Kalervo Mielty

JOULUPUUN JUURISTA JA VÄHÄN JOULUSTAKIN

Ensimmäinen joulupuu Suomessa lienee seissyt vuonna 1829 paroni von Klinkowströmin perheessä Helsingissä. Joulukuusen nopeaa yleistymistä meillä jarrutti pelko metsävarojen hupenemisesta. Varsinaisesti kuusen käyttö yleistyi kansan keskuudessa vasta 1920-luvulla koulujen kuusijuhlien ansiosta. Aikaisemmin oli tapana levitellä olkia lattioille.

Joulukuusi kulkeutui meille Saksan ja Viron kautta. Vuonna 1419 Freiburgin sairaalaan pystytettiin joulupuu, joka oli koristettu omenilla, päärynöillä ja paperikoristeilla. Tallinnassa ensimmäiset kirjalliset maininnat joulukuusesta ovat vuodelta 1441, kuuset olivat tällöin toreille pystytettyjä ulkokuusia. Saksassa korostetaan erityisesti Martti Lutherin merkitystä tavan yleistymisessä. Hänen kerrotaan tuoneen pienen kuusen kotiinsa sisälle. Kuusen kynttilät kuvasivat jouluyön kirkasta taivasta.

Joulupuun juuria voidaan etsiskellä ajallisesti ja paikallisesti myös paljon kauempaa.

Heettiläiset olivat muinainen, runsaasti nuolenpääkirjoituksia jälkeensä jättänyt sivistyskansa, joka mm. oppi raudankäytön paljon muita aikaisemmin (n. 1350 eKr.) Heidän tarustostaan löytyy muunnoksia joulun aikaan sijoittuvasta kertomuksesta. Aiheena on valon katoaminen ja sen takaisin palauttaminen. Yhdessä versiossa auringon jumalan puoliso, Telepinus, on ottanut nokkiinsa ja häipynyt maisemista. Valo ja lämpö olivat katoamassa niin ihmisiltä kuin toisilta jumaliltakin. Karkulaista yritettiin turhaan etsiä. Lopulta pieni mehiläinen tavoittaa hänet ja antaa hänelle pistoksen. Loitsun avulla Telepinuksen pahantuulisuus saadaan lopulta hälvennettyä, ja hän palaa tapaisin maan päälle tuoden mukanaan elämän kaikkeen kuihtuneeseen. Kuninkaalle ja kuningattarellekin hän suo lahjoja seuraavin erikoisin puittein:

Telepinuksen edessä on puu, johon on ripustettu lampaannahka. Nahkapussista löytyy mm. rasvaa, ohraa, tähkäpäitä, viiniä, hyvää tahtoa, tyytyväisyyttä, sekä viisautta suova viesti. Niin, joulupuulta ja pukin kontiltahan tuo vaikuttaa – lähes neljätuhatta vuotta ennen eurooppalaisia vastineitaan! (ks. Kansojen Historia, osa 1-2, s. 255)

On varsin luultavaa, että vuoden pimeimpiin aikoihin liittyneet tavat ja uskomukset välittyivät muodossa tai toisessa kansoilta toisille, kansojen välinen vuorovaikutus - niin hyvässä kuin pahassa - kun ei ole mikään nuori ilmiö.

On myös mielenkiintoista havaita, että varsin monien uskontojen tärkeimpien merkkihahmojen syntyhistoriat ajoittuvat juuri joulun tienoille ja muistuttavat hämmästyttävästi toisiaan. Monen heistä kerrotaan saaneen alkunsa hengestä ja syntyneen neitseestä (Krishna, Horus, Tammuz, Zoroaster, Quatzalcoatl) talvipäivän seisauksen aikaan, usein enkelten laulun saattelemina. Pari heistä (Krishna ja Jeesus) on lisäksi joutunut paikallisten tyrannien (Kamsan ja Herodeksen) vainoamaksi, mutta säästynyt kuin ihmeen kautta.

Vaikka joulun tavoissa löytyykin melkoinen määrä eri uskontojen ja kulttuureiden sekoitusta, voitaneen niissä yhteisenä piirteenä kuitenkin nähdä ihmisten vankka usko siihen, että valo aina lopulta voittaa pimeyden kaikilla mahdollisilla elämisen tasoilla: hyvyyden voittona pahuudesta, ikuisen voittona ajallisesta, hengen voittona aineellisuudesta.

 Lisää kirjoituksia ks.
https://www.netikka.net/studiomielty/kotis8.html