MUISTOLAUSEITA SURUN HETKIIN

 

On Kalervo Mieltyn v. 2002 kirjoittama kokoelma

runomittaisia lauseita, jonka painos on loppunut v. 2005.

Uusintapainosta ei toistaiseksi ole tulossa, jotenlauseet

 julkaistaan oheisena. Yksittäisten lauseiden ei-kaupallinen

käyttö on sallittua. Epäselvissä tapauksissa voitte tiedustella

osoitteesta: kalervo.mielty@netikka.fi

tai 0400-562157

 

SISÄLTÖ:

  1. Kohdentamattomia  1-41

  2. Ystävälle  42-59
  3. Ikääntyneille  60-82
  4. Äidille  83-84
  5. Isälle 85-86
  6. Aviopuolisolle  87-95
  7. Lapselle  96-108
  8. Isoäidille  109
  9. Isoisälle  110
  10. Tädille  111-112
  11. Sedälle 113
  12. Enolle 114
  13. Itsetuhoon ajautuneelle 115-122

 

 

Kohdentamattomia:

 

1. Maa taakse jäi - jo valot loistaa

Nyt aamu saa - ja varjot poistaa

 

2. Poissa on päivät, elävät, hyvät

jäljellä lyhde, korret ja jyvät.

Poissa on taakka, huolien häivät

aukeni hengen valoisat päivät.

 

3. Sisällä meissä on sielu niin kaino

sitä ei satuta kuolo ei vaino.

Kaiken se antaa ja säilyttää

täynnä on ikuista elämää.

 

4. Kerran me astumme rajojen yli

niin yksin ja hartaana aivan.

Siellä on vastassa sielumme syli

se lohtu mi’ poistavi vaivan.

 

 5. Herramme kädet mi’ kaiken kantaa

elämän ottaa ja elämän antaa.

Niissä on kaikkeuden ikuinen kohtu

jokaisen ihmisen loputon lohtu.

 

6. Ihmisen osa kuin siemenen hyvän

siin’ tietoinen elämä herää.

Salassa kasvattaa sielussaan jyvän

ja viisautta itseensä kerää.

Kerran on aika jokaisen meistä

maljamme pohjahan juoda.

Luopua raskaista maailman teistä

aarteemme sielulle suoda.

 

7. Kuin syksystä jouluun käy ihmisen tie

pian päättyvi elämän koulu.

Maailman valkeus se pimeyttä lie

kun valaisee henki ja Joulu.

 

8. Tuonen uneen kun nukkua saat

ja herätä sielusi valoon.

Kauas on kaikonneet tuskien maat

oot matkalla Isäsi taloon.

 

9. Kuin hetken heijastus pinnalla kiven

on matkamme maailman kyliin.

Se haihtuvi pois ja vain henkinen hiven

jää muistona sielumme syliin.

 

10. Hetkessä haihtuvat maalliset päivät

kuolo kun silmämme sulkee.

Hälvenee synkeät pilvien häivät

sielu taas vapaana kulkee.

 

11. Tule lähelle meitä sä hetkinä illan

kun tuntomme taivasta kohtaa.

Tule kuiskaten lävitse elämän sillan

sun sanasi meitä voi johtaa.

 

12. Kaikki mi’ parasta elossa lie

on kotoisin taivasten teiltä.

Sinne sen sielumme takaisin vie

ei pakene rakkaus meiltä.

 

13. Näen lakeuden avaran taivaan

se kaipuuta täynnä nyt on.

Oot astunut henkesi laivaan

sen suuntana vain rajaton.

107. Tuuli soi lempeä siellä

mis’ sielumme lohtunsa saa.

Ei taivasten kulkijan tiellä

lie karu ja korpinen maa.

 

14. Kuin höyhen mi’ hienona tuulessa käy

on ihminen sielunsa vöissä.

Siel’ valkeus aina - ei murheita näy

ei tuskia synkissä öissä.

 

15. Vakavat silmäs ja vakava suus

ne meille nyt muistoja tuovat.

Sielusi koti on ain iki uus

sinne enkelit valoaan luovat.

 

16. Henkemme ydin ja sielumme valo

on aivan lähellä meitä.

On ikuinen elämän kehto ja  talo

se ketään ei unholaan heitä.

