immanuel-kant.jpg

Kuvassa: Immanuel Kant

Nykyinen länsimaisen yleisuskonto, tieteellinen materialismi, ei salli aineettoman olemassaolon mahdollisuuksia laskettaviksi edes hypoteesiensa joukkoon. Se katselee niitä menneiden aikojen tietämättömyyden synnyttäminä taruina, joita voidaan tosin esittää eräänlaisina ”pakollisina kuvioina” kaste-, rippi-, hää- ja hautajaistilaisuuksissa.

Jos kysyttäisiin nimettömästi, niin todennäköisesti vain harvat myöntäisivät vakavissaan uskovansa esim. neitseestä syntymiseen, täydellisen sijaissovituksen mahdollisuuteen (niin mukavaa kuin se olisikin) tai lihallisen ruumiin ylösnousemukseen (vain harvat aikuiset ovat lihalliseen puoleensa edes tyytyväisiä).

Monet saattavat tosin toivoa minuutensa jatkumista muodossa tai toisessa, joskin epäilevät hiljaa itsekseen myös sen katoavan ruumiin toimintojen loppumiseen.

On varsin erikoista, että jopa edesmennyt Uuden testamentin eksegetiikan professori Heikki Räisänen totesi eräässä haastattelussa kuoleman kysymyksen yhteydessä: ”Eiköhän se ole siinä. Elämä ja tietoisuus päättyvät, näin arvelen, en siis opeta.” Monien muiden tapaan Räisänen ajatteli jatkumisen tapahtuvan vain jälkeläisissä ja jälkeenjääneiden muistoissa. Yksittäinen ihminen on siten vain ”rikka rokassa”, eikä hänen elämällään ole paljon muuta funktiota kuin toimia pienen ajan osana suurta ilmennystä ja evoluutioketjua.

***

Kristillisen ajattelun materiaalistuminen lienee suurimmaksi osaksi Valistuksen, Ranskan vallankumouksen ja mm. (yllä kuvatun) Immanuel Kantin tapaisten ajattelijoiden omaksuman ihmiskuvan seurausta. Sen taustalta saattaa löytyä innostumista Aristoteleen puolimaterialistiseen ajatteluun, sekä kyllästymistä keskiajan jäykkiin uskonnollisiin näkemyksiin, joihin verrattuna orastava tieteellinen ja järkiperäinen maailmankuva löysi helposti paikkansa.

***

Mikä on sitten uskontojen, etiikan, moraalin ja tietoisuuden kehityksen merkitys elämän kokonaisuudessa? Ovatko ihmiset kehitelleet ne vain harmonisoimaan yhteisöelämää laatimalla sille kuvitteellisia ihanteita ja tavoitteita?

Kant näki hyvät moraaliset lait ”istutettuina ihmisolemukseen”, joten jokainen järkevä ihminen pyrkii niitä ”kategorisen imperatiivin” nojalla toteuttamaan. Lisäksi Kant ajatteli, että ihminen on jo syntyessään valmiiksi ehdollistunut aikaan ja tilaan. Hänen näkemyksensä poikkeaa varsin paljon esim. Jaakobista, joka väittää kaiken todella hyvän tulevan ehdollistumattomana ja muuttumattomana suoraan ylhäältä (Valkeuksien Isältä) Kantin kuvaaman inhimillisen viisauden edustaessa lähinnä ”riivaajien viisautta” (ihmisen mielen ehdollistumia).

***

Uskontojen yhteydessä väitetään usein, että kaikki käytettävät sanallisesti ilmaistut perusnäkemykset on saatu ihmistä korkeammilta tasoilta joko suoraan tai henkisen inspiraation kautta. Nykyinen kriittinen tutkimus näkee kuitenkin ”pyhissä kirjoituksissa” yhä enemmän puutteellisen inhimillisen ajattelun, tulkintojen ja valtapolitiikan aiheuttamia vääristymiä.

Erityisesti eksegetiikka näyttäisi kaivavan maata tai jopa taivasta dogmatiikan alta, vaikka jälkimmäinen väittäisi oppinsa perustetun ensimmäisen Rooman paavin, apostoli Pietarin muodostamalle ”lujalle kalliolle.”

