marraskuu.jpg

Suomalaiset ovat nimenneet vuoden toiseksi viimeisen kuukauden marraskuuksi. Useimmissa valtakielissä nimen taustana toimii vain kuukauden järjestysnumero – yksitoista (esim. november).

Marras ei tosin ole suomalaisten keksintöä, vaan juontaa ikivanhan indoeurooppalaisen kantakielen sanaan martas. Sieltä se on Intian kautta kulkeutunut latinan mori (kuolla) ja mortalis (kuolevainen) sanoiksi – ja latinasta mm. ranskan, englannin ja espanjan kieliin.

Vanhastaan suomalaiset yhdistivät marras-sanan muun muassa kuolleiden sieluihin, kuolemaisillaan oleviin ihmisiin tai ylipäänsä johonkin kuoleman ennusmerkkeihin. Jopa erikoisen runsas kalansaalis on voitu tulkita ennakoivan marrasta – jotakin pahaa.

Marraskuun liittäminen kuolemaan on Suomessa varsin ymmärrettävää. Puut ovat pudottaneet lehtensä, sää on yleensä kylmennyt, päivä selvästi lyhentynyt ja yhä lyhenemässä. Olosuhteiden vaikeutuminen on saattanut edistää kulkutauteja ja koitunut jo valmiiksi huonovointisten ihmisten kohtaloksi.

Pimeys voi lisäksi aiheuttaa masennusta, joka on sopusoinnussa ajankohdan nimen kanssa. Ei liene ihme, että suomalaiset kehittelivät syystöiden loppumisen kunniaksi Kekriksi kutsutun juhlan kompensoimaan hieman ulkoisen valon puutetta.

Kekrin aikaan syötiin tavallista runsaammin. Lihapyöryköihin lisättiin juhlan kunniaksi punajuurta. Lammaspaistia nauttimaan saatettiin kutsua myös suvun vainajat.

Kekri ei kuitenkaan ollut alun perin vainajien juhla, vaan liittyi pelkästään sadonkorjuuseen. Palvelusväki sai silloin kaksi viikkoa vapaata ennen mahdollista siirtymistään uuteen taloon.

Kekrin viettoon sisältyi vanhoista kansan uskomuksista periytyviä tapoja, joita kristillinen kirkko ei katsellut suopeasti, vaan ryhtyi jopa käymään oikeutta mm. kekrilampaan syönnistä maanhaltijan kunniaksi.

Vähitellen kekri sekoittui ja sulautui – monien vanhojen tapojen tapaan – kristillisiin juhliin, ja sitä alettiin viettää marraskuun alussa Pyhäinpäivänä. Tähän juhlaan liittyi vanhojen pyhien lisäksi myös läheisten vainajien muistaminen. Kekripukkien ja kekrittärien kierto kylillä on jäänyt muistojen joukkoon, ellei se sitten uudelleen pukeudu Halloween-muotoon.

kekripukki.jpg

Lapsia pelotteleva ja ryypiskelevä, tuohinaamarinen kekripukki (yllä) ”elää” kuitenkin siistityssä muodossa (toivottavasti) suomalaisessa joulupukissa. Pukin ulkolaiset juuret ulottuvat aina 300-luvun Pyhään Nikolaukseen, joka alkoi tulla tunnetuksi Suomessa 1800-luvulla ja risteytettiin onnistuneesti kekripukkiin.

Joulupukin asuinpaikan teki tunnetuksi Markus Rautio (Markus-setä) v. 1927. Pukki alkoi vaihtaa harmaata kuosiaan punaiseksi suomalaissukuisen Haddon Sundblomin 1931 piirtämän Coca-Cola mainoksen mallin pohjalta (kuva alla).

Screen-Shot-2012-04-18-at-8.56.30-AM1.jp