 

17. Kuolossa kaikki ei päättyä voi

mikä kulkenut täällä on ajat.

Sielussa välkkyy jo aamun koi

kun murtuvi maaelon rajat.

 

18 Ihmisen päivä ja ihmisen yö

eletty aika ja raskas työ.

Milloinkaan vaivu ei varjoihin maan

henki mi’ ajaton on luonnoltaan.

 

19. Hengessä kaikki ain kaunista ois

kun huolet ja tuskat on riisuttu pois.

20. Mennyt aika kauneinkaan

ei ikiajaks taivu.

Henki henges yhtä vaan

siihen iäksi vaivu.

 

21. Sinun turvasi, lamppusi siellä on ain

missä siintävi sielusi niityt.

Sinne kuljet kuin liitäen vain

siellä henkesi helmaan sä liityt.

 

22. Hengessä kaikki on lähellä aina

suru ei koske, huolet ei paina.

Siihen kun nousevi ihmisen mieli

kiitosta täynnä on henki ja kieli.

 

23. Kammio pieni ja mittaamaton

on sielujen oikea kohtu

sen tuntea saa kun rikkumaton

on päivien, iltojen lohtu.

Täältä ken lähtee se porttina lie

ja hengen valkeutta hohtaa.

Siellä käy sielujen salainen tie

se oikeaan elämään johtaa.

 

24. Elo maallinen varmaankin sielulle ois

kuin pitkä matkamme kodista pois.

 

25. Nouse lintusen lailla yli laaksojen vuorten

yhä ylemmäs henkesi teille.

Me matkaasi siunaamme keralla nuorten

vaik’ kaipuu on raskasta meille.

 

26. Hengessä kaikki on mukana aina

täällä mi’ siruina kulkee.

Maassa on jokainen hetkisen laina

sielu sen itseensä sulkee.

 

27. Ain' yhtä on hetkemme jokaiset siellä

missä aika ei hetkiä jakaa.

Kohtaamme kerran sen elämän tiellä

jok’ alkaa tä’än näkyvän takaa.

 

28. Eikä sun sielusi syntymämaata

vierahat vallat voi voittaa.

Siellä saa tuskat ja murehet laata

henkesi rauha jo koittaa.

 

29. Sielujen maassa on paikka niin hieno

mis’ kerran me  kulkea saamme.

Siellä soi sävel - käy tuuli niin vieno

ja onnemme kaikille jaamme.

 

30. Untako lienee tuonelan päivä

vai kirkkaampi maailman aikaa.

Siellä ei kosketa huolien häivä

kiitos vain puhtaana kaikaa.

 

31. Hengessä henkemme isä ain vuottaa

lastansa luoksensa johtaa.

Kaikessa Häneen aina voi luottaa

aika kun määränsä kohtaa.

 

32. Niin lyhyt on kulkumme maailman teillä

ja haihtuva päivämme juuri.

Mut mittana sielujen matkalla meillä

on ymmärrys syvä ja suuri.

 

 33. On kaiken sisällä arvoitus pyhä

ratkaista saamme sen kerran.

Se sielumme pohjalla vartovi yhä

kätköissä elämän Herran.

 

34. Taakse salatun sielun verhon

siirtyy sisältö elämän terhon.

Ken vois'  lausua runoa uutta

kun kaikki on yhtä ikuisuutta.

 

35. Yli tähtien tarhain ja enkelten maan

sielusi siivin liidät nyt vaan.

Maailman kautta sä kuljit vain hetken

alkua on se vain sielusi retken.

 

36. Jää hyvästi hetkeks' kun aistimme heikot

ei toiselle puolelle yllä.

Vaan paremmin lausuvat siskot ja veikot

kun sanovat - tapaamme kyllä.

 

37. Sielumme maistaa koetun virtaa

pian siltä jo silmänsä sulkee.

Sulamme suuren sisäisen pirtaan

miss’ henkemme askel ain kulkee.

 

38. Sydän lämmin jo sykkeensä sulki

käy katseensa sisäisiin oviin.

Askeleen pienen, viimeisen kulki

astui jo isänsä hoviin.

 

39. Vaikeni huulet vaikeni kieli

ne lohtua antoivat kerran.

Vakaasti uskon et’ ihmisen mieli

kädes on elämän herran.

