ik4.jpg

Luukkaan evankeliumin 14. luvussa väitetään:

"Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.”

Vaatimus vaikuttaa hyvin erikoiselta jos sitä verrataan esim. Matteuksen, Markuksen, Paavalin ja myös Luukkaan kirjaamaan ”kuninkaalliseen lakiin – rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Kaikki evankelistat kirjoittavat yksituumaisesti tavanomaisen elämännäkemyksensä kadottamisesta ehtona todellisemman ja ikuisen elämän löytämiseen, mutta ainoastaan Luukas suosittelee myös läheistensä vihaamista – Matteus edellyttää ainoastaan sitä, että opetuslapset rakastaisivat opettajaansa (tai pikemminkin sitä, jota hän edustaa) enemmän kuin lihallisia verisukulaisiaan.

***

Joissakin kristillisissä yhteisöissä tämä lähipiiristä erottamisen ajatus on tulkittu aivan liian suoraviivaisesti ja aiheutettu usein tarpeetonta kärsimystä.

***

Matteus ja Markus ilmentävät hekin jyrkkää ”poissulkevuutta” tilanteessa, jossa Jeesus kutsui veljikseen, sisarikseen ja äidikseen vain niitä, jotka tekivät hänen taivaallisen Isänsä tahdon.

Tämä antanee jonkinlaisen viitteen siitä, mitä Luukkaan karkealta ja ankaralta vaikuttava vaatimus voisi tarkoittaa. On hyvin ymmärrettävää, että Isän tahdon täyttäminen edellyttää sitä, että toteuttajalla on välitön tietoisuus siitä, mikä tuo Isän tahto kullakin hetkellä on.

Se ei tarkoita mitään epämääräistä ja tulkinnallista sisäistä kuiskausta, vaan selkeää, välitöntä ja välityksetöntä tietoisuutta esillä olevan asian todellisesta luonteesta.

Kyse ei silloin ole tavanomaisen ajatusprosessin tuloksista, saati tunnereaktiosta, vaan jostakin aivan toisen laatuisesta kyvystä hahmottaa asioita niiden todellisen ja syvimmän (ydin)olemuksen pohjalta ja pohjalla.

***

Matteus, Markus ja Luukas esittävät oman ristinsä kantamista jokaisen seuraajan yleisvaatimukseksi. Tämä tulkittiin alkuvuosisatoina jopa niin suoraviivaisesti, että pelastuakseen ihmisen tuli konkreettisesti hankkiutua marttyyrikuolemaan, koska vain ”oman ruumiin veri” takasi lunastuksen.

***

Jeesuksen seuraamista voidaan suorittaa esim. pyrkimällä omalla kohdallaan ymmärtämään ja sisäistämään hänen antamiaan viitteitä oikeasta elämäntavasta, asennoitumisesta ja äärimmäisistä hengellisistä tavoitteista.

Ristin kantaminen on kuitenkin tulkittava symbolisesti niin, että jokaisen tulisi kantaa kaikki omalle kohdalleen tulevat elämänkokemukset elämän sisäisen viisauden tuottamina oppitunteina. Niistä selviytyminen voi Jumalan armosta kohottaa yksilön sisäisen sietokyvyn ja koko tiedostamistavan ulkonaisista ilmiöistä riippumattomaan tilaan.

Jaakob (vanhurskas) kehotti jopa iloitsemaan kärsimyksistä, koska ne saattoivat puhdistaa sisäistä olemusta tuottamaan täydellistä hedelmää.

Lienee selvää, etteivät kärsimykset sinänsä voi toimia bonuspisteinä taivaaseen – parhaimmillaan ne auttavat irrottautumaan sisäisesti ulkoisen elämän luomista ehdollistumista. Tällainen toimii esiasteena ja ehtona kristityn sisäiselle vapautumiselle kaikesta kestämättömästä.

***

Luukas käyttää hyvin voimakasta kieltä puhuessaan vihaamisesta. Hän ei varmaan tarkoita mitään tunneperäistä vihaa, koska sellainen ei mitenkään sovellu henkisen opetuslapseuden kuvaan.

Opetuslapseuden kriteerit nostetaan tässä esityksessä tavattoman korkealle. Periaatteessa niissä vaaditaan kaikkein luonnollisimmistakin maallisista ehdollistumista vapaata mieltä. Samalla nousevat myös rakkaudelle asetettavat vaatimukset niin korkealle, että lähimmäisen rakkauden pitää muuttua ”Kaikkein kauimmaisen rakkaudeksi”, joka ei enää tee eroa sukulaisten ja vieraiden kesken, vaan tarkastelee kaikkea elämää yhtäläisesti.

Apostoli Paavali kuvaa tällaista ”kaikkea syleilevää rakkautta” paljon siteeratussa Korinttolaiskirjeessään.

***

Matteuksen evankeliumin 5. luvussa annetaan ymmärtää, että luonnollinen lähimmäisenrakkaus ei vielä ole henkistä, vaan se kuuluu – uskonnosta riippumatta – vielä puhtaasti yleisinhimillisyyden piiriin (pakanoillekin).

”Kauimmaisen rakkauden” tavoittaminen tarkoittaa sitä, että ihminen kykenee aidosti toteuttamaan ensimmäistä kaikista käskyistä: Jumalan rakastamista yli kaiken ilmenneen (itsensä mukaan lukien).

Mestari Eckhart totesi, että tavallisimmin ihmiset rakastavat Jumalaansa kuin lehmää – siltä odottamansa maidon vuoksi: koska inhimillinen tahto sisältää lähes aina vastavuoroisuuden vaateita (kauppiaan kaltaisuutta) eli pyyteitä.

***

Jeesuksen kaltainen henkilö tiedostaa itsessään kirkkaasti kaiken elämän yhteisen sisäisen perustan, joten hän voi kutsua todella kaltaisikseen ainoastaan sellaisia, joiden toiminta kumpuaa heille yhteisestä, erehtymättömästä ja muuttumattomasta tietoisuudesta.