Pietarin evankeliumi on varhaiskristillinen kirjoitus, jonka sisällöstä on säilynyt ainoastaan katkelmia Jeesuksen kärsimyshistoriasta. Ennen löydöstä siitä tunnettiin vain kirkkoisien mainintoja, joissa teosta pidettiin harhaoppisena.

Talvella 1886 ja seuraavana vuonna muuan ranskalainen arkeologiryhmä löysi Egyptin Akhmimista kirjan, joka sisälsi katkelmia Pietarin evankeliumista ja ilmestyksestä, Heenokin kirjasta sekä joitakin muita tekstejä.

Löydetty kirja on ajoitettu 700-luvulle. Myöhemmin löydettiin Oksyrhykhoksesta pari lyhyttä, parisataa vuotta vanhempaa papyruskirjoitusta, joissa oli katkelmia Pietarin evankeliumista. Teoksen varhaisin alkuperä voitaneen palauttaa 100-luvulle saakka.

 

Pietarin evankeliumi suomeksi

(1) Mutta kukaan juutalaisista ei pessyt käsiään, eikä Herodes tai yksikään hänen tuomareistaan. Koska he eivät pesseet käsiään, nousi Pilatus ylös. (2) Sanottuaan: ”Tehkää se, mitä määräsin teidät tekemään,” kuningas Herodes määrää Herran vietäväksi pois.

(3) Pilatuksen ja Herran ystävä Joosef oli ollut paikalla ja tiesi heidän aikovan ristiinnaulita hänet. Joosef astui Pilatuksen eteen ja pyysi saada haudata Jeesuksen. (4) Pilatus oli luovuttanut Jeesuksen Herodekselle ja pyysi nyt tämän ruumista. (5) Herodes sanoi: ”Veli Pilatus, vaikka kukaan ei olisi pyytänytkään, olisimme me haudanneet hänet, koska sapatti on tulossa, ja lakiin on kirjattu: ”Auringon ei tule laskeutua kuolleen ylle.”

Niin hän luovutti hänet ihmisille ennen heidän happamattoman leivän paastonajan ensimmäistä päivää. (6) Nämä tarttuivat häneen juosten ja tyrkkivät häntä sanoen: ”Puetaan nyt Jumalan Poika kun meillä on siihen valta. (7) Sitten he pukivat hänen purppuraan vaatteeseen ja asettivat hänet tuomarin istuimelle sanoen: ”Tuomitse oikein, Israelin kuningas.” (8) Eräs henkilö heidän joukostaan oli tuonut mukanaan piikkisen kruunun ja asetti sen Herran päähän. (9) Muut siellä seisovat sylkivät häntä kasvoihin, toisten läimäytellessä häntä poskille. Jotkut piiskasivat häntä ruo’olla, jotkut pilkkasivat sanoen: ”Kunnioittakaamme näin Jumalan Poikaa.”

(10) He toivat kaksi pahantekijää ja ristiinnaulitsivat Herran heidän keskelleen. Mutta hän oli vaiti eikä tuntenut mitään kipua. (11) Kun he olivat pystyttäneet ristin, he kirjoittivat siihen, tämä on Israelin kuningas. (12) Asetettuaan hänen vaatteensa eteensä, he jakoivat ne ja heittivät niistä arpaa. (13) Mutta toinen pahantekijöistä herjasi heitä sanoen: ”Me olemme joutuneet kärsimään tämän tekemämme vääryyden takia, mutta mitä väärää tämä ihmisten vapahtajaksi tullut on teille tehnyt? (14) He ärsyyntyivät häneen ja määräsivät, ettei sääriä murskattaisi, jotta hän kuolisi kitumalla.

(15) Oli keskipäivä, ja pimeys valtasi Juudean. He olivat masentuneita ja harmissaan siitä, että aurinko oli jo laskenut, kun hän oli yhä elossa. [Koska] heidän kirjoituksiin oli: ”Älkää salliko auringon laskeutua kuolleen ylle. (16) Joku heistä sanoi: ”Antakaa hänen juoda sappea happaman viinin kera.” Kun he olivat tehneet sekoituksen, he tarjosivat juomaa hänelle. (17) Näin he suorittivat loppuun saakka kaikki synnit oman päänsä menoksi. (18) Mutta monet liikkuivat lamppujen kanssa ajatellen, että oli ilta, ja he kaatuilivat. (19) Herra huusi sanoen: ”Voimani, oi voimani, sinä olet hylännyt minut.” Kun hän oli sanonut tämän, hänet otettiin ylös.