 

40. Valo sammumaton on sielumme kohde

täältä kun lähdemme kerran.

Siellä on rakkauden ainainen hohde

lähtee mi'  kädestä Herran.

 

41. Kaik’ kaunis vain hetkisen loistaa

pian kiertää jo sielujen kerää.

Luonto viel’ mennehen uudeksi toistaa

kuin kevät,  mi’ talvesta herää.

 

 

B. Ystävälle:

 

42. On ystävä poissa ja kaipuumme syvä

hän taivaan on koissa, mis’ olla on hyvä.

 

43. Käy luoksemme unessa ystävä hyvä

on kaipuumme suuri, surumme syvä.

 

44. Rauhassa ikuisen Isämme hovin

lepää nyt ystävä siunatun tovin.

Vaalimme muistoas rakasta meille

siunaamme matkaasi taivasten teille.

 

45. Tulkaa ja tuokaa kukkanne tänne

myös kauniit ja kallihit muistot.

Siellä mis’ nyt jo on tää ystävänne

aukenee autuuden puistot.

 

46. Kiitos nousee nyt puhdas aivan

sinulle ystävä elämän laivan.

Siunaamme muistoas, antejas ajan

tapaamme luona taivaisen majan.

 

47. Ikuisiin käsihin laskemme armaan

päättynyt pitkä on työ.

Siellä on rauha ja ilokin varmaan

milloinkaan koita ei yö.

 

48. Kerran ol ’aikaa elämän verran

aikaa ja mahdollisuutta.

Nyt hän on kädessä ikuisen Herran

siellä mis’ kaikki on uutta.

 

49. Mene sielusi kotiin kulkija maan

se on henkesi syntymämailla.

Olit hetkisen meillä lainassa vaan

tääl’ oikeaa kotia vailla.

 

50. Sielumme kätkössä maja niin hieno

sinne kun siirtyä saamme.

Hengen kosketus siinä on vieno

se oikea on kotimaamme.

 

51. Käy sielujen kotihin silkkinen tie

niin hieno et’ nähdä en voi.

Sen kulkija onnensa lähellä lie

mis’ on ikuinen aamunsa koi.

 

52. Ystävä kaikessa elämän työssä

arjessa, juhlassa maailman yössä

Kaivaten jätämme kukkamme tähän

katsahda ylhäältä meitäkin vähän.

 

53. Ystävä, kumppani elämän ajan

niin hetken hän kanssamme kulki

Kohta jo siirtyvi ylitse rajan

mi’   yhteyden selkeän sulki.

Kuitenkin meillä on luonnostaan

oman sielumme pohjalla usko.

 Päivät kun loppuvat päällä maan

on vastassa aamun rusko.

 

54. Kirkkohon kannamme ystävän hyvän

siunaten hautaan - ihmisen luomaan.

Aika saa lievittää kaipuumme syvän

Ajaton nostaa Herramme huomaan.

 

55. Kerran me vielä kohdata voimme

siellä mis’ esteet on poissa.

Hiljaiset kiitokset tässä me toimme

vaik’ ootkin jo sielusi koissa.

 

56. Vie sielujen maahan tää viestimme yhä

sinne kun ääni ei yllä.

Hengestä henkeen käy kuiskaus pyhä

kerran me kohtaamme kyllä.

 

57. Rauha ja rakkaus, ehtoja vailla

on elämän sisäinen laki.

Ei päivää ei yötä, taivasten mailla

sinn’ rakkaus ystävän haki.

 

58.Tule rakkaus lähelle meitä

on ystävä poistunut juuri.

Ylhäällä kaitsee taivasten teitä

lohtumme ikuinen, suuri.

 

 

59. Käy lyhdettäs kantain sä ystävä hyvä

kun henkes taas uutena herää.

On sielulla paikka niin kaunis ja syvä

siel’ ikuisuus siemenet kerää.

 

 

C. Ikääntyneelle:

 

60. Turhaa, niin turhaa on tuskat ja surut

sielu jo rauhassaan lepää.

Käyty on elämän raskahat turut

nyt taivas ei armoaan epää.

 

61. Jo raukeni elämän juoksu

ja hiljaisuus haudalle laski.

On edessä hienompi tuoksu

on elämän henkinen kaski.

