Kestävällä kehityksellä pyritään aineellisessa mielessä siihen, ettei esim. luonnonvaroja käytetä enempää kuin niitä syntyy. Teemaa voitaneen laajentaa myös siten, ettei kulutus ja varojen käyttö saisi olla suurempaa kuin oman tuotannon arvo, koska silloin ajaudutaan velkaantumiseen – toisten varoilla ja varassa elämiseen.

Talousguru John Keynes tarjosi jo ennen viime maailmansotaa teoreettiset perusteet sekä hyvinvointivaltioille että samalla myös monissa sen toteuttaneissa harjoitetulle vastuuttomalle varainkäytölle. Vaikka hyvin monet valtiot ovat pahasti ylivelkaantuneet, löytyy vielä jokunen Joseph Stiglitzin kaltainen tutkija, joka kehottaa jatkamaan velkarahalla elämistä.

Velat eivät kuitenkaan itsestään muutu saataviksi, ellei niiden avulla ole saatu aikaan selvää parannusta yhteiseen tuottavuuteen. Muussa tapauksessa ne tulevat kyllä joskus ja jonkun maksettaviksi, vaikka sellainen ei kuuluisikaan entisen sivistyskansan, ylpeiden kreikkalaisten, ajattelutapaan.

***

Käytännön taloudelliseksi perusohjeeksi kelpaa useimmiten ns. vanhan kansan kokemusperäinen toteamus, että suu tulee sopeuttaa säkin mukaan, ja jos oma säkki on kadonnut, niin ainakin kunnan tai valtion pussin puitteisiin.

***

Taloudellisten asioiden suhteen vallitsee onneksi se hyvä puoli, että ne ovat sidoksissa aikaan. Sekä hyvät että huonot jaksot kestävät aikansa ja katoavat sitten muistojen joukkoon. Aikojen saatossa katoavat kaikki muutkin ihmisten ulkoisten toimintojen tulokset – kuin myös niiden tekoon käytetyt välineet (kehot) äiti-maan helmoihin tai ihmiskunnan hämärtyviksi kollektiivisiksi muistikuviksi.

Ulkoiseen elämään kuuluvien asioiden osalta voitaisiin todeta viisaan Siirakin tapaan: 

Sillä kaikki osoittautuu aikanaan hyvin kelvolliseksi (Siirak 39:39-40).”

Siirak viittaa siihen, että kaikella ajallisella – laadusta riippumatta – on oma tarkoituksensa tajuisen elämän ylös rakentumisen – äärimmillään jopa sen tietoisen ylösnousemuksen - suhteen.

***

Vanhojen kulttuureiden pyramidit ovat edes jossakin määrin kestäneet ajan hammasta – tosin varsin turhaan – koska niiden alkuperäinen tarkoitus ja merkitys ovat totaalisesti kadonneet, eivätkä uuden ajan tutkijat kykene ylpeyksissään ja ennakkokäsityksissään etsimään mitään hautaa parempia selitysmalleja.

***

Taloudellisista tai ”maallisista” investoinneista voidaan siirtyä aineettomien toimintojen puolelle etsimällä joitakin otteita ns. ”pyhistä kirjoituksista”. Niissä nostetaan huomion kohteeksi ihmisen sisäinen olemus, johon elämän tulisi rakentaa jotakin sellaista, jolla on merkitystä muunkin kuin vain ajallisen elämän kannalta.

Matt. 7: 24 - 27 kirjoittaa:

”Sen tähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.

Jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri.”

Vertausta voidaan tietenkin soveltaa konkreettiseenkin rakennustoimintaan. Sen tarkoitus piilee kuitenkin siinä, että ihmisen tulisi suunnata tietoisuuttaan myös sisäisiin asioihin, jolloin ulkoiset kokemukset voivat kypsyä ymmärrykseksi eivätkä jää vain lainatuiksi ehdollistumiksi, jotka katoavat psyko-fyysisen olemuksen mukana.

Matt. 16: 19 – 21 jatkaa:

”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa, ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.”

Sanoma ei tietenkään merkitse sitä, ettei tässä maailmassa tulisi tehdä mitään muuta kuin mikä elämän ylläpitämiseksi on välttämätöntä. Ihmisestä pitänee joskus tulla todellinen luova tekijä elämään. Se edellyttää luonnollisesti sitä, että hän saa riittävästi omakohtaista kokemusta elämän eri muodoista ja ilmiöistä.

Matt. 16:26 sisäistää vielä sanoman tarkoitusta:

”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon?”

Tämän ymmärtämisen tekee vaikeaksi se, ettei sielu ole nähtävä saati mitattava suure, ja ettei ihmisellä itselläänkään ole yleensä kovin tarkkaa käsitystä sen olemuksesta. Psykologit, filosofit ja teologitkin antavat kovin epämääräisiä määritelmiä mielen, sielun ja hengen olemuksista ja toimintatavoista.

”Käytännön tarpeisiin” riittänee kuitenkin se, että sielu on jotakin, johon elämän ”hedelmät” koostuvat rakennusaineksiksi jollekin ajallista persoonallista ilmentymistä pysyvämmälle ja merkityksellisemmälle olemukselle. Sielullisen olemuksen täytyy siten olla jonkinlainen ”ajallisen ja ajattoman kohtauspaikka”, jossa ”elämän jyvät seuloutuvat akanoista”.

Henki sen sijaan on ajasta riippumaton tekijä, jota ei voida erottaa alkuperästään, koska hengessä ei erotusta ole. Se on alku ja loppu, johon ei voida liittää mitään ehdollisen elämän tuottamia määreitä.

On väärin sanoa, että ihminen menettää henkensä. Hän kyllä varmasti menettää ruumiinsa, todennäköisesti myös mielensä karkeimmat toiminnot, jotka liittyvät vain maallisen elämän sidostumiin. Joissakin äärimmäisissä tapauksissa ihmisen sanotaan kadottavan yhteytensä myös sielulliseen olemukseensa, mikäli se ei ole koskaan saanut kelvollisia virikkeitä persoonallisen elämän kautta.

Mutta henkinen ydinolemus on ja pysyy koskemattomana, vaikka alunperin siitä lähteneet erillistyneet olemukset kadottaisivat kaikki ulkonaisen elinkelpoisuutensa perusteet.