(20) Saman tunnin aikaan Jerusalemin temppelin verho repesi kahtia. (21) He vetivät naulat irti Herran käsistä ja asettivat hänen maahan, jolloin koko maa vavahteli, ja syntyi suurta pelkoa. (22) Sitten aurinko tuli esiin ja todettiin olevan yhdeksäs tunti. (23) Juutalaiset iloitsivat ja luovuttivat ruumiin Joosefille hautaamista varten, koska hän oli yksi niistä, jotka olivat nähneet hänen monet hyvät tekonsa. (24) Otettuaan Herran, hän pesi tämän, kietoi pellavaliinaan ja vei hänet omaan hautakammioonsa, jota kutsuttiin Joosefin Puutarhaksi.

(25) Havaitessaan kuinka paljon pahaa he olivat tehneet itselleen, juutalaiset, vanhimmat ja papit alkoivat hakata itseään sanoen: ”Voi meitä syntisiä. Tuomio ja Jerusalemin loppu ovat käsillä. (26) Mutta minä ja toverimme olimme surullisia ja haavoitettuja hengessä. Me piileksimme, koska he etsivät meitä pahantekijöinä, jotka olivat halunneet sytyttää pyhäkön tuleen. (27) Kaiken tämän lisäksi me paastosimme, istuimme ja surimme itkien yötä päivää aina sapattiin saakka.

(28) Kirjanoppineet, fariseukset ja vanhimmat olivat kokoontuneet yhteen ja kuulleet, että kaikki ihmiset olivat mumisseet ja hakanneet rintojaan sanoen, että jos näin suuria merkkejä ilmenee hänen kuolemansa yhteydessä, niin kuinka oikeassa hän olikaan. (29) Silloin he (etenkin vanhimmat) alkoivat pelätä ja tulivat Pilatuksen luo pyytäen häntä sanoen: (30) ”Anna meille sotilaita, että voimme varmistaa hänen hautapaikkansa kolmeksi päiväksi, etteivät hänen opetuslapsensa varasta häntä, eivätkä ihmiset uskoisi hänen nousseen ylös kuolleista ja tekevän sitten meille pahaa.” (31) Pilatus luovutti heille sadanpäämies Petroniuksen ja sotilaita hautaa vartioimaan. Vanhimmat ja kirjanoppineet tulivat näiden kanssa hautapaikalle. (32) Sadanpäämiehen ja sotilaiden kanssa he yhdessä siirsivät suuren kiven ja asettivat sen haudan ovea vasten. (33) Sitten he merkitsivät sen seitsemällä vahasinetillä, jonka jälkeen he pystyttivät teltan vartiointia varten. (34) Mutta varhain sapatti aamulla väkijoukko tuli Jerusalemista ja ympäristöstä tarkoituksenaan nähdä sinetöity hauta.

(35) Mutta Herran päivän illan hämärtyessä sotilaiden vartioidessa hautaa vuoropareittain, kuultiin ääni taivaasta, (36) ja he näkivät, että taivaat aukenivat ja kaksi hyvin säteilevää miestä oli tullut sieltä alas haudan lähelle. (37) Silloin haudan ovea vasten ollut kivi oli itsestään siirtynyt sivuun paikaltaan, ja hautakammio oli avautunut, jolloin molemmat nuoret miehet menivät sisään. (38) Kun sotilaat olivat nähneet tämän, he herättivät sadanpäämiehen ja vanhimmat (sillä nämäkin olivat läsnä ja vartioivat). (39) Kun he keskustelivat näkemästään, niin he havaitsivat taas kolmen miehen tulevan ulos hautakammiosta. Näistä kaksi tuki yhtä. Lisäksi risti seurasi heitä, (40) ja noiden kahden pää ylsi taivaaseen saakka, mutta heidän pois johtamansa meni taivasten yläpuolelle. (41) He kuulivat äänen taivaasta sanovan: ”Oletko julistanut nukkuville? (42) Ja ristiltä kuului nöyrä vastaus, ”kyllä”. (43) Sitten nämä ihmiset hakivat tavanomaisia näkemyksiä asioihin mennäkseen selittämään niitä Pilatukselle. (44) Kun he vielä harkitsivat, niin avoimet taivaat ilmestyivät jälleen, ja eräs mies tuli alas ja saapui hautapaikalle. (45) Tämän nähtyään sadanpäämiehen ympärillä olevat kiiruhtivat yöllä Pilatuksen eteen (jätettyään vartioimansa haudan) ja kuvailivat kaikkea näkemäänsä pahoin tuskissaan sanoen: ”Hän oli todella Jumalan Poika.”