 

62. Maailman äänet ne kauaksi haihtuu

sielu kun vapaana kulkee.

Polkumme raskahat keveiksi vaihtuu

murheet pois mielestä sulkee.

 

 

63. Oli valmis ja vakaa sun sielusi syvä

kun lähtösi hetki tuli.

Niin eestä kuin takaa sen korsi ja jyvä

henkesi valoon suli.

 

64. Ken kulkea saa yli maailman siltain

ja saapua sielunsa tyveen.

Siellä saa ilon ja rauhansa iltain

kehdossa onnen ja hyveen.

 

65. Niin kevyt on liidellä enkelten lailla

ken täällä on nääntynyt vaivaan,

Riemuita jälleen henkien mailla

valossa ikuisen taivaan

 

 

66. Hyvä on jättää elämän näytös

kypsynyt mieli kun taipuu.

Kaunista katsella ystävän käytös

henkensä helmaan kun vaipuu.

 

67. Hän poissa on täältä, mut lähellä aivan

kodissaan,  jälkeen tuskan ja vaivan.

Kaipaus meillä niin suuri ja syvä

sinulla lepo ja rauha niin hyvä.

 

68. Päättyi työ ja viimeinkin

jo loppui raskas retki.

Sielun siivin kantavin

nyt alkoi lepohetki.

 

69. Aika on tulla ja lähteä pois

aika on luopua kerran.

Hengessä kaikki yhtä ain ois

keralla elämän Herran.

 

70. Elämän ilta vie lepoon niin lauhaan

takaisin suureen luojamme rauhaan.

 

71. Mennyttä aikaa kaipaisko kukaan

tuskatkin siitä jos lasketaan mukaan.

Seuraava hetki tuo armonkin uuden

suunnaks’ kun otamme vain ikuisuuden

 

72. Takaisin kääntyiskö yksikään meistä

kun päässyt on maailman pimeistä teistä.

 

73. Sielunsa valoon ihminen vaipuu

täältä kun aika on päästä.

Tuska ja synkeys ilohon haipuu

taivas ei siunaustaan säästä.

 

74. Ei kuolema tehnyt oo tähtien teitä

ei henkistä karttaa mi’ johtavi meitä.

Kaikki on kädestä elämän Herran

meidänkin perintöosamme kerran.

 

75. Katsomme taakse huomaten  juuri

muutosten jäljet julmat.

Mielemme valtaa pelko niin suuri

koemme pimeät kulmat.

Mut’ sielumme  kaiken kokoaa yhteen

muovaten valmiiksi elämän lyhteen.

 

76. Tule lähelle Herra ja nosta teiltä

ken tässä nyt lepää niin hiljaa.

On poissa niin paljon, salattu meiltä

kun sirppi on leikannut viljaa.

 

77. Aika on jättää maalliset aatteet

niin turhaa niihin on luottaa.

Aika on pukea henkiset vaatteet

sielu jo kulkijaa vuottaa.

 

78. Menneet on päivät ja menneet yöt

kaukana tuskat ja raskahat työt.

Sielusi liitää nyt henkesi teitä

ehkäpä siellä sä muistat myös meitä.

 

79. Aine on hauras vain henki on pyhä

niin turhaa on kaikki tää työ.

Parhain meistä on jäljellä yhä

kun viimeinen hetkemme lyö.

 

80. Kalliita hetket maallisen ajan

kalliita katseet niin syvät.

Niissä on tarpehet sielumme pajan

henkemme kypsyvät jyvät.

 

 81. Kuolon uni ei ikuinen lie

vaik’ siltä niin usein näyttää.

Jonnekin täältä käy salattu tie

se sielumme kaipauksen täyttää.

 

82. Elämän liekki on hiipunut hiljaa

enää ei naurusi helää.

Jossakin katselet henkesi viljaa

se ainiaan kanssamme elää.

 

 

D. Äidille:

 

83. Äitimme armas, niin korvaamaton

sun lähtösi aika jo koitti.

Kaipuumme määrä on mittaamaton

sen hengen kutsu vain voitti.

 

84. Äitini emoni armahin tässä

nyt jalkaini juuressa lepää.

Hyvyyden kehtona elämässä

ei siunaustaan milloinkaan epää.

 

E. Isälle:

 

85. Isämme, turvamme vankkumaton

jo rannalla uudella kulkee.

