Inspiraatio tulee latinan sanonnasta in spiritus, hengessä. Kristillinen teologia on tulkinnut inspiraation tarkoittamaan ainoastaan sitä henkistä virikettä, jonka avulla heidän pyhät kirjoituksensa on saatu.

Teologiassa spiritukseen lisätään yleensä vielä sana sanctus, jolloin puhutaan jumalallisen kolminaisuuden aspektista, Pyhästä Hengestä.

Henki on itsessään yksi ja jakamaton kaikkeuden ydinolemus. Se on pyhää nimenomaan siinä mielessä, ettei se sisällä inhimillisen tajunnan erillistämiä ominaisuuksia. Raamatussa tosin viitataan ihmiseen ”Pyhän Hengen temppelinä”, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että henkinen voima voisi toimia aktiivisena jokaisessa ihmisessä, koska silloin mikään elävä ei olisi turvassa.

Paavali kirjoitti 1. Korinttolaiskirjeen 3. luvun 16. jakeessa: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” Apostoli kyllä totesi, että henki asuu ihmisen olemuksen jossakin puolessa, mutta ei välttämättä toimi aktiivisena voimana, koska ihminen ei pelkän ehdollistuneen mielensä avulla kykenisi sitä edes hallitsemaan.

***

Todellinen inspiraatio saattaisi aiheuttaa myös perspiraatiota, lämmön synnyttämää hikoilua. Henkistä luovaa energiaa verrataankin usein tuleen, jolla mm. Kristuksen kerrottiin voivan kastaa kasteeseen kelvolliset. Kyseessä lienee koko universumin synnyn ja kehityksen taustalla oleva energia, jota vain harvat ja valmistautuneet persoonalliset olemukset kykenisivät kestämään ja käyttämään. Voiman suunnattomuuteen viittaa esim. raamatun maininnat mahdollisuudesta siirtää vaikka vuoria.

***

Luova voima toimii tietenkin joka hetki kaiken elävän perustana, mutta hyvin vaatimattomalla intensiteetillä verrattuna, jos verrataan voiman potentiaalisiin mahdollisuuksiin. ”Käyttöehtojen” suhteen voitaisiin esittää analogia sähkövirrasta: johtimen ollessa epäpuhdas, tulee siitä vastus, joka kuumenee virran kulkiessa sen kautta. Tästä syystä ihmisen olemukselle asetetaan lähes kaikissa henkisissä perinteissä ankaria ehtoja, koska epäpuhtaana se ei kestäisi todellista henkistä virtausta - muuta kuin ehkä ”tipoittain”.

Jatkuva luovan voimin virtaus sellaisen persoonan kautta, joka ei hallitse täydellisesti oman mielensä liikkeitä, vastaisi sitä, että atomiaseen laukaisukytkin luovutettaisiin juoppohullun käsiin.

***

Seksuaalivoima on eräs universaalin luovan voiman erilaistuma, jonka tarkoituksena on pitää huolta siitä, että inhimillisille tajuntayksiköille syntyy riittävä määrä heijastusvälineitä - fyysisiä kehoja. Tämä voima antaa vähäisiä viitteitä todellisesta luovasta voimasta, tosin erittäin paljon heikentyneessä muodossa.

***

Ihmiset puhuvat usein inspiraatiosta, kun he saavat jonkin yllättävän idean tai päähänpiston. Todellisuudessa sisäinen virike on erittäin harvoin peräisin ehdollistumattomasta todellisuudesta. Tavallinen lähde löytyy henkilön psyyken tunne- tai mentaalisista olemuspuolista.

Niin sanottu intuitio saattaa periaatteessa kummuta hyvin läheltä henkistä olemusta, mutta ilmiönä sekin lienee varsin harvinainen, ja sekoitetaan usein alitajuisiin aavistuksiin ja tuntemuksiin.

***

Me puhumme usein hengestä hieman turhan keveästi – ajatellen ehkä, että se on kevyttä! Sanomme jopa vetävämme henkeä, kun me todellisuudessa käytämme hyväksemme pelkkää ilmaa.

Henki on kaiken erilaistuneen ja erilaistuvan perustana, alkuna ja loppuna oleva määrittelemätön ydin ja olemus. Mikään jakautunut ja erilaistunut ei voi tulla kosketuksiin sen kanssa kadottamatta ensin niitä ehdollistumia, jotka ovat kääntäneet yksilöllisen tajunnan pois ehdollistumattomasta tilasta.

Mestari Eckhart kuvasi tätä tilaa siten, ettei Jumala varsinaisessa mielessä edes huomaa syntistä ihmistä – niin kauan kuin inhimillinen tajunta suuntautuu pääasiassa ulkoisiin asioihin ja ilmiöihin.

Evankeliumin esittämä ehto ”elämänsä kadottamisesta elämän löytämiseksi” kuvaa aivan samaa periaatetta, jonka toteutuminen voi parhaimmillaan aiheuttaa ”hengen vetäytymisen inhimillisestä itsestä tyhjentyneeseen tilaan” – ei tosin ihmisen tahdon voimasta.