(46) Pilatus vastasi: ”Minä olen puhdas Jumalan Pojan veren suhteen, mutta tämä näytti teidän asialtanne.

(47) Silloin kaikki astuivat eteenpäin ja pyysivät ja kehottivat häntä käskemään sadanpäämiestä ja sotilaita olemaan kertomatta kenellekään, mitä he olivat nähneet.

(48) He sanoivat, että meidän on parempi olla Jumalan silmissä velkaa suurimmasta synnistä kuin joutua juutalaisten käsiin kivitettäviksi. (49) Niin Pilatus määräsi sadanpäämiehen ja sotilaat vaikenemaan.

(50) Herran päivän aamun koitteessa Maria Magdalena, Herran naispuolinen opetuslapsi (joka oli pelännyt, etteivät juutalaiset, koska he olivat täynnä vihaa, olisi suorittaneet Herran haudalla sellaista, jonka kuollutta rakastavien naisten oli tapana tehdä), saapui naisystäviensä kera haudalle, johon hänet oli asetettu. (52) He pelkäsivät, että juutalaiset näkisivät heidät ja sanoivat: ”Vaikka me emme voineet itkeä ja hakata itseämme sinä päivänä, kun hänet ristiinnaulittiin, niin nyt me hänen haudallaan teemme kaikkea tätä. (53) Mutta kuka vierittää pois kiven meidän puolestamme haudan oven edestä, että me sisään astuttuamme voisimme istua hänen viereensä ja suorittaa kaikki nämä toimet? (54) Sillä kivi oli suuri, ja me pelkäsimme jonkun näkevän meidät. Mikäli emme kykene, niin heittäkäämme mukanamme tuomamme asiat ovea vasten hänen muistokseen. Itkekäämme ja iskekäämme itseämme kunnes saavumme koteihimme.

(55) Poistuessa he huomasivat haudan avatuksi. Kun he jatkoivat, niin he kumartuivat sinne ja huomasivat sisällä haudan keskellä erään nuoren miehen. Hän oli pukeutunut loistavaan asuun ja sanoi heille: (56) ”Miksi te olette tulleet? Ketä te etsitte? Ette kai häntä, joka oli ristiinnaulittu? Hän on noussut ylös ja mennyt pois. Mutta jos ette usko, niin kumartukaa ja katsokaa paikkaan, jossa hän makasi, sillä hän ei ole täällä. Hän on noussut ylös ja poistunut sinne, mistä hänet oli lähetetty.” (57) Silloin naiset pakenivat peloissaan.

(58) Silloin oli happamattoman leivän päivän loppu, ja monet alkoivat palata koteihinsa, koska paasto oli lopuillaan. (59) Mutta me kaksitoista Herran opetuslasta itkimme ja surimme, jokainen surullisena siitä, mitä oli tapahtunut. Sen jälkeen kukin palasi kotiinsa. (60) Mutta minä, Simon Pietari veljeni Andreaksen kanssa menimme järvelle verkot mukanamme. Mukanamme oli Alfeuksen poika Leevi, jonka Herra …

 

Suomennos New Yorkin teologisen seminaarin emeritus professori, tutkija Raymond Brownin (1928 - 1998) englantilaisesta käännöksestä.

Kalervo Mielty joulukuussa 2015.