Sinne nyt sanamme lausumaton

hänet henkensä huomahan sulkee.

 

86. Isäni kallio elämän myrskyin

nyt lähtöäs kellot soittaa.

Minua autoit ylitse tyrskyin

yhdessä saatoimme voittaa.

 

F. Aviopuolisolle:

 

87. Puoliso kuin osa itseään

tyhjyyteen jättää niin suureen.

Paljon viedä voi mennessään

elämän yhteiseen juureen.

 

88. Sielusi kotiin mun mieleni halaa

paikkaan mis’ onni on aina.

Sinne mä unessain hiivin niin salaa

sieltä kun olit sä laina.

 

89. Vielä hetkinen oota, ja minäkin retken

luo sielusi portille lennän.

Käy vastaani armas ja kanna sen hetken

kun kerran taas luoksesi ennän.

 

90. Lennä mun lauluni sielujen pesään

sinne miss’ kultani elää.

Siellä on tarpehet ikuiseen kesään

siellä ain’ laulumme helää.

 

91. Jos suruni siivet mua kantaa nyt vois

niin kauaksi täältä jo lentäisin pois.

Sun luokses ma saapuisin salaa

siel' missä nyt liekkisi palaa.

Mutta  periks' en vielä voi antaa

vaan ristini perille kantaa.

 

92. On sammunut silmäsi loisto

enää lohtua niistä en saa.

Mut muistosi lämpimän toisto

luo uskoa rajojen taa.

 

93. Kerran löydämme salaisen lehdon

mis’ rakkaamme sielu jo lepää.

Silloin kun täytämme ikuisen ehdon

ei kuolema pääsyä epää.

 

94. Poissa on maailman himmeät valot

sieltä miss'  rakkaani elää.

Siintävi sielujen valkeat talot

henkiset soinnut ain helää.

 

95. Vain hiljainen kuiskaus sielussain soi

kun rakkaamme läksi jo meiltä.

Sen yksin ja yölläkin kuulla nyt voi

kaikuna taivasten teiltä.

 

 

G. Lapselle:

 

96. Pienoinen lapsi kuin lintunen vaan

hetken tääl’ kanssamme lensi.

Sitten jo takaisin ylitse maan

hän sielunsa kotihin ensi.

 

97. Enkelin siivin luoksemme tulit

hetkenä onnen niin suuren.

Enkelin siivin taas sieluusi sulit

sylihin elämän juuren.

 

98. Niin vaikea päästää on lastansa pois

sen uskoo kai jokainen varmaan.

Vain Jumala yksin nyt lohtua tois

ja valaisis hetkemme harmaan.

 

99. Lapseni lahjani parhain

kovin nuorena siirryit sä pois.

Hetkesi koitti niin varhain

kunpa uskomme lohtua tois.

 

100. Enkeli lapsosen siivillään kantoi

virran tuon salaisen yli

sinne mis’ Jumala elämän antoi

siellä on ikuinen syli.

 

101. Poikani, ainoa elämän lohtu

viipynyt kauan et täällä.

Raskas on rinnassain surujen kohtu

vain tyhjyyttä paikkasi päällä.

Vielä mä kerran sun äänesi kuulen

katseesi kohdata saan.

Jossain on paikka henkien tuulen

mis’ kestävää kaikki on vaan.

 

102. Enkeli aamulla elämään kantoi

jo illalla takaisin nousi.

Sielu vain lyhyen näytöksen antoi

hetkisen ajassa sousi.

 

103. Niin raskast' on laskea lastansa pois

viipyi kun vain hetken verran.

Kuitenkin hälle ain'  parasta ois

kädessä elämän Herran.

 

104. Kun pieni ja viaton vaipua saa

taas huomahan henkensä kohdun.

Vain sielunsa ohuen verhon taa

se antaa meille myös lohdun.

 

105. Mene lapsonen sinne mist’ elämä nousi

henki kun hengestä suli.

Siel’ oikea isäsi purttansa sousi

kun kaikkehen kaikeksi tuli.

 

106. Lapsonen pieni ja koskematon

hän synnin ja maailman vihan.

Suuntana jälleen on tuntematon

luo taivasten kaunihin pihan.