Nykytutkijat epäilevät, ettei Pietari koskaan käynyt Roomassa. Tätä mieltä oli myös Martti Luther. Moni saattaisi epäillä sitäkin, olisiko Nasaretin Jeesus todellisuudessa luovuttanut taivaan valtakunnan avaimet ikuisesti tälle ”kolmasti kieltävälle”, joka myöhemmin pyrki juutalaistamaan Paavalin perustamia seurakuntia (Gal. 2:11).

Periaatteessa voidaan tietenkin epäillä sitä, olisiko Jeesus itse asettanut inhimillisen ja jumalallisen rajapintaan edes kuvaannollisesti Pietaria tai ketään muutakaan vielä inhimillistä portinvartijaa.

Voisi olettaa, että inhimillisen ja jumalallisen (ajallisen ja ajattoman) olemuksen ja olemisen erilaisuus jo itsessään toimii täysin luonnollisena ja muuttumattomana erottavana tekijänä (neulansilmän kaltaisena) – kunnes inhimillinen on läpimenoa varten ”riittävästi laihtunut” kadottamalla maallisesta elämästä syntyneet painolastinsa (eli syntisyytensä).

***

Jeesus itse edellytti ihmisiltä ”katoavaisen elämänsä kadottamista”, että jonkin pysyvän oli mahdollista asettua ihmisyyden yhteyteen.

Hän myös kuvasi monin erilaisin vertauksin sitä, miten ihminen voisi päätyä tilaan, josta ”kaita polku” itsensä unohtamisineen ja ristinsä kantamisineen voisi alkaa.

Jeesus määritteli kaikissa synoptisissa evankeliumeissa kaidan polun päättävän ”ahtaan portin” neulansilmän kaltaiseksi, jonka läpi yksikään ”rikas mies tai nainen” ei voisi luikertaa. Lienee itsestään selvää, että hän tarkoitti rikkaudella kaikkia ulkoisen elämän tuottamia sidoksia – olivat ne sitten aineellisia tai psyykkisiä (vaurauteen, valtaan ja kunniaan liittyviä).

Kaikki vertaukset on mitä ilmeisimmin tarkoitettu avattaviksi ja tulkittaviksi, vaikka etenkin maallikoiden tulkintaintoa on kristillisen kirkon puitteissa usein pyritty tiukasti rajoittamaan (esim. Konventikkeli plakaatilla).

***

Järjen (tai pikemminkin vain sen älyllisen puolen) asema näyttää lujittuvan. Jossakin vaiheessa pelkästään älyllisiin prosesseihin nojaavien käsitysten ja toimintojen heikkoudet saattavat paljastua yhä selvemmin. Silloin aletaan etsiä pitkään kadoksissa olleita ihmisyyden syvimpiä tarkoituksia ja tavoitteita muualtakin kuin aineellis-psyykkisen hyvin- ja huvinvoinnin piiristä.

***

Itämailla vakavaa hengellistä etsintää ei ole koskaan halveksittu hyödyttömänä ajankäyttönä, koska on ajateltu, että siinä pitkälle edenneet voivat olla avuksi myös muille. Kristillisyyden alkuaikoina esiintyneet askeetit keskittyivät todennäköisesti liiaksi (kuten monet Intian fakiirit) fyysisen kehonsa kuolettamiseen eivätkä aina pitäneet huolta siitä, millaisia todellisia muutoksia heidän tietoisuudessaan tapahtui.

Kieltäymys on kaksiteräinen miekka, kuten on juuri tullut ilmi mm. Australian katolisen kirkon papiston selibaatin suhteen. Pakotettu epäpuhdas mieli etsii muita ulospääsyteitä ahdingostaan: mies kyllä vartioi itseään Raamatun mukaisesti naiseen kohdistuvalta himolta, mutta itse himo ei katoa, vaan muuttaa suunnan vartioimattomiin kohteisiin – lapsiin (etenkin poikiin).

Mielen liikkeiden hallinta, saati pysäyttäminen, ei ole helppoa etenkään jos myös alitajuinen puoli tulisi olla puhdas ja varaukseton. Tämä lienee kuitenkin välttämätön ehto siihen, että ihmisen käyttöön voitaisiin antaa sellaisia voimia, joilla niin sanottuja ihmeitä on suoritettu ja suoritetaan.