 

Suomentajan näkemyksiä:

Yllä käännetty Pietarin evankeliumi näyttäisi olevan varsin myöhäinen muunnos varhaisemmista edeltäjistään Uudessa Testamentissa, joista se kuitenkin ammentaa suuren osan sisältöään. Sisällöstä on vaikeata löytää mitään todellista uutta ”hengellistä lisäarvoa”.

Evankeliumi tosin korostaa ja antaa lisäväritystä Jeesuksen kuoleman, hautaamisen ja erityisesti ylösnousemustapahtuman kristillisiin tulkintoihin.

Evankeliumi tulkintatapa on lähinnä kristillistä. Ainoa kohta, josta löytyy hieman samankaltaisuutta esim. Nag Hammadin teksteihin, on kohdassa numero kymmenen. Siinä väitetään ohimennen, ettei Jeesus ristiinnaulittaessakaan tuntenut kipua.

Tämä ei kuitenkaan välttämättä todista mistään dokeettisia ajatuksesta (joissa Jeesuksen ihmisyys ja hänen kärsimyksensä vaikuttavat näennäisiltä), vaan mahdollisesti siitä, että Jeesuksen kaltainen ”hengen jättiläinen” kykeni ohittamaan tietoisuudestaan kaikki fyysisen kehonsa tuntemukset.

On valitettavaa, että tämäkin evankeliumi sälyttää syyllisyyden Jeesuksen tuomitsemisesta myös tavallisen juutalaisen kansan ylle - ei vain heidän johtajilleen (Suurelle neuvostolle, Sanhedrinille).

Nykytutkimuksen valtavirran näkemysten mukaan juutalainen kansa hyvin todennäköisesti pidettiin täysin tietämättömänä oikeudenkäynnistä. Tuomion tarkoituksena saattoi olla nimenomaan se, ettei juhla-aikaan pääsisi syntymään mitään hankausta juutalaisten ja roomalaisten kesken Jeesuksen huomiota saavuttaneen toiminnan johdosta.

Roomalainen Pilatus tuodaan esiin varsin myönteisessä sävyssä, jollaiseen ei hänen todellisen luonteensa ja toimintansa nojalla löydy vähäisiäkään historiallisia perusteita (erotettiin myöhemmin liiallisen brutaaliuden johdosta). On ilmeistä, että evankelistat ”pesivät Pilatuksen kädet” parantaakseen alkaneen kristillisen liikkeen kannattajien asemaa roomalaisten miehittäjien silmissä. Kristittyjen kannalta oli tietenkin turvallisempaa syyttää kuninkuuden  tavoittelusta tuomitun johtajansa kuolemasta juutalaisia kuin vallassa olijoita.

***

On jokseenkin mahdotonta tietää, mitä Jeesuksen viimeisinä päivinä ja välittömästi niiden jälkeen todella tapahtui. Tapahtumista ei ole jäänyt ainoatakaan silminnäkijöiden alkuperäistä kertomusta, sillä apostolien nimissä vuosikymmeniä myöhemmin kirjoittaneet evankelistat laativat tekstinsä vasta 70-luvulla ja sen jälkeen.

Nykyinen raamatuntutkimus näyttäisi kyseenalaistavan hyvin monet kuvauksien teemoista. Tuomitsemista teloitustapoineen pidetään yleisesti historiallisena tapahtumana, mutta tapahtumien yksityiskohdat eivät enää vakuuta moniakaan tutkijoita, koska ne lienevät suurelta osin myöhemmän omaleimaisen profiilin rakentelun tuloksia.

Omaleimaisuudeksi otettiin käsitys fyysisenkin ruumiin ylösnousemisesta, mikä poikkesi aikaisemmista näkemyksistä pelkästä tietoisuuden (sisäisen olemuksen) jatkumisesta tuonelassa. Evankeliumien kuvaukset Jeesuksen kuolemanjälkeisestä ilmestymisestä antavat hänen muodostaan kuitenkin hyvin paljon fyysisestä poikkeavan vaikutelman. Hänen kerrotaan kulkeneen seinien lävitse eikä hänen hahmonsakaan aluksi ollut selvästi tunnistettavissa.