 

107. Niin kaunis on liukua henkensä kohtuun

äsken kun sieltä hän tuli.

Niin raskas on tyytyä ihmisten lohtuun

kun toivomme tuhkaksi suli.

Mut’ jossakin lähellä kuitenkin on

se paikka mis kohtaamme kerran.

Tie sinne vie salattu, tuntematon

siellä koti on elämän Herran.

 

108. Enkelit toivat ja enkelit veivät

valmiiksi kypsyivät elämän leivät.

 

 

H. Isoäidille:

 

109. Mummi niin hyvä ja hellä

rauhaan jo saapunut on

Taivaassa on ihmisellä

turva niin vankkumaton

 

I. Isoisälle:

 

110. Nyt jo päättyvi vaarin päivä

katkesi askel niin vakaa.

Sieluhun sarasti uusi häivä

aikamme rajojen takaa.

 

 

J. Tädille:

 

111. Tätimme lämmin ja ystävä hyvä

me sinua kaipaamme aina.

Tekosi kauniit ja katseesi syvä

ne ylhäältä olivat laina.

 

112. Tätimme tuskat on pyyhitty pois

on takana antaumus syvä.

Kiitosta suurta nyt sydänkin sois

olkoon sun rauhasi hyvä.

 

K. Sedälle:

 

113. Setämme, ystävä kaikissa töissä

polkusi muistamme hyvät.

Rauhasi saat nyt tähtien vöissä

siel’ arjetkin aina on pyhät.

 

L. Enolle:

 

114. Enomme, ystävä turvallinen

et jättänyt lohtua vaille.

Kukkamme, mielemme kiitollinen

sinut saattavat henkesi maille.

 

M. Itsetuhoon ajautuneelle:

 

 115. Raskas on päivä viel' raskaampi yö

edessä tuskaa ol' vain.

Pimeät hetket ja toivoton työ

ei valoa löytynyt lain.

Väsymys viedä voi jokaisen kerran

luovutusaatosten mukaan.

Kädessä kaikki on elämän Herran

tuomita voisko nyt kukaan.

 

116. Hälvene pilvi tuskan niin suuren

aukene iloinen päivä.

Poistu jo vaikutus kipujen juuren

lähene onnesi häivä.

 

117. Huomaako kukaan kun laulu ei helää

missä on lohtujen tuoja.

Nostaako mikään kun jaksa ei elää

kaikessa henkii ain luoja.

 

118. Elämän ahdistus viedä voi nuoren

uusien tilojen hakuun.

Piilottaa koettaa tuskien vuoren

suurien tunteiden makuun.

Rinnassa suuren elämän Herran

oikean levon saamme.

Siinä on onnemme, ilomme kerran

siinä me autuuden jaamme.

 

119. Tää maailman polku niin kivinen lie

ja katkerat lastensa mielet.

Joskus se väsyneen tilahan vie

jot’ kuvata ei voi kielet.

Ymmärrys suurin siellä on varmaan

mis’ sisäinen matkamme kulkee.

Siellä on valoa tilalla harmaan

siell’ henki pois tuskamme sulkee.

 

120. Ken tuomita vois jos raskaus maan

vei rakkaamme täältä nyt pois.

Se puntari yksin on Jumalan vaan

mi' tekomme arvella vois.

Meidän turvamme vankkumaton

on uskossa armon tähteen.

Sen suojassa jokainen ihminen on

kätköissä taivaisen lähteen.

 

121. Emme ymmärrä vielä

sä miksi oot poissa

et jaksanut kanssamme elää.

Sen tiedämme kerran

siel’ toisessa koissa

mis’ laulumme uutena helää.

 

122. Rakkauden liekki mi lämpöä vaan

toi tunteiden suureen paloon

kohtasi tuskan ja kylmyyden maan

ja hiekkaa sai hehkuunsa jaloon.

Liekki niin puhdas ja tahraamaton

jo tuhon suuntahan taipui.

Elämän usko vankkumaton

se öiseen pimeyteen vaipui.

Mut käsissä henkemme ikuisen isän

on ymmärrys suurempi meitä.

Se kaiken kantaa - se lohdun antaa

ei yhtäkään luotansa heitä.

 

Lisää kirjoituksia erilaisista teemoista ks.


https://www.netikka.net/studiomielty/kotis8.html