että poikkeus vahvistaa säännön.

***

Elämän normaalia säännönmukaisuutta kuvannevat useat ns. kylväjä- ja leiviskävertaukset, joista ilmenee, että persoonallinen elämä ei aina tuota niin paljon satoa kuin olisi periaatteessa mahdollista.

Monet persoonalliset ”ihmisaihiot” joutuvat etsimään kasvuaineksensa kovasta maaperästä, joka tosin saattaa antaa parhaan mahdollisuuden henkisten juurien kasvuun. Mitä suotuisampi maaperä sitä helpommin ihminen sortuu pyytelemään itselleen santapaperia – vaikka omasta aihiosta löytyisi vielä ”hyvääsesti veistettävää”.