Fyysisen kehon ”ikuiseksi saattamisen tärkeys” ilmenee kuitenkin yhä vielä uskontunnustuksessa, jossa vakuutetaan uskoa ”ruumiin ylösnousemukseen”.

***

Kristillisyyden ensimmäisinä vuosisatoina käytössä oli useita erilaisia kirjallisia tulkintoja Jeesuksesta ja hänen näkemyksistään. Vasta 300-luvun Nikean kirkolliskokouksessa Uuteen Testamenttiin tulevien tekstien valikoima supistettiin neljään nykyiseen. Käytettävissä olisi ollut useita kymmeniä versioita, mutta keisari Konstantinus neuvonantajineen katsoi, että mukaan otettavan valikoiman tuli olla sisällöltään riittävän yhtäläinen: sen tulisi palvella ennen muuta maallisen vallan vahvistamista. Kertomukset tekstien ”jumalallisesta valintatavasta” lienee korkein aika jättää omaan arvoonsa.

Konstantinuksen ja Theodosiuksen jälkeen kaikkien poikkeavien tekstien kohtalo oli sinetöity, samoin kuin niiden, jotka julkisesti pitäytyivät näkemyksissään. Kirkkohistoria on sittemmin kirjannut oman kehityksensä voittajien näkökulmasta, josta katsoen muut tulkinnat ovat häviönsä ansainneet.

***

Pietarin evankeliumi ja myöhemmät Nag Hammadin löydökset ovat kuitenkin tuoneet tarkasteltaviksi myös hävinneen puolen näkemykset ja uskonnolliset asenteet yli 50 tekstin valossa.

Kirkoksi kiinteytyvä tulkintasuuntaus organisoitui, yhtäläisti oppinsa ja alkoi harjoittaa käännyttämistä. Siitä poikkeavat suuntaukset, joita erilaatuisuudestaan huolimatta kutsutaan yhteisesti gnostilaisiksi, eivät yhtäläistäneet oppejaan eivätkä luoneet kiinteitä organisaatioita. Nämä eivät liioin harjoittaneet käännyttämistä, koska heille uskonnollisuus nojasi sisäiseen tarpeeseen edetä niin syvälle olemisen ytimeen (välittömään totuuden tietoon tai tietoisuuteen) kuin se kullekin yksilölle oli mahdollista.

***

Kristillisyyden alkuaikoina ainakin joidenkin ryhmien ja yksilöiden keskuudessa on ollut näkemyksiä siitä, mitä eroa on ”tavallisella kuolemalla” ja todellisella ”ylösnousemuksella”.

Apostoli Paavalikin todistaa lihallisuuden merkitystä vastaan esittäen, ettei ”liha voi periä taivasten valtakuntaa eikä katoavainen peri katoamattomuutta.”

Fyysinen keho on tietenkin ihmisille kaikkein tutuin olemus ja minuuden kiinnekohta, jonka pysyvyyteen ainakin halutaan uskoa, kun muunlaisesta olemisen muodosta ei yleensä ole unia selkeämpiä kokemuksia.

Raamattu puhuu usein monikossa taivasten valtakunnasta. Lisäksi löytyy maininta, että siellä on monia asuinsijoja. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että ihmisen tietoisuus siirtyy (mahdollisten välivaiheiden kautta) ruumiin kuoleman jälkeen sellaiseen olotilaan, johon se ominaisuuksiensa mukaan luonnostaan parhaiten soveltuu.

Tällaiset tilat eivät välttämättä ole koko ihmisyyden toteutumisen suhteen lopullisia, jollaisena voitaisiin vasta pitää elinaikana tapahtuvaa tietoisuuden pysyvää muuntumista ”aikasidonnaisesta ajattomaksi”, jota evankeliumien ”yhtä oleminen” ja ”ylhäältä syntyminen” tarkoittanevat.

***

Nykyinen tutkimus tarkastelee esiin nousseita tekstejä, Pietarin evankeliumi mukaan lukien, varteenotettavina tulkintoina, jotka olisivat voineet toisenlaisissa poliittisissa olosuhteissa muodostua jopa kristinuskon perustoiksi. Niiden pohjalle muodostuva uskonto olisi todennäköisesti nojannut enemmän sisäisiin näkemyksiin ja tavoitteisiin.