vincent-barzoni-viimeinen-ehtoollinen.jp

Kiirastorstaita vietetään kristillisissä maissa Jeesuksen viimeisen aterian muistopäivänä, jonka yhteydessä synoptiset evankeliumit kertovat Jeesuksen asettaneen ehtoollisen.

Suomenkielen sanan ”kiiras” väitetään tulleen ruotsin sanasta ”skära”, joka Wikipedian mukaan tarkoittaa puhdistamista. Puhdistamiseen on ruotsissa kuitenkin paljon osuvampia sanoja kuten ”rengöra, rensa, rena, sopa ja skura”. Verbi ”skära” liittyy useimmiten leikkaamisen, kuten sanaa vastaava substantiivi ”sirppi”.

Kiiras saattaisi siten tulla myös suoraan suomenkielen ikiomasta ”pahasta hengestä”, ”Kiirasta”, jonka karkotus pihapiiristä oli varsin helppo yhdistää kristillisiin käsitteisiin puhdistautumisesta ennen pääsiäistä. Varhaiskirkon aikaan seurakunnan yhteydestä erotetut saivat palata juuri kiirastorstaina, ”vihreiden oksien päivänä” (dies viridium), mikäli olivat suorittaneet määrätyt katumusharjoitukset vapautuakseen synneistään.

***

Ehtoollisen asetussanat ovat evankeliumeissa varsin yhtäläiset ottaen huomioon, ettei kukaan evankelistoista ole ollut tapahtumaa todistamassa. Kerronta perustuu vain suulliseen perimätietoon. Sanallinen yhdenmukaisuus voidaan nähdä joko tapahtuman autenttisuutta tukevana tai näyttönä siitä, että tekstejä on jossakin määrin ”korjailtu” vastaamaan myöhemmin syntyneitä tulkintoja.

***

Kristillisessä ehtoollisnäkemyksessä leipä ja viini tulkitaan joko suoranaiseksi Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi tai sitten lähinnä niiden edustajiksi ja välittäjiksi. Käsityksen muodostumisen lähimpänä taustana lienee juutalainen pääsiäisateria pääsiäislampaan teurastamisen ja sen myötä tulevan uhrisymboliikan kautta. Asetussanojen ”lihallinen muoto” on osaltaan voinut aiheuttaa epäluuloa roomalaisissa, jotka luulivat kristityiden harjoittavan kannibalismia.

***

Ehtoolliskäsityksen taustalta voidaan löytää myös vaikutteita hellenistisistä uskonnoista, jotka vuorostaan olivat lainailleet itämaisia ja muinaiskreikkalaisia näkemyksiä. Dionysoksen palvonnassa paloiteltiin härkä, joka nähtiin (Jeesuksen tapaan) lihaksi tulleena jumalana. Sen liha syötiin raakana ja veri juotiin. Myöhemmässä orfilaisuudessa katsottiin uhrin syömisen tuottavan välittömän yhteyden jumalaan sekä lisäksi syntien anteeksi saamisen ja kuoleman jälkeisen autuuden. Vasta eleusilaisissa mysteereissä liha ja veri korvattiin leivällä ja viinillä (tai vedellä).

***

Uhrikäsite nousi hyvin korostettuun asemaan myös ns. marttyyrikirkon aikaan, jolloin kuolemaan antautuminen tulkittiin joissakin suuntauksissa autuuttavaksi ja ainoaksi todelliseksi tavaksi seurata Kristusta (vaihtakaa tunnin tuska iankaikkiseen elämään). Ajatus elää (laajennetussa muodossa) vielä tänäkin päivänä etenkin veljes-uskonnon piirissä. Kristitytkään eivät ole halunneet asettaa sitä kyseenalaiseksi, koska sellainen saattaisi horjuttaa myös keskeisen uskonkäsityksen, sijaissovituksen, perusteita.

***

Ehtoollissanojen viittaus ”uuteen liittoon Jeesuksen veressä” saattaa juontua ikivanhasta verivala-ajatuksesta sekä vanhatestamentillisista liittokäsityksistä ihmisten ja Jumalan välillä.

Olivatpa ehtoollisen asetussanat sitten aitoja tai myöhempää tuotantoa, on niihin kuitenkin jäänyt tilaan erilaisille tulkinnoille:

Katolinen kirkko katsoo leivän ja viinin todella muuttuvan (transsubstantaatiossa) Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, tosin ei aineellisen olemuksen suhteen, vaan siten, että nauttija saa niiden mukana ne todella itseensä.

Luterilaiset tulkitsevat, että leipä ja viini eivät ainoastaan symboloi Kristuksen ruumista ja verta tai muutu niiksi, vaan ovat niissä läsnä (reaalipreesens-näkemys). Luterilaisuudessa on käyty kiistaa jopa siitä, säilyttävätkö ehtoollisainekset siunaamisessa (konsekraatiossa) tulleet ominaisuutensa myös messun jälkeen, vai palautuvatko ne tavalliseen tilaansa.

Ortodoksisessa liturgiassa leivän ja viinin katsotaan muuttuvan Pyhän Hengen vaikutuksesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, jotka sitten jaetaan sakramenttiin valmistautuneille Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuudeksi, syntien anteeksi antamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi.

Reformoidut tulkitsevat ehtoollisen muista poikkeavasti. He eivät usko, että Kristus tai Jumala olisi siinä millään erityisellä tavalla läsnä - he kun mieltävät Jumalan olemuksen äärettömäksi, joka ei voi yhdistyä mihinkään äärelliseen (finitum non capax infinitum). Jumala kyllä ylläpitää kaikkeutta, mutta on siinä läsnä vain Pyhän Hengen välityksellä. Reformoidut käsittävät ehtoollisen muistoateriana ja Kristuksen opetusten seuraamisena. Reformoitu uskonkäsitys on antanut varsin paljon tilaa vapaiden suuntausten syntyyn.

***

Mikäli haluttaisiin etsiskellä ”pienintä yhteistä nimittäjää” erilaisten ehtoollisnäkemysten välille, voitaisiin ainakin esittää, että aikaan ehdollistuneen inhimillisen tajunnan yhteys ajattomaan ja jumalalliseen saattaa riippua siitä, missä määrin edellinen kykenee ehtoollisen yhteydessä tai muulloin irtautumaan ”katoavaisista aarteistaan” - omista jokapäiväisyyksistään. Hengen läsnäolo vaatii jonkinasteista ”kaltaisuutta”, koska ”katoavainen ei voi vastaanottaa katoamatonta”. Matteus ja Markus kirjoittavat, että Jeesuksen veljiä, sisaria ja äitejä ovat ne, jotka tekevät hänen taivaallisen Isänsä tahdon. Jumalan tahdon toteuttaminen edellyttää luonnollisesti omakohtaista tietoisuutta henkisen tahdon laadusta. Tällaista tietoisuutta eivät mitkään kirjalliset lähteet tai ihmisten muodostamat järjestelmät voi kenellekään antaa.