juhannus.jpg

 

Kesäpäivänseisauksen aikaa on Pohjolassakin juhlistettu jo kauan ennen kristinuskon tuloa. Lähes kaikkialla ihmiset ovat katsoneet valon suhteen vuoden lyhimmän ja pisimmän ajan juhlimisen arvoisiksi.

Suomalaiset viettivät juhannuksena Ukon (sään, sadon ja ukkosen jumalan) juhlaa, millä katsottiin olevan suotuista merkitystä satoon ja hedelmällisyyteen. Etelä-Karjalassa juhannusta kutsuttiin Ukon juhlaksi vielä 1800-luvulla. Ukko saattaisi olla peräisin baltialaisilta. Latvialaisten ukkosen jumalaa kutsuttiin Perkonsiksi, liettualaisten vastaavaa Perkunaksi (myös muinaispreussin Percunis), joista suomalainen Perkele lienee saanut muodollisen nimityksensä. Skandinaavien vastaava jumaluus oli Thor.

Kasvun varmistamiseksi Ukon juhlan aikaan tehtiin taikoja. Auringon kiertorata on juhannuksen tienoilla korkeimmillaan, ”pesässään”. Tapahtuvan suunnanmuutoksen uskottiin synnyttävän taianomaisen tilan. Silloin pahat henget saattoivat liikkua vapaasti maan päällä. Kokkojen lisäksi jopa meluamisen ja juopottelun katsottiin tuottavan onnea ja karkottavan pahoja henkiä.

***

Katolinen kirkko yhdisti juhannukseen Johannes Kastajan syntymän, mistä juhlan nykyinen suomalainen nimitys juontuu. Kirkko siirsi juhlan 400-luvulla kesäkuun 24. päivään, josta oli puoli vuotta jouluun, Jeesuksen syntymäjuhlaan. Kirkolla ei ole milloinkaan ollut luotettavaa tietoa kummankaan henkilön todellisista syntymäajankohdista, joten ne vain sijoitettiin käytännön syistä aikaisempien juhla-aikojen yhteyteen.

Nykyisin juhannuksen ajankohta vaihtelee kesäkuun 19. – 26. päivien välillä, aaton osuessa aina perjantaille ja juhannuspäivän lauantaille.

***

Juhannuskokko periytyy keskieurooppalaisesta tavasta polttaa tulia kevään juhlan yhteydessä. Suomessa tapa on levinnyt Itä- ja Pohjois-Suomesta alkaen koko maahan vasta 1900-luvulla. Länsi-Suomessa oli poltettu keväällä helavalkeita ja pääsiäiskokkoja (jälkimmäisiä poltetaan yhä).

Kokon yli ovat suomalaisten neitojen ohella (hieman erilaisin motiivein) hyppineet myös irlantilaiset, englantilaiset ja venäläiset.

***

Juhannustaioista tunnetuimpia ovat tietenkin lemmentaiat. Niillä pyrittiin takaamaan naimaonni sekä näkemään tai houkuttelemaan tuleva puoliso. Kaivon, lammen tai lähteen pintaan (mieluummin alastomana) katsoen uskottiin voitavan saada näkyviin tulevan puolison kasvot.

Suurin osa taioista oli omistettu naispuolisten käyttöön. Tämä johtunee siitä, että naisten parista on mahdollisesti aina uskottu löytyvän enemmän herkkyyttä luonnon salattua puolta kohtaan.

Alastomuuden vaatimus on sen sijaan saattanut syntyä miesporukoissa, joissa on haluttu lisätä juhlaan aimo annos sensuellia jännitettä.

Uskottiin muun muassa, että jos neito juoksee juhannusyönä saunasta tullessaan alastomana ruisvainion ojia pitkin, niin viimeistään yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan (mahdollisesti jo aikaisemmin – ehkä jopa useita).

***

Juhannushäät olivat Suomessa pitkään varsin yleisiä, mutta viime vuosikymmenten aikana ne ovat jääneet pois, koska ihmiset haluavat päättää itse, miten he juhannuksensa viettävät.

***

Nykyisin juhannustavoista ovat jäljellä ainakin runsaanpuoleinen alkoholin käyttö, saunominen ja pyrkimys vesistöjen äärelle, joiden yhdistelmät aiheuttavat etenkin lämpimänä juhannuksina hukkumisonnettomuuksia – ensimmäinen myös järjestyshäiriöitä.

Juhannuskoivuja saattaa vielä nähdä talojen ovilla, ruotsinkielisillä seuduilla myös juhannussalkoja. Paikallisia juhlia ei enää juuri ole, koska parantunut liikkuvuus mahdollistaan suurten festivaalien järjestämisen.

***

Ollaan iloisia, vaikka mahdollisesti hieman viluisia – ja tietenkin myös ihmisiksi!